Mitä onni on?

Tulen iloiseksi aika pienistä asioista, kuten auringonpaisteesta, ystävän soitosta, halauksesta, ja siitä kun itselle rakkailla ihmisillä ja eläimillä on hyvä olla. Suuretkin asiat ovat tietysti kivoja, esimerkkinä vaikkapa uuteen kotiin muuttaminen, remontin valmistuminen tai lottovoitto, mutta todellinen onni syntyy niistä pienistä yksittäisistä jutuista.

Pieniä onnellisuuden asioita - Omakotivalkoinen

Onni on läheisyyttä…

Onni on oman lapsen halaus.

Onni on iloinen hämmennyksen tunne – minustako sinä olet tullut ja minäkö sinut olen kasvattanut? Sinä olet rautaa, kultaa ja sokeria!

Onni on suloinen suukko rakkaalta ja kuiskattu kysymys ollaanko yhdessä aina – ollaan vaan!

Onni on hyvä ystävä, joka on läsnä. Hän kuulee kuiskauksesi, näkee naurusi ja elää kanssasi niin myötä- kuin vastamäessä.

Onni on lämmin muisto rakkaista koiravauvoistani, suru ja ikävä kertovat että rakastin kovasti. Rakkaudesta ja ikävästä vierivä kyynel on kirkas kuin parhain timantti.

Pieniä onnellisuuden asioita - Omakotivalkoinen

Onni on hetkiä…

Onni on suihkunraikas olo ja etenkin silloin kun ei olisi millään jaksanut raahautua pesulle, mutta teki sen kuitenkin – se kannatti!

Onni on lasillinen jääkylmää raikasta vettä, joka elvyttää koko kehon. Onni maksimoituu jos veden juo kuumana kesäiltana keittiössä pikkuikkunan edessä hennon tuulen hulmuttaessa viileästi otsahiuksia.

Onni on puhtaat valkeat lakanat, joihin sukelletaan suihkun jälkeen. Ah sitä raukeutta ja ihanaa rapsakkuutta.

Onni on kourallinen tuoreita mustikoita.

Onni on herkullinen hotelliaamiainen ja suuri lautasellinen pitkään haudutettua kunnon puuroa, jonka joukossa on kirpeää marjasosetta. Puuron takia tykkään yöpyä hotelleissa niin paljon, eli ei ne hienot puitteet vaan se aamupala. 🙂

Pieniä onnellisuuden asioita - Omakotivalkoinen

Onni on hyvä olo…

Onni on täydellisesti istuvat farkut, jotka eivät purista eivätkä kiristä, mutta saavat silti sääret näyttämään hyvältä ja takaliston mukavan kiinteältä.

Onni on pehmeä iho sen jälkeen kun on jaksanut nähdä vartalorasvauksen vaivan.

Onni on auringon lämpö iholla.

Onni on koiran pusu, niin lämmin ja täynnä rakkautta!

Onni on hieno kirppislöytö, joka kutkuttelee aisteja kaikista suunnista – oliko minulla juuri maailman paras vai vielä parempi tuuri kun tämän löysin.

Pieniä onnellisuuden asioita - Omakotivalkoinen

Onni on iloa…

Onni on uusi viherkasvi, joka koristaa kotia ja puhdistaa huoneilmaa.

Onni on hyvä elokuva, jonka jälkeen kättelet itseäsi loistavasta leffavalinnasta – pari tuntia mennä viuhahti.

Onni on Kenny Logginsin kasarihitti Maniac, joka pärähtää soimaan siskon autoradiosta juuri oikealla hetkellä kun kiihdytämme liittymästä moottoritielle 120 lasissa.

Onni on laulaa Robbie Williamsin Let me entertain you ja saada kuulijat riehumaan ja tanssimaan tahdissa.

Onni on sellainen aamu, kun peilikuvasta ei heijastukaan tummin silmänalusin varusteltu pehkopeikko vaan upea neiti bed head. Kasvot hehkuvat ja tukka on täydellisen pöyhkeä ilman minkäänlaista vaivannäköä. Harvinaista herkkua, mutta niin maagisen hyvää tekevää.

Pieniä onnellisuuden asioita - Omakotivalkoinen

Onni ei tule yksin, se vaatii rinnalleen minut

Onni ei tule yksin, se vaatii rinnalleen kulkemaan minut. Onni syntyy pienistä asioista ja pienistä havainnoista. Suuretkaan asiat eivät tee ihmistä onnelliseksi jos ei osaa iloita elämän pienistä jutuista. Tämän tajuaminen on henkilökohtaisen evoluutioni tulosta – kukaan tai mikään ei voi minua onnellistuttaa jos en ensin löydä onnea omasta itsestäni.

Huonoina päivinäkin yritän muistaa, että elämä on pääosin oikein hyvää – Antti Tuiskua lainatakseni, ihan tavallista mulle kuuluu, ja se todellakin riittää.

Rauhaa ja rakkautta kaikille! 


Seuraa myös somessa 

Palmunlehtiä ruokapöytään – Kesäinen pikakattaus

Valkoiset lautaset valkoisella ruokapöydällä ovat yksinkertaisuudessaan ihan nätit, mutta kattauksen puolesta pöytä on keskeneräisen näköinen. Meidän pöydässä harvemmin nähdään hienoja esillepanoja, kaitaliinoja sun muita koristeita, sillä välttelen harvoin käytettävien koristuksien haalimista kaapin perukoille. Kesäisten viikonloppujen juhlavampiin kattauksiin kaipasin kuitenkin lisämaustetta luonnonkukkakimppujen rinnalle. Kompromissiratkaisuna ostin Ikeasta neljä Iina Vuorivirran suunnittelemaa palmunlehti-pöytätablettia, joiden avulla saan visuaalisesti nostettua lautaset irti pöytäpinnasta.

