Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
Lue lisääOta yhteyttä
Tyttö tarvitsi kuun lopussa vietettäviä juhlia varten juhlamekon ja herttinen sentään millainen metsästys sen löytäminen oli. Kuvittelin olevani hyvissä ajoin liikkeellä, mutta katinkontit, kaikki kauneimmat juhlamekot oli jo myyty ja jäljellä olevista mekoista oli saatavilla enää satunnaisia hajakokoja. Kolusin läpi seitsemän kauppaa ja sopiva mekko löytyi lopulta H&M:ltä.
Lasten H&M juhlamekko
Henkkamaukan myyjät olivat aivan helisemässä yrittäessään parhaansa mukaan palautella tuotteita asiakkaiden jäljiltä oikeille paikoilleen, jotta seuraava asiakas ne löytäisi. Tämä meidänkin mekko putkahti lopulta esiin kauhean kaivamisen jälkeen sovistuskoppiin jätetystä vaateröykkiöstä.
Mekon sävyyn sopivat ballerinat oli vuorostaan jemmattuna lasten jumppavaateosastolla olevan paitapinkan alle ja löysin ne vahingossa. Pahoittelut hänelle joka ne oli syystä x sinne jemmannut, olivat nimittäin ainoat jäljellä olleen 29 kokoiset. Yli tunnin penkomisen jälkeen muistin miksi ostan H&M:n vaatteet yleensä suoraan netistä.
Pieni mustikkahattara
Edullinen mekko kustansi alle 20 euroa ja on tytölle oikein mieluisa, hän nimesi sen Frozen Elsan mekoksi. Kauniisti laskeutuva hempeän sininen mekko on A-linjainen ja tytön päällä todella suloinen ja neiti on kuin pieni mustikkahattara. Materiaali on perinteistä polyesteriä, sisäkangas muistaakseni kuitenkin puuvillainen.
Suloiset vaaleansiniset ballerinat
Ballerinat irtosivat alta kympillä ja sain vielä 15% alennusta, koska toisessa kengässä oli pohjan liimat ikävästi levinneet pitkin kantapäätä. Tuo ei onneksi ole kuin pieni esteettinen vika eikä vaikuta käyttöön mitenkään, likaantuvathan ne kuitenkin kesän menoissa.
Luottomekko ja vanhat korkkarit
Itse puen päälleni samaisen Zaran lempparimekkoni, jonka kanssa olen pippaloinut useasti. Juhlien emäntänä haluan turvautua mahdollisimman tuttuun ja turvalliseen vaatevalintaan, sillä juhlien järjestelyssä ja hääräilyssä on ihan riitävästi hermoiltavaa.
Koti ja sen sisustus on kuin raami elämälle. Raamit rajaavat kuvan ympäristöstään, kuten kotikin. Se antaa rauhaa ja turvaa, sulkien pois muun maailman. Siellä saat olla juuri sellainen kuin olet, ja juuri sen näköinen kuin olet. Raamien sisäpuolella eletään oikeaa elämää ja siellä on se todellinen keskiö missä asiat tapahtuvat – siellä missä on ihminen itse. Koti on kaunis kuori, jonka sielu on sen sisällä eletty elämä.
Oman sisustustyylin kehitys
En pelkää mennä yli rajojen, enkä pelkää poiketa yleisesti hyväksyttävästä valtavirrasta. En myöskään kammoksu olla osa suurta massaa. Minä toteutan omia unelmiani ja teen omaa kotia pikkuhiljaa ja omien virheiden kautta oppien. Olen sisustajana spontaani ja määrätietoinen, välillä päämäärä vaan vaihtuu lennosta kuten on nyt huomattu.
Yllä olevan tekstin kirjoitin teille vuonna 2013 käsitellessäni sisustustyyliäni ja sen silloisia suuria muutoksia. Pehmeät harmaansävyt ja krominkimallus olivat hetkeä aikasemmin saaneet lähtöpassit ja kurssi kohti nykyistä minimalistista valkoisempaa kotia oli otettu.
Jokainen meistä käyttää sisustustaan ja kotiaan elämiseen ja tyydyttää sillä omia tarpeitaan, painopiste voi olla käytännöllisyydessä tai estetiikassa. Suurin osa meistä kuitenkin kulkee sitä kultaista keskitietä käytännöllisyyden ja esteettisen ulkomuodon välillä.
