Olohuone kaipaa jotakin extraa ja pää raksuttaa tuhatta ja sataa, mutta päätösten tekeminen tuntuu vaikealta. Olisiko se kaappi, laatikosto, sivupöytä taikka sohvan kanssa samaa sarjaa oleva nojatuoli? Vai lisäisinkö sittenkin vain viherkasveja, kenties ison melkein kattoon asti ulottuvan palmulajikkeen tai puutarhurin kasvattaman jättipeikonlehden olohuoneen perimmäisimpään nurkkaan.
Kaikki alkaa kaapista – Mallikuvat sisustusideoista
Kaapista oli helpoin aloittaa sisustusmietinnät sillä sellaisia löytyy kotoa jos jonkinlaisia. Tein pari erilaista mallikuvaakin koneella, mutta kuvanmuokkaustaitoni ovat niin rajalliset etten saanut kuin puolikkaan huoneen suunniteltua.
Silmänkorkeudella oleva kaappi miellyttää silmää, mutta toisaalta korkeusvaihteluakin kaivattaisiin. Japanilaiset tosin sisustavat kotinsa hyvin matalasti ja heidän sisustustavastaan olenkin viime aikoina ammentanut runsaasti inspiraatiota. Säilytystilaa ei varsinaisesti olisi tarpeen lisätä, vaikka eihän se pahitteeksikaan olisi.
Vinoon aseteltu sohva tuo tilaan keveyttä
Tykkään siitä on sohva on huoneessa vinottain, se keventää huoneen ilmettä mukavasti. Keskilattiaa en haluaisi kalustaa umpeen, mutta silti kaipaan jonkinlaista ryhmittelyä erityisesti sohvan ympärille. Kaksipiippuinen juttu siis, eikä ollenkaan yksinkertainen ratkottava kun haluan täysin päinvastaisia asioita samaan tilaan.
Kasveja kaikissa korkeuksissa
Tykkään myös siitä että kasveja on ripoteltu runsaasti eri kokoisina eri korkeuksille. Jukka-palmuja on nyt kaksi, joista isomman ostin kylläkin alunperin makuuhuoneeseen. En tiedä jätänkö sitä tuohon hyllyn kulmaan vai kärräänkö makkariin kuten alkuperäisessä suunnitelmassani.
Sisustusideaa etsimässä – Olohuone ensimmäisenä
Tällainen on siis lähtötilanne ja vaikka kiirettä ei tässä asiassa olekaan, haluaisin silti saada jo valmistakin. Kaappi ei ole pakollinen varuste, kuten ei myöskään sen paikka tuossa pitkällä seinällä. Söderhamn-sohvan kanssa samaa sarjaa olevan nojatuolin tai divaanin lisääminen on jollain tapaa tylsä ratkaisu ja haluankin käydä muut mahdolliset vaihtoehdot läpi ennen kuin lähden tuoliostoksille.
Swedesen seinään nojaavaa Libri-seinähyllyä kuolaan kovasti, mutta pelkään pahoin että hyllyjä olisi liikaa. Seinällä kun jo asustelee tuo peurakin. 🙂
Olisiko vinkkejä tai ideoita? Ehdotuksia mahdollisista kaapeista, hyllyistä, pöydistä tai tuoleista jotka voisivat sopia sohvan ja matalan tasokokonaisuuden kanssa yhteen, ilman että tila menee tukkoon? Väreinä valkoinen, saarni tai vaalea tammi, tapauskohtaisesti myös koivukin saattaa sopia lattian sävyyn. Auttakkee ystävät!
Seuraa myös somessa
Minä ehdottaisin isoa mattoa!
Maikki: Mattoja löytyy, isoja ja pieniä, yhdessä ja erikseenkin. 🙂 Hallimaisuus ei kuitenkaan pelkästään matolla poistu, sen ehdin jo kokeilemaan kunnes päätin rullata pesulasta puhtaana tulleet matot takaisin pakettiin odottamaan tulevaa kalustusta ja mahdollista uutta nojatuolia / divaania tai kaappi/laatikostoa. 🙂
Laita ainakin matto. 🙂 Muuten näyttää, kuin olisi aina siivouspäivä.
