Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
Parin viime vuoden aikana blogiini on löytänyt valtava määrä uusia lukijoita ja minulta kysellään toistuvasti tiettyjä asioita, kuten mistä blogini nimi tulee, paljonko blogissani käy lukijoita, kuinka vanha olen, montako lasta minulla on jne. Ajattelinkin tehdä teitä kaikkia varten nyt tällaisen Q&A-postauksen, jossa kertoilen hieman enemmän itsestäni, blogistani ja elämästäkin.
Minä bloggaajana
Olen bloggaillut kohta 7 vuotta. Tarkalleen ottaen tämä suuri merkkipaaluni koittaa heinäkuun ensimmäisenä… kippis sille!
Blogini nimi Oma Koti Valkoinen syntyi hetken mielijohteesta lempivärini valkoisen innoittamana. Sisustuksellakin oli oma merkityksensä nimivalintaan ja tietysti myös suomenkielellä, suomeksi kun kirjoittelen vielä tänäkin päivänä.
Blogissani käy yli 70 000 lukijaa kuukaudessa ja postauksiani luetaan samassa ajassa 250 000 kertaa. Kokonaisuudessaan juttujani on luettu jo yli 10 miljoonaa kertaa ja pelkästään viime vuonna 2 220 000 istunnon verran. Tällaiset lukemat pistää hiljaiseksi ja hyvinkin nöyräksi. Välttääkseni turhia paineita yritän postausta kirjoittaessani ajatella että kirjoitan vain parille tutulle tyypille. Näin on helpompi pysyä rentona ja avoimena somemaailman pyörteissä.
Olen kirjoittanut 3081 blogipostausta, julkaissut 59 228 kommenttia ja tutustunut moniin ihaniin ihmisiin ihan oikeassakin elämässä blogini ansiosta ja sen yhdistämänä.
Blogini kautta olen päässyt tekemään mahtavia asioita, kuten matkustamaan Tanskaan Jyskin pääkonttorille viime vuoden lopulla. Jyskistä puheenollen, huhtikuun alussa on tulossa blogiin juttua Jyskin uudesta myymäläkonseptista avajaishulinan saattelemana… en malta odottaa! 🙂
Minä äitinä
En koskaan kokenut olevani pullantuoksuinen äitiehdokas, mutta saadessani parikymppisenä lapsettomuusdiagnoosin, oli se hyvin vaikea pala pureksittavaksi. Koin että minulta riistettiin päätösvalta ja hetken aikaa myös koko naiseuteni oli romuna. Shokista selvittyäni löysin ihan hyvän tasapainon elämälleni – olihan minulla kaksi karvaista koiravauvaa hellittävänä. Ja uskokaa pois, hauvoja tuli hellittyä välillä liikaakin mm. joululahjojen muodossa. 😀
Elämä jatkui ja jestas millainen yllätys olikaan syksyllä 2009 kun tajusin tehdä raskaustestin ja se näytti positiivista. Teinköhän yhteensä 8 testiä sen illan ja seuraavan aamun aikana, ennen kuin suostuin uskomaan mahdollisuutta todeksi. Seuraavana päivänä kirmasin juoksujalkaa lääkärille varmistumaan raskaudesta. Monien komplikaatioiden ja vaikeiden vaiheiden jälkeen toukokuussa 2010 minusta tuli äiti pienelle tytölle.
Nyt tämä pieni sinnikäs masukirppuni on jo iso reipas ekaluokkainen. Hän on valtavan rakas ja ihana tyttö, josta olen hyvin ylpeä.
Minulla on ollut kaksi koiravauvaa, Roope ja Miffe, jotka olivat toistensa sisarukset neljän vuoden ikäerolla. Koirani olivat cockerspanielin ja isovillakoiran sekoituksia, joita cockapooksi on alettu nykyisin kutsua. Luonteiltaan lempeitä ja hyvinkin ihmismäisiä, osasivat lukea ihmisiä todella hyvin ja keksivät myös välillä jekkuja meidän päänmenoksi. Kaiken kaikkiaan sanoisin että tuo miksaus sai aikaan maailman empaattisimmat ja rakastavaisimmat koirat ja itkuhan tässä silmäkulmaan virtaa kun hauvojani muistelen – on niin ikävä!
Minä naisena
Olen 35-vuotias ja uskon vakaasti että elän parhaillaan elämäni parasta aikaa. Nuoruuden kriisit on karistettu ja elämä on oikeastaan aika ihanaa. Joukkoon tietysti välillä eksyy niitä vähemmänkin mukavia asioita ja päiviä, enkä ole tässä asiassa poikkeus.
Olin koulussa aina luokkani lyhyimpiä ja nuorempana halusin todella kipeästi olla pitempi. Olin kateellinen ystävilleni, joille oli siunaantunut mallin mitat. Minua ei tosiaankaan pahemmin catwalkeille pyydelty. 😀 Tuoreen mittauksen mukaan olen 158cm pituinen ja enää se ei minua harmita. Ylpeästi kannan jokaisen senttini!
