Varaston tyhjennys Huutonetin puolella

Tänään alkoi minun kesälomani, ruhtinaallinen viikko tästä eteen päin on vapaata. Sen kunniaksi menin aamulla varastoon ja tyhjensin sen kokonaan. Kävin läpi jokaisen laatikon ja pussukan, joita olikin kertynyt lattiasta kattoon. En edes muistanut mitä kaikkea sinne olen vuosien varrella kantanut, joten oli kyllä naurussa pitelemistä kun löysin pahvilaatikollisen sisustuslehtiä ja toisen laatikollisen vanhoja pokkareita. Takaisin säilöön laitoin vain sellaiset tavarat, joille on käyttöä tulevaisuudessakin ja vein hurjan määrän rikkinäistä roinaa roskikseen.

Blogikirppis Huutonetissä Omakotivalkoinen

Projektina saada varasto tyhjäksi

Löytyi varaston uumenista niitä helmiäkin, kuten Gant Homen tähtitorkku jonka aikoinaan myin, mutta ostajasta ei koskaan kuulunut mitään ja unohdin säilöneeni sen sittemmin varastoon. Raahasin kaikki jutut kotiin ja päivän aikana olen kuvannut ja näpytellyt niitä Huutonettiin myyntiin.

Projekti on hyvässä alussa, mutta vielä on monen monta tavaraa kuvaamatta ja mittaamatta. Tämä onkin tulevan lomaviikkoni missio nro 1, jotta saan varaston viimein tyhjäksi. 🙂

Nyt viikonlopun aikana on tarkoitus saada kaikki varastosta tuodut tavarat ja vaatteet myyntiin ja ensi viikolla käyn läpi vielä kertaalleen omat kaappini ja jemmani täällä kotona. Leffakaapista ainakin löytyy näppäiltävää. Myyntikohteeni löytyvät TÄÄLTÄ.

Ihanaa alkanutta viikonloppua!

Seuraa myös somessa

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

23 kommenttia “Varaston tyhjennys Huutonetin puolella

1. Oot ollu ahkerana! Voi kun mäkin jaksaisin läpikäydä meidän varaston. Se on vaan niin karseeta hommaa, huoh… Varmasti saat myytyä ylimääräiset kamat huutiksessa, kivoja juttuja olit näpytellyt myyntiin. Minäkin laitoin jo yhden kohteen muistilistalle 🙂

1. Kristiina: Varaston läpikäynti ei ole kovin hauskaa. 😀 Mutta onneksi sain tehtyä tämänkin projektin, vaikka arvaan kyllä että aikomuksistani huolimatta sinne alkaa kertymään muutakin kuin tilapäisessä säilytyksessä olevaa taravaa vuosien varrella. 😀

1. mmay: sain lahjaksi, mutta se on hakenut paikkaansa eikä sitä tunnu löytyvän. :/ Juttelin kyllä lahjan antajien kanssa tästä asiasta ja on ihan ok että laitoin sen myyntiin. 🙂

2. Muistelin et sait lahjaksi ystäviltäsi kartellin stone jakkaran? Eivätkö he pety tai ihmettele kun nyt jo näinkin lyhyen ajan sisään olet myymässä sitä? :/

1. Ajatus vain: Olen jutellut asiasta heidän kanssaan ja asia on ok. 🙂 Kukaan heistä ei tahtonut Stonea itselleen. 🙂

3. Etkös saanukin tuon Stonen lahjaksi vähän aikaa sitten? Mulla on joskus ongelmana jutut joita oon saanut lahjaksi, joita en halua enää säilyttää. Etkö pelkää että antaja loukkaantuu? Mä aina pelkään.

1. Sannis: Itse en yleensä myy tai anna ystäviltä saamiani lahjoja pois, mutta tämän Stonen kanssa tein poikkeuksen, koska en raaski varastoida tätä kellariin. Juttelin toki heidän kanssa ennakkoon ja tarjosin sitä myös heille, mutta se ei sovi kenenkään sisustustyyliin. 🙂 Jos olisin havainnut loukkaantumista niin en olisi sitä myynyt, mutta asia on täysin ok heille kaikille.

