IKEA Sisustussuunnittelupalvelu & 100€ lahjakorttiarvonta!

Kaupallinen yhteistyö: IKEA

IKEA ja heidän asiakaslähtöinen toimintatapansa saa lisää ulottuvuuksia uudesta sisustussuunnittelupalvelusta, joka mahdollistaa entistä monipuolisemman ja kokonaisvaltaisemman palvelumuodon oman kodin sisustamiseen. Suurella riemulla kerronkin teille, että minä ja te lukijani pääsemme yhdessä vaikuttamaan IKEA-sisustussuunnittelupalvelun syntyyn ja lopputulokseen! Näin suuren sanavallan edessä ei voi kuin hymyillä ja pistää aivoriihi pystyyn! 🙂 Kaikki kysymyksiin vastanneet ovat mukana 100€ arvoisen IKEA-lahjakortin arvonnassa… Tule mukaan vaikuttamaan!

IKEA Sisustussuunnittelupalvelu ja lahjakorttiarvonta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
IKEA Sisustussuunnittelupalvelu ja lahjakorttiarvonta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Uusi IKEA-sisustussuunnittelupalvelu

IKEA on alusta asti tarjonnut ideoita oman kodin sisustukseen ja sen suunnitteluun mm. myymäläesillelaittojen ja suuren IKEA-sisustuskuvaston välityksellä. Erilaisiin arjen ja kodin ratkaisuihin löytyy vinkkejä ja ohjeita myös IKEA.fi -sivuston IDEAT-osiosta, josta itse olen ammentanut inspiraatiota esimerkiksi piensisustusesineiden ja hyllyjen järjestelemiseen. IKEA Suomella on jo nyt tarjolla erilaisia palveluita, kuten keittiösuunnittelua sekä kokoamis- ja kierrätyspalvelua, ja tulevaisuudessa myös IKEA-sisustussuunnittelupalvelu tulee näkymään palvelulistauksessa TÄÄLLÄ.

Tällä hetkellä IKEA sisustussuunnittelupalvelua pilotoidaan pienesti Vantaan tavaratalossa ja saadakseen palvelusta mahdollisimman toimivan ja kattavan, haluaa IKEA kuulla teidän lukijoideni ajatuksia ja toiveita – miten he voisivat olla meille avuksi helpottaakseen sisustusratkaisujen tekemistä?

IKEA Sisustussuunnittelupalvelu ja lahjakorttiarvonta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
IKEA Sisustussuunnittelupalvelu ja lahjakorttiarvonta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
IKEA Sisustussuunnittelupalvelu ja lahjakorttiarvonta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Vastaa ja osallistu IKEA-lahjakortin arvontaan

IKEA tarvitsee juuri sinun apuasi räätälöidäkseen mahdollisimman hyvän sisustussuunnittelupalvelun meidän asiakkaidensa tueksi. Vastaamalla kommenttiboksissa näihin kahdeksaan kysymykseen olet mukana 100€ arvoisen IKEA-lahjakortin arvonnassa! Halutessasi voit kopioida alla olevat kysymykset osaksi kommenttiasi, näin vastaaminen on helpompaa! Osallistumisaikaa sunnuntaihin 5.3.2017 klo 23.59 asti!

• Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?
• Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?
• Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?
• Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?
• Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?
• Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?
• Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?
• Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Sana on vapaa, rakennetaan yhdessä tästä mahtava palvelukokonaisuus meille kaikille, uusille ja vanhoille IKEA-asiakkaille! 🙂

Kivaa alkanutta uutta viikkoa!

Seuraa myös Instagramissa

83 kommenttia “IKEA Sisustussuunnittelupalvelu & 100€ lahjakorttiarvonta!

1. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En sillä opiskelen alaa itse.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Ideoita kuinka heidän huonekaluja vois käyttää usealla erätauolla

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Tällähetkellä en mihinkään.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Silloin kun oma pääni ei keksi ratkaisua

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Riippuu ihan laajuudesta mutta 0-300e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Paljon

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Vierailulle omaan kotiin

2. •Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– En ole vakavasti harkinnut, mutta mielessä on käynyt.

•Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Odotan saavani hyviä, konkreettisia ehdotuksia miten esimerkiksi Ikean tuotevalikoimalla saataisiin asuntoa järjestelmällisemmäksi ja miten saadaan kaikki neliöt hyötykäyttöön. Odotan myös materiaali- ja väriehdotuksia mitä kannattaa suosia missäkin tilassa.

•Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Miten pienestä asunnosta saa avaramman ja "minimalistisemman" näköisen ilman, että karsii tavaroita liikaa pois. Haluaisin myös säilytysjärjestelmäehdotuksia, joilla asunnon "säilytyskapasiteetin" saisi maksimoitua ilman, että se näyttää tunkkaiselta. Haluaisin myös vinkkejä eri kasvien sijoittelusta pienehkössä tilassa, jossa ei ole esim. ikkunalautoja ja paljon pöytätilaa kukkaruukuille.

•Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Pieneen kaksioon, jossa todella täytyy miettiä eri tilojen käyttötarkoitusta ja säilytystiloja.

•Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Riippuu miten laaja suunnitelma on. Pieni suunnitteluapu 100-200 euroa. Olisin valmis maksamaan enemmän, jos suunnittelija tulee kotiin asti mittailemaan ja antamaan konkreettisia ideoita sopivista huonekaluista sekä niiden sijoittamisesta.

•Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole.

•Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Yhden viikon ja 2-3 h per päivä. Tarvittaessa enemmänkin.

•Olisitko valmis tulemaan tavarataloon

– Kyllä

3. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– En ole harkinnut ainakaan tällä hetkellä, koska asumme vuokra-asunnossa.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Ei ole odotuksia. Olen aina ollut tyytyväinen Ikeaan, joten uskon että sisustussuunnittelupalvelu on hyvä!

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Asuntomme seinät tarvitsevat "täytettä" :D

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Keittiö voisi olla sellainen, johon tarvitsisin apua.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– En osaa sanoa yhtään.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Sen verran paljon, kun tarvitsee.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Olisin valmis, mutta toivoisin että kotonakin käytäisiin.

4. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Olen harkinnut monta kertaa

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

haluaisin kiertää suunnittelijan kanssa myymälässä katselemassa huonekaluja ja materiaaleja suunnittelun ohessa

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

keittiö ja olohuone kaipaavat päivitystä, haasteena on L-muotoinen tila, olohuone kääntyy vasemmalle keittiöstä nähden ja sen sisustaminen on hankalaa. Haluan että molemmat ovat samaa tyyliä ja tila jatkuisi yhtenäisesti.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Keittiöön ja olohuoneeseen

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

budjettini on melko pieni, keittiö ja olohuone (huonekalut, sisustus, ei keittiön kaappeja) pitäisi sisustaa 3000€ budjetilla sisältäen suunnittelun, kuljetuksen ja uudet huonekalut ja sisustustarvikkeet.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Muutaman tunnin sijoittaisin mielelläni aikaani.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Suunnittelijan olisi hyvä nähdä ongelmallinen tila omin silmin, suunnittelutyö voidaan hoitaa myymälässäkin samalla kun kiertelisimme katsomassa vaihtoehtoja.

Mukana arvonnassa!

5. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Kyllä olen.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Silmää sille, miten heidän tuotteitaan voisi hyödyntää omassa tilassa parhaiten.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Mittasuhteiltaan tilaan nähden oikean kokoisten kalusteiden valitsemiseen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Vieras/työhuoneen suunnitteluun nyt tällä hetkellä.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Alle 100 €.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole niiden kalleuden vuoksi.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Tarvittaessa useamman tunnin.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin

Voisin tulla tavarataloon.

6. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? On käynyt joskus mielessä.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Kokonaisvaltainen tilan suunnittelu.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Erilaisten tilojen toimintojen järkeistäminen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Makuuhuone, olohuone ja kodinhoitohuone.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? En osaa sanoa hintaa, mutta jokin sellainen menetelmä olisi hyvä, että jos sitoutuu ostamaan tuotteet IKEAsta, olisi suunnittelu silloin ilmainen.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole aikaisempaa kokemusta.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? 2-3 tuntia.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Jos suunnittelijalle lähetettäisiin pohjapiirrokset etukäteen, niin silloin voisi mennä tavarataloon.

7. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Kyllä olen.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Konkreettiset ideat ja tuote-ehdotukset.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Haluaisin selkeyttää kotimme kokonaisuutta niin, että jonkinlainen punainen lanka kulkisi läpi kodin. Haluaisin myös pehmentää nykyistä sisustustamme ja toteuttaa nykyistä harkitumpia valaistusratkaisuja.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Koko koti, mutta lähinnä olohuone ja vanhempien makuuhuone.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Riippuu täysin suunnitelman kattavuudesta. En paljoa yli 300 euroa.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Niin paljon kuin vain tarvitsee!

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Olen valmis tulemaan tavarataloon, mutta toivoisin ehdottomasti vierailua myös kotonamme!

8. •Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Joskus kyllä, kun muutimme ja huonekalut eivät meinanneet löytää oikeaa paikkaansa

•Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Vinkkejä ja ideoita, sekä väriyhdistelmiä

•Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Ruokailutilan värimaailmaan ja tilaratkaisuun

•Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Tällä hetkellä ei ole tarvetta

•Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?alle 100e, riippuen kuinka iso alue suunniteltavana

•Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole, kavereilla oli ja toimi hyvin suunnittelijan tekemä ratkaisu. :)

•Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? 2h

•Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Tavarataloon pohjasuunnitelman ja kuvien kautta ehkä helpoin, kumpikin varmasti hyvä ratkaisu

9. – Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En ole tullut aiemmin miettineeksi asiaa.

– Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Asiantuntemusta ja asiakaslähtöistä palvelua.

– Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Eteisen säilytystilat ja toimivuus.

– Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Eteinen ja kylpyhuone.

– Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Hinnan tulisi olla linjassa Ikean hintojen mukaan, eli edullinen.

– Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole.

– Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? 10 tuntia.

– Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Molempi parempi.

10. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Olen kyllä

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Toivoisin sisustuspalvelun olevan edullista 🙂 Siitä voisi esim saada alennusta silloin kun päätyy ostamaan Ikean tuotteita suunnitelman mukaisesti

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Vaikka mihin. 🙂 Haluan tiloihin avaruutta, joskus trendejä, persoonallisuutta, joskus huonekalujen yms sijoitteluun ideoita yms

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Keittiö, eteinen, olohuone, makuuhuone, kylpyhuone…:)

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Ehkäpä noin 50€ per huone

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

En ole vielä raaskinut maksaa. 🙂 Tykkään itse suunnitella ja sisustaa, mutta joskus olisi kiva saada uusia näkökulmia ja ideoita. (Ikean keittiösuunnittelupalvelun olen ottanut, mutta siinä olin jo itse suunnitellut lähes kaiken.)

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Paljon :)

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Voisin tulla tavarataloon. Uskon että kuvista ja pohjapiirroksista sisustussuunnittelija osaisi tehdä suunnitelman.

11. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– En ole.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Todella hyviä, sillä kaikki aiemmat kokemukset Ikeasta ovat olleet pelkästään positiivisia.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Tällä hetkellä en koe tarvitsevani mihinkään, mutta mahdollisesti tulevaisuudessa isompaan kotiin.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Mahdollisesti tiloihin, joihin tarvitsee paljon säilytystilaa, kuten esim. eteiseen.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Noin parisataa euroa.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Päivän-pari.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Tavarataloon ensin, jonka jälkeen suunnittelija voisi myös mahdollisesti tehdä kotikäynnin.

12. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Olen joskus

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Helposti lähestyttävä ja asiantunteva

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Verhot ovat aina vaikeita ostaa

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Yleisnäkymään ja esim. kaapistokokonaisuuksien suunnitteluun

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Edullinen täytysi olla ja suuhteessa tarvittavaan tilaan/tuotteeseen

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

En ole käyttänyt sisustuspalveluja

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Omaa aikaa niin paljon kuin tarvitaan että kokonaisuus miellyttää

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Tavarataloon valokuvat mukana, mutta toki kotiinkiin saa tulla jos hinnoista sovitaan

13. * en ole harkinnut

* valokuvan huoneesta, sen perusteella tekisivät sisustuksen

* oh järjestykseen, suuri kukka vie ison tilan

* kts. edellinen vastaus

* budjettiin sopivasti 100-200€

* ei ole aiempia kokemuksia

* niin paljon kun tarvitaan

* molempi käy

14. Joskus olen harkinnut. Ystävällinen ja asiantunteva. Olohuoneen sisustukseen. Olohuoneen kalustus. Edullinen pitää olla. En ole ennen käyttänyt. Omaa aikaa löytyisi kyllä. Tavaratalossa mieluiten.

15. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Olen harkinnut mutta yleensä hinta on tullut vastaan enkä ole tarjouksia pidemälle päässyt.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Edullista ja ns. Ikeamaista tyyliä mukaileva. Eli sellaista joita näkee ikean kuvastossa ja myymälöissä. Uusia ideoita hyödyntäviä mallinnuksia. Mahdollisuus paikan päällä tai kotona tavata suunnittelija.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

En ehkä juuri nyt mihinkään mutta monesti epämääräiset tilat ja tasanteet kaipaisivat välillä ulkopuolista apua. Välillä valaistus.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Oman kodin tiloihin. En kesämökille :)

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Noin 0-400€. Riippuen laajuudesta.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia?

Ei ole. Olen aika aktiivinen sisustaja. Tarjouksia olen kysynyt.

Risuja ja ruusuja?

Ei tule mieleen. Mutta kaipaisin laadukasta Ikean suunnittelupalvelua. En muovista ja lyhyt aikaisia ratkaisuja.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

1-5h. Riippuen laajuudesta.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Sekä että. Paikan päällä tietysti näkee tilan livenä. Jos olisi jokin työkalu tai appsi mihin voisi ladata kuvat ja omat ajatukset sekä mahd. tuoteajatukset niin sitten voisi tapahtua online ja myymälässä. Mutta jos feedback tapahtuu sovelluksen kautta niin odottaisin ihan konkreettisia ehdotuksia ja suunnitelmia omasta tilasta.

16. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Olen harkinnut ja olen myös ostanut palveluja.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Helposti ja nopeasti saatavilla, edullinen eli jokaisen kukkarolle sopiva palvelu, jossa mahdollisuus räätälöidä itselle sopiva palvelu.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Välillä asiat voivat olla pieniä ja välillä hieman haastavampia sisustuksellisia haasteita. Olisi hyvä, jos palvelu olisi räätälöitävissä jokaiselle sopivaksi palveluksi.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Monenlaisiin tiloihin ja asetteluihin kodissani. Välillä verho haasteita, välillä wc-tilojen sisustusta tai olohuoneen viihtyisäksi tekemistä.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Vaihtelevasti, riippuen siitä, millaisesta haasteesta missäkin vaiheessa olisi kysymys.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

On kyllä sekä hyviä että huonoja. Minua vietiin todella kalliisiin liikkeisiin ja toiveitani ei otettu huomioon, sillä tavalla, kun olisin itse toivonut. Sain hyvää palvelua eräässä kangaskaupassa suunnitellessani uusia verhoja olohuoneeseemme.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Sen verran, kun se on tarpeellista.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Sekä että, olisin valmis tekemään sen, mitä laadukas suunnittelu vaatii.

17. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Olen joskus, mutten tarpeeksi vakavasti.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Edullista, näppärää ja laadukasta palvelua.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Säilytysratkaisut ja esim. kodin vaatehuolto.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Keittiö ja kylpyhuone. Ainakin itselleni haasteellisimmat.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Riippuu, mitä palveluun kuuluisi, mutta n. 100 e.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole aiempia kokemuksia.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

n. 5 h, valitettavasti aika on kortilla.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Itse pitäisin parempana, että suunnittelija näkee tilan paikan päällä, joten mieluummin vierailulle kotiin.

18. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Olen haaveillut sellaisen hankkimisesta.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– En osaa oikein luoda minkäänlaisia odotuksia. Edullisuutta toivoisin.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Huonekalujen sijoittamiseen pienehkössä asunnossa, jonka pohja ei ole millään tavoin muokattavissa.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Kotini jokaiseen huoneeseen

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Max 100 euroa ehkä

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole aiempia kokemuksia

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Joitakin tunteja

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Olisin valmis tulemaan tavarataloon, mutta toisaalta ehkä kaipaisin sitä, että suunnittelija näkisi konkreettisesti tilan, johon asiakas hakee sisustuspalveluapua.

19. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Olen harkinnut, mutta opiskelijana ei ole ollut mahdollisuutta. Ehkä tulevaisuudessa.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Asiakaslähtöisyyttä, kekseliäisyyttä, rohkeutta ja edullisuutta

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Pienten tilojen mahdollisimman fiksu sisustaminen ja järkevä tilankäyttö on ollut haasteellista pienissä vuokra-asunnoissa. Myös se, ettei esimerkiksi seinäpintoja voi muuttaa (maalata/tapetoida) aiheuttaa välillä ongelmia.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Tulevaisuudessa varmasti ensimmäisen omistusasunnon sisustamisen kanssa ja varsinkin kestävien materiaalien valitseminen on tärkeää

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Laajuudesta riippuen 200-300 €

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole vielä, toivottavasti pian pääsee kokeilemaan

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Tarpeen vaatiman ajan

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Helpointa on, jos suunnittelija tulee itse katsastamaan tilan jonka pohjalta saadaan suunnitelma luotua. Tavarataloon voin myös tulla, silloin pääsee vaikka heti konkreettisesti tutkimaan mahdollisia vaihtoehtoja.

20. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

En ole harkinnut.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Odotan edullisuutta ja nopeutta.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Sisustuksen selkeyttämiseen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Eteinen ja makuuhuone.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

100-160e.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole aiempia kokemuksia.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Muutamia tunteja.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Koen että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin.

21. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

En ole, opiskelen itse alalla

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

En osaa sanoa

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Riittävän hyvän ja tehokkaan valaistuksen löytämiseen

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Olohuoneeseen ostaisin

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

200-300 e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Hyvin paljon, aika menisi melkein harrastuksesta.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Helpompi jos suunnittelija näkee kohteen paikan päällä.

22. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Joskus, mutta en tällä hetkellä.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Asiantuntijuutta ja uusia ideoita.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Tällä hetkellä en mihinkään.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Keittiö- ja kylpyhuoneremonttiin voisin ostaa suunnittelijan palvelua.

Mitä olisit valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Muutaman satasen.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Useita tunteja.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Voisin tulla tavarataloon.

23. 1. Olen harkinnut ja joskus käyttänytkin

2. Ihan pienestä esim. sohvan päällyskankaan värin valitsemisesta isompiin kokonaisuuksiin

3.Värien valinnasta olemassa oleviin huonekaluihin sopivaksi

4.Lähinnä olohuoneen sisustukseen

5.40e/t Jos ostan tavaratalosta isomman erän, oletan suunnittelun hinnan kuuluvan siihen.

6.Olen ollut tyytyväinen käyttäessäni sisustussuunnittelijaa. Monista vaihtoehdoista on hyvä, kun joku valitsee sopivat. Varsinkin värien käytössä tarvitsen apua.

7.En paljonkaan, koska odotan suunnittelijan tekevän työn.

8.Ehkä riittäisi tulo tavarataloon ja minulla olisi valokuvia mukana ko. kohteesta

24. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? – kyllä

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? – edullinen, moderni, apuja vanhan ja uuden yhdistämiseen.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? – uudiskohteen sisustaminen

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? – koko taloon

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? – n 400 e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? – ei löydy

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? – n. 5 -10 tuntia

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? – ennemmin kotiin, mutta myös tavaratalo käy.

25. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Kyllä olen joskus miettinyt.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Että kaikki tilat olisivat yhtenäiset.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Sekä isompiin muutoksiin, että myös ihan asetelmien ym.tekemiseen

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Keittiö, olohuone

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? En kovin paljon mulla ei kyllä mitään tietoa hintatasosta

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole mistään firmasta

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Niin paljon kuin vaan on tarvetta

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Ottaisin suunnittelijan kotiin ehdottomasti.

26. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En vielä, mutta edessä häämöttävän oman kodin oston ja rempan yhteyteen kyllä.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Saada uudenlaisia näkökulmia esineiden ja kalusteiden sijoitteluun ja käyttöön.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Säilytysratkaisut tulevat varmasti olemaan haaste.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Vaatehuone ja muut säilytystilat, kodinhoitohuone (jos sellaisen saisi), eteinen

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Muutaman satasen, jos kyseessä on isompi projekti, huomattavasti vähemmän pienen pulman ratkaisuun.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Reilusti, jotta kokonaisuudesta tulee varmasti itselle mieluisa, miehelle sopiva, aikaa kestävä, kaunis ja käytännöllinen.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Voisin totta kai tulla paikan päälle, helpostikin, mutta ehkä paremmat ratkaisut voisivat syntyä paikan päällä.

27. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Joskus harkitsin vuosia sitten mutta nykyään koen osaavani itse sisustaa tarpeeksi hyvin.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Ajantasalla olevaa edellista palvelua nopeasti.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Makutuomaria en tarvitse, ehkä enemmän esim.mittojen ja tilojen hahmottamiseen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Kaikki kodin tilat voisivat olla kohteena.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Muutaman kympin. Jos tietäisin jonkun super hyvän suunnittelijan jolla olisi minun makuni niin sitten huomattavasti enemmän.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Tarvittaessa paljonkin.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Olisin valmis tulemaan tavarataloon mutta isoja summia sisustussuunnittelusta en maksaisi jos suunnittelija ei paikanpäällä kävisi.

28. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– En, koska pidän itse sisustamisesta.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Saada uusia ideoita ja ehdotuksia sisustusratkaisuille.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Wc:n sisustusratkaisuihin

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Varmaankin jos tulisi isompia sisustus/tila-muutoksia.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Riippuu muutoskohteesta.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Sen verran mitä osaisi itse tehdä ja mielellään opettelisikin uusia asioita.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Molemmat kävisi.

29. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En, liian kallista.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Yksilöllistä suunnittelua just mulle.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Säilytys

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Keittiö

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Alle 100€

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Alusta loppuun mukana.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Suunnittelija kotiin.

30. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Olen harkinnut, mutta en ole ostanut.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Toivoisin uusia ideoita siitä, miten vanhan talon systeemejä muutetaan järkeviksi ja tälle vuosituhannelle.

Mietin myös, onko kaikki sisustukseen liittyvä tultava nimenomaan Ikeasta, vai onko kyseessä pelkkä suunnitelma.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

-Säilytystilojen uudelleenorganisointi

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

-Kodin kaikkiin tiloihin, missä on säilytyskalusteita.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Muutaman satasen.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

-Ei kokemuksia.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

-Remontointiin niin paljon, kuin on tarvetta.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

-Voisin tulla tavarataloon, mutta epäilen, että suunnittelijalle ei selviäisi koko totuus pelkistä piirrustuksista/ kuvista. Eli uskon, että paremmat vinkit syntyisivät paikan päällä.

31. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? – Kyllä

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? – Asiantuntevaa ja osaavaa palvelua.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? – Olohuoneen elävöittämiseen ja raikastamiseen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? – Kodin eri tiloihin.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? – 100e-300e riippuen työn "vaativuudesta"

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? – Ei

Risuja ja ruusuja? -

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? – Niin paljon kun tarve.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? – Sekä että.

32. 1.Olen enemmänkin haaveillut asiasta, mutta en ole raskinut ostaa palvelua.

2.Edullisuus ehdottomasti jotta palvelu olisi kaikkien saatavilla. Myös mahdollisuus saada vain pieniä vinkkejä lyhyesti millä esim saisi kodin tilat yhteneväiseksi sisustuksen suhteen, myös mielikuvituksellinen suunnittelu kuten IKEAn kuvastoissakin.

3. Tykkään monenlaisesta sisustustyylistä ja olisi kiva saada ideoita miten sekoittaisin kaikesta jotain vähän, kuitenkin niin että koti ei näytä sekamelskalta. Myös keittiö, oh ja eteinen ainakin kaipaisi uusia ideoita ja vaihtelua.

4. Yllä mainittuihin tiloihin voisin mahd ostaa palvelun.

5. 0-100€ En oikein osaa määritellä hintaa, mutta kuten yllä mainitsin niin edullinen niin kuin IKEA on muutenkin, kaikkien saatavilla.

6. Ei ole

7. Tarpeen/tilan mukaan. Tietysti haluaisin itsekkin paneutua asiaa kunnolla, mutta riippuu suunnitelmien ja tilan suuruudesta. Vinkit/ideat 10-30min ja isommat suunnitelmat 1-4h, tai tarpeen mukaan uusinta käynti jos myymälä on lähellä omaa asuinpaikkaa.

8. Tämäkin tilan ja tarpeen mukaan joko suunnittelija kotiin jos on isompi kokonaisuus toteutettavana mutta myös tavaratalossa suunnittelu onnistuisi hyvin jos pohjakuvat ja kuvia tiloista olisi mukana. Mietin myös mahdollista netti palvelua, onnistuisiko jopa skype yhteys tms. Pieniä suunnitteluja varten voisi myös jopa sähköposti- ja puhelinyhteys toimia kuvien kanssa.

4.

33. •Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Olen harkinnut ajatuksen tasolla.

•Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Nopeaa toimintaa. Yksilöllisiä ratkaisuja, myös edullisempaan budjettiin sopivia tuote-vaihtoehtoja.

•Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Olohuoneen sisustaminen on ollut hankalaa huoneen muodon takia!

•Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Olohuone ja varmaankin tulevaisuudessa eteisen.

•Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Muutaman satasen.

•Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole.

•Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Niin paljon kuin tarvitsee.

•Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Voisin tulla tavarataloon mutta sen lisäksi suunnittelijan olisi hyvä nähdä tila paikan päälläkin.

34. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En ole, tykkään sisustaa itse.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Uusia ideoita.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Tilaratkaisuihin.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Keittiöön.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Enintään 200e.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Niin paljon kuin tarvitsee.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Olisin valmis tulemaan tavarataloon.

35. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Olen harkinnut monta kertaa, mutta ei ole tullut ostettua.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Persoonallisia ratkaisuja. Edullinen hinta on aina plussaa.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Keittiöremonttia varten.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Keittiöön ja kylpyhuoneeseen.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Muutaman satasen.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole aikaisempia kokemuksia.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Niin paljon, kuin on tarvetta.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Olisi parempi tulla vierailulle kotiin. Meiltä on matkaa lähimpään Ikeaan useampi sata kilometriä.

36. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Kyllä! Hankalan mallinen 30-luvun asunto on todella haastava sisustaa.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Ratkaisuja, jotka eivät näytä "Ikealta". Suomessa näkee usein samoja tuotteita yhdisteltynä samalla tavalla, mutta olisi hienoa jos tällaisen palvelun avulla saisi luotua jotain uutta Ikean tuotteilla. Myös edullinen hinta olisi hyvä, koska Ikea muutenkin luo mielikuvaa edullisesta laadusta.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Haastaviin kotikohteisiin. Itselläni on esimerkiksi iso olohuone, joka on hankala jakaa sopiviksi tiloiksi.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Korkeintaan 500 euroa koko asunnosta. Parempi olisi ehkä malli, jossa suunnittelu on ilmainen jos ostaa X määrän tuotteita suunnitelman perusteella ja muuten esim. 20-35 euroa tunti.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Paljon, jos lopputulos olisi sillä hyvä.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Molemmat käyvät. Suunnittelijan pitäisi toki käydä asunnossa, jotta ymmärtää mitä tilaa ollaan tekemässä.

37. •Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Monesti

•Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Asiantuntemusta ja hyviä ideoita

•Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Olen ajatellut tehdä yhdestä ylimääräisestä makuuhuoneesta pukeutumishuoneen ja en osaa ajatella mitä kaikkea siinä tulee ottaa huomioon, että siitä tulee oikeasti toimiva.

•Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Tällä hetkellä pukeutumishuoneeseen ja myöhemmin ehkä kodinhoitohuoneeseen

•Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– 100 – 150

•Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole

•Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Kaiken tarvittavan

•Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Molemmat käy, mutta ainakin yksi kotikäynti olisi hyvä.

38. 1. Olen, useasti.

2. Oivallisia uusia ajatuksia, rohkeutta keksiä uusia tapoja hoitaa sisustuspulmat.

3. Pitkälti asiat liittyisi kodin kokonaisuuteen, eli ei pelkkää huonekaluneuvontaa – esim. valaistus, väritys, mahdollisesti pintojen ideointia (tapettia jne)

4. Kaikkiin tiloihin, mutta pääasiassa lastenhuone, eteinen ja olohuone. Keittiö hoituu yleensä keittiösuunnittelijan kanssa.

5. Noin 50h tunnilta.

6. Ei ole

7. Jonkin verran, mutta pääasiassa siksi että olen itse kovin kiinnostunut. Voin kuvitella että on myös sellaisia joille "avaimet käteen" toimisi parhaiten.

8. Riippuu kohteesta ja/tai laajuudesta. Jos puhutaan kokonaisesta asunnosta, olisi varmaan hyvä jos suunnittelija olisi käynyt kohteessa. Valokuvat antavat joskus huonosti kuvan tilan kolmiulotteisesta maailmasta. ?

39. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Joskus olen leikitellyt ajatuksella, mutta nykyiseen asuntoon en viitsi panostaa ihan niin paljon, kun kyseessä ei ole oma koti.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Asiantuntevaa sisustuspalvelua höystettynä uusilla ideoilla ja näkökulmilla. Myös edullisuus tulee ensimmäisenä mieleen Ikeasta.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Raikkaan ja omanlaiseni ilmeen luomiseen koko taloon, mutta erityisesti makuu- ja olohuoneesen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Ainakin makuu- ja olohuone, ehkä myös muihin tiloihin.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Riippuu ihan laajuudesta. 100-300e ehkäpä.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei kokemuksia.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Niin paljon kuin tarvittaisiin.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Kumpikin käy, toki suunnittelijan käynti kotona olisi aina parempi!

40. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

-Olen haaveillut sisustussuunnittelijan avusta, mutta en ole tarkemmin selvitellyt asiaa.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

-Toivoisin, että sieltä saisi ideoita värien ja huonekalujen käyttöön.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

-Tällä hetkellä haluaisin ideoita säilytysratkaisuihin ja kirjastohuoneen sisustamiseen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

-Ihan mihin vain. Kylpyhuone, keittiö, olohuone, kirjastohuone tai mökki ja sen terassit olisivat sisustuksen suhteen kaikki mielenkiintoisia tiloja perheellemme käyttää palvelua.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

-Toivoisin, että se olisi linjassa Ikean muuhun hintatasoon. Ehkä muutaman satasen, jos palvelusta selkeästi olisi apua omiin sisustuspulmiin.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia?

-Ei ole.

Risuja ja ruusuja?

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

-Tarvittavan määrän. Ei olisi rajoituksia.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

-Riippuen suunniteltavasta tilasta ja suunnitelman laajuudesta. Olen kyllä valmis tulemaan tavarataloonkin, jos suunnittelijan kanssa on etukäteen voinut sopia ajan. Mielestäni olisi hyvä, että suunnittelija kuitenkin kävisi kohteessa edes kerran.

41. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– En suoranaisesti sisustuspalvelujen ostamista, mutta keittiösuunnittelupalvelun ostamista olen miettinyt useastikin

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Ideoita siitä, miten heidän tuotteitaan voisi hyödyntää sisustuksessa järkevästi ja käytännönläheisesti sekä tietysti palvelun edullisuutta. Olisi myös mukava saada muutama pohjapiirros, niin sisustusta osaa itse vaihdella, mikäli tylsistyminen iskee.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Olen hieman huono miettimään miten käyttäisin huoneiston neliöt järkevästi niin, että tyhjää tilaa ei jäisi liikaa taikka liian vähänkään. Kaipaisin uusia näkökulmia huonekalujen asetteluun.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Mikäli ostaisin tietyllä summalla huonekaluja ja muuta tavaraa, odottaisin saavani sisustuspalvelun ilmaiseksi. Pelkästä ideoinnista n. 50-100e riippuen siitä, moneenko huoneeseen palvelu kohdistuisi ja kuinka suuria/haastavia ne huoneet ovat.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Tällä ei juurikaan väliä. Todella paljon etenkin silloin, jos hinta laskee.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Mikäli hinta on edullisempi tavaratalossa, voisin ottaa mitat itse ja vaikka piirtää pohjapiirroksen. Jos hinta on sama on parempi, että suunnittelija tulee katsomaan asunnon yleisen tyylin 🙂

42. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

olen

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

ei minulla ole oikeastaan mitään odotuksia

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Kun asuu vanhassa liian pienessä talossa ja tekee remonttia ja sisustusratkaisuja lähes nollabudjetilla ja lopputuloksen pitää olla kestävä ja helposti puhtaanapidettävä, on haasteet kohdallaan. Makuuhuoneeseen haluaisin uuden sängyn, jossa on alla säilytyslaatikot ja toimintojen jäsentely uudelleen. Myös siivouskomero, eli rappujen alapuolen komero kaipaisi jäsentelyä ja kodinhoitohuone (sinne kyllä on suunnitelma, joka etenee rahavarojen mukaan).

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

vanha rintamamiestalo

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

aika pieni on budjetti 500€:lla itse remontoidaan jo paljon…

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

pystyn tekemään paljon, kaikki aiemmat remontit lukuunottamatta korkeita paikkoja, kuten ulkokatto.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

kumpikin käy, suunnittelijalle kai realisoituu koko kaameus kotonamme paremmin

43. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? – Olen joskus

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? – Samanlaista kuin IKEA:n strategia muutenkin – edullista, helposti saatavaa ja silti laadukasta

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? – Esimerkiksi valaistuksen suunnitteluun

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? – Olohuone tai makuuhuone

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? – Ehkä max 100 eur

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? – Ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? – Muutamia tunteja

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? – Olisi hienoa jos molemmat olisi mahdollisia. Joillekin sopisi myös tehokas käynti tavarataloon esim. kuvien ja pohjapiirustuksen kanssa, joissain tapauksissa taas on tärkeää että suunnittelija tulee paikan päälle.

44. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– En ole koskaan miettynyt. Tykkään sisustaa itse :)

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Asiantuntijuutta ja se, että asiakkaan tarpeet huomioidaan.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– En oikeastaan mihinkään.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Kodinhoitohuone kaipaisi piristystä.

Mitä olisit valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– En osaa sanoa.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Paljonkin, jos halvemmalla pääsee.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Kumpikin käy 🙂

45. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?en

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?voisi olla ihan hyväkin

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?eteisen

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?eteiseen

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?ei paljua

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia?ei

Risuja ja ruusuja?

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Kotiin

46. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En ole.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? En osaa sanoa

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Hankaliin kohtiin esim. pieniin tiloihin

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? En osaa sanoa

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Tällä hetkellä en mitään

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? jonkin verran

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Kumpi vain kävisi

47. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Toistaiseksi on menty omilla ideoilla ja voimilla, mutta voisin harkita tarpeen ilmetessä

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Selkeitä ja nopeita ratkaisuja, kuunnellaan asiakkaan toiveita ja haaveita

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Järkevät säilytysratkaisut, huonekalujen sijoittelu nätisti ja järkevästi

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Keittiö, olohuone, tarvittaessa muutkin

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– Riippuen sisällöstä 100:sta eurosta ylöspäin

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– Ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Riippuu niin monesta asiasta, kuten millainen sopimus on tehty. Jos pakettiin tulisi kuulua kaikki, niin mahdollisimman vähän.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Molempi kävisi

48. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En ole.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Edullisia ratkaisuja.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Pienen tilan sisustukseen toimivaksi.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Eteiseen.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? n. 200 e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Pari tuntia.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Olisin valmis tulemaan tavarataloon.

49. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

-Joskus, en kuitenkaan aivan tosissani. Miehen entinen toimisto sisustettiin ikean avustuksella.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

-Selkeitä, innovatiivisia ja trendikkäitä ratkaisuja. Jotenkin omaan kotiin ehkä turhan uudenaikaisia ratkaisuja.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

-Mihin tahansa ongelmalliseen tilanteeseen. Tällä hetkellä kodinhoitohuoneen remontointi ja toimiva takkahuone.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

-Ehkä toiminnalliset tilat kaipaavat eniten ammattilaisen apua.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

-En osaa sanoa.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

-Ainoastaan yrityspuolelta.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

-Tarvittaessa monta tuntia, saadaksemme täydellisen ratkaisun.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

-Sekä että. Suunnittelija ensin vierailulle kotiin yleistilanteen kartoittamiseksi (tai videopuhelu) ja sitten palaverit tavaratalossa tai videona.

50. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Kyllä

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Selkeitä ratkaisuja, asiakkaan tarpeita huomioiden

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? olohuone on myös meidän vanhempien "makuuhuone"

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? olohuone

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? alle 400 euroa

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? ei ole kokemusta

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? pari viikkoa, 1-3 h per päivä

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? suunnittelijan olisi parempi tulla meille

51. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En ole

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Käytännöllisiä ja tyylikkäitä ratkaisuja

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Pienen tilan sisustamiseen

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Olohuoneeseen

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? n. 200e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Sen verran kuin tarvitsee

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Sekä että

52. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Välillä olen ajatus on käynyt mielessäni.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Palvelun hinta-laatu suhde olisi varmasti hyvä ja palvelu trenditietoista, ajantasalla olevaa.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Kodin yhtenäiseen ilmeeseen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Terassille.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Riippuu palvelun laajuudesta. 100-500e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Tarpeen mukaan. Aika paljon jokatapauksessa.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Molemmat käyvät. Suunnittelijan vierailu kotona auttaisi ehkä henkilökohtaistamaan sisustussuunnitelman juuri minulle ja omiin tarpeisiin sopivaksi.

Kiitos!

53. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En varsinaisesti, mutta tarvetta olisi. Pieni koti, turhaa tavaraa – paremminkin voisi olla.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Asiakasta kuunnellen, mutta silti ne asiantuntijavinkit – ehkä asiakkaan ajatusten pukeminen sanoiksi.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Pieni koti, liikaa tavaraa. Selkeyttä!

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Olohuone ensimmäisenä

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? En osaa sanoa, en maltaita…

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole kokemusta

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Sen minkä suunnittelu vaatii

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Voisin tulla tavarataloon, kodista olisi kuvat mukana

54. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Kylläolen harkinnut, ajankohtaista muutaman vuoden kuluttua.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Ikean tyyliin edullinen ja idearikas suunnittelu.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Keittiön remontoiminen on ajankohtaista muutaman vuoden kuluttua. Sen yhteydessä haluaisin keittiöstä ja olohuoneesta yhtenevän kokonaisuuden.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Mihin tahansa kodin tiloihin.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Hmm…. Kun saan säästöä sillä, ettei virhehankintoja tule, olen valmis maksamaan noin 500 e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole kokemusta.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Niin paljon kuin tarvis, itseäni ja perhettäni vartenhan tätä tehdään.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Ehkä vierailulle kotiin. Kuvista ei voi koskaan saada yhtä hyvää kuvaa kuin vierailemalla kotona.

55. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– en

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– edullinen, helppo, kaiken kattava

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– en tällä hetkellä mihinkään

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– esim. keittiö, kylpyhuone

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– en ihan hirveitä summia

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– ei

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– reilusti, varsinkin jos se tarkottaisi hinnan edullisuutta

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– kumpi vain, jos itse pystyy ottamaan mitat, valokuvat ja pohjapiirroksen, voisi mennä tavarataloon

56. En ole harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista.

Toivoisin IKEAlta ilmaisia helppokäyttöistä sisustussuunnitteluohjelmaa Internetsivuilleen.

Kolmen aikuisen ihmisen asuminen kerrostalokaksiossa tekee sisustussuunnittelun hieman haasteelliseksi.

En ole haluamassa sisustussuunnittelupalvelun ostamista.

En olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta ainakaan viittäkymmentä euroa enempää.

Minulla ei ole aiempia sisustuspalvelukokemuksia.

Voisin olla valmis sijoittamaan noin tunnin-pari omaa aikaani käytettäväksi suunnittelijan kanssa.

En usko, että haluaisin saada maksullista suunnittelijan apua tavaratalossa.

57. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

-en ole

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

-edullinen, fiksuja tilaratkaisuja

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

-olohuoneen päivitys..hyviä vinkkejä ikean sivuilta jo bongannutkin..

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

-olohuone

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

-en osaa sanoa, ei virheitä..

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

– ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– paljon

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

-kumpikin käy ja hyvin pelitti keittiöremppa, kun käytiin livenä katsomassa ovimalli ja loput hoitui sähköposti ja kalusteohjelmalla, tuli sellainen kuin toivottiinkin.

58. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Toistaiseksi en.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Joustavaa, edullista, luovia ratkaisuja. Toivoisin myös ikean tekevän yhteistyötä remonttimiesten kanssa, eli samasta paikastasa saisi suunnitelman, tuotteet ja halutessaan työmiehet.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Säilytysratkaisujen parantamiseen ja kylpyhuoneen ilmeen uudistamiseen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Makuuhuone, keittiö

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Riippuu kuinka isosta projektista on kyse, ehkä 100€.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Riippuu, kuinka iso sisustusprojektista on kyse; nurkkaus, yksityiskohtien viilaus, yksi huone vai koko asunto. Yhteen huoneeseen 5 h sisustussuunnitelmaan liittyen, toteutuksen aika erikseen.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Minusta sisustussuunnittelija voisi ensin tulla kotiin; näkisi tilan, kuulisi asiakkaan toiveet. Muut tapaamiset onnistuu tavaratalossa.

59. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

-En ole harkinnut.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Edullisia ja käytännöllisiä ratkaisuja.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Pienet makuuhuoneet tuovat haastetta

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Makuuhuoneitten toimivuuden parantamiseen ja säilytystilan lisäämiseen

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Vaikea sanoa, mutta maksimissaan 500e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Niin paljon kuin tarvitsee

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Tavarataloon

60. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Joskus nuorempana, ja sekin lähinnä vain mielenkiinnosta. Itsellä pysyy sisustusajattelu "hanskassa" :)

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Ei odotuksia

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Lapset ja materiaalien valinta, kuinka saada tyylikästä tinkimättä laadusta tai lasten mahdollisuudesta riekkua

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Lastenhuoneet

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Ensimmäiseen vastaukseen viitaten, tällä hetkellä en olisi valmis maksamaan.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Olen tehnyt itse sisustustyötä, joten sen kautta, mutta en ole itse ostanut palveluita omaan talouteen.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Sisustussuunnittelijan kanssa vähän, tärkeä olisi kertoa omat intressit ja saada sisustussuunnittelija ymmärtämään oman kodin funktio, muuten työ olisi hänen.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Vierailulle ehdottomasti, silloin vasta työ voisi alkaa.

61. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Kyllä

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Apua kalusteiden valinnassa ja yksityiskohtien huomioiminen.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Talon laajennuksessa tehtyihin makuu- ja pukeutumishuoneisiin.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Riippuu kohteen koosta, 20-200€.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Tarpeen mukaan.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Suunnittekijan olisi hyvä nähdä tila ja koti muutenkin. Ensin siis kotikäynti. Muut tarpeelliset tapaamiset onnistuu tavaratalossa.

62. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Kyllä

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Uusia ideoita sisustukseen vanhojen rinnalle

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Pienen tilan sisustamiseen järkevästi niin että lopputulos ei ole ahtaan oloinen

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Kotiin

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? 100e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Sen verran kuin tarvitaan

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Tässähän voisi olla hinnan puolelta kaksi vaihtoehtoa -> kotikäynti kalliimpi ja tavaratalossa halvempi versio?

Muuta: kaipaisin sisustusohjelmaa, johon voisin ladata huoneen ulkomitat, ja sen jälkeen voisin sijoittaa tähän tilaan Ikean kalusteita ja nähdä lopputuloksen jopa 3D-kuvana?

63. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Kyllä

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Milestäni voitaisiin tarjota ratkaisuja pieniin pulmiin ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja, esimerkikiksi keittiö uusiksi (kaapit, kodinkoneet, ruokapöytä ja tuolit ja sisustus)

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Itse tarvisin tukea uuden asunnon kalustamiswen suunnitteluun ja kalusteiden valintaan.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Keittiö, olohuone makuuhuone.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Riippuu kokonaisuuden koosta mitä pienempi asia sitä pienempi hinta vastaavasti kokonaisratkaisusta olisin valmis maksamaan enemmän.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Riippuu suunnittelusta mutta olisin kyllä valmis aikaani.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Pienet asiat olisi hyvä hoitaa tavaratalossa ja suurempia muutoksia varten tulisi mielestäni nähdä tila eli koti.

64. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Olen

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Edullinen hinta, täydellinen sisustus jossa huomioitaisiin kalusteet, valaistus, tekstiilit ja sisustustavarat

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Makuuhuoneeseen tarvitsen sisustusapua. Vaikea hahmottaa huoneen potentiaalia omin avuin.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Makuuhuoneeseen, kesällä pihalle terassin sisustamiseen.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Korkeintaan 200€

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Niin paljon kuin tarvitsee.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Molemmat sopii, voin tuoda tavarataloon kodin pohjakuvan ja valokuvia joten kotikäynti ei ole välttämätön.

65. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? – Joskus käynyt mielessä tuskaillen opiskelijabudjetin ja pienten neliöiden kanssa, mutta se on ollut vain utopistinen ajatus tässä elämäntilanteessa.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? – helppous, edullisuus, ehyt kokonaisuus asiakkaan tarpeet, toiveet ja tyyli huomioiden

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? – tavaroiden säilytys ja huonekalujen sijoittelu pienessä asunnossa

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? -en tällähetkellä mihinkään tiettyyn tilaan

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Riippuu työn määrästä. N. 100€, enemmän jos isompi homma

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? -ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? – sen mitä arjen keskellä ehtii

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? – jos kyseessä isompaa suunnittelua vaativa työ niin kotiin. Muuten vierailu riittänee ja suunnittelijalle kuvat omasta asunnosta/talosta.

66. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Kyllä.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Luovia ratkaisuehdotuksia.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Erityisesti pienten tilojen ja esim. säilytysratkaisujen tekoon.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Pienten tilojen ja erilaisiin säilytysratkaisuihin.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Ikealta odottaa luonnollisestikin edullista tai ainakin kilpailukykyistä hintaa.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Suunnitelman teossa mukana mutta sitten avaimet käteen.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Tarvitsee varmasti sekä että.

67. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En ainakaan tällä hetkellä

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Edullinen hinta, kekseliäät pienet ideat, pienten yksityiskohtien yhdistäminen isoihin huonekaluihin, sisustuksen muunteleminen

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Makuuhuoneen sisustukseen, siihen miten saada siitä mukava ja kotoisa kuitenkin pitäen sen seesteisenä ja rauhallisena paikkana.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Makuuhuone, olohuone, parveke

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Riippuu täysin kokonaisuudesta, huoneen koosta ja hankaluustasosta. 20-150€

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole kokemuksia

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Riippuu suunnittelusta, mutta kyllä olisin valmis sijoittamaan omaa aikaanikin.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Pienissä pulmissa tulisin tavarataloon (esim. kuvien kera), mutta suurempien pulmien ja huoneiden kohdalla olisi mielestäni parempi, että suunnittelija tulisi kotiini vierailulle.

68. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? en

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? vinkkejä edulliseen hintaan

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? huonekalujen sijoittelu järkevästi

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? olohuone ja makuuhuone

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? max 100€

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? ei ole aiempia kokemuksia

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? rajattomasti

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? tulisin tavarataloon tai netin välityksellä

69. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Uuden kodin valmistumisen jälkeen en.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Edullinen hinta, tuoretta näkemystä Ikea-tuotteiden yhdistelystä.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Vierashuone pitäisi muuttaa työ/vierashuoneeksi ja nykyinen työhuone eskarilaisen huoneeksi. Kalustevalintoihin apua.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Ks. yllä.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Tällä hetkellä en maltaita 🙂

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

Uudessa kodissa käytettiin ammattiapua pintojen valinnassa. Kannatti, löytyi mm. rohkeita tapetteja.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

Kyllähän sitä miettii koko ajan, eli useita tunteja :D

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Tavaratalo riittäisi, mukaan riittävästi kuvia.

70. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Olen.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Omat toiveet huomioonottava mutta silti rohkeasti omia ajatuksia tuova suunnittelu.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Tavaran vähentämiseen sekä tilan selkeyttämiseen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Makuuhuoneet sekä työtila

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Max 300€

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Tarpeen vaatiessa töiden jälkeen.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Kotiin.

71. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Mielessä on käynyt.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Edullisesti/ asiakaslähtöisesti pitäisi saada hyvää asiakaspalvelua, joka olisi räätälöity asiakkaan tarpeisiin, on ongelma sisustuksessa sitten iso tai pieni. Jokaiselle pitäisi löytyä edullisesti vaihtoehdo, kuten ikean tuotteissakin on edullisemmat ja kalliimmat vaihtoehdot. Ikean tuotteiden yhdistäminen ja uusia ideoita.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? sisustuksen yhtenäistämiseen, tavaroiden ja sisustuksen harmooniseen tasapainoon, uusilla ideoilla.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?omaan kotiin

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Sopivasti riippuen työn koosta.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? ei

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Niin paljon kun se vaatisi

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? kumpikin sopii, ehkä sisustus/valot/värit ovat koti ympäristössä kuitenkin eri kuin tavaratalossa.

72. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? En

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? Edullinen

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? Säilytykseen ja eteiseen

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? Keittiö ja eteinen

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? Tällä hetkellä en mitään

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? Ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Jonkin verran

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? molemmat käy

73. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Olen, etenkin nyt kun kaipaan ideoita uuden kodin sisustukseen.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Helppo, joustava, edullinen

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Muutamme pienempään asuntoon ja etenkin säilytystilan vähyys tuottaa pulmia. Olisi ihana saada ideoita erilaisiin säilytysratkaisuihin ja toisaalta vinkkejä monikäyttöisiin esineisiin ja huonekaluihin. Myös viherkasveilla sisustus kiinnostaa kovasti, joten tahtoisin tietää millaisia kasveja, mihin tilaan ja miten hoitaa.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

-Makuuhuone, kylpyhuone

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

-500 euroa

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

-Ei valitettavasti vielä ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Niin paljon kuin tarvitsee

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Sekä että.Tietysti mieluiten tahtoisin suunnittelijan kotiin, mutta ammattitaitoinen suunnittelija saa varmasti ratkaistua pulmat myös etänä tavaratalosta käsin!

74. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? Asun tällä hetkellä vuokra-asunnossa,eli en tähän asuntoon,mutta toivon tulevaisuudessa asuvani omistusasunnossa.Silloin voisin käyttää sisustussuunnittelijaa,etenkin jos asunto kaipaisi remonttia.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?Edullisuus,helppous,nopeus.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?Harmonisen mutta mielenkiintoisen kokonaisuuden luomiseen,eli sisustus on yhtenäinen ja käytännöllinen,mutta ei missään nimessä tylsä.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?Oikeastaan mihin tilaan vain,mutta ensimmäisenä tulee mieleen olohuone ja keittiö.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?Palvelun laajuudesta riippuen muutaman satasen.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?Ei ole aiempaa kokemusta.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?Riippuu tietenkin mitä tehdään,eli tarpeen mukaan.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? Kumpi vain vaihtoehto käy,toki isomman prokkiksen kohdalla kotikäynti olisi varmasti paikallaan.

75. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

– Kyllä ole harkinnut. Etenkin kun muutimme aikoinaan omakotitaloon, olisi sisustussuunnittelijan ammattitaito ollut tarpeen.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

– Lähinnä kalusteiden mitoitus asuntoon ja tyyliin.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

– Ehkä eniten apua tarvitsisin uuden kotini (joka on huomattavasti pienempi kuin nykyinen) kalusteiden sijoitteluun.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

– Ehkäpä koko koti, kaikki tilat.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

– En oikein osaa sanoa. Riippuu palvelun laajuudesta.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia?

– Ei muuta, mutta Ikean keittiösuunnittelua olen käyttänyt ja hyvä tuli :)

Risuja ja ruusuja?

– Vain ruusuja :)

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

– Tarpeen mukaan, paljonkin.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

– Olisin valmis tulemaan piirustusten kanssa tavarataloon. Yhteistyö voisi toimia myös s-postilla kuvien lähettämisellä yms.

76. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

Olen, värien yhdistelyn ja kalusteiden sijoittelun avuksi.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

Sopivien IKEA kalusteiden löytäminen tilaan helpommin.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

Kokonaisuuden suunnitteluun.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

Mihin tahansa kodin huoneeseen.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

Henkilökohtaisesta palvelusta enemmän, riippuu palvelun laajuudesta.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia?

Risuja ja ruusuja? Ei.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? Useamman tunnin.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

Tavarataloon tuleminen sopisi hyvin, mutta online vaihtoehto voisi olla mielenkiintoinen, koska palvelu tavoittaisi laajemmin asiakkaita. Esimerkiksi tapaaminen kuvayhteyden avulla suunnittelijan kanssa.

77. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? -olen

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? -laadukasta ja edullista

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? -yhtenäiseen kokonaisuuteen olohuone-keittiö sisustukseen

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

-olohuone-keittiö, makuuhuone

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? – max. 100€

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? -ei ole

Risuja ja ruusuja? -

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

-kaikki tarvittava

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? -kotiin

78. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? -olen harkinnut.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? – helppous, hyvä hinta-laatusuhde ja viimeistelty lopputulos.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? -keittön toteuttamiseen ja säilytystilan suunnitteluun järkevästi.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? -vaatehuone & keittiö.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?- riippuu pitkälti mistä projektista on kyse. Isommasta suunnitelmasta enemmän.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? – on, mutta ei ikeasta. Mielenkiinnolla kokeilisin. Risuja ja ruusuja? -ei ole antaa risuja eikä ruusuja 🙂

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? – voisin laittaa myös omaa aikaani. Tykkään touhuta kaikenlaista kun omistusasunto.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? -olisin valmis tulemaan tavarataloon, homma hoituisi varmasti myös spostien välityksellä kätevästi. (Lähin tavaratalo 150km)

79. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista?

-Kyllä.

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen?

-Ratkaisuja ongelmakohtiin, itse tulee sokeaksi oman kodin ongelmille.

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea?

-Olohuoneen järjestys sekä sen yhteydessä olevan keittiön tilan maksimoiminen.

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua?

-Kodin yhteisiin tiloihin.

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta?

-Eikö Ikeassa ollut ainakin aikaisemmin 50€/huone? 50-100 € suunnitelman laajuudesta riippuen.

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja?

-Ei.

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi?

-Pari iltaa työpäivän jälkeen.

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin?

-Kyllä olen valmis tulemaan tavarataloon sekä ottamaan valokuvia ja mittoja kotona. Olisi varmasti edullisempaa palvelua ilman suunnittelijan vierailua kotona.

80. Oletko harkinnut sisustussuunnittelupalvelujen ostamista? olen joskus

Millaisia odotuksia sinulla olisi IKEA-sisustuspalveluun liittyen? edullisia ja toimivia ratkaisuja

Millaiseen sisustuspulmaan / haasteeseen tarvitset tukea? keittiön sisustamiseen

Millaisiin tiloihin haluaisit ostaa palvelua? keittiöön

Mitä olisi valmis maksamaan sisustussuunnittelusta? ehkä max. 150e

Onko sinulla aiempia sisustuspalvelukokemuksia? Risuja ja ruusuja? ei ole

Paljonko olisit valmis sijoittamaan omaa aikaasi? sen verran kuin tarvitsee

Olisitko valmis tulemaan tavarataloon vai koetko että suunnittelijan olisi parempi tulla vierailulle kotiin? olisin valmis tulemaan tavarataloon

81. Suuri kiitos kaikille osallistuneille! Olkaahan kuulolla huomenna tiistaina, luvassa 100€ IKEA-lahjakortin arvonta ja voittajan julkistus! 🙂

82. Hei! Minua kiinnostaa millaista yhteistyötä olet päässyt tekemään Ikean kanssa ja miten olet päässyt ”vaikuttamaan IKEA-sisustussuunnittelupalvelun syntyyn ja lopputulokseen”? Teetkö sisustussuunnitelmia oman kotisi lisäksi asiakkaille?

1. Maria: Tämän kyseisen suunnitteluohjelman osalta pääsin vaikuttamaan palvelun rakenteeseen ja kertomaan oman näkemykseni sen toimivuudesta, sekä siitä millainen minusta on toimiva suunnitteluohjelma. Lisäksi olen tehnyt muutaman muunlaisen yhteistyökampanjan Ikean kanssa, mutta en ole millään osin vakituisena kumppanina heille – ainoastaan projektimuotoisesti olen heidän kanssaan yhteistyöprojekteja tehnyt. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *