Hieman vehreän vihreää

Meille on ilmestynyt kasveja, vihreitä sellaisia. 🙂 Ostosreissulta tarttui mukaan sypressejä ja kaunis kimaltava kukkakimppu. Kiiltävää terästä oleva Philippin maljakko pääsi myös ensimmäistä kertaa käyttöön.

Kauniit minisypressit jouluisessa sisustuksessa
Kauniit minisypressit jouluisessa sisustuksessa

Minisypressit löytyivät kukkakaupasta ja hinta kolmelle oli yhteensä 10 euroa. Ruskeiden suojaruukkujen päälle kietaisin foliota ja ripottelin ympärille valkoista koristekiveä.

Riviera Maisonin cooleriin laitoin isomman sypressin ja heitin kuivuneen ja nahistuneen orkidean raadon roskikseen. Muovisen suojaruukun ympärille laitoin hieman foliota, jotta kastellessa vesi ei mene itse cooleriin ja ala ruostuttamaan sitä.

Kauniit minisypressit jouluisessa sisustuksessa
Kauniit minisypressit jouluisessa sisustuksessa
Kauniit minisypressit jouluisessa sisustuksessa
Kauniit minisypressit jouluisessa sisustuksessa
Kauniit minisypressit jouluisessa sisustuksessa

Ruokapöydällä on kaunis kimppu, jossa kimallustakin mukana. Kimmellys ei nyt tallentunut kuviin, mutta kimppu on luonnossa aivan ihana ja välkehtivä!

Kauniit minisypressit jouluisessa sisustuksessa
Kauniit minisypressit jouluisessa sisustuksessa

Ostosreissuni ei mennytkään ihan kuten suunnittelin ja se venyi parilla tunnilla. En myöskään löytänyt kaikkea etsimääni, mutta sentään Vanishin mattojen ja tekstiilien puhdistussuihkeen onnistuin löytämään. Sillä kokeilinkin jo putsata muutamaa uutta tahraa meidän matossa ja vaikuttaisi siltä että ne ovat muisto vain. Suosittelen siis todellakin tätä tehosuihketta. Siivous postauksineen siirtyy siis huomiselle ja lisäinfoa Vanishin suihkeesta luvassa myös.

Laiskaa lauantai-iltaa!

Seuraa myös somessa 

Asupostaus – Matkalla jouluostoksille

Vuorossa taas tylsääkin tylsempi asupostaus. Näillä vermeillä suuntaan kohta jouluostoksille. Joulujuttujen lisäksi suunnistan myös pesuainekaupoille, sillä siivoustarvikkeet ja -aineet on lopuillaan. Loppuilta meneekin sitten siivotessa ja siivouspostausta tehdessä. Tässä kauppareissu-asuni…

Asupostaus beiget housut ja ylipolven saappaat
Asupostaus beiget housut ja ylipolven saappaat

Valkoinen aluspaita ja pitkähihainen trikoopaita Seppälästä, beiget pillifarkut ovat Zarasta. Jalassa lempparikenkäni, eli nahkaiset matalapohjaiset ylipolvensaappaat, jotka on jo vuosia sitten ostettu Din Skosta. Nämä ovat jo toiset omistamani yksilöt ja olleet kovassa käytössä, kuten edeltäjänsäkin.

Asupostaus beiget housut ja ylipolven saappaat

Pitkä untuvatakki karvakauluksella on Parajumpersin Michelle. Tämä on hyvin normaali asukokonaisuus minulle – joustavaa housua, trikoopaitaa ja rakkaat luottopoponi. Mutta nyt matkaan!

Kivaa päivää kaikille!

Seuraa myös somessa 

Joulupuu on rakennettu – Valkoista ja hopeaa

Valkoinen joulukuusi on kasattu ja koristeltu, ainakin osittain. Käytin muutaman tunnin oksien oikomiseen ja sain kuusesta aika muhkean näköisen. Jonkun verran se tiputteli neulasia kun räpelsin sen kanssa, mutta ei se onneksi kaljuuntunut pahasti. En saanut kuusta aseteltua suoraan ilman apua, joten se täytyy vielä tehdä kun mies kotiutuu. Uudet hopeiset joulupallot näyttävät mielettömän ihanilta valkoisessa joulukuusessa.

Valkoinen joulukuusi hopeisilla koristeilla

Vielä muutama fiiliskuva korkeista kynttilälyhdyistä ja jouluisesta tunnelmasta. Rakastan kynttilöiden lepattavaa liekkiä ja polttaisin kynttilöitä talviaikaan yötä päivää, jos se olisi karvakuonnon ja vauhtivilperini puolesta mahdollista. Tyttö on vielä sen verran pieni, ettei hetkeksikään voi silmiään sulkea, jos kynttilät palavat. Sen vuoksi rajoitan kynttilöiden polttamisen iltaan ja siihen kun koiruus ja tyttö ovat yöpuulla.

Korkeat kynttilälyhdyt ja jouluinen sisustus
Korkeat kynttilälyhdyt ja jouluinen sisustus
Pyöreä kynttilälyhty ja jouluinen sisustus
50c23297c98c7e6e1b000134.jpg

Pakko julkaista kuva myös tytön sängystä, joka on minusta suloinen ja kutsuva. Kyllä kelpaa meidän neidin nukkua tuolla tyynyjen välissä nallukat kainalossa. Etualalla on tytön rakkain unikaveri Turre-haukku, ilman sitä ei nukkumisesta tule mitään.

Huomenna suunnittelin tekeväni joulusiivousaiheisen postauksen, sillä meillä tehdään tänä vuonna joulusiivous hyvissä ajoin ja pitäisi laatia tähtävälista valmiiksi. 🙂

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

Seuraa myös somessa