Vuoden 2013 yhteenveto – Osa 11 marraskuu

Marraskuu elettiin ristiriitaisissa tunnelmissa. Joulumieli ei aikaisempien vuosien tapaan syttynytkään leimuunsa, vaan jäi hyvin valjuksi. Ei tehnyt yhtään mieli kuorruttaa kotia jouluisilla valoilla ja koristeilla kuten ennen ja siitä podin omantunnontuskia. Ristiriitaiseksi tunnelman tekee se, että haaveilin salaa keväästä ja auringosta, halusin kotiin valoisuutta ja raikkautta. Mutta kumpaa enemmän, joulua vai kevättä… Taisin onnistua luovimaan siinä puolivälissä aika hyvin, sopivasti siis molempia.

Vuoden 2013 yhteenveto marraskuu - Omakotivalkoinen

Punaisia yksityiskohtia sisustukseen

Marraskuussa heittäydyin vähän villiksi ja somistelin kotimme punaisin kukkasin, omenin ja tomaatein. Myös olohuoneesta löytyi hieman punaista, yhden punavalkoraidallisen tyynynpäällisen muodossa.

Vuoden 2013 yhteenveto marraskuu - Omakotivalkoinen

Huima painonpudotusprojektini

Kuukauden jännittävin tapahtuma oli minusta tehty juttu viikonlopun Iltalehteen. Juttu käsitteli huimaa painonpudotusprojektiani jonka aloitin tammikuussa 2012 painaessani 75kg. Raskausaikana keräsin kiloja kymmeniä ja tytön syntymän jälkeinen korkein punnitsemani painolukema oli 83kg. Nyt olen vuoden verran pysynyt normaalipainossani 50kg ja päässyt samalla eroon sekä tunnesyöpöttelystä, ylensyönnistä että herkuttelusta.

Vuoden 2013 yhteenveto marraskuu - Omakotivalkoinen

Sisustelua ja siivousta

Kun monet muut keskittyivät luomaan koteihinsa jouluista tunnelmaa, minä siivoilin ja sisustelin yrteillä ja muilla keväisillä jutuilla. Joulu ei syttynyt tänä vuonna sydämeen kuten aikaisempina vuosina ja annoin lopulta periksi ja lakkasin yliyrittämästä. Jouluumme kuului kyllä paljon perinteitä, mutta koristeellisuus oli minimissään. Tykkäsin kovasti tästä pienemmästä joulusta, aito kuusi ja muutamat koristukset riittivät luomaan riittävän jouluisen fiilingin.

Vuoden 2013 yhteenveto marraskuu - Omakotivalkoinen

Avajaistunnelmaa ja buffee-tarjoilua

Uudistetun Stockmann Itäkeskuksen avajaisia juhlistin ystäväni kanssa ja nämä olivat itselleni vuoden parhaan kinkerit. Buffa-pöytä notkui herkkuja ja livemusiikki tanssitti iloista juhlakansaa. Minunkin tanssijalkani vipatti ja oli ihana päästä kunnolla pynttäytymään vuosien jälkeen.

Vuoden 2013 yhteenveto marraskuu - Omakotivalkoinen

Messinkiä ja valkoista

Pari pientä messinkistä yksityiskohtaa ilmestyi marraskuussa Artekin valkomessinkisen A110-valaisimen seuraksi. Iittalan pitkä ja pätkä Nappula-kynttilänjalka ovat helppoja sovitella minne vain, kattaukseen, seinähyllylle, olkkarin pöydille, tasojen päälle… Kauniita yhdessä ja erikseen.

Vuoden 2013 yhteenveto marraskuu - Omakotivalkoinen

Kasvava yrttikokoelma

Harvoin vehreitä yrttikokoelmia näkee kuvattavan keskellä talvikautta ja sain jonkin verran negatiivista palautetta aiheeseen liittyen. Minusta nämä rehut ovat kauniita mihin tahansa vuoden aikaan ja tunnelmallisessa iltavalaistuksessakin kuvattuna ne ovat älyttömän nättejä. Ilman Eva Solon yrttiruukkuja minulla ei pysyisi yksikään yrttinen hengissä päivää kauempaa, mutta kiitos Evan minulla on tuoreita mausteita ja fressin vitamiinipirtelön ainesosia saatavilla ympäri vuoden.

