Kylässä Alvar Aallon kotona

Kaupallinen yhteistyö: Alvar Aalto Säätiö

Alvar Aalto on yksi skandinaavisen sisustustyylin ja kansainvälisen modernismin legendoista, ja hänen perintönsä elää vahvana edelleen vuonna 2015. Meidänkin kotoa löytyy runsaasti hänen taidokkaita klassikkotuotteitaan, kuten 153A-ritiläpenkki, yksi kolmijalkainen ja useampi nelijalkainen (60 ja E60) jakkara, sekä A110 ja A330S -valaisimia.

Pääsin tutustumaan Alvar Aallon Munkkiniemessä sijaitsevaan vuonna 1936 valmistuneeseen kotitaloon, jota nykyisin hoitaa ja hallinnoi Alvar Aalto Säätiö. Säätiön yleisölle avoimen museonäyttelyn tehtävänä on huolehtia Alvar Aallon aineellisen ja henkisen perinnön jatkumisesta. Toiminnalla edistetään Aallon töiden ja ajatusten tunnettavuutta, ja itsekin haluan kantaa korteni kekoon jakamalla nämä upeat kuvat ja toivottavasti innostamalla teidät joukolla kyläilemään Aaltojen kotona.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Alvar Aallon kotitalon julkisivu ja pihapiiri

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Alvar Aallon kotitalo pienoiskoossa.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Alvar Aallon kotistudio, josta suunnittelijat siirtyivät erilliseen ateljeehen vuonna 1955.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Alvar Aallon oma työpiste on suoraan ikkunoiden edessä.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Studiotila on täynnä pieniä yksityiskohtia.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Alvar Aallon itse tekemiä maalauksia seinällä, WAU!

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Sihteerin käytössä ollut huone, josta myöhemmin tuli kirjasto.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Aaltojen olohuone on täynnä nostalgiaa.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Tunnelmallinen ruokailutila

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Yläkerran oleskelutilan takka ja muita yksityiskohtia alla.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Päämakuuhuone.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Pienen vaatehuoneen aarteita.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Makuuhuone 2

Makuuhuone 3

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Vierashuone, sänky korotettu alla kulkevan portaikon vuoksi.

Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen
Alvar Aalto kotitalossa kylässä - Sisustusuutiset Omakotivalkoinen

Alvar Aalto Kotitalo – Museo Shop

Tunnin mittainen esittelykierros sisälsi hurjan määrän asiaa sekä hetken vapaata tunnelmointia. Tulin räpsineeksi yli 250 kuvaa ja kokemuksena tämä vierailu oli henkeäsalpaavan upea. Olen vieläkin ihan täpinöissäni tästä historiallisesta turneesta ja suosittelen lämpimästi tätä museovierailua kaikille designista, muotoilun historiasta ja Artekin kalusteista kiinnostuneille. Lisätietoja löydät Alvar Aalto Säätiön sivuilta alvaraalto.fi

Paikan päälle voi saapua vapaasti ja liput ostetaan kotitalon yhteydessä olevasta Museokaupasta, joka toimii myös infopisteenä. Sisäänpääsymaksu on 17 euroa, alennusryhmien hinnat voit käydä kurkkaamassa TÄÄLTÄ! Päivän ensimmäinen esittelykierros on yleensä tupaten täynnä, joten suosittelen osallistumaan myöhäisemmille kierroksille.

Kävimme tutustumassa CASA-siskoni kanssa myös Alvar Aallon ateljeehen, siitä vierailusta teen erillisen postauksen ensi viikolla.

Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!

Lue myös: Vieraana Alvar Aallon Ateljeessa

Seuraa myös somessa 

Tellkiddo paperipussit & Habitare-lippujen voittajat

Etsiskelin S-koukkuihin ripustettavia pussukoita sekä paperipusseja, ja löysin itseni ruotsalaisen Tellkiddon sivuilta ihailemasta nallen nassuilla kuvioituja isoja paperisäkkejä. Vaikka yritänkin pihistellä ja vältellä heräteostoksia, on minun ehkä pakko tilata yksi tuollainen nallepussukka tytön pehmoleluille. Ensimmäinen kuva toimii myös loistavana aasinsiltana huomisen postaukseen, mutten paljasta teille vielä asiayhteydestä enempää.

