Mielipide Chanelin puhdistustuotteista

Lupauduin tekemään mielipidepostauksen Chanelin puhdistustuotteistani ja nyt koen että olen riittävän pitkään käyttänyt näitä tuotteita voidakseni kertoa niiden hyvät ja huonot puolet oman kokemukseni kautta.

Kokemuksia Chanel puhdistustuotteista - Omakotivalkoinen mielipidepostaus

Pintakuivan sekaihon puhdistus

Itselläni on sekaiho, joka on paikoitellen pintakuiva. T-alueeni rasvottuu jonkin verran ja hassua on, että juuri nämä samat kohdat kärsivät myös kuivuudesta, joka on pahimmillaan heti pesun jälkeen. Tästä johtuen en voi käyttää rasvaisia kuivan ihon puhdistus- ja hoitotuotteita, mutten myöskään rasvaiselle iholle tarkoitettuja tuotteita.

Käytin vuosia hyväksi havaittua Estee Lauderin Splash Away -sarjan putsaria, kunnes jotakin mystistä tapahtui (ihoreaktio vai tuotteen koostumuksen muutos, enkä sen jälkeen ole sitä voinut enää käyttää liian kuivattavan vaikutuksen vuoksi.

Ihoni reagoi stessiin ja ruokavaliomuutoksiin voimakkaasti puskemalla epäpuhtauksia ihon läpi. Kasvoissani onkin välillä näppyjä sekä mustapäitä, siellä täällä miten sattuu. Onneksi ongelma on tilapäinen ja se yleensä korjaantuu syömällä paremmin, juomalla enemmän vettä ja stressaamalla vähän vähemmän.

Päätin kokeilla kosmetologin suosituksesta Chanelin sekaiholle sopivaa tuotesarjaa, johon kuuluu vaahtoutuva Mousse Douceur -puhdistusaine sekä Lotion Douceur -kasvovesi. Kosteusvoidetta en ostanut samasta sarjasta, sillä käytän edelleen kasvoillani Decubalin perusvoidetta, joka on toiminut tosi hyvin. 

Kokemuksia Chanel puhdistustuotteista - Omakotivalkoinen mielipidepostaus

Vaahtoava Chanel Mousse Douceur puhdistusaine

Chanelin vaahtoava Mousse Douceur -puhdistusaine on todella miellyttävän tuntuinen iholla. Pesun jälkeen kasvot ovat samettisen pehmeät ja puhtaat. Nipistelevää kuivuutta esiintyi nenänpielissä ja poskissa jonkin verran pakkaskuukausina, jolloin ihoni oli normaaliakin kuivempi. Nyt nipistävää ja kiristävää kuivuutta ei ole enää esiintynyt.

Paikallisiin epäpuhtausalueisiini tuote on tehonnut yllättävän hyvin. Mustapäitä on nyt selvästi vähemmän kuin ennen ja näpyt ovat pienempiä ja katoavat nopeammin. Varsinaisia finnejä minulla ei ole ollut aikoihin, se on hyvä juttu. Tuote on todella riittoisa, pieni nökäre voidemaista kasvoilla vaahtoavaa putsaria riittää perusteelliseen puhdistukseen. 

Kokemuksia Chanel puhdistustuotteista - Omakotivalkoinen mielipidepostaus

Suojaava Chanel Lotion Douceur kasvovesi

Chanel Lotion Douceur -kasvovesi tuoksuu todella hyvältä ja tekee ihosta pehmoisen. Se supistaa ihohuokosia ja suojaa ihoa ilmansaasteilta hoitavien ja rauhoittavien ainesosiensa ansiosta.

Kasvojeni perussävy on mielestäni tasaisempi ja iho kuulaampi kuin ennen, vaikka minulla onkin pisamia koko nassu täynnä. Pisamat ovat nättejä kun ne ovat kerääntyneenä poskiin ja nenän päälle kuten Peppi Pitkätossulla, mutta minulla niitä on kaikkialla kasvoissani, myös otsassa, leuassa, kaulassa ja silmäluomissakin. Nyt alkukeväästä ne ovat onneksi vielä hailakoita pilkkuja, mutta kesällä niiden tummentuessa muutun dalmatialaiseksi. 😀

Kokemuksia Chanel puhdistustuotteista - Omakotivalkoinen mielipidepostaus

Vanulaput Design Letters aakkosmukissa

Kuvauksen lomassa keksin hyödyntää Design Lettersin aakkosmukeja vanulappujen säilytykseen. Aakkoseksi valitsin tietysti C:n, Chanelin mukaan. Tämä säilytysidea toimii jos vanulaput laittaa mukiin kohtisuorassa pinossa. Silloin alla olevat vanulaput eivät pölyynny ja päällimmäinen ei ehdi pölyyntyä, kun näitä päivittäin kuitenkin sen 1-2 tarvitsee käyttöönsä.

