Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
Lue lisääOta yhteyttä
Sovittelin &Traditionin Milk-lamppua uusilla valkoisilla jaloillaan keittiön hyllyseinälle ja sinne se sitten jäi. Valaisin sopii ihanasti valkovihreään väritykseen ja kooltaankin se on kuin tehty tuohon 30cm syvälle seinähyllylle. Päätin myös että seinähyllyt saavat jäädä paikoilleen ja ensi viikon aikana aion pakkeloida Tikkurilan Tunto Hienolla tehdyn raitakuvion piiloon.
Uashmaman M-kokoisen paperipussin uumenissa on yksi isompi ruskea muoviruukku, jonka sisään istutin kolme timjamia. Nappasin yrttinipusta kourallisen verran mausteeksi lihapataan ja keittiössä tuoksuu edelleen herkulliselta. Huomenna tulossa viikkosiivousjuttuja sekä postaus uudesta hiusväristäni!
Minua haastateltiin Habitare 2014 -messujen ja bloggaamisen tiimoilta Design Outlet Lumoren sivuilla julkaistun jutun muodossa sekä Radio Ravun ajankohtaisohjelmassa. Ensimmäisenä Lumoren osuus ja ajatuksiani siitä miten syntyy hyvä sisustusblogi.
Suomen suurimmassa sisustusmessussa, Habitaressa, vieraili tänä vuonna jopa 47 000 kävijää. Eräs messun vierailijoista oli tunnettu sisustusbloggaaja Miia Salmi. Habitaren jälkimainingeissa ehdimme hetkeksi istahtamaan Miian seuraan, ja keskustelemaan kotimaisista sisustusbrändeistä.
Miia kirjoittaa Casa Blogit -sisustusblogiportaalissa oman kodin sisustukseen painottuvaa blogia Oma Koti Valkoinen. Skandinaaviseen designiin ja suomalaisiin sisustusbrändeihin keskittyvässä blogissa sisustetaan 80m2 kokoista kerrostalokolmiota, suositaan valkoista väriä ja inspiroidutaan minimalismista sekä käytännöllisestä arkiestetiikasta. Miia käyttää suurimman osan vapaa-ajasta erilaisten sisustusprojektien parissa, ja blogin kirjoittaminen onkin luonnollinen jatkumo hänen rakkaalle sisustusharrastukselle.
Miian blogista heijastuukin ammattimainen ote. Vuosia aktiivisesti pidettyä blogi tarjoaa aina lukijalleen laadukkaiden kuvien ohelle tunnelmaa hyvin kuvaavia tekstejä.
Miia kertoo että hyvä sisustusblogi on toimiva kokonaisuus, jossa lukija pääsee tutustumaan sisustusbloggaajan kotiympäristöön sekä mielenkiinnon kohteisiin löytäen käytännöllisiä vinkkejä sekä inspiraatiota sisustukseen ja remontteihin. Kauniiden sisustuskuvien lisäksi hän pitää tärkeänä, että bloggaaja antaa blogilleen tarttumapintaa henkilökohtaisella otteella ja ikään kuin puhaltaa blogin henkiin oman persoonansa kautta tuomalla lämminhenkisen ja lukijaystävällisen tunnelman.
Pitkä blogihistoria onkin tuonut Miialle jo laajan lukijakunnan. Hän kokee myös vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden olevan bloggaamisessa ehdottomasti parasta, sekä bloggaajan että lukijan näkökulmasta.
Finlayson ja skandinaavinen design tärkeitä
Kysyimme Miialta, onko oma koti todellakin valkoinen. Vastaus oli yksiselitteinen kyllä, eikä blogin nimeä ole valittu pelkästään siksi, että se kuulostaa kivalle. Vaalea sisustus on Miialle merkityksellinen hyvin monella tapaa. Hän kokee valkoisen pääsistusvärin tuovan rauhaa hektisen lapsiperhearjen pyöritykseen. Vaalea sisustus myös maksimoi valoisuuden, ja vaaleat pinnat antavat avartavan ja tilavan vaikutelman.
