Lempparilista 2013 ja kysymys-pyyntö

Olen saanut parin kuukauden aikana muutamia blogihaasteita, mutta valitettavasti minun aikaisempi lunttilappuni haasteiden antajista meni vanhan tietokoneen mukana bittiavaruuteen. Pyydän suuresti anteeksi teiltä kaikilta haasteiden ja tunnustuksien antajilta, koska en pysty teitä kiittämään henkilökohtaisesti linkittäen. Saamani blogihaasteet ovat liittyneet lempparimerkkeihin, suosikkituotteisiin ja muihin mieluisiin juttuihini, ja yhdistänkin tähän postaukseen nuo kaikki. Vuorossa siis lempparilista 2013.

Lempijuttuja blogihaaste Omakotivalkoinen

VAATTEET JA JALKINEET

Kengät – Vuodenajasta riippuen joko Tory Burchin luottoballerinat tai Din Skon mustat nahkasaappaat, joita olen käyttänyt jo viisi vuotta. Äärimmäisissä spesiaali-tapauksissa punapohjaiset Louboutinit.

Tennarit – Ehdottomasti valkoiset nahkaiset Converset.

Farkut – Zara Basic ja Zara Woman. Malli on minulle todella hyvä enkä omista enää muun merkkisiä farkkuja.

Takki – Haaveissani Burberryn beige polven alle ulottuva perustrenssi, mutta hieman samantyylinen Mangon trenssini ajaa onneksi asian. Talvitakeissa vaadin laatua ja viime vuonna ostamani Parajumpersin untuvatakki on edelleen uudenveroisessa kunnossa. Se ylettää polven alle ja on niin lämmin, ettei talvella tarvitse välttämättä takin alle kuin trikoopaidan.

Neuleet – Ei lempparimerkkejä. Kunhan on pehmoinen, ei kutittava ja kauniisti istuva niin kaikki kelpaa. 

T-paita – Seppälä ja Zara.

Alusvaatteet – Satsaan nykyisin hyvin istuviin ja kauniisiin alusvaatteisiin ja Chantelle sekä Simone Perele ovat lempparimerkkejäni.  

Lempijuttuja blogihaaste Omakotivalkoinen

ASUSTEET

Laukku – Merkistä riippumatta kaikki kelpaa, kunhan on aitoa nahkaa. Tällä hetkellä omistan kaksi Michael Korsia, mustan ja konjakinruskean. Laukuissa suosin crossover mallia, eli yliolan laukkuja.

Lompakko – Minulla on yli 10 vuotta vanha avaimille tarkoitettu Marc O´Polon musta pikkupussukka, jota en vaihda ennen kuin on aivan pakko.

Aurinkolasit – Vanhat hajosivat vuosi sitten ja tällä hetkellä en omista ainoitakaan, mutta ensi keväänä on aikomus ostaa uudet. Teholliset varmaankin, koska minulla on huono näkö. 

Kello – Kultainen Michael Korsin oversized.

Korut – Käytän todella vähän koruja, joten suosikkeja ei ole muodostunut. Iso kultainen MK-kelloni toimii minulla rannekoruna ja se tulee varmasti olemaan minulla asusteena kymmeniä vuosia.

Lempijuttuja blogihaaste Omakotivalkoinen

TEKNIIKKA JA VIIHDE

TV – Laite vai ohjelmat? Telkkarini on Samsungin valkoinen 40-tuumainen led-töllötin. Katson ehkä kaksi tuntia viikossa telkkariohjelmia enkä enää seuraa kovin aktiivisesti mitään tiettyä sarjaa. Musiikki- ja tanssiohjelmat ovat lemppareitani, samoin hyvät rikossarjat kuten CSI. Vanhoista sarjoista suosikkini on Twin Peaks.

Kännykkä – En piittaa puhelimen malleista tai tekniikoista tuon taivaallista. Kunhan sillä voi vastaanottaa ja soittaa puheluita, niin se riittää minulle. Tällä hetkellä minulla on ystävältä ostettu vanha iPhone 4S.

MP3 – Samainen iPhone 4S tarvittaessa. Hyvin harvoin kuuntelen musiikkia reissussa, enkä ole kertaakaan kuunnellut musiikkia tällä nykyisellä luurillani.

Tietokone – Apple MacBook Pro.