Itse en lahjanantajana pahoita mieltäni jos se joskus myydään. En halua kenenkään säilyttelevän turhaa tavaraa nurkissaan vain sen vuoksi että se on lahja. Olen aina sanonutkin kaikille, että jos et tykkää tai et löydä käyttöä niin pistä eteenpäin. 😀

2. Mä kans oon sitä mieltä että saa laittaa mun antamat lahjat eteenpäin kun aika on. Ite kyllästyn niin nopeesti moniin juttuihin että tämän päivän hartain toive on puolen vuoden päästä monesti jo vailla uutta kotia. Ja sillä ei oo mitään tekemistä sen kanssa etten olis kiitollinen saamistani lahjoista 🙂

3. sannis: Itse en juuri tuosta syystä koskaan toivo mitään muuta kuin ihmisen seuraa. 🙂 Oli joulut tai synttärit, niin aika ja yhdessä oleminen on kaikista arvokkainta. ♥ ♥ ♥

4. Hurjan ahkera oot kyllä ollu!! Minäki kovasti aion ja aion, mutta en millään meinaa saada aikaseksi.. ;)

Oon samaa mieltä tuosta, että tarpeetonta tavaraa on turha varastoida.

Ja taas on pakko hieman ihmetellä, miten joudut perustelemaan ratkaisujasi

aivan oudoille ihmisille… ;D

Mukavaa vklp ja LOMAA!

1. Sari: Niin on, koska kun kerran jotain varastoi niin hyvin harvoin sitä enää ottaa käyttöön saati muistaa sen varastoineensa. 🙂 Näin ainakin minulla. :)

Ihanaa viikonlopun jatkoa sinullekin! ♥ Me tultiin juuri korkeasaaresta kotio ja oli ihan mahtava reissu muksujen kanssa. Apinat oli leikkisällä tuulella ja ne oli meidän porukan lemppareita. 😀

5. Tyhjensin meidänkin varastomme viime kesänä, ja paljon sieltäkin lähti kierrätykseen. Kova homma, mutta hyvä mieli siitä tuli. Meidän paikkakunnallamme SPR:n Kontti jopa hakee kotoa tavaraa. Se olikin todella hyvä apu. Kartellin Stone on klassikko, jota kyllä voisi säilyttää varastossa, jos se ei tällä hetkellä ole mieleinen. Se ei ole kovin suurikokoinenkaan säilytettäväksi. Olivatko lapsen huoneen Mammutitkin hutiostos, kun nekin vain muutaman viikon "palveltuaan" ovat jo myynnissä?

1. Vivve: Täällä Helsingissä ei taida ilmaiseksi enää mikään paikka hakea tavaraa, vaan kuljetuksesta täytyy maksaa tai sitten viedä ne itse joko keräyspäivänä keräyspisteeseen tai paikanpäälle.

Itse en halua säilöä mitään mikä ei ole käytössä. Ainoastaan kausitamineet varastoin puoleksi vuodeksi, mutta muuten haluan kaikesta turhasta eroon. Liikaa stressiä tulee siitä kun miettii että jos joku vaikka varastaa tms. :D

Tyttö ei sittenkään tykkää mammuteista ja ne on olleet vain tiellä. :/ Kaksi valkoista säästän, toinen on nyt kylpyhuoneessa ja toinen tytöllä huoneessaan, mutta neljällä "hätävara-jakkaralla" en tee mitään ja siksi puolet saa luvan lähteä. Jos ei mene kaupaksi niin sitten vien ne varmaankin varastoon.

1. utelias: Tyttö ei tykkää niissä istua ja siksi neljä on liikaa. kahdelle keksin ehkä käyttöä muuallakin kuin tytön käytössä, joten kaksi jää ja kaksi lähtee. :=)

6. Hei, nopea selaus huutistuotteisiin… Täynnä tuotteita joita olet hehkuttanut ihan muutamia viikkoja sitten, tyyliin "mieletön ostos, tämä sopii just niin hyvin meille"

Ja nyt kaivelet tuotteita varastostasi!? Koska ne on jo sinne ehtinyt siirtyä?!