Vuoden 2013 yhteenveto marraskuu - Omakotivalkoinen

Lumivalkoisia suunnitelmia

Joulusuunnitelmia tehtiin marraskuussa epätoivoisen kovasti ja lumivalkoisella ajatuksella mentiin eteenpäin. Osa kuvista on onneksi ihanan jouluisia, kuten nämä Diorin Gel Coat-päällyslakkapostauksen fotoset. Helmipallot ovat minun lempparini jo kolmen vuoden takaa ja ne ovat minulle tosi rakkaat.

Enää olisi joulukuun yhteenveto tekemättä, mitähän kaikkea tässä kuussa on ehtinyt tapahtumaan… Itsestäni tuntuu että joulukuu on ollut melkoisen rauhaisa ja muistini mukaan tuskailin kilpaa joulufiiliksen puutetta ja sitä että kaipaan jo aurinkoa tämän synkeän mustan talven tilalle. Päivällä postaan joulukuusta ja illalla ihan uusia tuulia ja juttuja, on nimittäin aika ottaa uusi vuosi 2014 avosylin vastaan! 🙂

Upeaa vuoden 2013 viimeistä aamua kaikille!


Seuraa myös somessa 

Vuoden 2013 yhteenveto – Osa 10 lokakuu

Lokakuussa tapahtui paljon kivoja sisustusjuttuja ja koti alkoi näyttämään silti mihin olin vuoden alusta asti pyrkinytkin. Tasapainoista, rauhallista, vaalean viihtyisää ja omasta mielestäni myös kivan kotoista.

Vuoden 2013 yhteenveto lokakuu - Omakotivalkoinen

Kauniita kattaushetkiä

Syyskuussa aloittamani kattaus kauniiksi-rituaalini onnistunein hetki oli tämä tavallisen iltapalan nautiskelu kynttilänvalossa. Näissä kuvissa oma silmäni lepää ja muistan edelleen tämän hetken kuin eilisen. Arkipäivän estetiikkaa parhaimmillaan.

Vuoden 2013 yhteenveto lokakuu - Omakotivalkoinen

Joskus on hyvä ottaa riskejä

Otin ison riskin ja maalasin mustan Hayn Hee-nojatuolini valkoiseksi. Maalaustuloksesta tuli todella onnistunut ja näin sain kätevästi korjattua virhevärivalintani. Jouduin ottamaan itseäni viimein niskasta kiinni ja maalasin myös eteisen peiliseinän, joka olikin viimeinen greigen värinen seinä huushollissa.

Isojen peilien kanniskelu ja siirtely maalausprojekteineen oli työläs ja aikataulutettukin niin tiukille, että kaduin puolivälissä hommaan ryhtymistäni. Valmistunut kauniin valkoinen seinä oli kaiken vaivan arvoinen onneksi.

Vuoden 2013 yhteenveto lokakuu - Omakotivalkoinen

Mainoskuvaukset meidän kotona

Lokakuun paras hetki oli Lillagungan mainoskuvaukset meidän kotona. Onneksi en ehtinyt stressaamaan niitä ennakkoon kuin pari päivää, sillä kuvauslokaatiopyyntö tuli heiltä vain muutamaa päivää ennen h-hetkeä. Kokemuksena tämä oli vailla vertaansa ja oli mielenkiintoista seurata oikean valokuvaajan työskentelyä lähietäisyydeltä.

Vuoden 2013 yhteenveto lokakuu - Omakotivalkoinen

Kuvaustiimin illanistujaiset

Kuvausiltana juhlistimme onnistunutta päivää ja hienoa kuvamateriaalia lasillisten kera. Nämä tunnelmakuvat ovat itselleni aivan erityisen tärkeitä, sillä koti oli omalla tavallaan valmis ja edusti minulle vanhan ajan päättymistä ja uuden alkamista. Viimeinenkin greigen ripaus oli kadonnut, koti oli siivottu putipuhtaaksi, tavarat löytäneet omat paikkansa ja tunnelmakin kohdillaan.