Kokemuksia Chanel puhdistustuotteista - Omakotivalkoinen mielipidepostaus

Mielipide Chanelin puhdistustuotteista

Olen tyytyväinen Chanelin sekaiholle sopivaan putsariin ja kasvoveteen, arvosanaksi annan 8/10. Plussaa tulee hyvästä koostumuksesta, helppokäyttöisyydestä, riittoisuudesta, tuoksusta ja ihohuokosia supistavasta vaikutuksesta.

Miinusta annan hinnasta ja satunnaisesta nenän pielien kirvelystä. Tulen hyvin todennäköisesti ostamaan tätä jatkossakin ja ainakin putsarin, joka loppunee kuukauden sisällä, vaikka tämä ei ihan täyden kympin arvoinen tuotesetti olekaan.

Rentoa iltaa kaikille ja huomiseen!

Lue myös: Kuivan ihon hoitotuotteet – Chanel Hydra Beauty


Seuraa myös somessa 

Omppuperheen uusin tulokas

Olen herännyt todella myöhään tietoteknisiin juttuihin ja vasta vuonna 2006 aloin käyttämään nettiä kunnolla kun sain ekan oman koneeni. Sitä ennen netin käyttöni rajoittui lähinnä satunnaisiin kaverin koneella istumisiin ja pankin aulatilassa olleen maksuautomaatin käyttöön laskun maksujen yhteydessä. Olen ihan oikeasti maksellut laskuni pankin tuulikaapista käsin vielä vuonna 2006. Nykyisellä tietokoneen käyttötarpeellani on vaikea edes muistaa tuollaista aikaa – mitähän sitä silloin tekikään kaikella vapaa-ajalla kun en edes koneen ääressä istunut? 😀

Kodin datakeskus ja Apple Airport Extreme langaton reititin - Omakotivalkoinen

100 Mbit/s valokuitu

Netin perusjutut ovat nykyisin aika helppoja, olen oppinut ratkomaan vuosien varrella jos jonkinlaisia ongelmia nettiyhteyden vikatilanteista hajonneisiin vempaimiin ja tiedän mistä löydän vastauksia uusiin ongelmiin. Viimeisin ongelmatila koski pätkivää yhteyttä, joka ärsytti eniten netti-telkkaria katsellessa. Katsomon katselu varsinkin oli niin ju-mit-ta-vaa, etten edes viitsinyt vaivautua sen ohjelma-antia seuraamaan.

Aikani asiaa vatvottua löysin ongelmalle syyn. Soneran 100 Mbit/s valokuitu laajakaistayhteyden nopeus jakaantuu meillä niin moneen laitteeseen, että tiedonsiirto tökkii. Iltaisin meillä on useampia laitteita samanaikaisesti päällä: Netflix tai Ruutu-sovellus telkkarissa, blogi läppärillä, uutiset iPadilla, meilit kännykässä… Monta rautaa siis tulessa samaan aikaan.

Kodin datakeskus ja Apple Airport Extreme langaton reititin - Omakotivalkoinen

Ystäväni suositteli Buffalon ikivanhan wi-fi-boksini vaihtamista parempaa rautaa sisältävään laitteeseen ja minähän tein työtä käskettyä. Omenaperhe kun ollaan, halusin jatkaa samalla linjalla ihan jo yhteensopivuuden ja laitesynkronoinnin vuoksi. Pystysuuntaisesti muotoiltu ja tilaa säästävä uusi Apple AirPort Extreme tukiasema vauhdittaa wi-fi-nopeuden kolminkertaiseksi ja huomenna nähdään pitääkö vempain lupauksensa, kun saan sen vaihdettua Buffalo-romun tilalle.

Alla teknistä tietoa MacStoren sivuilta lainattuna:

Apple Airport Extreme – Nopean uusi määritelmä

Kolmivirtaisen 802.11ac-tekniikan ansiosta täysin uusi AirPort Extreme -tukiasema vie Wi-Fi-nopeudet äärimmäisyyksiin. Nyt voit saavuttaa jopa 1,3Gb/s tiedonsiirtonopeuden, joka on kolme kertaa aiempaa 802.11n -standardia nopeampi. Se tarkoittaa kolme kertaa nopeampaa Wi-Fi-yhteyttä. Saat myös kaksi kertaa suuremman kaistanleveyden, jossa 80 MHz leveät kanavat tarjoavat enemmän tilaa datalle, joka virtaa nopeammin kuin koskaan. Jos sinulla on lisäksi 802.11a/b/g/n -laitteita, AirPort Time Extreme maksimoi myös nämä yhteydet.

