Treeniasupostaus & kuntopäivitys

Olen käynyt aktiivisesti kuntosalilla keväästä asti ja selän kuntouttamisen lisäksi koko keho on saanut intensiivistä huoltoa. Olen keventynyt aiemmin karistettujen kilojen lisäksi muutaman lisää ja vaatekaapin sisältö on mennyt osittain tästäkin johtuen uusiksi. Minulle on tärkeää tuntea oloni hyväksi myös urheiluvaatteisiin pukeutuneena ja noudatankin blogista tuttua French Wardrobe -metodia myös urheilussa (voit lukea metodista lisää TÄÄLTÄ).

Treeniasu kuntosalille

Pukeutuminen kuntosalille

Ostin itselleni juuri parit uudet treenitrikoot sekä askellusta pehmentävät salikengät. Vasta nyt selkävaivojeni ilmaannuttua olen ymmärtänyt miten tärkeä asia on omistaa sellaiset treenikengät, jotka tukevat jalkaa ja vaimentavat lannerankaan heijastuvaa askeleen aiheuttamaa tärähdystä erityisesti juoksumatolla kävellessä / juostessa. Niken superkevyet Flex Trainer -treenikengät* osoittautuivat olevan nappivalinta salille, sillä sen lisäksi että pohja on taipuisa, joustava ja askellusta vaimentava, ne myös hengittävät hyvin eivätkä haudo jalkoja. Lisäplussaa annan erinomaisesta lestistä, joka on tarpeeksi leveä eikä kertaakaan ole hiertänyt jalkojen ihoa rikki. 🙂

Treenipaitoina hyödynnän tavallisia ketjukauppojen trikoopaitoja. Lindexin ja Cubuksen toppeja, t-paitoja sekä pitkähihaisia minulta löytyy mustina, valkoisina sekä mustavalkoraitaisina versioina…

Treeniasu kuntosalille

Mustavalkoiset treenivaatteet

Mustavalkoinen väripaletti toimii aina ja pyykkihuolto pelaa sujuvasti usein pestävien urheiluvaatteiden kanssa. Monien eri urheilumerkkien vaatteita kokeilleena olen todennut Niken treenihousujen olevan kaavoitukseltaan ja laadultaan paras. Niken materiaalit eivät nukkaannu ja värit pysyvät pitkään hyvänä pesusta toiseen.

Edullisimmasta päästä olevat puuvillaiset Nike Club Legginsit* yllättivät minut erittäin positiivisesti ja suosittelen näitä varsinkin teille, jotka olette minulta kysyneet vinkkiä ei-teknisestä materiaalista valmistettuihin laadukkaisiin treenitrikoisiin. Nämä 92% puuvillasta ja 8% elastaanista valmistetut pöksyt ovat olleet ahkerassa käytössä lähes non-stoppina ja pyörähtäneet pesukoneessakin jo reippaasti yli 10 kertaa. Siltikin ne ovat edelleen täysin uudenveroiset – ei nukkaantumaa, ei saumojen kiertämistä eikä etenkään mustan värin haalistumista.

Mainittakoon myös että valkoinen Nike-logokin on puntissa pysynyt täysin ehjänä eikä lähtenyt murentumaan edes kuivausrummussa, jonka apuun kerran jouduin hätäpäissäni turvautumaan, kun kaikki treenivaatteeni olivat samanaikaisesti likapyykkikorissa. 🙂

Treeniasu kuntosalille

Personal trainer Markuksen ohjauksessa

Itse kuntoilun osalta olen varovaisen optimistinen ja uskon että nivelrikon aiheuttama jäykkyys ja oikeaan jalkaan säteilevä hermosärky saadaan vielä kuriin. Henkilökohtainen jumpparini Markus teki minulle juuri treeniohjelman, jonka parissa tällä hetkellä painiskelen.