Vuoden 2013 yhteenveto lokakuu - Omakotivalkoinen

Kukkia ja kuvia

Loppukuusta keskityin kuvailemaan yksityiskohtaisempia otoksia, sillä kalusteiden osalta ei tapahtunut pitkään minkäänlaisia muutoksia. Kukat olivat entistäkin tärkeämmässä roolissa sisustuksellisesti ja aloin ostelemaan aktiivisemmin kukkakimppujakin. 

Vuoden 2013 yhteenveto lokakuu - Omakotivalkoinen

Kaunis kotini ja olohuoneen tunnelmaa

Kaunis kotini! Ainut asia mikä on muuttunut näistä kuvista, on sohvan takaseinän seinähyllyt, jotka vaihtuivat ensin Ribba-tauluhyllyihin ja eilen nappasin ne kokonaan pois ja pakkeloin ruuvien reiät. Tauluseinät ovat kauniita, mutta minun olohuoneessa se idea ei vaan toimi.

Vuoden 2013 yhteenveto lokakuu - Omakotivalkoinen

Säilytyspussukoita, -laatikoita ja -bokseja

Postailin jonkun verran säilytyspussukoista, -laatikoista ja -systeemeistä. Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla oli kosmetiikkaa esillä noin paljon samanaikaisesti. Olen aina jemmannut purkit ja purtilot laatikoihin ja kaappeihin, koska haluan pitää tasopinnat siisteinä ja simppeleinä. Tämä oli kiva kokeilu, mutta vähensin sittemmin näkyvien purtiloiden määrää puolella. Nyt on parempi.

Mikäli silmäni pysyy auki vielä puolen yön aikaan, teen teille postauksen marraskuusta. Huomiselle on sen verran hommaa etten ehkä kerkiä kaikkea postailemaan teille mitä haluaisin, mutta nämä kuukausikoonnit haluan tänne blogiini taltioida tulevaisuutta ajatellen.

Vuosi 2013 on ollut suurien muutoksien vuosi sekä hyvässä että pahassa ja kun kello vaihtuu huomenna puolenyön aikaan lukemaan 00:00, jätän tämän vuoden totaalisesti taakseni enkä enää palaa näihin muisteloihin. Siispä saatan vielä yön aikana näpytellä teille jatkosarjan. 😀 


Seuraa myös somessa 

Vuoden 2013 yhteenveto – Osa 9 syyskuu

Syyskuussa siivottiin, tuunattiin, kattailtiin ja kaunistuttiin. Myös ruskasta ja ihanasta syksyn tunnelmasta nautiskeltiin ja kynttilöitäkin polteltiin. Syyskuusta muistan myös se, että söimme paljon pataruokia ja ensimmäistä kertaa kokkailin myös lammasta.

Vuoden 2013 yhteenveto syyskuu - Omakotivalkoinen

Siivousfriikin onnen hetket – Siivouskampanjan starttaus

Sinin syksyinen siivouskampanja starttasi CASA Blogeissa ja minunlaiselle himosiivoajalle se oli kuin lottovoitto. Tuotekampanjan kautta valikoin itselleni yhtä jos toista siivousvälinettä, joista kaikista loistavin tuote on ehdottomasti Sinin mattoteippiharja. Se on meillä viikottaisessa käytössä edelleen ja ostin siihen juuri uuden teippirullan, kun vanha loppui.

Tällä isolla tarraharjalla putsaan koirankarvat koristetyynyistä ja usein käytän sitä myös tytön huoneen mustavalkoiseen puuvillamattoon. Maison Bellen siivousaineita ostin ison satsin ja nyt viimeinenkin suihkepullo on käytetty loppuun. Uusia tököttejä tarvitseekin ostaa ihan näinä päivinä.

Vuoden 2013 yhteenveto syyskuu - Omakotivalkoinen

Syyskuun tuunaukset

Syyskuussa tein historiani eniten DIY-projekteja. Maalasin kirppikseltä ostamani jakkarat mustaksi, väkersin Artekin pahvilaatikon palasesta printtitaulun, tulostelin kehyksiin aforismi-tekstejä…

Vuoden 2013 yhteenveto syyskuu - Omakotivalkoinen

Kaunis arkikattaus joka päivälle

Syksyn koittaessa päätin aloittaa kauniisti kattamisen, tarkoituksenani nauttia arkisista asioista entistäkin enemmän ja tehdä jokaisesta ruokahetkestä hieman kauniimpi ja mieleenpainuvampi. Tämä ihana ajatukseni on tässä viime kuukauden aikana hiukkasen unohtunut, hupsista. 😀

Vuoden 2013 yhteenveto syyskuu - Omakotivalkoinen

Olohuoneen mylläämistä

Olohuoneessa vaihtui järjestys pariin otteeseen, kun yritin tuota seinähylly-viritelmääni saada toimimaan paremmin ja kauniimmin muun sisustuksen kanssa. Yritystä ei todellakaan puuttunut, mutta itseäni tyydyttävää lopputulosta en koskaan saanut tehtyä. Seinän, hyllyjen ja tavaroiden veivaus jatkui vielä loka-marraskuussakin.

Vuoden 2013 yhteenveto syyskuu - Omakotivalkoinen

Tunnelmaa pimeään

Syksyn pimenevät illat olivat ihania ja tunnelmavalaistuksessa oli ihana iltaisin istuksia valoisan kesän jälkeen. Pieniä lamppuja oli ripoteltuna ympäri kotia ja kynttilät paloivat joka ikinen ilta.

Vuoden 2013 yhteenveto syyskuu - Omakotivalkoinen

Heipat greigelle

Makuuhuoneessa sain maalattua greigeksi jääneet ikkunaseinät valkoisella ja koko huone valkaistui kertalaakista. Makkarin tyhjään ja tylsään takanurkan seinään kiinnitin String-hyllyn ja virittelin valkoisen DIY-lamppuni nurkkaan luomaan tunnelmaa. Muutoksia ei ole tämän jälkeen pahemmin tapahtunut makuuhuone-osastolla.

Vuoden 2013 yhteenveto syyskuu - Omakotivalkoinen

Meikkiostoksia ja muita hullutuksia

Käväisin hieman meikkiostoksillakin ja postailin blogiini useampia naisellisia juttuja totutun sisustussisällön lisäksi. Tuoksuja tuli myös hankittua aika hövelillä asenteella ja olisin voinut hieman himmailla ja kiristää kukkaroni nyörejä. Muutama totaalinen huti tuli tehtyä, turha sitä on kieltää. 😀 

Vuoden 2013 yhteenveto syyskuu - Omakotivalkoinen

Ensimmäiset merkit joulusta

Jouluiset ajatukset alkoivat näkyä blogissani ja korkkasin kynttiläkauden oikein huolella. Tine K:n tuoksuvia kynttilöitä ostin Nougatista ja ihastuin niihin ikihyviksi. Tine K:n sisustustuotteet ovat suurimmalti osin liian rouheita ja maalais-tanskalaisia omaan makuuni, mutta nämä kynttilät… oih ja voih! Yksi on poltettu jo loppuun ja olen alkanut pihtaamaan kahta muuta jäljellä olevaa, että niissä olisi poltettavaa vielä lopputalveksikin.

Nyt on enää tämä ja huominen päivä aikaa tätä vuotta ja minulla on vielä loka-, marras- ja joulukuun koontipostaukset tekemättä. Tästä johtuen seuraavat paripäivää tulevat olemaan postauksien täyteisiä, sillä illemmalla ilmestyy ainakin lokakuun postaus. Huomisillalle olen kaavaillut skoolauspostausta ja kodin juhlalookkikuvien julkaisua. Meillä on pienimuotoiset pirskeet nimittäin tiedossa.

Heipat hetkeksi!


Seuraa myös somessa