Katja: Mattoja on, pesulasta tulleita putipuhtaita ja vitivalkoisia. Kaksi isoa mattoa kun laittaa rinnakkain niin lattialla on yksi jättikokoinen 260x320cm kokoinen matto – sama joka on nähty ennenkin olohuoneessa. Matto ei yksistään poista hallimaista vaikutelmaa, ja nyt kun kuvia katselen niin tuo seinälle siirretty kaappi tekee tilasta melkeinpä keskeneräisemmän näköisen kuin silloin kun se ei ollut tuossa. 😀
Mielestäni sohvan taakse kulmaan sopisi korkea huonekasvi tosi hyvin. Ja matto yhdistäisi huoneen ”reunoilla” olevia huonekaluja enemmän kokonisuudeksi (vaikka ei sohvapöytää laittaisikaan). Ehkä myös ryhmittelisin vielä selkeämmin pienempiä huonekasveja. 🙂 Miten olisi joku siro/”kevyt” sivupöytä sohvan viereen? Kiva seurata mihin ratkaisuihin päädyt!
Suvi: Sohvapöytä olisi kiva, nyt siirsin sen pois sohvan edestä häiritsemästä jotta huoneen muodosta ja puutteista saa paremmin selvää. Kasvit on nyt vain lätkäisty paikoilleen, tasollakin ovat aurinkoa nauttimassa tylsästi rivissä ja seinähylly on tyhjillään – iso kontrasti joka ei näytä kovinkaan kivalta. Kyl on vaikiaa, liikaa vaihtoehtoja ja liian pitkulainen huoneen muoto, jotta saisin esim seinälle hyllyn / sivupöydän ja sohvaryhmittymän sen eteen. Aina menee jostakin kohtaa huone tukkoon ja täyteen.
On kyllä tosi tyhjän näköistä….ja kasveja jotenkin liikaa.Tai ehkä pomppaa vaaleudesta esiin.Mites olisi matala taso ikkunan eteen ja kasveja siihen?Vähän verhoja,matto…
Itse laittaisin sohvan kaapin paikalle seinää vasten.
Sohva näyttää tosi pieneltä,ehkä nojatuoli lisäksi?
Nanna: No tämän olikin tarkoitus vain näyttää teille pohja ja se minkä kanssa tässä työskennellään, ei suinkaan antaa minkäänlaista sisustusvinkkiä tai inspistä kenellekään. 😀
Samanlaisten ajatusten kanssa tässä painin – laittaisinko tason ja jos niin millaisen ja mihin? Tai nojatuolin? vai divaanin? vai eri parisia nojatuoleja, kuten Mademoiselle? Vai riittäisikö sittenkin vain tuo sohva, jos sen paikkaa siirtäisi ja hylkäisin tuon ajatuksen vinottaisesta asettelusta (josta ikävä kyllä olen tykännyt tosi paljon, kerrankin kun sohva mitoiltaan sopii tuonne peränurkkaan noin päin). 😀
Sullahan onkin verhot,en huomannut!laita se kaunis puinen/rottinkipenkki jonnekkin?kasveille tms.:)
Nanna: Verhot on juu, koskahan ne ripustinkaan takaisin ikkunalle rempan jälkeen, olisiko ollut joulukuun puolivälin kieppeillä. 🙂
Eikä sinulla ollut ennen joku sohvapöytä? Se voisi sopia tuohon keskilattialle. Tai sitten uusi pöytä tai pöytäryhmä
Reetta: On sohvapöytä, sama pitkulainen puinen tarjotinmallinen kuin ennenkin. Siirsin sen pois tuosta sohvan edestä jotta saatte paremman käsityksen tilasta ja siitä miten sen kanssa voisi ehkä puljata. Sohvapöydän kanssa huone on kotoisampi, mutta se myös vääristää jonkinverran jos kohti suoraan pitkulaista olkkaria kuvailen – näyttää paremmalta kuin mitä todellisuus onkaan. 😀
Entä jos sohvan laittaisi kaapin paikalle tai vähän vinottain ikkunaan päin. Osasinkohan ilmaista itseäni oikein 😀 ja se Ikean Sinnerlig- penkki ikkunan eteen ja sen päälle kasveja? Muistaakseni sinulla taisi olla se kaunis penkki 🙂
Nadja: Tuota sohvan siirtämistä voisin kokeilla, loisto idea! 🙂
Minäkin ehdottaisin mattoa ja kenties sohvapöytääkin.