Samanaikainen tuki kahdelle taajuudelle

AirPort Extremessä on samanaikaisesti kaksitaajuuksinen 802.11ac Wi-Fi. Tämä tarkoittaa, että se voi käyttää 2,4GHz ja 5GHz taajuuksia samaan aikaan. Joten riippumatta siitä, mitä taajuutta langattomat laitteesi tukevat, ne muodostavat automaattisesti yhteyden parhainta mahdollista taajuutta käyttäen nopeimman suorituskyvyn takaamiseksi.

Beamforming kerää voimia laitteellesi

802.11ac -tekniikkaan kuuluu myös älykäs ja tehokas keilanmuodostava antenniryhmä. Useimmat tukiasemat välittävät tasaista ja jatkuvaa Wi-Fi-signaalia kaikkiin suuntiin. Keilanmuodostava antenniryhmä on kuitenkin älykkäämpi – se tietää, missä 802.11ac-laite sijaitsee verkossa. AirPort Extreme kohdistaa signaalin tähän laitteeseen. Niinpä Wi-Fi-signaalisi on vahvempi, häiriöttömämpi ja nopeampi.

Kodin datakeskus ja Apple Airport Extreme langaton reititin - Omakotivalkoinen

Omppuperheen uusi jäsen – AirPort Extreme

Siinä se masiina odottelee Bestå-tason päällä huomista asennusta. AirPort Extreme on ulkomuodoltaan ja väriltäänkin kauniisti sisustukseen integroitavissa, että harmittaa jemmata sitä tuonne datakaapin sisälle piiloon. Sinne sen kuitenkin lykkään, se on turvassa pienen tytön uteliailta hyppysiltä ja pölyltäkin. Toivottavasti tämä Express-tason langaton uutuus pelaa moitteettomasti ja jumittava netti olisi tosiaankin historiaa. Jospa Katsomoakin voisin alkaa taas katsomaan nikottelematta ja kiukkuamatta. 😀

Kivaa lauantai-iltaa kaikille ja huomiseen!


Seuraa myös somessa 

Kevyt lohisalaatti

Olen tosi nirso kalan suhteen ja voisin melkein väittää etten pidä siitä. Ainut poikkeus joka maistuu on kylmä- tai lämminsavustettu lohifilee, mutta syön sitä hyvin harvoin. Yritän monipuolistaa ja parantaa ruokavaliotani opettelemalla syömään myös kalaa säännöllisesti tästä päivästä alkaen. 

Kevyt lohisalaatti resepti - Omakotivalkoinen
Kevyt lohisalaatti resepti - Omakotivalkoinen

Kevyt ja ruokaisa lohisalaatti

Päivälliseksi tein ruokaisan lohisalaatin, eli hieman fetaa sisältävän perussalaatin savukirjolohifileellä höystettynä. Tykkään puhtaista tuoreista mauista enkä siksi halunnut sotkea lohta salaatin joukkoon.

Syön lohen lohena, tomaatin tomaattina ja fetan fetana, vaikka ne samalla lautasella ovatkin. Vuorotellen eri makuja, namskis! Tästä syystä en tykkää käyttää salaattikastikkeitakaan ja tilkka öljyä riittää tarvittaessa. Moni on kummastellut tätä outoa tapaani vuosien varrella. 😀

Kevyt lohisalaatti resepti - Omakotivalkoinen
Kevyt lohisalaatti resepti - Omakotivalkoinen

Kalaa säännöllisesti

Terveellistä, ravintorikasta ja todella hyvää!  Nyt kun vielä muistaisi pitää kiinni tästä uudesta kalaa sisältävästä ruokavaliosta, niin hyvä olisi. Ensi viikolla ajattelin kokkailla yrttimaustettua uunilohta perunoiden kanssa, vaikka itse en sitä mieluusti söisikään.

En tiedä mikä ihme siinä on, mutta lämmin kala on aina ollut minusta pahaa kaikissa muodoissaan. Terveyden vuoksi kalasta saatavat hyvät rasvat ovat minulle nyt kuitenkin tarpeen, enkä myöskään halua opettaa tytölleni ruokanirsoilua, joten perusteita kalaruokien syömäopettelulle on riittävästi. 😀

Aurinkoista iltaa kaikille!


Seuraa myös somessa