Käsijarrukäännös sisustukseen
Uskoin vuosia että tahdon tietyn tyylisen kodin ja sitä kohti mentiinkin kaasu pohjassa. Matkalla kuitenkin huomasin että nyt mennään vikasuuntaan ja kovaa, jolloin oli aika tehdä käsijarrukäännös ja palata pari kilometriä taaksepäin. Tämä käännös oli riski, joka minun oli otettava.
Se oli vähän samanlainen tunne kuin se, että olet vuosia tahtonut pudottaa muutaman kilon painoa, jotta henkarissa roikkuva upea unelmamekko istuisi päälle kuin valettu. Kilot kun ovat viimein karisseet ja kun on aika pukea mekko päälle, on se edelleen huonosti istuva vaikka näyttääkin päällä paljon, paljon paremmalta kuin ennen. Se ei vaan enää riitä, vaikka onkin ihan kivan näköinen mekko.
Omassa sisustuksessani tahdon painopisteen ajattomille ratkaisuille. Tahdon ympärilleni helppohoitoisia materiaaleja ja avaraa tilaa, jossa ajatukset saavat vaeltaa vapaana. Tahdon selkeitä kalusteita ja tavaroita, joiden funktio perustuu muuhunkin kuin pelkkään esteettisyyteen. Haluan vähemmän massiivisia kaappeja ja enemmän avoimia ja kevyitä ratkaisuja. Kauniit ja katsomisen arvoiset esineet saavat olla esillä ja ilahduttaa minua jokaisena viikonpäivänä, myös tavallisen arkiaherruksen keskellä. Kaapissa piilotellut aarteet menevät hukkaan.
Haluan kaunista, mutten vaikeahoitoista. Haluan helppoa, mutten liian pliisua ja yksitoikkoista. Jokaisessa huoneessa on oltava jokinlainen juju, joka tekee juuri tästä kodista meidän kodin. Erikoisia yksityiskohtia sisältävä keittiö, makuuhuoneen vaatekaappina toimiva String-hyllystö sekä vuosia sitten tuunaamani oksa-rekki ovat olleet minulle hyvä esimerkki siitä, että persoonallisuuden ei tarvitse olla omituista tai silmiinpistävää… eikä loppupeleissä edes kovin persoonallistakaan.
Sosiaalisen median paineet – Eilen olit in, tänään olet out
Persoonallinen ei voi olla valkoista, persoonallinen ei voi olla tanskalaista designia, persoonallinen ei voi olla sitä tai tätä… Somessa jaetaan kilpaa trendikkäitä suosituksia ja listataan noloja sisustustavaroita, joista jokaisen pitäisi nyt kilvan hankkiutua eroon. Somessa trendit tulevat ja menevät nopeana virtana ja suunta vain vauhdittuu vuosi vuodelta. Eilisen hitti on tämän päivän huti.
Sosiaalisen median kasvun myötä tietoa ja ideoita on saatavilla lähes rajattomasti. Jos jokin tuote on ostettavissa, on se hetken kuluttua kaikilla. Jos se on itse tehty, on saman tuunausidean tehnyt moni muukin. Massasta ei pidä poiketa vain poikkeamisen vuoksi, eikä massaan kuulumista pidä kammoksua.
Itse ajattelen, että parhaimmat sisustusideat ja persoonallisimmat sisustuskokonaisuudet syntyvät tarvepohjaisesti. Erikoisuuden tavoittelu sen sijaan on yhtä keinotekoista, kuin tehtaalla koneellisesti patinoidut uustuotantoa olevat antiikkiesineet.
Kun katsoo pintaa syvemmälle, huomaa, että kotimme ovat kaikessa persoonallisuudessaan ja persoonattomuudessaan erilaisia ja asujiensa näköisiä. Toisten ihmisten mielipiteillä ei oikeastaan ole kovinkaan suurta merkitystä, kun itse on sinut valintojensa kanssa. Älä siis häpeile, jos kotoasi löytyy Ikean trendituotteita, itse tuunattuja juttuja tai suosikiksi nousseita blogikotien designtuotteita.