Minulla on ollut otsahiukset niin kauan kuin muistan, eli noin neljän vanhasta asti. Pari kertaa kasvattelin ne pois, mutta palasin nenänvarsimitan kohdalla takaisin otsis-lookkiin. En osaa olla ilman otsahiuksia ja niin kauan kun hiuksia päässäni riittää, pidän tyylistäni kiinni kynsin, saksin ja hampain.
Kärsin pitkään pahoista selkäkivuista sekä oikean jalan tunto-ongelmista ja vuosi sitten sain kivulle viimein syyn. Lannerangan nivelrikkohan se siellä, joka puristaa hermoja. Kipu on läsnä aina ja lopun elämää. Välillä on hyviä päiviä ja toisinaan aivan karmaisevia. Olen kuitenkin oppinut elämään kivun kanssa enkä anna sen enää hallita arkea.
Teen aivan kaikkea mitä haluan, kunnon ja kiputuilojen tietysti salliessa. Pyrin viimeiseen asti välttämään lääkkeiden popsimista, ne kun kasvattavat toleranssia ja ennen pitkään niiden vastekin heikkenee. Haluan säästää lääkkeellisen avun siihen hetkeen kun mikään muu ei enää riitä.
Intohimona tanssi ja musiikki
Rakastan tanssimista ja siitä itselleni ammattiakin aikoinaan haaveilin, kunnes tosiasiat aukesivat nenän edessä – täällä ei itseään haaveilulla elätä. Teini-ikäisenä paritkin showtanssin suomenmestaruus pokaalit pokkasin, mm. duodisco-dancingistä tanssiparini Saran kanssa. Minulla oli selkeä suunnitelma tanssiurani vaiheista Tukholman balettiakatemiasta alkaen, mutta elämä vei mennessään – tuli arki ja asuntolainat.
Toinen intohimoni on laulaminen ja minut tunnetaankin ihmisenä joka aina hoilottaa. Laulan musiikkia laidasta laitaan, pääosin englanninkielellä, ja ehdoton lempparini on stemmoissa laulaminen. Monesti siivoillessani keksin omia stemmoja biiseihin, joissa ei niitä valmiina ole. Heips vaan kaikille naapureille, se olen siis minä joka täällä taloyhtiössä möykkäröin ja hoilottelen.
Loppuun vielä pieni musa-aiheinen bonuspaljastus: Olen vastikään innostunut räppäilemään, suosikkivetoni ovat Antti Tuiskun biisien JVG-vedot sekä Linkin Parkin klassikot In the end ja Numb.
Sen pituinen se! Toivottavasti saitte tästä vastauksia kysymyksiinne ja ehkäpä tässä oli myös uuttakin tietoa joukossa. Niin paljon olen teille kirjoitellut etten enää muista mitä olen kertonut ja mitä en. Ja näppäilkäähän kommenttiboksiin lisäkysymyksiä, jos tulee mieleen jotakin mitä haluaisitte tietää minusta tai blogista.
Aurinkoista tiistainjatkoa kaikille!
Seuraa myös somessa
Iso kiitos tästä postauksesta Miia! Vaatii rohkeutta kertoa avoimesti itsestään – myös silloin kun mitään salattavaa ei ole. Kohta taitaa tulla kuluneeksi neljä vuotta yhteistä matkaamme. Uskomattoman nopeasti tämä aika on kulunut. Löysin blogisi suunnitellessani kalustusta viikkokämppään, joka nyt on menossa myyntiin. Niin se aika rientää ja elämä muuttaa muotoaan.
On mielenkiintoista, miten nykyteknologia mahdollistaa ihan uudenlaiset ihmissuhteet. On hämmästyttävää, miten toiseen ihmiseen voi tutustua näin ruudun välityksellä. Tällöin ei ole myöskään merkitystä sillä, kuinka kaukana blogia tai siihen kirjoitettuja kommentteja lukee.
On ollut mukavaa kokea myös vilahduksia muiden lukijoiden elämästä. Tämän vuoksi olen välillä myös kommentoinut toisten kirjoituksia. Ja ilokseni muun muassa tänään sain lukea, että oma kommenttini oli liikuttanut toista lukijaa. Yhteisöllisyys on erityisen inspiroivaa silloin, kun sitä koetaan sellaisten ihmisten kanssa, joihin normaalisti ei koskaan törmäisi.
Elämä vie eteenpäin ja koti on ja tulee varman aina olemaan minulle rauhan tyyssija. Sen vuoksi sen sisustamiseen haluaa satsata. Mielenkiinnolla odotan, mihin tulevaisuus vie tätä blogia. Jotenkin toivoisin, että entistä enemmän kanssalukijat kommentoisivat toinen toistensa kommentteja. Miia blogin pitäjänä on toki tämän yhteisön sydän, mutta minusta ei pitäisi arastella myöskään ristiin keskustelemista. Kun erilaiset ihmiset kohtaavat, on aina mahdollisuus luoda jotain aivan uutta ja innovatiivista.