Tellkiddo suloiset tuotteet lastenhuoneen sisustukseen - Omakotivalkoinen
Tellkiddo suloiset tuotteet lastenhuoneen sisustukseen - Omakotivalkoinen

Nallenaamoja on kaksi erilaista, toinen on iloisena hereillä ja toinen haaveilevasti uinumassa. Myös alla oleva aakkospussi olisi ihana. Yritä nyt sitten päättää mikä näistä nyt sitten olisi paras – tuttu tunne varmasti monelle sisustajalle. 🙂

Tellkiddo suloiset tuotteet lastenhuoneen sisustukseen - Omakotivalkoinen

Näiden suloisten tuotevinkkien lisäksi haluan postauksessani kiittää kaikkia Habitare 2015 -messulippupakettien arvontaan osallistuneita! Random.orgin arvontakone arpoi voittajaksi nimimerkeillä Vihreän väen tarinoita ja Tia kommentoineet lukijat!

Habitare 2015 messulippujen voittajat
N%C3%A4ytt%C3%B6kuva%202015-08-29%20koht

Onnea voittajille! Otattehan Tia ja Vihreän väen O & J pikimmiten yhteyttä minuun sähköpostitse osoitteeseen miia(a)omakotivalkoinen.fi. Mikäli voittajista ei kuulu ensi viikon tiistaihin 1.9.2015 mennessä, arvon voittajat uudestaan.

Valmistelen teille toisen postauksen illaksi, joten olkaahan kaikki Artekista, Alvar Aallosta ja kotimaisesta designista kiinnostuneet kuulolla ilta ysin aikaan!

Palailemisiin!

Kuvat: Tellkiddo

Seuraa myös somessa 

Tuhti annos terveyttä & hyvinvointia

Kesällä tuli syötyä vähän huonommin ja puurokin tipahti kyllästymisen takia pois aamupalalistaltani. Kuumina kesäpäivinä lämpimät ruoat eivät maistuneet ja huonoa syömiskierrettä sekä vanhoja tapoja välttääkseni otin pari viikkoa sitten ison ryhtiliikkeen omassa ruokavaliossani. Vaihdon tylsäksi käyneen Elovenan Fazerin Sadonkorjuu-puuroon ja lisään päivittäiseen puuroannokseeni pellavansiemen-mustikkarouhetta sekä ruokalusikallisen chia-siemeniä. Pakko on myöntää että noissa siemenissä on kyllä ihan oikeasti jotakin taikaa.

Aamupalavinkit hyvinvoinnin tueksi - Chian siemenet, Sadonkorjuupuuro ja pellavansiemen-mustikkarouhe - Omakotivalkoinen
Aamupalavinkit hyvinvoinnin tueksi - Chian siemenet Omakotivalkoinen

10 syytä kokeilla chia-siemeniä

1. Terve sydän – Cleveland Clinicin tutkimuksen mukaan chia-siementen on todistettu parantavan diabeetikkojen verenpainetta ja lisäävän terveellisen kolesterolin määrää laskien samalla huonoa kolesterolia.

2. Tasainen verensokeri – Chia-siemeniä on tutkittu niiden mahdollisten vaikutusten vuoksi kakkostyypin diabetekseen. Mahdolliset suotuisat vaikutukset perustuvat chia-siementen kykyyn hidastaa ruoansulatusta. Jos syöt aterialla chia-siemeniä, ne auttavat muuttamaan ruoan tasaiseksi energiaksi sen sijaan, että verensokerikäyräsi nousisivat ja laskisivat.

3. Paljon kuitua – 28 grammassa chia-siemeniä on 11 grammaa ravintokuitua eli noin kolmannes aikuisten päivittäisestä saantisuosituksesta. Chia-siementen lisääminen ruokavalioon onkin hyvä tapa varmistaa riittävä kuidunsaanti.