Visio tulevasta – Kehitys on jatkuvaa
Minulla on tarkka visio tulevasta ja tiedän että paluu aavistuksen verran taaksepäin sisustuksessamme on vain hyvästä. Impulsiivisuus ja spontaanius on yleensä hyvä piirre ihmisessä, näin myös minulla useimmiten. Sisustamisessa täyttä höyryä eteenpäin meneminen ei kuitenkaan ole aina kaikista järkevintä minunlaiselle persoonalle, joka innostuu liiankin paljon liian nopeasti.
Itsehillintäni on monesti pettänyt sisustusasioissa. Puolet näistä kerroista on johtanut täysin turhaan rahanmenoon ja puolet ovat poikineet elämänmittaisia ja yllättäviäkin elämänkumppaneita. Minusta nämä kaikki riskit ovat olleet ottamisen arvoisia virheistäni huolimatta, sillä nyt jos koskaan olen oppinut itsestäni ja omista toiveistani oman kodin sisustuksen suhteen. Nyt tiedän kokemuksesta mitkä asiat ovat sellaisia joiden kanssa elän mielelläni ja pitkään saman katon alla. Kehitystyö jatkuu kuitenkin vielä…. Uskon että lopun elämää.
Nykyisin yritän pitää langat ja ohjakset tiukasti käsissäni. Pyrin miettimään jo kaupassa jokaisen ihanaksi havaitsemani tuotteen kohdalla sen käyttötarkoitusta, tarvetta, hinta/laatusuhdetta sekä tietysti mahdollista trendikkyyttä. Kysyn itseltäni onko tuote sellainen joka todella itseäni viehättää, miten suuri mahdollisuus on että kyllästyn siihen ja voiko ihastus johtua vain uutuudenkaipuusta.
Edellä mainitsemani taktiikka on kaikessa itsestään selvyydessään ollut minulle kuitenkin yllättävän vaikeaa. Syitä ja perusteita puolesta sekä vastaan löytyy aina vähintäänkin yhtä monta, eikä minulla ole myöskään kristallipalloa käytössäni, josta voisin kurkistaa tulevaisuuteni toiveet ja tarpeet. Olen vuosien aikana onnistunut kuitenkin tunnistamaan itsestäni monenlaisia tunteita, niiden eri sävyjä sekä syitä tunteiden taustalla. Oma tyylini on viimeinkin löytynyt ja nyt uskallan jo ääneenkin myöntää että tiedän tasan tarkkaan mitä haluan.
Minimalistista elämänhallintaa ja fiksuja valintoja
Moni ehkä ajattelee, että valkoinen kotimme on kolkko paikka ja pienesineiden vähyys kuvastaa välikaikaista kotia. Itselleni kodikkuus syntyy monen eri asian yhdistelmästä. Tärkeimpänä se että itse viihdymme omassa kodissamme ja koemme sen olevan meidän tarpeisiin passeli paketti. Minulle kodikasta on se, että tavaraa on sopivan vähän, tasoja ei ole täytetty ääriään myöten, arkiaskareet sujuvat nopeasti ja vaivattomasti ja että kotona on ilmaa ympärillä. Avointa tilantuntua arvostan itse suuresti ja se aiheuttaakin usein päänvaivaa – en voi omistaa kaikkea haluamaani.
Toisaalta kohta ollaan sellaisessa tilanteessa, että minulla on jo kaikki mitä tarvitsen ja haluan, niin käytännöllisyyden kuin estetttisen puolenkin suhteen. Artekin ritiläpenkin haluan ja kovasti haluankin… mutta sen aika ei ole vielä. Tahdon jatkossa kiinnittää enemmän huomiota pitkäikäisyyteen ja merkityksellisyyteen, pelkkä kauneus ei enää saa olla syy ostaa ja haalia tavaraa ympärilleen.
Lempivärini valkoinen on minulle paljon muutakin kuin pelkkä väri. Se edustaa ajattomuutta, rauhallisuutta ja selkeyttä. Valkoisessa ympäristössä on helppo rentoutua, olla luova ja keskittyä tehtäviinsä, kuten työhön, elokuvan katsomiseen tai ihan vaan oleiluun. Vaivattomasti huolettavien materiaalivalintojen ansiosta se on meidän perheelle myös käytännöllinen väri. En joudu tinkimään omaa silmääni miellyttävästä esteettisyydestä, enkä myöskään lapsi- ja eläinperheeseen vaadittavasta käytännöllisyydestä.