Palmunlehti pöytätabletti kaunis kesäinen kattaus - Omakotivalkoinen
Palmunlehti pöytätabletti kaunis kesäinen kattaus - Omakotivalkoinen
Palmunlehti pöytätabletti kaunis kesäinen kattaus - Omakotivalkoinen
Palmunlehti pöytätabletti kaunis kesäinen kattaus - Omakotivalkoinen
Palmunlehti pöytätabletti kaunis kesäinen kattaus - Omakotivalkoinen
Palmunlehti pöytätabletti kaunis kesäinen kattaus - Omakotivalkoinen
Palmunlehti pöytätabletti kaunis kesäinen kattaus - Omakotivalkoinen

Tänään meillä vietetään jätskikakkubileitä kolmen pienen neidin ja parin isomman aikuisen voimin. Palmunlehdet saavatkin siirtyä pöydästä hetkeksi turvaan ensi viikkoa odottamaan. Pöytätabletit eivät kestä vesipesua ja satunnaiset tahrat onkin ohjeistettu pyyhkimään pois kostealla liinalla. Ne ovat onneksi molemmilta puolilta samanlaiset ja käännettävissä toisinpäin jos vahinko sattuu.

Aurinkoista lauantaita kaikille!

Lue myös: Bambukulho – Sisustustyylinä japandi


Seuraa myös somessa 

Kirppisvinkki – Perhekirppis Lanttila Vantaa

Kesän kirppiskiertue saa tänään jatkoa kun otin pikkusiskoni vinkistä vaarin ja suuntasin valkoiset tossuni kohti Vantaata ja Perhekirppis Lanttilan 522-paikkaista jumbokirppistä. Hyppää mukaan kirppisrundille!

Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue

Myyntipöytiä ja rekkejä 522kpl

Kaksikerroksinen Perhekirppis Lanttila on melkoinen mesta. Myyntipöytiä ja -rekkejä on 522kpl, joiden lisäksi yläkerrasta löytyy Lanttilan oma sisustustuotteisiin painottuva outlet-nurkkaus. Kirppis- ja outlet-tavaroiden lisäksi Lanttilassa toimii tilava kahvio ja sen vitriineistä löytää nälkäinen kirppistelijä niin suolaista kuin makeaakin vatsantäytettä.

Lanttilassa ensikertaa shoppailevat saavat kassalta pienen extrayllärin, kunhan mainitsee olevansa ensikertalainen. Pistäkääpä tämä muistiin, jos lähdette Lanttilaan löytöretkeilemään.

Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue

Outlet-osaston helmiä

Lanttila-outletin punavalkoinen peräseinä veti minua luokseen kuin magneetti ja melkein ostin tuon alahyllyssä olevan punavalkoraidallisen Marianne-karkkimaisen tyynyn. Mutta ja koska jouluun kuitenkin on vielä jokunen hetki, päätin jättää edullisen tyynyn seuraavalle löydettäväksi.

Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue

Aitoa kirppishenkeä

Perhekirppis Lanttila on sopivasti sikin sokin ja täynnä aitoa kirpparihenkeä. Vantaalla selvästi osataan myös hinnoitella, sillä vastaan ei tullut kuin kaksi omasta mielestäni ylihintaista kirppistuotetta. Tavaraa oli laidasta laitaan naisille, miehille ja lapsille eri ikäisille.

Lastenvaatteita ja -tarvikkeita oli tarjolla todella runsaasti, kuten myös leluja ja lastenkirjoja. Hyväkuntoisia naisten- ja miesten vaatteita sekä kenkiäkin löytyi monipuolisesti useissa eri kokoluokissa ja tyylilajeissa arkitrikoosta rokkikukkoiluun ja gaala-iltamien tarpeisiin.

Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue
Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue

Hyllykaupalla lukemista

Kirjoja oli hyllykaupalla ja sisustustavaraakin kiitettävästi. Vanhoja astioita ja pannuja pompsahteli esiin tasaiseen tahtiin, kuten myös kotinikkarien ja käsityöharrastajien tuotoksia. Riemunkiljahduksia en tällä kertaa päästänyt ilmoille kuten Femmatorilla. Sen homman hoiti kummityttöni, joka onnistui löytämään priimakuntoisia valkoisia Arabia Arctica -kahvikuppeja 4 euron kappalehintaan. 😀

Perhekirppis Lanttila Vantaa - Kirppiskiertue

Perhekirppis Lanttila Vantaalla

Omat ostokseni tekivät 4,60€ ja ostoskoriin päätyi veneen muotoinen uudenveroinen puutarjotin, kaksi puista lastaa ja Rakas Nuija päiväkirjani -sarjan viides osa Ovatko aikuiset ihmisiä. Kyseinen kirjasarja on tytön lemppari ja itsekin olen selaillut niitä vedet silmissä nauraen. 😀

Perhekirppis Lanttilan löydät osoitteesta Riihitontuntie 4, 01720 Vantaa. Avoinna ma-pe 10-18, la-su 10-15. Katso lisätiedot, ajo-ohjeet ja juhannusviikon poikkeusaikataulut täältä: perhekirppislanttila.fi

Iloista ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Lue myös: Kirppiskiertue-postaussarja


Seuraa myös somessa