Miia kertoo että vaaleaan perusväritykseen on helppo halutessaan yhdistää värikkäitä yksityiskohtia piensisustusesineillä ja kausitekstiileillä vuodenaikojen ja fiilisten mukaan, ilman että suuria muutoksia tarvitsee alkaa toteuttamaan. Tämä on osoittautunut pitkällä tähtäimellä järkeväksi valinnaksi, sillä Miia on sisustuksen suhteen vaihtelunhaluinen ja kaipaa tasaisin väliajoin pientä uudistusta kotiin.
Miia on erityisen kiinnostunut skandinavisesta designista. Hänen kodistaan löytyy sekä suomalaista että tanskalaista klassikkodesignia, sekä useita muita pohjoismaista suunnittelutyötä olevia tuotteita. Lumoresta löytyvistä kodin sisustusbrändeistä läheisin Miialle on Finlayson.
– Olen kotoisin paikkakunnalta, jossa Finlayson oli suurin työllistäjä ja vietin lapsuuteni Finlaysonin tehtaan naapurissa leikkien. Lapsuudenkotini tekstiilit olivat lähes poikkeuksetta Finlaysonia ja muistan kuinka olen jo lapsena nukkunut kyseisen merkin lakanoissa. Finlaysonilla ja kauniisti patinoituneella vanhalla tehtaalla on suuri merkitys itselleni vielä tänäkin päivänä ja se näkyy myös nykyisissä kodintekstiilivalinnoissani. Miia kuvailee.
Sisustusideoita Iittalasta ja Aarikasta
Halusimme kysellä Miialta lyhyesti, mitä sistustusideoita Miialla olisi Lumoresta löytyville sisutusesineille. Näin Miia kommentoi Iittalan Kastehelmi-kulhoja sekä Aarikan tuotteita:
– Iittalan Kastehelmi –kulhot ovat loistava esimerkki tuotteesta jolla on monta käyttötapaa. Kastehelmi-kulhoja voi hyödyntää kattauksessa varsin monipuolisesti mm. jälkiruoan tarjoiluun sekä kattauskoristeena, hyödyntämällä teemaan sopivia somisteita, kuten syksyisiä pihlajanmarjaoksia tai keväistä pääsiäiruohoa. Kastehelmet sopivat myös kylpyhuoneeseen kosmetiikan, kauniiden käsintehtyjen saippuoiden tai vaikkapa kylpykuulien säilytykseen ja tuovat tilaan ripauksen luksusta, Miia visioi.
– Yksi tämän syksyn suosituimmista sisustustrendeistä on erilaisista ja erikokoisista kynttilänjaloista koostetut runsaat asetelmat, ja esimerkiksi Prinssi-, Prinsessa-, ja Ruustinna-kynttilänjalkoja yhdistelemällä saa luotua kauniin ja ajanmukaisen kokonaisuuden. Keisarinna-tarjoiluvadin päälle saa kauniisti esille usein käytettävät korut, kellot sekä hajuvedet, ja kynttiläasetelman allakin se toimii upeasti, Miia vinkkaa.
Unplugged – Sukellus designin maailmaan
Radio Ravun Ossi Mäntylahti ja Maria Pekkala nappasivat minut ja White & Fresh -blogin Irinan mikrofonin päähän haastateltavaksi toisena messupäivänä Habitaressa. Minun kaksiosainen haastatteluni tulee putkessa heti Irinan jälkeen. Haastattelun pääpainona on skandinaavinen design, sen historia ja tulevaisuuden näkymät, sekä kalusteteollisuuden vaikutukset Suomen taloudelle.
Melkoiseen kiirastuleen kyllä jouduin, sillä Ossi ja Maria tykittivät kysymyksiä hirmuista vauhtia sekunttikellon vilistäessä vieressä ja ilmoittaen käsimerkein että kohta loppuu aika. Koskaan ennen en ole radiossa puhunut ja kokemuksena tämä oli tosi hauska, jännä ja erilainenkin.
Radiohaastattelua pääset kuuntelemaan TÄSTÄ. Taustalla automaattisesti kuuluvan radiolähetyksen saat laitettua pauselle sivun oikeasta yläreunasta ennen kuin pistät sivun alareunasta löytyvän Mäntylahti Unplugged 2 -lähetyksen rullaamaan. 🙂
Metallisävyt ovat nousseet tänä vuonna erittäin näkyvästi esille ja perinteisten hopean, messingin ja kullan rinnalle on kirinyt kaunis kupari. Kupari on ollut poissa muodista yli 20 vuotta, mikä on todella pitkä aika jopa huomattavasti muotialaa hitaammalla vauhdilla etenevien sisustustrendien saralla. Tänä syksynä kupari kuitenkin räjäytti potin ja on suositumpi kuin koskaan aikaisemmin. Keräsin teille maanantai-inspiraatioksi muutaman kuparisen herkkupalan!