Kaikkea sopivassa suhteessa
Tilaa, avaruutta, valoisuutta, luonnollisuutta, helppoutta, minimalistista elämänhallintaa ja kauniita esineitä sopivassa suhteessa edellä mainittuihin. Tuo litania kuvaa aika hyvin sitä mihin olen pyrkinyt ja minne matkani edelleen johtaa. Ehkä jonain päivänä pääsen perille.
Kodissamme on useita samankaltaisia elementtejä. On valkoista väriä, pyöreitä pöytiä, String System -hyllystöä, Pappelinan muovipunosmattoja, terästuoleja, runsaasti yrttejä ja viherkasveja, Artekin klassikkovalaisimia ja mustavalkoisia tekstiilejä. Joidenkin mielestä valintani saattavat olla tylsiä ja varman päälle pelailua. Tämä ei kuitenkaan ole totuus, sillä kotimme sisustus on pääsääntöisesti järkisyistä rakennettu ajaton ja helposti muunneltava kokonaisuus, joka yhdistää kaikki tarpeemme 80m2 kokoiseen tilaan.
Arvostan korkeasti hyvää designia sekä laatua. Rakastan sydänjuuriani myöten valkoista väriä ja haluan ajatella että kotimme on kuin ajaton ja valkoinen paperiarkki, joka päästää taiteilijan luovuuden valloilleen kerta toisensa jälkeen. Meidän taiteena toimii itse elämä.
Tulevaisuuden päämäärät
Tulevaisuuden päämääräni on miettiä kodin erilaiset tärkeät käyttötarkoitukset ja suhteuttaa ne kodin kokoon ja sisustushaaveisiini. Pienessä kodissa kaikki asiat ovat intiimejä ja toisen läsnäolo on selkeämmin havaittavissa. Kaikille tämä ei luonnollisestikaan ole optimaalisin asumisvaihtoehto, mutta itse tykkään siitä että oma perhe elää iholla.
En tarkoita tällä sentään perhepedissä nukkumista tai että ruokapöytä sijaitsisi vessassa, vaan sitä että jokaisella asukkaalla on oma pieni paikkansa rauhoittumiseen ja yksityisyyteen. Yksityisyydestä huolimatta haluan, että suurin osa asioista tapahtuisi kuitenkin yhteisissä tiloissa. Siksi itse kannatan esimerkiksi avokeittiön ja olohuoneen yhdistelmää.
Tämä ikivanha kirjoitukseni kuvaa osuvasti omassa elämässäni nykyisin toteutuvaa minimalistuutta – tärkeisiin asioihin panostamista ja turhasta luopumista. Samalla kun olen työstänyt ulkoisia asioita (kotia, vaatekaappia) tavoittemaani suuntaan, olen onnistunut kasvamaan myös henkisellä tasolla.
Kaikki lähtee oman kodin arvostamisesta
Olen ottanut tavoitteekseni myös sen, että lakkaan haaveilemasta asioista joista ei minulle ole mitään konkreettista hyötyä. Pyrkimykseni on maksimoida oman kodin neliöt ja saada kodista entistäkin avarampi, olematta kuitenkaan tyhjä tai keskeneräisen näköinen.
Haluan myös kehittyä tiedostavammaksi kuluttajaksi niin sisustustavaroiden, ruoan, vaatteiden, elokuvien kuin muiden ostettavien juttujen ja palveluiden osalta. Samalla haluan haastaa itseni kokeilemaan uudenlaisia ajattelutapoja kaikissa elämän osa-alueissani työstä vapaa-aikaan ja hankinnoista kierrättämiseen. Saa nähdä miten pääsen vauhtiin, tai siis hiljennän vauhtiani on ehkä oikeampi termi tälle uudenlaiselle suuntaukselleni.