Ulla: Molemmat löytyy ja tarvittaessa saan myös ne lisättyä olohuoneeseen. 🙂 Ne eivät pelkästään kuitenkaan mielestäni riitä, ovat epäsuhtaiset koska matto on joko yksinään liian pieni tai kaksi mattoa rinnakkain liian suuri, ja pöytä väärän kokoinen sohvaan nähden jos se on on ainoa istuin… Hmmm, testaillaan toki kaikki mahdollinen läpi. 🙂
Matto, rahi ja vaikkapa bambuinen/puunsävyinen kori johonkin. Mielestäni nyt kaivataan kontrastia, jotain mustaa? Valkoista mattoa en laittaisi.
Jenppa: Bambua mieluusti lisäisin pienesti, tai muuta vastavaa puunsävyä joka sopii lattiaan. Swedesen Libri-hylly on yksi vaihtoehto, ja toinen jota olen harkinnut myös on BEdesignin Deer-seinähyllyn vaihtaminen valkoisesta puiseen versioon. Hinta on vaan puuhyllyllä sen verran tyyriin puoleinen että minun pitäisi olla aivan satatuhatvarma että puinen on parempi ja takuulla pitkäikäinen vaihtoehto. 😀 Mustaa haluan myös, mutta ripauksissa sinne tänne jottei sisustus ole liian mustavalkoinen ja jyrkkäkontrastinen. Matoksi olen miettinyt paksua villamattoa, kenties sellaista jossa isoja silmukoita tai villapalloja / huopapalloja jne. Himlalla on pari potentiaalista vaihtoehtoa, mutta ongelmaksi muodostuu sävy – villamatoissa valkoinen kun on beige, harmaa hieman rusehtava ja mustaa en halua kun siinä näkyy kaikki pöly…
Olisin myöskin ehdottanut sinulle huopapallomattoa, toisi ehkä kotoisuutta lisää? Se tuli heti minulle mieleen kun katsoin kuvaa. Pyöreä mattokin voisi olla kiva 🙂 Sukhimattojen valkoinen näyttää ainakin aivan puhtaan valkoiselta, jos valkoista haluat. Järjestys on hyvä ja kaapit mielestäni tuollaisenaan kivat. Ehkä kasveihin jotain järjestystä kaipaisin, siis lattialta tuo yksi pois.
Kati K. Ymmärtääkseni Sukshimattojen valkoinen on sekin hieman beigeen vivahtava, tälläisen mielikuvan olen saanut Sukhimattojen kanssa yhteistyötä tehneiltä bloggareilta… Täytyy tutkia asia silti vielä uudestaan, josko olisi sävyssä jotakin eroa entiseen tapahtunut *toiveikas* 🙂
”Pienennä” olkkaria tuomalla sohvaa pois ikkunalta. Ikkunan alle kasvit matalalle tasolle. Korkeista kaapeista toinen pois, sitten sohvan eteen sopii matto ja sohvapöytä.
Jenni: Kiitokset, kokeilen vaihtaa sohvan paikkaa heti illemalla. 🙂
Nyt ollaan menty mun mielestä vähän metsään.. Ei näytä kyllä yhtään viihtyisältä kodilta mun mielestä. Aivan liikaa valkoista ja liikaa viherkasveja. Väriä kaipaisi kotisi ehdottomasti!
Petu: Vitsit miten harmittaa kun postaukseni pointti tuntuu menneen ohi niin monelta. 🙁 Olohuone ei todellakaan ole viihtyisä ja viherkasveja on liikaa, koska osa kuuluu muihin tiloihin mutta ovat saamassa aurinkoa (sitä kun ei liikaa ole näkynyt viime aikoina).
Todella hyviä ideoita on tullut toki ja varsinkin FB-puolella on käynyt keskustelu tosi vilkkaana, mutta silti aika moni takertuu nyt tuohon että rumalta näyttää kun idea juuri on siinä että sisustus on kesken tai oikeastaan alkutekijöissään. Uskaltaako tässä enää keskeneräisistä jutuista postaillakaan, kun suurin osa ajastani menee nyt siihen että joudun korjaamaan väärinymmärryksiä ja puolustelemaan itseäni. 😀
No mun pointti oli myös se, että miksi kaiken täytyy olla valkoista? Joo sulla on sohvapöytä ja mattoja, mutta eikös nekin ole valkoisia? Tällä hetkellä tykkään kodissasi vain tytön huoneen värimaailmasta ja keittiöstä. Omasta mielestäni ei riitä, että tuotteet ovat kalliita, käsissä täytyy olla lämpöä ja rakkautta. ☺ Tuntuu, että mennessäsi minimalistisempaan suuntaan, kotisi ei ole enää niin ihana kuin ennen. Mutta, toivottavasti saat postauksesta ideoita ja minä joudun kääntämään kelkkani. ?