Tässä postauksessa esiteltyjen numeroiden valossa on selvää, että vain murto-osa meistä lukijoista uskaltautuu avaamaan sanaisen arkkunsa. Toivon, että kynnys positiiviseen kirjoittamiseen madaltuisi entisestään. Me kaikki olemme merkityksellisiä ja on tärkeää, että meillä on paikka kuunnella ja tulla kuulluksi.
Toivon teille kaikille onnentäyteisiä kevätpäiviä!
Hippu-76: Sinä hippuseni olet niin mahtava ihminen, juuri sinunlaisten ihmisten takia on niin suuri ilo bloggailla päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodestakin toiseen! <3 Olen saanut blogini kautta tutustua vähän paremmin moniin teistä ja se voima ja verkosto jonka koen blogini kautta itselleni saaneen on se suola ja pippuri joista ammennan energiaa tähän(kin) hommaan. 🙂 Kaunis kiitos sinulle mukana menossa pysymisestä ja kaikista niistä kommenteistaja viesteistä joita olemme puolin ja toisin vaihdelleet vuosien varrella! <3
Ristiinkeskustelu on äärimmäisen tärkeä juttu, harmikseni se on vuosien varrella tasaisesti vähentynyt sekä blogeissa että muuallakin somessa. Ihmiset ovat kovin kiireisiä nykyisin ja minullakin kieltämättä on välillä niin monta rautaa tulessa että on pakko tinkiä jostakin ja hyvin monena iltana se on juurikin tuo toisille kommentointi. Tässä asiassa haluan ryhdistäytyä nyt kunnolla ja kuluneen viikon aikana olen kirjoittanut kommentin jokaiseen blogiin jossa olen käynyt "kylässä". Ihan vaan sanoakseni moi, täällä olen, jotta bloggaajakin tietää että hänen juttujaan arvostetaan. <3
Aurinkoista ja iloista pääsiäistä sinulle ja kaikille muillekin! <3
Kiitos Miia kauniista sanoistasi! Ja iloista pääsiäistä! 😀
Hippu-76: <3
Kyllä vaan kannattaa lannerangan kiputiloihin syödä särkylääkkeitä, sillä kipe herkästi kroonistuu, eikä siihen silloin enää auta mikään. Ei edes kivun syyn poisto, sillä opittu kipu säilyy, jos vain on ”päällä”, pitkittyneenä, riittävän pitkään.
Itse toivun parhaillaan lannerangan luudutusleikkauksesta. Kyllä vaan on hienoa teknikkaa implantteineen kaikkineen!
Juuri näin. Kipua kannattaa hoitaa (myös lääkkeillä!), sillä kroonistuessaan kipu ”menee aivoihin” ja alkaa aiheuttaa muutoksia kognitiivisissa toiminnoissa. Kroonista kipua on myös vaikeampi hoitaa.
Psykologi: Kuten tuossa Mimmille jo vastasin, en ole vielä huolissani kivun kroonistumisesta. Seuraan toki vointia ja alan lääkitä itseäni lääkkeillä mikäli tilanne sitä alkaa vaatimaan. 🙂
Mimmi: Uskon tuntevani kehoni sen verran hyvin että osaan oikealla hetkellä turvautua lääkkeelliseen apuun. Toistaiseksi kipu on sen verran vaihtelevaa, oireilee miten sattuu eikä aina edes samoista asioista johtuen, joten koen että kipu ei vielä ole kroonistunut. Noidannuolimaisia hermostooireita on tasaisesti toki, mutta sen verran suurella hajonnalla etten vielä ole itse huolissani kivun kroonisista piirteistä.
Uusi tekniikka on mullistava, olisi todella hienoa kuulla miten toipumisesi on mennyt – onko tullut vastaan yllätyksiä ja miten pitkään olet toipilaana. Itselläkin tuo saattaa olla edessä jossakin elämänvaiheessa, sen verran on kaikenlaista kremppaa nivelrikon lisäksikin jotka suurella todennäköisyydellä aiheuttavat tulevaisuudessa lisävaivoja. 🙂
Paljon tsemppiä toipumiseen! <3
Olen yksi uudemmista lukijoistasi, ja olipa kiva kun avasit vähän sitä kuka olet 🙂
Heidi: Kiitos kun kommentoit! <3 Iloista ja aurinkoista pääsiäistä! 🙂
Olen myös uusimpia Miian blogin lukijoita, koska ihastuin valkoiseen, raikkaaseen sisustamiseen vihreän värin, virherkasvien, kera. Kiitos avoimesta blogistasi ja kiitos, kun saimme tutustua sinuun lähemmin. Itse pidän myös Muuramen kalusteista.
Hyvää pääsiäistä ja aurinkoista kevään odotusta!
Sinikka: Kiitos kivasta kommentistasi! <3 Seesteistä sunnuntaita ja aurinkoista pääsiäistä! <3