4. Energiaa – Energiatasoillasi on paljon tekemistä sen kanssa, mitä syöt. Chia on yksi luonnon suurimmista kasvipohjaisista proteiininlähteistä. Proteiinin, vitamiinien ja kivennäisaineiden yhdistelmä vaikuttavat kaikki siihen, että verensokerisi ja energiasi pysyy tasaisena.

5. Hyvä mangaanin lähde – Mangaani ei ole kovin tunnettu ravintoaine, mutta se on tärkeä terveydelle. Se tekee hyvää luustolle, mutta auttaa myös elimistöä hyödyntämään tärkeitä ravintoaineita, kuten biotiinia ja tiamiinia. 28 grammassa chia-siemeniä on noin 30 prosenttia päivittäisestä mangaanintarpeesta.

6. Runsaasti proteiinia – Chia-siemenet ovat hyvä proteiininlähde myös kasvissyöjille eikä niissä ole lainkaan kolesterolia. Yhdessä 28 gramman annoksessa näitä supersiemeniä on 4,4 grammaa proteiinia eli liki kymmenes päivän tarpeesta.

7. Tryptofaani – Chia-siemenissä on kalkkunastakin löytyväa aminohappoa, tryptofaania. Vaikka tryptofaani onkin syyllinen siihen, että sitä nautittuaan tekee mieli torkkua, se auttaa myös säätelemään ruokahalua ja unta sekä parantaa mielialaa.

8. Vahva luusto ja hampaat – Yhdessä annoksessa chia-siemeniä on vajaa viidennes päivittäisestä kalsiumtarpeesta. Näinpä chia-siemenistä on apua luuston ja hampaiden terveydelle ja ne voivat auttaa myös ehkäisemään osteoporoosia.

9. Fosfori – Chia-siementen sisältämä fosfori auttaa syntetisoimaan proteiinia solujen ja kudosten kasvuun.

10. Ikääntymistä ehkäisevät antioksidantit – Chia-siemenissä on runsain mitoin antioksidantteja, jotka auttavat siemeniä pysymään tuoreina pitkään. Huoneenlämmössä chia-siemenet pysyvät syömäkelpoisina jopa yli kaksikin vuotta. Antioksidantit auttavat myös estämään vapaiden radikaalien aiheuttamia tuhoja elimistössä. Vapaat radikaalit voivat johtaa esimerkiksi ihon ennenaikaiseen ikääntymiseen ja kudosten tulehduksiin.

Chia-siemenet sisältävät:

  • 15 kertaa enemmän magnesiumia kuin parsakaali
  • 8 kertaa enemmän omega-3 rasvahappoja kuin villi lohi
  • 8 kertaa enemmän fosforia kuin täysmaito
  • 7 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini
  • 6 kertaa enemmän proteiinia kuin kidneypavut
  • 6 kertaa enemmän kalsiumia kuin maito
  • 3 kertaa enemmän seleeniä kuin pellavansiemenet
  • 3 kertaa enemmän antioksidantteja kuin mustikat
  • 3 kertaa enemmän rautaa kuin pinaatti
  • 2 kertaa enemmän potassiumia kuin banaani
  • 2 kertaa enemmän proteiinia kuin mikään muu siemen

Lähde: Black Doctor

Aamupalavinkit hyvinvoinnin tueksi - Chian siemenet Omakotivalkoinen

Vesi imeytyy chia-siemeniin noin vartissa

Kuten yltä jo luitkin, chia-siemenet ovat todellakin maailman parhampia superfoodeja. Nämä pikkuruiset terveyspommit sisältävät mm. omega-3-rasvahappoja, kuitua, proteiinia, antioksidantteja ja kalsiumia.