Petu: Ei tarvitse olla valkoista, se juuri onkin tässä työn alla ja jos luit postauksen alimman katkelman, linkitin siihen saarnin värisen Libri-hyllyn, josta siis haaveilen. Vaalean värimaailman tottakai haluan säilyttää, mutta kyllä siihen voi pieniä yksittäisiä väripilkkujakin lisätä kunhan ensin se punainen langanpää löytyisi josta aloittaa. 🙂
Minun silmään ei toimi se, että pieniä kasveja on ripoteltu sekavasti ympäriinsä, se tekee todella rauhattoman näköiseksi kun kaikkialla muualla on valkoista ja selkeää. Varsinkin ison jukkapalmun vieressä lattialla oleva pieni kasvi näyttää unohdetulta ja hylätyltä. Massassa on voimaa, selkeyttä ja vehreyttä!
Mun ehdotukseni on, että ikkunan eteen penkki/pitkulaisempi kukkapöytä, johon ryhmittellään kaikki pienet viherkasvit paistattelenaan päivää. Besta-taso tyhjemmäksi ja selkeämmäksi, korkeintaan yksi kookkaampi (esim joku puolimetrinen) viherkasvi. Sohva seinän suuntaiseksi ja sen viereen, keittiön puolelle joku sitten iso, näyttävä, parimetrinen viherkasvi. Sohvan yläpuolelle seinälle joku taulu, tai parikin ja sohvan seuraksi sohvapöytä sekä matto. Nyt lattia hallitsee ja kaikki valkoinen on työnnetty reunoille, matto tasapainottaisi tätä. Miltäs kuulostaa? 🙂
Pingu: Kiitokset vinkeistäsi, laitan ehdottomasti kokeiluun! 🙂 Nappaan eteisestä penkin ja testaan sitä nyt ensialkuun tuohon ikkunan edustalle. 🙂
Kaappeja tuntuisi olevan aika paljon. Ottaisin korkeamman kaapin pois (varsinkin, jos et tarvitse säilytystilaa ja havittelet japanilaista tyyliä) ja laittaisin sohvan sen paikalle. Ikkunaseinälle tuli ensimmäisenä mieleen day bed. Siihen voisi sopia myös Artekin ritiläpenkki tai muu vastaava ja näin suurimman osan viherkasveista voisi asetella ikkunan eteen, osan penkille ja osan lattialle. Kuvia katsellessa minustakin tuntuu, että tilaan sopisi matto. Ehkä se voisi olla vähän pienempi, esimerkiksi joku korkeanukkainen tai jopa talja? Viherkasveja keskittäisin jotenkin ”rykelmäksi”. Nyt ovat ympäri huonetta, mistä tulee ehkä vähän levoton fiilis.
Maarit: Kaappi oli vain lainassa testatakseni miten se istuu sohvan kanssa jos sohva on vinottain ja eihän se hyvältä näytä ainakaan tuossa paikassa tuon kokoisena. Kaappi palautuu takaisin omalle oikealle paikalleen heti kun ehdin olohuoneen kimppuun. Viherkasvit on ottamassa aurinkoa tasolla, osa niistä ei edes kuulu olohuoneeseen. Tuo on ihan oma mokani, en tullut ajatelleeksi että osa teistä voi luulla että ne ajatuksella ja tarkoituksella olen siihen asetellut. Koko olohuone siis on ihan keskeneräinen ja kaikki siellä on muokattavissa ja siirreltävissä – mitään ei ole lyöty lukkoon minkään osalta. Normaalisti tuollainen sisustamisen vapaus on ollut mahtava ja innostava juttu, mutta nyt olen ihan jumissa enkä tunnu löytävän punaisen langan päätä josta aloittaa… Kiitos vinkeistäsi, tuollaista tekstuuria (villamaton, taljan, huopia jne.) tarvitaan! 🙂
Laittaisin sohvan kaapin paikalle, ikkunan eteen kulmittain mademoisellen ja vierenen sen puisen penkin ja sen päälle kasveja. Sohvan viereen ostaisin jonkun siron nojatuolin siten kulmittain ikkunaan päin. Näin ne voisi muodostaa (mademoiselle, sohva ja nojatuoli) tavallaan oman kokonaisuuden, pienen kaaren, johon ehkä riittäisi yksi matto yhdistämään huonekalut ryhmäksi. Vaikea pohdittava kyllä tuon pitkulaisuuden takia!
Marian: Kiitos ideoista ja vinkeistä!!! 🙂 Testaukseen pääsevät! 🙂
Vieläkö se ihana takka on jossain varastossa ? Toisi kivan tunnelman näin talviaikana.
päivikki: Ei ole, lahjoitin sen kummitytölleni. 🙂
Hei!
Mä laittaisin sinuna ison maton, mitä muutkin ovat jo ehdotelleet. Sitten mä laittaisin ikkunan eteen sen ikean penkin, tasoksi kukille yms. Sitten mä hommaisin ehkäpä pyöreän sohvapöydän, jottei kaikki olisi niin suoraviivaista. Ja ehkäpä miettisin myös string-hyllyä, sille seinälle, johon nyt olet sovittanut kaappia. Ja anteeksi, mutta mun mielestä tila kaipasi jotain ”vanhaa” tai jotakin ”rosoista”, kun kaikki on nyt niin uutta ja virheetöntä. Hyvä siitä tulee!!
Tämä! Kodissasi on kyllä kauniita huonekaluja ja kasveja, mutta sieltä puuttuu juurikin se pieni ripaus rosoisuutta 🙂 Kun kaikki on valkoista ja ns. virheetöntä, tulee vähän kolkko fiilis. Lattia teki kyllä asunnosta upean mutta lisäisin vielä rohkeammin jotain muutakin väriä kuin bambua.
Tiina: en ole niinkään värien ystävä vihreää lukuunottamatta, mutta struktuurien kylläkin. 🙂 Päivän mittaa sain tehtyä sisustussuunnitelman, jonka mukaan nyt sitten mennään. Pari muutakin muutosta tulin samalla tehneeksi ja myös ostoksiakin, joita tosin joudun odottelemaan tovin. Maton kanssa vielä ollaan etsivällä kannalla, haluan oikein superpaksun villamaton muttei ole vielä löytynyt oikean näköistä, joka olisi oikean kokoinen, jota saisi oikean värisenä. 🙂
Susanna: Iso ja muhkea villamatto on etsinnässä parhaillaan. 🙂 Kiitos ideoista, hyvä pointti tuo rosoisuus! 🙂
Kaappi taitaa olla aika tyhjillään.
Mites olis ihan perussetti: sohva, tuoli tai kaksi, matto, sohvapöytä, taidetta seinillä, vähemmän viherkasveja mutta enemmän elämää ja värejä. Sivupöytiä ja valaisimia.
Saisikohan erilaisilla materiaaleilla pehmennettyä yleisilmettä? Vaikka valkoisessa pitäytyisikin värimaailman osalta?
Poistuisko huoneen pitkulamaisuus vähän jos ikkunaseinällä olis enemmän katseenkiinnittäjiä? Esim joku amppeliviritys ikkunassa, jotta sohva ei näyttäis niin yksinäiseltä. Tai lamppu lattialla/seinällä? Vilttikori?
Minusta pitää lähteä liikkeelle siitä, että mitä tuossa huoneessa tehdään. Levätään, rentoudutaan ja katsotaan telkkaria —> mukava paikka niin monelle kuin tarpeen + se telkkari.
Seurustellaan, kahvitellaan ystävien kanssa —> ryhmä, jossa pääsee istumaan mukavasti niin että näkee toisten kasvot, ja sohva/pikkupöydät sopivasti käden ulottuville.
Maton laittaisin ehdottomasti, ja lisäisin syvyyttä/kerroksellisuutta väreillä ja kuvioilla. Japanihenkeä toisi pehmeä jonkun värinen matto ja matala sohvapöytä. Luonnonvärinen punosmatto voisi myös sopia hyvin, toisi kodinomaisuutta lisäämättä värejä.