Prioriteettilistani top kolmonen koostuu selän kuntoutuksesta, kunnon kohottamisesta ja lisäporkkanana annoin Markukselle toiveen myös lisäkiinteytymisestä. Ohjelman kahdeksan eri liikettä eivät sisällä ainuttakaan kuntosalilaitetta, vaan keskityn pelkästään kehon hallintaan ja syvien keskivartalolihasten treenaamiseen oman kehoni painon ja kevyiden lisävastuksien (käsipainot, kahvakuula, nauhat) avulla. Treenissä tehdään monenlaisia tasapainoa harjoittavia liikkeitä, jotka saattavat päällepäin näyttää helpolta mutta eivät totisesti siltä tunnu. 🙂

Markuksen treeniä teen kolmesti viikossa, jonka lisäksi minulla on kaksi sellaista salipäivää jolloin voin tehdä mitä haluan oman fiiliksen mukaan. Tärkeintä on pitää itsensä liikkeessä ja se on helposti tehty, sillä jo kaksikin treenitöntä päivää saa selän särkemään niin vimmatusti että halu salille raahautumiseen voittaa monta muuta elämisen perustarvetta. 🙂

Tällä hetkellä eletään suvantovaihetta, selkä on selvästi paremmassa kunnossa kuin keväällä ja olen päättänyt että tästä on suunta pelkästään ylöspäin. Teen kaikkeni sen eteen että saan elää mahdollisimman kivutonta elämää mahdollisimman vähällä lääkemäärällä, sillä tosiasia on että jonain päivänä joudun jokatapauksessa turvaamaan pilleripurkkiin, ja siinä vaiheessa haluan että lääkkeellä on vastetta auttaa kivunhallinnassa… mutta se on jo kokonaan toinen aihe se…

Kivaa iltaa kaikille!

Tuotekuvat Nike, Lindex, *sisältää kaupallisen linkin


Seuraa myös Instagramissa 

6 kommenttia “Treeniasupostaus & kuntopäivitys

    1. Milla: olen kyllä, fyssarilla on rampattu ja mahdolliset asentovirheet on tarkastettu, eikä niitä löytynyt. Kaikki on siltä osin ok. 🙂

  1. Hei!

    Meillä perheessä kaikilla aika musta-valko-harmaata treenivaatteissa ja kyllä on helpompaa pesut ym. kun koneen saa helposti täyteen.
    Itselläni on H&M:n treenipaitoja ja trikoita, hinta/laatu on ollut kohdillaan. Käytän myös muutamaa Lidlin treenivaatetta, edullista ja toimivaa! Urheiluliiveihin olenkin sitten satsannut enemmän rahaa, koska tällä kuppikoolla se on erittäin tärkeää.

    Pieni elämäntaparemontti on menossa ja siksi siis erityisesti treeni- ja ruokakirjoitukset kiinnostavat. Toki luen mielelläni myös kauniista ja toimivasta kodistasi. Myös videosi ovat olleet mieluista katseltavaa.

    Missä ko. Markus toimii treenarina? Asun täällä samoilla kulmilla ja voisinkin satsata kunnon ohjelman tekoon.

    Kiitos ihanasta ja elämänmyönteisestä blogistasi!

    1. Kirsi: mustavalkoiset treenivaatteet ovat käytännölliset eikä tarvitse koskaan erikseen pestä niitä kun ne voi huoletta heittää samaan koneeseen muiden vaatteiden kanssa. 🙂

      Treenaan tossa urheilutalolla, sieltä löydät myös Markuksen. Tulethan moikkaamaan jos satumme samaan aikaan salille. <3

  2. Mukava kuulla, että selkäsi voi paremmin. ☺️ Liikunnalla voi kyllä joskus saada ihmeitä aikaan. Ja toisaalta liikkumattomuus saa terveenkin kehon kolottamaan.
    Tsemppiä!

    1. Hippu-76: liikunnalla on tosi iso merkitys ja mitä vanhemmaksi elää, sen tärkeämmäksi se tulee. Vuosien istumatyö on saanut aikaan sen että olen istunut selkäni rikki, ei tuollaista uskoisi tapahtuvan kunnes se osuu omalle kohdalle. Oma nivelrikkoni on vielä sellaisessa kohdassakin ettei nykylääketieteessä ole keinoja sen korjaamiseksi, en siis voi turvautua leikkaushoitoonkaan jos kivut yltyvät sietämättömäksi. Huono tuuri johonitse olen syyllinen tietämättäni.

      Tästä onneksi voi liikunnan avulla vielä selvitä ja saada lisäaikaa, koten onni onnettomuudessa että menin selvittämään kivun syytä ”kohtuullisen ajoissa”. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *