Tammi ja valkoinen. Tätä olen makustellut muutamaa viikkoa vajaan vuoden. Olen aina tykännyt valkoisen ja puun yhdistelmästä ja ihastellut skandinaavisesti sisustettuja koteja mm. lehdissä, blogeissa ja sisustuskirjoissa. Omassa kodissani olen kuitenkin vihannut tammiparkettia. Viha on ehkä turhan voimakas sana, mutta kuvaa hyvin sitä tunnetta mitä olen kokenut omaa tammista lattiaani kohtaan jo vuosia.

Tuotekuvat: Normann Copenhagen, Sagaform, HAY

Kuvat: Sagaform

Vaaleita puupintoja ja raikasta valkoista

Alkuvuonna seikkailin paljon netissä etsimässä inspiraatiota ja erilaisia tapoja yhdistellä valkoista ja vaaleita puulajeja. Olen koneelleni tallentanut lähes 200 kuvaa, joissa tammi, saarni ja koivu ovat merkittävässä osassa sisustusta. Kuvissa esiintyy kauniita koteja, kauniita tiloja ja kauniita sisustuksia.

Ystäväni kanssa mietimme useaan otteeseen syitä, miksi karsastan omassa kodissani puunsävyjä, mutta ihastelen niitä muualla. Kammosin erityisesti meidän tammiparkettia, jonka vaihtamisesta, maalaamisesta tai sävyttämisestä otin itselleni suorastaan pakkomielteen ja se kesti vuosia. Emme koskaan saaneet selville mitään varsinaista syy-seuraus-yhteyttä, mutta uskoisin sen kumpuavan vanhasta rakkaudestani sisustaa pyökin värillä kiintokalusteita myöden.

Ystäväni pyynnöstä päätin viime keväänä avartaa omaa sisustusperiaatettani tuomalla tammea kotiin. Pakollisen tammiparketin lisäksi minulla oli muutamia pienesineitä, jotka näyttivätkin minusta todella kivalta valkoisessa ympäristössään. Suurin havahduttava asennemuutokseni tapahtui, kun en enää keskittynyt piilottamaan tammista kolmisauvaparkettiani, vaan pikemminkin korostamaan sen luomaa kontrastia valkoisen rinnalla. Tästä oikeastaan alkoi matkani sisustuspuutteiden hyväksymisen opettelusta pysyvään asennemuutokseeni.

Tuotekuvat: Normann Copenhagen

Kuvat: Sagaform

Kokeiluja ja havaintoja – Ripaus puuta sisustuskseen

Kotiini jäi kokeiluni jäljiltä muutama puinen esine, joiden lisäksi innostuin syksymmällä myös muista ruskeansävyistä. Konjakinruskea ja hieman patinoitunut nahkainen pouf-rahi muutti olohuoneeseen ja yllätin itseni ostamasta ruskealla nahkakahvalla varustettua Holmegaardin lyhtyä.

Vaikka blogissani nämä muutokset ja uudet innostumiseni vaikuttavatkin monesti äkkinäisiltä päähän pistoilta, ei kaikki niistä sitä kuitenkaan ole. Saatan vatvoa mielessäni päivittäin kuukausienkin ajan jotakin yksittäistä hankintaa tai sen värisävyä, mutta siitä tuskin kukaan jaksaisi lukea kolmeakymmentä kertaa putkeen. Siksi makustelen juttuja paljon pään sisäisesti ja kirjoittelen tänne blogiini vain alkuinnostukseni aiheuttamasta ajatuskuplastani sekä mahdollisesta lopputuloksesta, jättämällä kaikki muut juupas-eipäs-vaiheet siitä välistä pois.

Olen aina ollut spontaanisti toimiva ihminen mitä tulee sisustamiseen, sillä innostun todella suuresti uusista asioista, jotka myöhemmin saattavat sitten nolosti osoittautua virheiksi. Ideoita tulee ja menee joskus niin kamalaa vauhtia, etten aina itsekään pysy kaikesta ajantasalla.

Aikaisemmin olen ollut paljon rempseämpi ja heittäytynyt rohkeasti uusien ideoiden vietäväksi, silläkin uhalla että takkiin tulee ja kaikki nauravat. Puolet ostoksistani ja ideoistani ovat menneetkin ihan metsään, mutta toinen puoli on onneksi mennyt nappiin ja se kantaa hedelmää sisustuksessani tänäänkin.

Itsehillintää sisustusrintamalla

Nykyisin yritän luovia jonkinlaisessa puolivälissä, eli säilyttää hyvänä luonteenpiirteenä pitämäni kyky olla spontaani ja innostua nollasta sataan vauhdilla. Samanaikasesti yritän kyetä hillitsemään suurinta intoani ja miettiä asioita pitkäjänteisemmin.

Olen ehkä ajautunut nyt jonkinlaiseen kuplaan, koska olen huomannut varmistelevani sisustusta koskevia päätöksiäni moneen otteeseen itseltäni. Olen myös havainnut muuttavani niitä useasti ja lykkään päätöksen tekoa viikolla, kuukaudella ja jopa vuodellakin. Tämä ei ole kivaa eikä yhtään minunlaistani. Tuntuu kuin rohkeus olisi kadonnut jonnekin samalla oven avauksella, kun päätin vuosi sitten ryhtyä järkevämmäksi sisustajaksi. Tälle asialle tahdon tehdä jotakin, koska koen että entinen innostuneempi ja luovempi minä oli parempi ja ennen kaikkea rennompi.

Hulluja, villejä ja rohkeita ratkaisuja

Hulluja, päättömiä, villejä, rohkeita, hassuja ja outoja valintoja sekä sisustusratkaisuja – niitä kaipaan kovasti. Kuten aikoinaan kiinteiden kaappien pois purkaminen, oksasta tehty vaaterekki-tuunaukseni, extemporena maalattu raitakuvio seiniin, neljän ison peilin kiinnitys eteiseen ja Pappelinan törkeän kalliin muovimatto-ostokseni tekeminen. Myös Lack-hyllyjen lisääminen, joita oli ensin yksi, sitten kaksi, sitten kolme, neljä, viisi… ja nyt niitä on kuusi hyllyä jo päällekkäin keittiön seinällä.

Näitä villejä ideoitani riittää, joista on iloa minulle edelleen, vuosienkin jälkeen. Jos en olisi ollut rohkea ja uskaltanut innostuksissani kokeilla erilaisia juttuja, tehdä ja ostaa näitä asioita, ei kotini näyttäisi nyt tältä. Jos olisin uskonut mitä minulle on sanottu – ei toimi, ei kiva, ei sopiva, ei hyvä, ei nätti, eieieiei – ei kotini näyttäisi nyt tänään tältä. Kotini voisi olla toki silti todella kaunis, mutta se olisi varmasti hyvin erilainen.

Omaa käden jälkeäni tuskin näkyisi kotonani senkään vertaa kuin nyt, sillä liika miettiminen, asioiden ylianalysointi ja varman päälle pelaaminen syö luovuutta ja sitä kautta ainakin minulla aiheuttaa myös kiinnostuksen katoamista. Sitä tavallaan hyväksyy sen, että tässä tämä nyt on, tällainen tämä nyt on ja ajatussalkku äkkiä kiinni ettei pety siihen että moni ihana juttu on jäänyt kokeilematta. 

Kuvat: homedit.com

Älä anna toisten vaikuttaa liikaa päätöksiisi

Kaunista pitää kotona aina olla, tottakai, enkä ole hakemassa sisustukseen mitään radikaalia muutosta, mutta nopeampaa ja itsevarmempaa päätöksentekokykyä itseltäni haluan. Olen mietiskellyt keväisen sisustuksen väritystä ja haluaisin sen olevan valkopainotteinen kuten aina, mutta siihen joukkoon tahdon sekoittaa tammea ja muutamaa kirkasta väriä kuten keltaista ja limeä tai keltaista ja pinkkiä.

Ensin tuli se ihana innostumisen ja ideoimisen vaihe, kuten aina tuleekin. Toisena tunnetilana tuntia myöhemmin tuli hyvin epämiellyttävä ”enhän minä voi kun siitä nousee taas hirvee haloo”. Tämä herätti minut ajattelemaan omaa asennettani ja sitä että miksi ihmeessä annan muiden vaikuttaa omiin mielipiteisiini. Kyse on kuitenkin sentään vain kodista ja sen sisustuksesta, minun, ei edes heidän.

Tähän pätee minusta nämä tunnetut fraasit, joita paljon viljellään: kel´ onni on, se onnensa kätkeköön. Älä ole liian iloinen. Älä liian onnellinen. Älä hymyile liikaa. Älä innostu liikaa. Ole aina hillitty, hallittu ja harkitse mitä teet ja sanot. Vaikuta aina järkevältä. Varaudu kaikkeen. Huolehdi siitä että koskaan kukaan ei saa mahdollisuutta nauraa sinulle…

Ja katin marjat sanon minä. En ole koskaan elänyt noudattaen näitä kyseenalaisia ja kivikautisia neuvoja, enkä totta vie aloita sitä nytkään. Tai ainakaan jatka tämän pidemmälle, sillä harmikseni on myönnettävä että vaikka olen kuvitellut että yleinen kritisointi ei minua hetkauta, on se kuitenkin salakavalasti päässyt vaikuttamaan pintaa syvemmälle, huomaamattani. 

Kuvat: homedit.com

Rakkaudesta sisustamiseen

Siksi päätinkin että annan jatkossa piut paut arvostelulle ja kritisoinnille, ja myös huolehdin siitä että näin tapahtuu. En halua enää herätä toistamiseen samasta tilanteesta, jossa itselleni aiemmin niin ihana harrastus ja ilonaihe muuttuu stressitekijäksi.

Rakastan sisustamista, rakastan uusien juttujen ideointia, rakastan kotiani, rakastan blogiani ja rakastan vaihtelua sisustuksessa. Rakastan valkoista, rakastan mustaa, rakastan harmaata, rakastan näköjään myös puunsävyjä. Tänään rakastan pinkkiä, huomenna saatan rakastaa oranssia. Tammikuussa rakastan taas vihreää ja kesään mennessä olen saattanut kyllästyä niistä jokaiseen.

Olen vaihtelunhaluinen, spontaani, iloinen ja innostuvainen. Pidän niitä hyvinä puolinani ja haluan säilyttää ne myös vanhetessani. Haluan nauttia omasta kodistani, haluan nauttia uusista ideoistani, haluan iloita pienistä ja suurista asioita ja olla avoimesti ja rehellisesti juuri sellainen tällainen kuin olen. En halua rajoittaa itseäni liikaa, enkä varsinkaan menettää kotona hääräämisen iloani.

Vapaus innostua ja toteuttaa itseään

Siksipäs annankin itselleni luvan innostua nyt tammesta ja puunsävyistä. Toivon että uusi raikkaan keväinen sisustusideani ei lähde rönsyilemään liikaa vaan onnistuisin pitämään kohtuuden kokonaisuudessa ihan itsestään. Pieniä pikantteja juttuja, kevyitä lisäyksiä, ei tehosteajattelua tällä kertaa ollenkaan vaan kunnon sisäänajo.

Tein jo ostoksen, oikeastaan kaksikin. Toinen niistä on Tablo nimeltään, pieni pyöreä pöytä jossa puiset jalat. Toisen pidän vielä salaisuutena. Valkoisen ja puun lisäksi säilyy sisustuksessa myös vihreä. Keväämmällä keltainen. Ehkä lisään kylpyhuoneeseen pinkkiä kuten syksyllä jo mietin, sillä miettimällä ei miettiminen lopu. Ehkä rakastun pinkkiin ja se on kylpyhuoneessani vielä kolmen vuodenkin kuluttua. Tai sitten kyllästyn siihen viikossa ja lahjoitan ystävälleni ne kaksi pinkkiä käsipyyhettä ja kylppärimaton, jotka olen siihen mennessä ostanut.

Mielensä muuttaminen ei ole kovin vakavaa, ainakaan pinnallisten asioiden kuten sisustuksen osalta. Vaihdellaanhan sitä vaatteitakin kesken kaiken ja kynsilakkojen sävyjä. Jotkut vaihtelee myös hiustenväriä (tästä tulossa muuten oma postaus, sillä kuulun tuohon ihmisryhmään itsekin) ja joillakin on tapana vaihtaa autoa parin vuoden välein. Ilman virheitäni en olisi nyt niin varma että olen todella löytänyt oman sisustustyylini. Ja muutama tiedostettu virhe onkin osoittautunut maailman parhaimmiksi jutuiksi. 

Minun uudenvuodenlupaukseni on olla rohkeampi, itsevarmempi, iloisempi ja onnellisempi ihminen ja sisustaja! Kaunis kiitos jos jaksoit lukea tänne asti! 🙂

Ihanaa iltaa kaikille!