Kaappi on minusta liikaa, ei sinulla taida olla sinne sisään mitään ylimääräistä säilytettävääkään 🙂 ? Kun olohuoneessa ei ole telkkaria, jonka suuntaan istuimet yleensä tylsästi käännellään, kaipaisin sohvan vastapariksi esim. saman sarjan nojatuolia. Asettelisin ne vastakkain, vaikka vinosti, kuten sohva nyt on. Matto voisi koota ryhmän, muttei ole välttämätön. Kasvit ryhmittelisin ikkunan eteen eri korkeuksille, ne toisivat sohvalle/nojatuolille kauniin taustan. Kasvit myös viihtyvät paremmin ryhmässä. Jukkapalmu on viihtyisyyden tuojaksi vähän terävälehtinen ja kaipaisi mielestäni pehmeämpiä lehtimuotoja kaverikseen.
Ehdottaisin lepakkopöytää. Saattaisi sopia sohvan eteen ja yhdistäisi tuon mustavalkoisen värityksen.
Siinä kun on mustat metallijalat ja pöytälevy mdf, joka varmaankin pitkäikäinen.
Itse sain sellaisen ja mustavalkoiseen sisustukseeni se kyllä hyvin sopii ja siirrettävissä vaikka sivupöydäksi pienen kokonsa ansiosta. Viherkasveja vähentäisin ja ehkä tuohon lipaston päälle vaihtaisin matalamman viherkasvin tai poistaisin tuon toisen kokonaan.
Jalkalampun tuonne partsin nurkkaan ehkä lisäisin. Kauniit kalusteet sinulla. Tuo seinähylly tosi makee.
Tulee kiva lopputulos. Tyylikäs ja selkeä.
Laittaisin ikkuna eteen matalan tason puunvärisenä. Sohvan laittaisin korkean kaapin tilalle ja siro nojatuoli, jossa olisi puunväriset jalat, vaalealla tai kenties värikkäämmällä vihertävällä/keltaisella kuosilla, sellainen 50-luvun siro nojatuoli. Ikeassakin taisi olla joku sellainen. Se tuoli tuomaan kodikkuutta. Ja ehdottomasti sohva suoraan, kaikenlainen vinous tekee levottomaksi (minut). 😉
Hei,
Miltä näyttäisi jos Mademoiselle olisi tuossa oikealla edessä (missä se on joissakin vanhemmissa kuvissa ollut) ja Mademoisen nykyiselle paikalle hankkisitkin vastakohdaksi jonkin muhkean ison nojatuolin tms. Pyöreä sohvapöytä tai rahi sohvan eteen. Rahi vain ehkä jäisi mielestäni liian samalle tasalle muiden tuolien kanssa. Viherkasveja laittaisin selkeästi isompiin ryhmiin ja osa samaan isoon ruukkuun esim. Lechuza ruukut ovat laadukkaita, kauniita ja helpottavat aloittelevan viherpeukalon kasvien hoitoa. Paljon pieniä ruukkuja siellä täällä tekee levottoman näköiseksi. Viherkasvit tulevat kauniisti esille valkoisessa sisustuksessa. Talvella voisi olla vaikka jokin pienehkö valkoinen pitkäkarvainen talja sohvan edessä, muuten ei kaunis lattia mattoa kaipaa. Lisää hyllyjä en laittaisi. Ikkunan edessä, lähellä ovea voisi olla jokin kiva viherkasvi amppelissa esim. Boskken Sky Planter.
Väriä kaipailisin, nyt liian valkoista (ja kasvien vihreää). Ei enää valkoista isoa mattoa, vaikka matto muuten toisi kyllä kodikkuutta. Jotain ”ajan patinaa” myös kaipaa, ettei ole liian kliininen vaikutelma.
Eikä sinulla ollut valmis suunnitelma ennen lattiaremonttia ?
Minusta sohva on väärässä paikassa , laittaisin sen pitkälle seinälle missä ennenkin oli sohva . Ikkunan alle vaikka osa Muuramen tasosta . Viherkasvit on liian ripoteltuna , ryhmittäisin ne .
Lattia kaipaa mattoa joka kokoaa huonekalut yhteen .
Nyt huone on keskeneräisen näköinen ja tylsä.