Aamuni alkaa chia-siementen liottamisella. Laitan vajaan ruokalusikallisen siemeniä mukiin ja desin verran vettä päälle. Siemenet imevät veden vartissa ja siinä ajassa ehdin hoitelemaan muita aamupuuhia, kuten päivän askareiden läpikäymistä, pikasuihkua ja pukeutumista.

Aamupalavinkit hyvinvoinnin tueksi - Sadonkorjuupuuro Omakotivalkoinen
Aamupalavinkit hyvinvoinnin tueksi - Sadonkorjuupuuro Omakotivalkoinen

Sadonkorjuupuuro tekee hyvää ruoansulatukselle

Fazerin Alku Sadonkorjuu-puuro on valmistettu pehmeistä maukkaista viljoista – täysjyväkaurahiutaleesta, täysjyväohrahiutaleesta ja täysjyväruishiutaleesta. Puurossa on lisäksi herkullisia jyviä ja siemeniä – auringonkukansiemeniä (5 %), pellavansiemeniä (4 %) ja kurpitsansiemeniä (3 %). 

Puuro on lisäaineeton, runsaskuituinen ja sille on myönnetty Sydänmerkki. Puuro valmistuu viidessä minuutissa ja säästän aamuista hellalla hääräämisaikaa sillä, että kiehautan veden kattilassa, sekoitan puuroainekset veden joukkoon, annan porista pienen hetken (alle minuutin) ja sen jälkeen siirrän kattilan pois levyltä jättäen puuron rauhassa hautumaan kannen alle. Näin puuro ei pala pohjaan, mutta kypsyy ja muuttuu sopivan pehmoiseksi.

Aamupalavinkit hyvinvoinnin tueksi - chian siemenet Omakotivalkoinen
Omakotivalkoinen_27082015_6885.jpg

Sekoita chia-siemengeeli puuron joukkoon

Valmiin puuron päälle lusikoin mukissa liuotettua chia-siemengeeliä. Näky ei ole kovin esteettinen ja geeli muistuttaa ulkoisesti hieman kalan kutua, mutta sen vaikutukset ovat epäesteettisyyden arvoisia.

Aamupalavinkit hyvinvoinnin tueksi - Pellavansiemen-mustikkarouhe Omakotivalkoinen
Aamupalavinkit hyvinvoinnin tueksi - Pellavansiemen-mustikkarouhe Omakotivalkoinen

Lisää päälle pellavansiemenrouhe

Chia-geelin päälle lusikoin 24 Valon paahdettuja pellavansiemeniä, jossa mukana kotimaista mustikkaa. Pellavansiemenistä tehdyn postaukseni voit käydä kurkkaamassa TÄÄLTÄ.

Puuron voi lisämaustaa halutessaan esim tuoreilla mustikoilla tai muilla marjoilla. Pieni voinökärekin joukkoon sopii, jos haluaa hieman raskaampaa aamupalaa.

Aamupalavinkit hyvinvoinnin tueksi - Chian siemenet, Sadonkorjuupuuro ja pellavansiemen-mustikkarouhe - Omakotivalkoinen

Nopea ja terveellinen aamupala

Valmis puuromössö on maukasta ja superterveellistä superfoodia, josta sekä vatsani että jaksamiseni kiittävät. Pömpöttävä ja oireileva vatsani ei ole tykännyt kesän huonosta ruokavaliostani ja heinäkuussa kärsin sellaisista vatsanväänteistä etten hetkeen olekaan niin kipeänä ollut.

Tällä tuhdilla aamupalalla sain korjattua tilanteen ja rehellisyyden nimissä en muista että vatsani olisi koskaan aikuisiällä voinut näin hyvin kuin nyt – se ei enää kipuile, ei turpoa, eikä oikeastaan anna olemassa olostaan mitään merkkejä edes näläntunteen muodossa. Suosittelen tätä kolmen aineksen komboa aamu- tai välipalaksi aivan kaikille!

Iloista perjantaipäivää kaikille!

Lue myös: Hyvinvointiprojektin tuloksia – Enemmän energiaa, parempi mieli & paino -5kg

Seuraa myös somessa