Elokuva – Olen hömppäleffojen suurkuluttaja ja rakastan myös kaikkea yliluonnollista scifiä ja laatujännitystä. Dirty Dancing ja tanssileffat yleensäkin, Twilightit, Kuinka Hukata Kundi Kymmenessä Päivässä, Twister, Jurassic Parkit, Day After Tomorrow, Klik, Bodyguard, Ghost, In Time, Die Hardit ja Bondit… lempparilistaa voin jatkaa lähes loputtomiin.

Musiikkimaku – Tunnelmamusiikkina tykkään kuunnella jazzahtavaa musiikkia ja Frank Sinatran kaltaisia legendoja. Tanssimusiikkina menee kaikki listahitit vuosien varrelta, sekä erityisesti Michael Jackson ja Madonna ynnä muu kasari ja ysärimusa. Olen kova kasarifani ja sen vuosikymmennen musiikki on minusta huippua. Balladipuolelta Celine Dion ja Whitney Houston on olleet lemppareita jo lapsuudesta asti. Uudemmista tähdistä tykkäilen mm. Adelesta sekä Christina Perrystä. Rokkikin maistuu, mutta pääasiassa kasarirokki kuten Bon Jovi ja Skid Row. Coldplay ja vastaavat kolahtavat myös. Olen siis aika monipuolinen musiikkimakuni suhteen.

Lempijuttuja blogihaaste Omakotivalkoinen

KAUNEUS

Meikit – Diorin meikkipohjat ja ripsivärit ovat osoittautuneet tosi laadukkaiksi. Luomiväreissä runsas pigmenttinen Make Up Store on suosikkini.

Meikkipussi – Tällä hetkellä en omista meikkipussia, koska en kuljeta juuri koskaan mukanani muuta kuin meikkipuuterirasian, joka kulkee laukun pikkutaskussa.

Puhdistusaineet – Estee Lauderin Splash Away-sarjan putsari ja kasvovesi. Chanelin Precision-sarjan kuorinta-aine.

Kasvovoide – Lancomé ja Dior.

Deodorantti – Ehdottomasti Dove Invisible Dry stick, jota olen käyttänyt jo vuosia.

Hammastahna – Yotuel.

Shampoo/hoitoaine – Redkenin tuotteet on parhaita, enkä enää muuta käytäkään. Smooth down -sarjaa useimmiten ostan.

Kampaaja – Minä itse pääasiassa 😀 Leikkaan ja värjään siis itse oman tukkani.

Saippua – Kaikki kelpaa. Dove, Palmolive, Body Shop… vaihtelee fiiliksen mukaan.

Tuoksu – Chloén tuoksut on mieluisia, samoin Armanin Diamonds ja Issey Miyaken eau de Issey.

Lempijuttuja blogihaaste Omakotivalkoinen

RUOKA JA JUOMA

Mineraalivesi – Juon mieluiten hanavettä, mutta erikoisvesistä mainittakoon Novellen Villi Vadelma.

Viini – Aina kuivaa ja aina valkkaria.

Drinkki – Joku marjainen ja fressi alkoholiton kesädrinksu. En tykkää juoda kirkkaita joten drinkkini ovat aina alkoholittomia

Leipä – Kuituinen ruisleipä, joko kaupan oman leipomon tumma sekaleipä tai perinteinen Oululaisen reikäleipä, jonka leikkaan pieniksi siivuiksi ja niitä kutsutaan meillä voikkoleiviksi. Itse tehty sämpylä maistuu myös.

Ruoka – Salaatit ja juustot, ja kasvissosekeittokin… Makaroonilaatikko. Slurps. 🙂

Jäätelö – Magnum-puikot, varsinkin se strawberry joghurt, jota ei enää valmisteta. Myös Pirkka Amppari-mehujää on namia.

Karkit – Välttelen karamellejä ja olen niistä vierottautunutkin niin hyvin ettei niitä tule syötyä oikein koskaan. Ehkä jokin tummasuklaa tai After Eight on lemppari. Karkkien sijasta herkuttelen pähkinöillä, joista cashew on lempparini.

Lempijuttuja blogihaaste Omakotivalkoinen

KOTI JA SISUSTUS

Sänky – Kare Designin sängynrunko päätyineen on ihana. Patjoina omaan painoon ja nukkumistyyliin valikoitu Ikean Sultan-sarja on oikein hyvä. 

Sohva – Ikioma Bellus on lyömätön. Ja aina ehdottomasti valkoista nahkaa.

