Remonttikuulumiset osa 2

Kotona ei muuta ehdi nyt tapahtumaan, kuin makkarin remonttijuttuja. Tänään on päästy jo siihen vaiheeseen, että katto on tasoitettu ja illalla pääsen maalaamaan ensimmäisen kerroksen kattomaalia. Pienestä viikonlopun mittaisesta pikaremontista venähtikin nyt sitten lähes viikon pituinen ja melkoisen työläs keskivertoremppa.

Makuuhuoneen remontti Omakotivalkoinen
Makuuhuoneen remontti Omakotivalkoinen
Makuuhuoneen remontti Omakotivalkoinen
Makuuhuoneen remontti Omakotivalkoinen

Makuuhuone on kauttaaltaan hiontapölyn ja roskan peitossa. Remonttitasoitteen hiominen on hitsinmoista hommaa. En tietenkään omista kunnollisia remonttivehkeitä, kuten hengityssuojainta, on minulla hampaanvälitkin täynnä hiontapölyä. Päänahkakin tuntuu ihan hiekkaiselta, joten ensimmäisen kattomaalikerroksen jälkeen suuntaan kyllä nokkani kohti suihkua ja saunaa. 😀

Huomenna päästään jo seinämaalaamisen pariin ja jos vaan aikaa on, postaan teille Kalklitir-kalkkimaalailuistani heti ensitilassa. Tämän illan pyhitän kokonaisuudessaan tuon remontin eteenpäin saattamiseen, joten palailen blogin puolelle vasta huomenna seuraavan kerran. Toivottakaahan onnea ja pitäkää peukut pystyssä, että elämäni ensimmäinen kattomaalauskertani onnistuu riittävän hyvin.

Moikat!


Seuraa myös somessa 

Granit – Kaikkea kivaa kotiin

Kaupallinen yhteistyö: Granit / CASA Blogit

Granitista on kohistu paljon blogeissa viime vuodesta asti ja olen aina suurella mielenkiinnolla tiiraillut postauksia läpi ja miettinyt, että tuonne pitäisi kyllä joskus itsekin mennä käymään. CASA on the road -kiertueemme yhteydessä tehty visiitti kertoi, että mielikuvani Granitista oli täysin väärä. Oletin sen olevan ruotsalaisten vastine Tiimarille ja näin ei tosiaankaan ollut. Granitista löytyi nimittäin tuunaus- ja askartelutarvikkeiden lisäksi ihan mieletön valikoima kodin sisustusjuttuja ja pyörin myymälässä silmät ymmyrkäisinä ihastuksesta.

Granit - kaikkea kotiin sisustuskauppakiertue CASA Blogit
Granit - kaikkea kotiin sisustuskauppakiertue CASA Blogit

Kylpyhuone-osaston tuotteet olivat minulle mieluisimpia ja niitä kuvasinkin innoissani yli 60 kuvan verran. Tuoksukynttilöitä oli jos jonkinlaisia, samoin kylpyhuoneen piensäilytys-juttuja, kuten purnukoita ja purkkeja. Pyyhkeet olivat ihanan pehmoisia ja hinnaltaan niin edullisia, että meinasin napata omaan kylppäriini kunnon Color Blockin (valkoinen, beige ja tummanharmaa) mukaani.

Granit - kaikkea kotiin sisustuskauppakiertue CASA Blogit

Rakastuin myös näihin mustiin metalliarkkuihin, joita bloggaajaporukan kesken kehuttiin yhteen ääneen maasta taivaaseen. Jos olisi löytynyt valkoisia arkkuja, olisin kantanut vaikka väkisin yhden sellaisen mukanani kotiin.

Granit - kaikkea kotiin sisustuskauppakiertue CASA Blogit

Tuunaustarvikkeita sisustusintoisille löytyi paljon. Valikoimassa on mm. liitutaulumaalia ja -tarra-arkkeja, leimasimia, muistitauluja, monenlaisia kyniä sekä liitu- ja kalvotusseja. Paljon sellaisia juttuja, jotka ovat DIY-projekteissa nyt in.

Itsekin hetken aikaa mietin että olisin ostanut liitutaulumaalia ja valkoisen liitu-tussin parvekkeen yrttipuutarhan tulevaan tuunaukseen, mutta lopulta poistuin tyhjin käsin kaupasta. Tänne palaan kuitenkin vielä uudestaan, sillä useampia DIY-ideoita jäi muhimaan minunkin mieleeni.

Granitin löydät osoitteesta Bulevardi 2-4, 00120 Helsinki sekä Kauppakeskus Forumin tiloista osoitteesta Mannerheimintie 20, 00100 Helsinki.

Touhukasta tiistaista kaikille!


Seuraa myös somessa 

Woodnotes Box Zone paperinarukorit

Olen saanut muutamia kyselyitä Woodnotesin Box Zone -paperinarukoristani ja sen ostopaikoista. Oman pyöreän korini ostin Design Forum Shopissa olevasta Woodnotes-pisteestä ja Googeli kertoi että DFS:n lisäksi Box Zonea myy myöskin Finnish Design Shop, mistä löytyy tällä hetkellä neliskanttista koria kolmessa värissä ja kokoluokassa. 

Woodnotes Box Zone paperinarukori Omakotivalkoinen
Woodnotes Box Zone paperinarukori Omakotivalkoinen

Woodnotes Box Zone säilytyskorit

Woodnotes Box Zone -säilytyskorit on suunnitellut Minna Ahokas ja niiden valmistusmateriaali on 100% likaahylkiväksi käsitelty paperinaru. Värivaihtoehtoja on kaiken kaikkiaan kymmennen, joista yleisimmät ja suosituimmat ovat musta, valkoinen ja luonnonvärinen.

Oma Box Zone -korini on luonnonvärinen ja se muistuttaa värisävyltään kamelinruskeaa. Valkoinen kori on sävyltään kermainen eli luonnonvalkoinen, vaikka sitä valkoisena myydäänkin. Vaaleanharmaa puolestaan on kuin pehmoinen greige, todella kaunis ja varsinkin valkoisen kanssa upea yhdistelmä.

Woodnotes Box Zone paperinarukori Omakotivalkoinen
Woodnotes Box Zone paperinarukori Omakotivalkoinen

Kaunis paperinarupunos

Finnish Design Shopista on saatavana tällä hetkellä mustaa (black), luonnonvalkoista (white) ja luonnonväristä (natural) Box Zonea. Vaaleanharmaata (Stone) ja muita väriyhdistelmiä (natural-black, stone-black, white-black, chocolate, graphite ja wenge) on tulossa saamani tiedon mukaan valikoimaan lähiviikkojen aikana.

Nyt minä suuntaan omaan Box Zoneeni eli makkariboksiini viimeistelemään pakkelointia. Ikkunaseinällä olevat verhokiskotkin saivat muuten lähtöpassit. Niiden tilalle kehittelen jotain nykyaikaisempaa ja fiinimpää, mutten ole vielä ihan satavarma mitä se tulee olemaan. 😀

Huomiseen!

Tuotekuvat: Woodnotes

Lue myös: DIY – Lautasliinarengas paperinarusta


Seuraa myös somessa