Olen luopunut paljosta, kuten muutamista tärkeistä ihmissuhteista, mutta saanut tilalle tasapainoisuutta ja oman itsensä tuntemisen aikaansaaman itsekunnioituksen. Voisin mieluusti turista teille sisustuksen vaikutuksesta henkiseen tasapainoon, mutta jätetään tuo paatos tästä kilometrin pituiseksi venyneestä postauksesta kuitenkin väliin. Totean tähän loppuun lyhyesti, että olen saavuttanut lähes kaikki tavoitteeni ja päätepysäkki siintää jo horisontissa. Kaiken alku ja loppu on oman kodin, elinympäristönsä ja itsensä arvostamisessa.
Minimalism is perfect amout of everything
Yllä oleva minimalismiin liittyvä sitaatti kiteyttää oikeastaan koko taipaleeni ja nykyisen elämäntapani. Minimalismi ei ole minkään puutetta, se on yksinkertaisesti vain sitä että elämässä on kaikkea sopivasti.
Skandinaaviseen designiin ja sisustustuotteisiin keskittyvä verkkokauppa Rum21 on kuulunut vakkarikauppoihini jo vuosia, ja sieltä olen ostanut monia blogissakin nähtyjä tuotteita Gantin tähtitekstiileistä piensisustuksen aarteisiini. Ilahduin kovasti heidän valitessaan minut ja blogini yhteistyökumppanikseen ja yhteistyön tiimoilta luvassa onkin paljon kivoja juttuja. Ensimmäisenä esittelen teille kaksi upeaa skandinaavista tuotemerkkiä ja omat suosikkini – hypätkäähän kyytiin!
Kähler – Tanskalaista keramiikkaa jo vuodesta 1839
Maailmanlaajuisesti tunnettu tanskalainen keramiikkavalmistaja Kähler perustettiin vuonna 1839 Herman J.Kählerin toimesta. Hän koulutti keraamikoita käyttäen vanhoja traditioita ja tuli tunneksi erityisesti kamiinatuotannoistaan. Yritys nostaa esiin tanskalaisten parhaat perinteet nykypäivään modernisoituna – kaunis, raidallinen Omaggio -vaasi on yksi heidän taidonnäytteistään.
Raidallinen maljakko Kähler Omaggio
Kurvikkaasti muotoilu Stillebenin suunnittelema minimalistinen Omaggio tuo sisustukseen modernin ja graafisen ilmeen kauniilla käsinmaalatulla raidoituksellaan. Käsinvalmistetut vaasit ovat tekijänsä näköisiä, eläväisiä ja keskenään hieman erilaisia. Oman L-kokoisen Omaggion korkeus on 30cm ja sen halkaisija 19,5cm. Yksinkertaisen kauniiseen vaasiin sopii niin luonnosta poimitut kukat ja oksat, kuin ylväät kukkakimput ja pääsiäisen värikkäät vitsatkin.
Design Kristina Stark – Uuden ajan muotoilua
Uudempaa designia edustaa ruotsalaisen muotoilijan Kristina Starkin omaa nimeään kantava Design Kristina Stark -tuotemerkki. Kristina itse kertoo, että hänen intohimonaan on luoda arkipäivään sopivia tuotteita, joita ihmiset käyttävät usein ja mielellään. Hän etsii yksinkertaisuutta ja pyrkii tuotteidensa suunnittelussa mielenkiintoisella tavalla pelkistettyyn muotoiluun. Klassikoksikin nimetty Botan-maljakko on hänen parhaimpia töitään.
Upea suppilomainen Botan maljakko
Lasitetusta keramiikasta valmistetussa Botan-maljakossa kiteytyy oman sisustustyylini kaikki elementit – selkeys, tasapainoisuus, veikeys, ajattomuus ja minimalistisuus. Sen muotokieli on sopivassa suhteessa yksinkertainen ja erilaisen persoonallinen. Botan-maljakkoa on saatava kahta kokoa, joista molempia voi hyödyntää sekä maljakkona että kynttilänjalkana. Testasin itse että kynttilä mahtuu suuaukoon.
Rum21 alennuskoodi lukijoilleni
Rum21:sen (ent. Room21) yli 10 000 tuotteen laajasta valikoimasta löydät sisustuksen parhaimmiston – ajattomat klassikot sekä uuden muotokauden nousevat tähdet. Lukijani saavat 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista alekoodilla OMAKOTIVALKOINEN. Tutustu myös kevätalen suureen designtarjontaan: rum21.fi