Matto – Tämä on helppo, PAPPELINA! Nukkamatoista Vallilan Operetti on niin lähellä täydellistä, etten usko parempaa ja muhkeampaa nukkamattoa koskaan löytyvän.

Lakanat – Pellavaa ja lempparimerkkini on Balmuir! Myös Villa Stockmannin lakanat ovat loistavia.

Valaisin – Haaveissani on Louis Poulsenin AJ-sarjan valaisin, jonka olen päättänyt ostaa itselleni joululahjaksi. Omistamistani valaisimista lemppareitani on Eero Aarnion Tupla Kupla sekä Clas Ohlsonin osista virittelemäni rouhea ritilävalaisin.

Design-tuote – Apua, minulla on hirmuinen määrä design-suosikkeja. Esim Louis Poulsenin AJ-valaisimet ja Artekin jakkarat ovat seuraavana omalla design-hankintalistallani. Kotona olevista design-tuotteista lempparini ovat Hayn Tray-pöydät ja Loop-naulakko, Muuton Dotsit, Artekin Kanto, String-hyllyt sekä Lillagungan keinu.

Lempijuttuja blogihaaste Omakotivalkoinen

MUITA LEMPPAREITA

Päivälehti – Netin kautta Iltalehti.

Lehti – En lue enää juurikaan paperilehtiä, joten vastaan tähänkin nettilehtenä Iltalehti ja hömppälehtenä Vogue.

Kirja – Olen vuosien jälkeen innostunut uudestaan lukemaan Agatha Christien jännitystä. Hercule Poirot ja Marple ovat hahmoina mielenkiintoisia ja Christien tapa muotoilla hämäävät juonenkäänteet on aivan omaa luokkaansa. Kirjaston antimia hyödynnän ja tällä hetkellä lainassa on Kuolema Niilillä sekä Esirippu.

Tällaisia lempparimerkkejä ja tuotteita minulla, suurin osa näistä on varmasti ollut arvattavissakin.

* * *

Olen miettinyt parisen viikkoa videopostaukselle jutun juurta, mutta pää lyö ihan tyhjää enkä keksi teille mitään höpöteltävää. Videoita on kuitenkin toivottu minulta lisää, joten ajattelin pyytää teiltä apua ja ehdottaa että miten olisi kysymys-vastaus-aiheinen postaus?

Te voisitte laittaa minulle kysymyksiä tulemaan tähän postaukseen tai sähköpostitse osoitteeseen miia(a)omakotivalkoinen.fi. Voisin videon muodossa vastailla teille viikon kuluttua. Kysyä saa siis ihan mitä vain mitä mieleen tulee (poikkeuksena liian henkilökohtaiset kysymykset). Aikaa kysymysten esittämiselle on ensi viikon perjantaihin saakka, jolloin alan sitten puuhastelemaan teille videota. Huijui. 🙂

Iloista perjantai-iltaa kaikille!


Seuraa myös somessa 

Hullut Päivät – Artek, String, Poulsen ja Alessi

Huomenta aamuvirkuille! Stockmannin Hullut Päivät koittavat taas jälleen, kun myymälät sekä verkkokauppa pukeutuvat keltaiseen 9.-13.10.2013. Tällä kertaa valikoimassa on erityisen paljon herkkupaloja designin faneille sekä sisustajille. Keräsin sisustuspuolen suosikkituotteet myyntipäivien mukaisiin kollaaseihin ja heti keskiviikkona hemmotellaan mm. Artek-faneja loistavalla Kanto-tarjouksella. 

Skandinaavinen design alennuksessa Hullut Päivät Omakotivalkoinen tuotetärpit
Skandinaavinen design alennuksessa Hullut Päivät Omakotivalkoinen tuotetärpit

Torstain tuotteista löytyy niinkin ihania helmiä kuin String Pocket -hylly, Artekin mustavalkoinen E60-jakkara sekä Kartellin Componibili. Myös Iittala on hyvin edustettuna edullisella ja kattavalla tuotevalikoimallaan. Oma suosikkini näistä kodin kaunistajista on aivan ehdottomasti Louis Poulsenin valkoinen AJ-valaisin, torstain kohdalta tämäkin!

Skandinaavinen design alennuksessa Hullut Päivät Omakotivalkoinen tuotetärpit
Skandinaavinen design alennuksessa Hullut Päivät Omakotivalkoinen tuotetärpit
Skandinaavinen design alennuksessa Hullut Päivät Omakotivalkoinen tuotetärpit
Skandinaavinen design alennuksessa Hullut Päivät Omakotivalkoinen tuotetärpit

Perjantain sisustushelmiksi valitsin Nomess Copenhagenin teräshenkarit, Swedesen särmikkään Tree-naulakon sekä mustavalkoiseen sisustukseen sopivat Linie Designin kynnysmaton. 

Skandinaavinen design alennuksessa Hullut Päivät Omakotivalkoinen tuotetärpit

Viikonloppua kohden uusien sisustustuotteiden valikoima supistuu ja lauantain suosikkini on Granan Saga-suihkusetti, jollaisen haluaisin tavallisen suihkun tilalle vaihtaa. Sunnuntain herkkupala on Kartellin Masters-tuoli mustana ja valkoisena. Valkoisen tuolin olen omistanut aikoinaan ja se oli aivan ihana sekä ulkonäöltään että istuinmukavuudeltaan. Sirosta muotoilustaan huolimatta se on erittäin tukeva tuoli.

Skandinaavinen design alennuksessa Hullut Päivät Omakotivalkoinen tuotetärpit

Näiden omien poimintojeni lisäksi Hullari-valikoima tursuaa erilaisia tekstiilejä, kuten Bossin pyyhkeitä ja muita vastaavia ylellisyyksiä. Itselläni ei ole tekstiilipuolella mitään erityisempiä tarpeita tällä hetkellä, joten keskityin tiirailemaan enemmän näitä kalustepuolen juttuja.

Jos et vielä ole ehtinyt tutustumaan Hullut Päivät-valikoimaan, löydät tuotekuvaston joko TÄÄLTÄ tai etsiytymällä omia polkujasi pitkin perille.

Hyvää huomenta siis kaikille ja ihanaa alkanutta päivää!

Tuotekuvat: Stockmann / valmistajat


Seuraa myös somessa 

Romanttinen kattaus kahdelle

Minuun iski iltasella pieni sisustus-somistus-kattaus-vimma ja halusin laittaa iltapalapöydän oikein erityisen koreaksi ja romanttiseksi. Iltapalana tulee olemaan normaaliin tapaan pehmeää ja pitkään haudutettua maitoon keitettyä kaurapuuroa ja juomana puuron kanssa joko vettä tai tuoremehua. Varmasti maistuu herkullisemmalta tavallinenkin iltapalapuuro, kun kattaus on näin kaunis.

Romanttinen kattaus kahdelle arjen luksusta Omakotivalkoinen
Romanttinen kattaus kahdelle arjen luksusta Omakotivalkoinen

Tunnelmalliseksi ja pehmeäksi tämä kokonaan valkoinen kattaus muuntuu kynttilöillä ja pellavaisilla lautasliinoilla. Lautasliinoista tein tuollaiset rullat, joiden sisään sain piilotettua puurolusikat. Liinojen ympärille tein yksinkertaisen kauniit renkulat orkideoiden pakkauksessa käytetystä kukkakaupan valkoisesta ripustusnarusta. Hyvä hyötykäyttöniksi näille roskikseen joutaville narunpätkille.

Romanttinen kattaus kahdelle arjen luksusta Omakotivalkoinen
Romanttinen kattaus kahdelle arjen luksusta Omakotivalkoinen

Romantiikkaa ja hyvää tuoksua pöytään tuo Tine K:n tuoksukynttilä, joka palaa tasaisen kauniisti ritisemättä ja lepattamatta. Tuoksukin on sopivan mieto ruokailun yhteyteen käytettäväksi.

Itse puuro ja sen syöminen on vähän sotkuisen näköistä, joten napsin kuvat jo nyt ennen iltapalaa. 🙂

Romanttinen kattaus kahdelle arjen luksusta Omakotivalkoinen
Romanttinen kattaus kahdelle arjen luksusta Omakotivalkoinen
Romanttinen kattaus kahdelle arjen luksusta Omakotivalkoinen

Tämän postauksen voimin haluan toivotella teille kaikille romantiikan täyteistä iltaa ja muistutella, että jopa niinkin tavallinen toimenpide kuin iltapalapuuron nauttiminen, voi olla koko päivän ihanin hetki. Kynttilänvalossa vietettyjä kauniita kattaushetkiä ja tunnelmallista masuntäyteistä raukeutta ei voi koskaan olla Suomen syksyissä liikaa.

Tunnelmallista iltaa!


Seuraa myös somessa