1. Design by Frandsen Job pöytävalaisin | 2. Design by Frandsen Ball seinävalaisin | 3. Design by Frandsen Ball pöytävalaisin
Upeat Design by Frandsen kuparivalaisimet
Valaisimissa metallivärit tulevat mielestäni kauneimmin esille ja omia lemppareitani ovat tanskalaisen Desing by Frandsenin valaisinvalikoimasta löytyvät Ball -sarjan valaisimet sekä kaunis syysuutuus Job.
1. Villa Stockmann kehys | 2. H&M Home kynttilä | 3. Georg Jensen HK-kello | 4. Hay Lup kynttilänjalka | 5. By Lassen Kubus kulho
Kuparin sävyiset sisustustuotteet
Piensisustuspuolelta löytyy monia ihania aarteita, joita minunkin mieleni kovasti halajaa. Georg Jensenin HK-kelloa ja By Lassen Kubusta olen ihastellut jo tovin, mutta itseni tuntien on parempi olla sortumatta kuparin viettelykseen.
Viimeksi eilen kävin silittelemässä tuota Jensenin kelloa ja kyllä kirpaisi sydämestä kun jätin sen kauppaan. Nämä pienet ihanuudet kuuluvat itselläni sille osastolle jotka on pakko saada, mutta tällä kertaa yritän viimeiseen asti hillitä itseni ja kuparinhimoni.
1. Habibi Tray Table medium | 2. Kartell Combonibili säilytyskaluste | 3. Habibi Tray Table large
Kuparin sävyiset pöydät
Kuparinsävyisten kalusteiden suhteen olen todella kriittinen ja löysinkin vain kaksi tuotetta jotka ovat minusta kuparisena niin kauniita, että omaan kotiini voisin niitä harkita. Phillipp Manzierin suunnittelemat Habibi -tarjotinpöydät ovat käsin kiillotettua kuparia. Näyttävä metalliväri yhdistyy vähäeleiseen muotoiluun, mikä tekee pöydästä todella siron ja kauniin.
Harmikseni en löytänyt Suomesta sellaista kivijalkakauppaa, jonka valikoimassa tämä olisi. Finnish Design Shopista näitä kuitenkin löytyy, vaikkakin niiden saatavuus on toistaiseksi rajallinen. Kartellin kuparinen Combonibili -säilytyskaluste vaati minulta hieman asian pureksimista, mutta tulin lopulta siihen tulokseen että kyllä se toimii kuparisenakin.
1-3. H&M Home säilytyspurkit | 4-6. Villa Stockmann Box valokuvakehykset
Kupariset purkit ja valokuvakehykset
Edullisempaa piensisustuspuolta edustavat H&M Homen kannelliset säilytyspurkit sekä Villa Stockmannin Box -valokuvakehykset. Kumpaakin saa kolmessa eri koossa ja ne toimivat sekä yhdessä että erikseen.
1. Menu Wire kori | 2. Nomess Copenhagen So Hooked ripustin | 3. Hay Hang henkarit | 4. H&M Home säilytyskori
Kuparin sävyiset säilytystuotteet
Kupari on vallannut myös säilytyspuolen ja yksi ensimmäisistä ihailua aiheuttaneista kuparituotteista olivat Hayn Hang -henkarit. Myös Menun Wire -kori näyttää kuparisena upealta, Nomess Copenhagenin S-koukuista nyt puhumattakaan.
Kauniin kupariset suosikit sisustukseen
Tässä vielä omat suosikkini kollaasin muodossa. Minun tekisi niin paljon mieli lisätä muutama pieni kuparinen yksityiskohta, varsinkin makuuhuoneeseen jossa on valkoisen lisäksi ripaus mustaakin. Jensenin kellon laittaisin makkarissa pienelle String Pocket -seinähyllylle ja Villa Stockmannin kehyksen, henkarit sekä Kubus -kulhon tai kynttilänjalan isoon String-hyllystöön vastapäiselle seinälle. Haaveilla onneksi aina saa.