Kodin remonttikaaos

Remppapuuhat ovat saaneet kodin kaaoksen valtaan ja tytön huone sekä ruokapöydän kohdalla oleva metri kertaa kaksi kokoinen alue ovat ainoat ennallaan säilyneet tilat. Tältä meillä näyttää juuri nyt ja vielä pahenee kun huominen koittaa ja pääsen repimään lattialistoja irti olohuoneesta, keittiöstä ja eteisestä.

Kodin remonttikaaos - Omakotivalkoinen
Kodin remonttikaaos - Omakotivalkoinen
Kodin remonttikaaos - Omakotivalkoinen

Makuuhuoneessa nököttää yksi Muurame-moduulilaatikosto, muutoin se on täysin tyhjillään. Olohuoneen kalusteet siirtyvät pois tieltä sitä mukaa kun lattialistoja revitään, kuten myös keittiönkin puolella.

Eteiseen on kertynyt kaikenlaista rompetta, joille etsin uudet kodit kunhan kerkiän. Seinäpeilit lähtevät kaikki ensi viikon aikana uusiin koteihinsa, jonka jälkeen alkaa maalauspuuhat.

Melkoista haipakkaa siis tiedossa, etenkin kun torstaina juhlimme kyläpaikassa lasten halloween-bileitä (herkkureseptipostaus tulossa) ja heti perjantaiaamuna hyppään koneeseen ja lennän minilomalle. 🙂

Kodin remonttikaaos - Omakotivalkoinen
Kodin remonttikaaos - Omakotivalkoinen
Kodin remonttikaaos - Omakotivalkoinen

Remonttikaaoksenkin keskelläkin pitää yrittää nauttia arjesta ja ilonlähteenäni toimii tuoksukynttilä, jota kauniisti työkalujen ja lattian mallipalojen vieressä keittiösaarekkeella polttelen.

Kivaa iltaa kaikille ja huomiseen!


Seuraa myös somessa 

Minimalistisen makuuhuoneen moodboard

Minimalistisen makuuhuoneen tuleva sisustustyyli ja kalustus alkaa olla valaisinta vaille selvillä ja tässä pienimuotoinen koonti tulevasta…

Makuuhuoneen sisustusideat inspiraationa minimalistinen sisustus

Minimalistisen makuuhuoneen sisustus

Mittatilauksena teetettävä sänky on muodoltaan samankaltainen kuin kuvassa oleva BoConceptin Limo, jonka valmistus on lopetettu. Tyynyt, peitot ja lakanat löytyvät valmiina ja valkoisella petauksella jatketaan sillä erotuksella, että jättikokoisia 60x80cm kokoisia tyynyjä ei enää nähdä. Myös päiväpeiton kanssa arvon entten tentten teelikamentten, mutta sen päätöksen teen vasta kun pääsen petaamaan uutta sänkyäni.

Vaatteiden säilytysratkaisu vaihtuu myös minimalistisempaan suuntaan ja kaappien (tai tuunamani oksan) tilalle tulee Domo Designin valkoinen teräksinen vaijerin varassa roikkuva vaaterekki. Koska vaaterekki tulee tämän seurauksena olemaan jatkossa hyvin eleetön suora putkilo, luon seinälle twistiä BEdesignin veikeillä Lume-henkareilla, joista olen pitkään haaveillut.

Sisustuksellisesti haen japanilaishenkistä suomalais-tanskalaista vaaleaa harmoniaa ja sen vuoksi valitsen piensisustustavarat entistäkin tarkemmin. Alustavasti makuuhuoneessa tulee olemaan tilaa vain yhdelle viherkasville, joka on lattiaruukkuun istutettava peikonlehti, sekä MUJI:n rauhoittavalle tuoksulampulle. Seinähyllyjä ei makuuhuoneeseen enää laiteta, jolloin huomio keskittyy kauniiseen lattiaan ja sänkyyn.

Valaistuksen osalta en ole tehnyt vielä päätöksiä, mutta todennäköisesti tulen pitämään vanhat valaisimet omilla paikoillaan – ainakin lattiavalaisimet molemmin puolin sänkyä, sillä rakastan niitä niin paljon.

Seuraavaksi jaan teille vastaavanlaisen moodboardin olohuoneen tulevasta kalustuksesta ja sisustuksesta, siellä muutokset ovat enimäkseen rakenteellisia.

Nyt toivottelen kaikille ihanaa illanjatkoa!

Tuotekuvat: Domo Design, BoConcept, Louis Poulsen, BEdesign, MUJI, Plantagen, Balmuir


Seuraa myös somessa 

Myydään 4kpl valkoinen IKEA MONGSTAD seinäpeili

Noh niin, hommat etenee ja nyt pitäisi saada eteisen seinällä olevat IKEA MONGSTAD peilit uusiin koteihin ensi viikon aikana. Valkokehyksisiä peilejä on yhteensä neljä, jotka voidaan myydä joko yhdessä, pareittain tai erikseen, riippuen siitä kuinka monta ostajaehdokasta ilmaantuu. Peilin koko 190x94cm, voidaan ripustaa pystyyn tai vaakaan oman fiiliksen ja tarpeen mukaan (kiinnikkeet valmiina peilin takalevyssä). Peilin hinta 20 euroa / kpl ja toimitus vain noutona meidän kotoa Helsingistä.

Ikea Monstag peili valkoinen eteisessä
Myydään Ikea Mongstad peili valkoinen
Ikea Monstag peili valkoinen eteisessä

Huomioithan peilin mitat jo ennakkoon (pituus 190cm, leveys 94cm, ei voida pilkkoa pienempiin osiin), jottei tule ylläriä peiliä autoon soviteltaessa. Itse en pysty välttämättä kantamaan peiliä selkäni vuoksi, joten olisi hyvä olla oma kantokaveri mukana matkassa.

Jos kiinnostuit yhdestä kahdesta tai vaikkapa kaikista peileistä pistähän minulle postia osoitteeseen miia(a)omakotivalkoinen.fi niin jatketaan keskustelua sähköpostitse. MYYTY!

Täällä projekti jatkuu ja huomenna olisi tarkoitus jakaa teille vähän spesiaalimpaa materiaalia remonttitantereeksi muuttuneen kodin nykytilasta.

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!


Seuraa myös somessa