Anonyymi: Oli valmis suunnitelma, mutta se ei enää tunnu oikealta vaan vähän pliisulta ja sellaiselta tavanomaiselta. Tuo on backup-suunnitelmani jos en onnistu inspiroitumaan ja kehittelemään mitään raikasta ja uudenlaista teidän avustuksella. 🙂 Uskon kyllä että tästä se lähtee kohta lentoon, niin hyviä ehdotuksia olen teiltä saanut sekä täällä että blogin FB-puolella. 🙂
Moi Miia
Ekaksi kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Ajatuksiani sisustuspähkäilyysi; ensinnäkin kaapistot ovat aika hallitsevassa asemassa olkkarissa ja sohva jää niiden varjoon. (Varsinkin korkeampi kaapisto sohva vieressä saa sohvan näyttämään pieneltä). Lisäksi vastakkaisilla seinillä olevat kaapit saavat olohuoneen näyttämään käytävältä, joten ehdotan että luopuisit vasemmanpuoleisesta. Kiva idea laittaa sohva kulmittain jottei huonekalut kierrä pitkin seiniä, mutta silti sohva kaipaa kaveria. Miten olisi toinen samanlainen tai sopivankokoiset nojatuolit? Riittävän suuri matto tosiaan kokoaisi ja ryhdittäisi huoneen omaksi alueekseen. Viherkasvit ovat tosi kivoja ja joku iso palmu yms. on hyvä idea. Yhtään pientä vihreää kasvia en enää lisäisi. Kuvista on tosiaan vaikea hahmottaa tilaa ja täältä ruudun takaa se näytää eriltä kuin livenä. Mutta varmasti keksit hyvät suunnitelmat olkkariisi. Ja vielä tuli mieleeni japanilaisesta sisustuksesta, jotenkin haluaisin heittää lattialle jonkun kivan tyylikkään säkkituolimaisen kantikkaan lattiatyynyn. Mukavaa loppuviikkoa.
Ottaisin tuon korkean kaapin kokonaan pois ja laittaisin sen tilalle sohvan + divaaniosan. Ryhmittelisin viherkasvit suuremmaksi kokonaisuudeksi ja siirtäisin Mademoiselle-tuolin vaikka makkariin. Lisäksi laittaisin ne matot lattialle ja sohvapöydän sohvan eteen. Nyt tuo kokonaisuus on mielestäni liian levoton.
Kiitos kaikille valtavasti vinkeistä ja hyvistä ideoista!!! Uskon että pääsen teidän avulla tästä eteenpäin. <3
Vastaan jokaiselle vielä henkilökohtaisesti illemalla kun on paremmin aikaa ja pystyn keskittymään sisustusjuttuihin kunnolla. 🙂
Mahtuisiko sohva tuon matalan Muuramen tason paikalla, Deerin viereen? Ja kaapisto vastaavasti tuolle nykyiselle sohvaseinälle? Mademoiselle voisi olla silloin tuossa kuvassa olevassa paikassa esimerkiksi.
Jk: Mahtuisi kokonsa puolesta, mutta ei näyttäisi hyvältä jos Deer-hyllyn jättäisi seinälle. Deer-hylly taasen ei sovi vastapäiselle seinälle, jos tason sinne siirtäisi koska valolista siellä jo on. Olisi liikaa kaikenlaista pientä ja suurta yhdellä seinällä kun kaikki muut paikat olisi ”paljaammat”. 🙂
Sinulla oli niin kaunis olohuone ennen lattian uusimista ja mielestäni tuo lattian uusiminen olisi riittänyt raikastamaan ilmeen ilman kokonaisvaltaista muutosta. Uudessa sohvassasi on syvyyttä enemmän kuin Kivikissä eikä välttämättä sovi tuohon seinustalle missä korkea kaappi nyt on vaikkakin olisi sohvalle mielestäni paras paikka. Ja viherkasveissakin vähemmän on enemmän pitää kutinsa, muutama suurempi on kauniinpi kuin useita pieniä. Sanoit että punainen lanka on kateissa ja siltä se nyt vaikuttaa….uskon kuitenkin että löydät langan pään 🙂
Sari: Istumasyvyyttä on sohvassa enemmän, mutta muutoin on kooltaan pienempi kuin Kivik. Eiköhän se langanpää löydy, aika mukavasti alkoi tänään päivällä ideoita putkahdella mieleen ja parhaillaan tässä huseeraan olohuoneessa. 🙂 Kyllä tästä hyvä tulee, uskon että paljon parempi kuin vanha sisustus vanhan sohvan kanssa kunhan kunnolla vauhtin pääsen. 🙂
Muistuttaisin, ettei kasveja voi laittaa mihin tahansa haluaa jos haluaa että ne säilyvät hengissä. Kasvit tarvitsevat paljon valoa, eli ikkunan eteen lähes kaikissa tapauksissa.
Ninni: Meillä valoa riittää koko kodissa silloin kun sitä on saatavilla ylipäätään. 🙂 Ikkunoiden edustoja en halua täyttää kasveilla ilman muunlaistakin funktiota…
Olisko sulla myydä korkeita string seinäpaneeleita?
Maria: ne eivät valitettavasti ole kaupan, mutta tori.fissä oli toissa päivänä parikin pitkää valkoista sivupaneelia tarjolla. 🙂
Miksi niiden mattojen pitäisi olla vierekkäin, laita ne osittain päällekkäin ja vinoon mutta loivemmassa kulmassa kuin sohva. Ja sohva lähemmäs ja sekin loivempaan kulmaan, kaappi huitsukkaan ja kasvit ryhmiksi, osa ikkunan eteen tasolle. Sitä tarjotinsohvapöytää voi hyödyntää kukkatasona ikkunalla ja pyöreä sohvapöytä tilalle. Sohvan viereen tälle puolelle sitten ne tilaamasi uudet sohvanpalat, kaapin kohdalle.
Lene: Ei niiden periaatteessa tarvitsekaan, mutta Pappelina ei näytä mielestäni hyvältä kerrostettuna – pitää olla struktuuria ja erilaista pintaa, esim villamaton päälle taljaa jne. 🙂 Kiitokset vinkeistä, loistavia ideoita!
Olohuoneessa on todella kauniit ja harmonisen puitteet sisustukseen. Remontti on onnistunut hienosti. Hmm, tuo korkea kaappi ei ole optimi ratkaisu pieneen olohuoneeseen. Siinä on väärät mittasuhteet. Jättäisin sen pois. Sohvalta olisi varmaan kiva katsella sekä parvekkeelle että keittiöön. Laittaisin sen korkean kaapin tilalle. Tv:n paikan sanelee pistorasiat. Mihin olit ajatellut sijoittaa sen? Sitoisin sohvan, sohvapöydän ja Mademoiselle-tuolin yhdeksi kokonaisuudeksi isolla ja pehmeällä matolla. Maton tulisi yltää myös sohvan jalkojen alle. Pehmeä matto saisi olohuoneen näyttämään asutulta ja showroom fiilis katoaisi. Ja niin kuin muutkin ovat kommentoineet, vähentäisin viherkasveja reilusti. Mielenkiinnolla odotan lopputulosta!
Vakkarilukija
Vakkarilukija: Iso kiitos loistavista ideoista ja hyvistä pointeista! <3 🙂
Itse kaipaisin erilaisia pintoja ja muotoja:
Sohvan taakse joku korkeampi kasvi
Tyhjälle seinälle joko taulu tai seinävaate vangitsemaan katsetta silläkin seinällä
Jalkavalaisin, jossa iso kaari (big bow tms). Valolista ei tarjoa silmänruokaa sisutukseen itsellään
En laittaisi kaapistoa seinälle, mihin olet nyt kaavaillut niitä.
Laskutilaa sohvan lähelle jo ihan käytönnön syistä
Matto sitomaan sohvapöydän ja sohvan
Itse haluaisin sohvan, jossa on selkeät päädyt. Se näyttäisi kokonaiselta huonekalulta eikä kesken olevalta hankinnalta.
Minna: Samalla linjalla olen, muhkeaa villamattoa juuri etsiskelen ja Swedesen Libri-hyllyn eläväinen puunsyyt paljastava pinta tuo myös vähän erilaista tuntumaa tullessaan. 🙂 Verhoissa tykkään pellavasta ja sohvan päällinen on paksua puuvillaa, niiden rinnalle jotakin simppeliä mutta muhevaa kaivataan. 🙂
Hei mikä toi teidän ihanan tyylikäs sohva on?
Noora: se on Ikean Söderhamn, johon ostin Bemzistä vitivalkoisen puuvillapäällisen. 🙂