En ymmärrä, kyllästytkö niin nopeasti tuotteisiin? Vai etkö vieläkään tiedä omaa tyyliäsi? Virheostosten määrä on aivan huima, oletko ajatellut alata miettimään jatkossa enemmän vai onko koko sisustuksesi jatkossakin hetken mielijohde?

Kukin tyylillään, ja tietty mitä sisältöä blogissasi olisi, jos kotisi ei olisi koko ajan muutoksen alla, taas toisaalta luen montaa hyvää sisustusblogia, joissa sisustus on peruselementeiltään ollut pitkään sama, enkä pidä niitä todellakaan tylsinä.

1. Sisi: Ei pidä paikkaansa. Mammut jakkarat ovat ainoa lähiaikoina tehty ostos. Tyttö ei niistä välitä ja neljää jakkaraa on turha säästellä tulevaisuuden varalle kun niitä ei kuitenkaan voi penkkinä käyttää enää kuin korkeintaan vuoden puolitoista.

Olenko jossain vaiheessa väittänyt että sisustus olisi tylsä jos kalusteet pysyvät vuodesta toiseen samoina? En ole. Minä jatkan ihanaa lomapäivää ja toivotan sinulle mukavaa viikonlopun jatkoa!

7. Jälkeen kerran, ihailen sun tarmokkuuttasi.

Itse olin n kk sitten Hietsussa myymässä, meni n 2 kk että sain myytävät kasaan. Nyt ensi vkolla kokeilen uutta lastenvaatekirppistä ja työ on melkoinen. Otin koti siistimmäksi -kampanjan viikko sitten ja aikomuksena on osallistua Siivouspäivään reilu kk päästä, sinnekin tuli pelkästään tänään olemattoman pienellä panostuksella iso, yli metrin korkoinen laukku täyteen ilman minkäänlaista vaivannäköä, eli tässä huushollissa ylimääräistä olis noin rekallinen.

Mä luulen kun tämä urakkasi on ohi et kotoa saisi edes 10 ylimääräistä esinettä kokoon. Mä saisin vuorokauden aikana 1000. Eli perässä tullaan, hitaasti mutta tullaan.

Mä olen niin samaa mieltä kuin sinä noista lahjojen eteenpäin laittamisesta.

Poikani sai synttärilahjaksi esim tosi paljon samoja legopaketteja, meille kummallekin kävi että osa laitettiin eteenpäin.

Meillä on yks design-lamppu joka on tarpeeton. Meillä on nykyisiä lamppuja parikin varastossa eli oikeesti tälle yhdelle tuskin ikinä tulee paikkaa. Tiedän jos myisin sen tekisin jonkun tosi onnelliseksi, ko lamppu myytiin nopeasti ja uutta erää ei tule. Mutta mies ei anna kun ostettiin se joltain matkalta. Kumpikaan ei muista miltä. Stone ei ole häviämässä mihinkään, jos muutat joskus mielesi saat uuden hyvin helposti mukaan Stockalta, Erottajan kartellista ja monesta muusta paikasta. Ja aika ihana ele että tarjosit stonea antajille.

Korut ovat vähän niin ja näin. Olen saanut koruja paljon lahjaksi ja kaikki eivät ole enää mieleisiä. Mutta vievät tilaa todella vähän, maku ja mielipiteet muuttuu ja minulla on paljon kummityttöjä. Jos ekaks se rekallinen pois, mietitään sitten koruja.

8. Miia! Just eilen illalla siirsin harmaan Stonen parvekkeelta olkkariin ja mietin, että pitäisi vielä se kirkas hankkia. Voi, kunpa olisin tiennyt, että omastasi luovut. Oisin heti hakenut sen sulta pois 😀 (en ole rekisteröitynyt huutonettiin, enkä osais varmaan sitä käyttää)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *