AmandaB kynttilälyhty ja uudet matot

Kaupallinen yhteistyö: AmandaB

Syksyssä ja talvessa parasta on kynttilöiden polttaminen. Nyt kun tyttömme on kasvanut isommaksi, olen voinut lisätä kynttilöitä sisustukseemme reilummin, sillä aikaisempina vuosina ei kynttilöitä pahemmin meillä ole näkynyt. 🙂

AmandaB jättikokoinen kynttilälyhty ja  syksyisen sisustuksen tunnelmaa - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Näyttävä AmandaB kynttilälyhty

Sain mahdollisuuden osallistua yhteistyökampanjaan AmandaB:n kanssa, eikä tätä päätöstä tarvinnut miettiä sekuntiakaan. Olen kuolannut heidän tuotteitaan jo pitkään muutenkin, varsinkin kynttilälyhtyjä joista löytyy monta kaunista vaihtoehtoa. Sain valita heidän valikoimistaan oman lempparituotteen itselleni ja päädyin lopulta tähän isoon ja laakeaan lyhtyyn, jossa on paikka kolmelle pöytäkynttilälle.

Näyttävän lyhdyn halkaisija on 24cm ja korkeus 29cm. Metallisessa pohjassa on valmiiksi uurrettuna paikka kolmelle kynttilälle. Lasi on paksua ja lyhty on kaikin puolin laadukas ja jykevä. Pohjassa on samettinen kangas, jossa myös jokin liukumista estävä ominaisuus. Lyhtyä ei saa työntämällä siirrettyä kovinkaan helposti, mikä on turvallisuuden kannalta hyvä juttu. Tämä lyhty onkin oiva vaihtoehto lapsiperheille. 🙂

AmandaB jättikokoinen kynttilälyhty ja  syksyisen sisustuksen tunnelmaa - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Helmiäishohtoiset pilarikynttilät

Myös valkoiset kynttilät ovat AmandaB:n valikoimasta. Kynttilöiden pinta on helmiäishohtoinen ja niissä on kaikissa kaunis riipus ympärillä. Kynttilät palavat kauniisti ja tasaisesti, eivätkä kärytä.

Kokeilin muuten viimeinkin tuota kahden Scala-pöydän yhdistelmää, joka aikoinaan oli tarkoituksenani. Tykkään tuosta päällekkäin asettelusta ja mieleeni tuleekin BoConceptin pöydät.

AmandaB jättikokoinen kynttilälyhty ja  syksyisen sisustuksen tunnelmaa - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Kaksi uutta pörröistä mattoa

Olohuoneeseemme kotiutui eilen myös kaksi uutta mattoa, jotka yhdistin yhdeksi isoksi matoksi. Matot ovat Vallilan Operetit, eli samanlaiset kuin se edellinen, pyöreä matto olohuoneessamme. Vatvoin tätä mattoasiaa päiväkausia ja päätin lopulta ostaa tutut ja hyväksi havaitut matot, jotka tiedän olevan hintansa väärtejä. Yhden maton koko on 160x230cm ja näitä on siis kaksi aseteltuna vierekkäin. Matto on tosi paksu ja pumpulin pehmoinen, kuten kuvasta näkyy.

Mattojen sävy on täydellisen valkoinen, ei liian kova ja puhdas, muttei myöskään kermainen. Bestå-kaapin Tofta-oven sävy on aikalailla identtinen näiden mattojen kanssa. Suosittelen siis kaikille valkoista nukkamattoa etsiville tutustumista tähän Vallilan Operettiin.

AmandaB jättikokoinen kynttilälyhty ja  syksyisen sisustuksen tunnelmaa - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Olohuoneen sisustus

Matot ovat yhdessä hyvin kookas kokonaisuus. Sohva siirtyy takaisin vinottain, heti kun saan miehen auttamaan minua sen nostamisessa. Sohva tulee maton päälle, enkä saa sitä raahattua yksin, ilman että matto menee siitä rikki.

Loppuun vielä kuva lyhdystä kynttilöineen! Tuo lyhdyn ja pöytien yhdistelmä on täydellinen ja kaikki mittasuhteetkin ovat kuin toisilleen tehdyt! ❤︎

AmandaB jättikokoinen kynttilälyhty ja  syksyisen sisustuksen tunnelmaa - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Ihanat AmandaB-tuotteet verkkokaupasta

AmandaB Collectionin tuotteisiin voit tutustua heidän omassa nettikaupassaan: ➤ amandabshop.com

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!

Seuraa myös Instagramissa

16 kommenttia “AmandaB kynttilälyhty ja uudet matot

1. minttu: Tuo lyhty on ihanan iso ja tykkään kun sinne mahtuu kolme kynttilää kerralla palamaan. ♥

Matot on unelman pehmeitä ja niiden päällä on ihana pötkötellä. Me siirryttiinkin koko perheen kesken sohvalta lattialle, hih. .)

1. Eksyin blogiisi tänään ensimmäistä kertaa ja pakko on sanoa että teidän sisustus on todella kaunis. Jään ehdottomasti lukijaksesi!

Hyvää viikonloppua!

1. Laura: Ihanaa että löysit tänne! ♥ ♥ ♥ Kiitokset kommentistasi! Mahtava juttu, että jäät seurailemaan… 🙂

Tunnelmallista sunnuntaita! ♥

2. Tosi kaunis tuo lyhty. AmandaB:n tuotteet ovat yleisestikin makuuni. 🙂 Mite nuo matot, miten meinaat tehdä niiden pesettämisen kanssa?

1. Jen: Vanhat matot menevät pesetykseen marraskuun alussa, kun saan autokyydin niille. 🙂 Sen jälkeen säilön ne ja keväällä teen vaihdon mattojen kanssa. Nämä uudet matot pesen varmaankin itse itsepalvelupesulassa, jonne ne voi jättää kuivamaan. Sen teen keväällä tosin vasta jos on tarvetta. 🙂

3. Todella ihastuttava tuo kynttilälyhty;)

Ja ihana blogi ;)

Hyvää lauantaita myös sinulle!

Terkuin, Frida

4. Voi onnekas, AmandaB on NIIIIIIIIN ihana! Itse menen toki enemmän maalaisromanttiseen sisustukseen, mutta AmandaB:stähän on kaikkeen 🙂

1. Elle: AmandaB:llä on paljon ihania juttuja. Itse tykkään eniten kromin ja lasin yhdistelmästä, esim kynttilänjaloissa. Niitä onkin iso valikoima ja valinnan vaikeus iski. 🙂 Olen tosi tyytyväinen että lopulta valitsin tuon ison, yksinkertaisen lyhdyn meille. ♥ ♥

5. Eksyihän meillekin sitten tuo suosittelemasi operettimatto. Kuopiosta sitä ei löytynyt mistään kaupasta. Ei isommista eikä pienemmistä. Tilasin sitten netraudasta ja sen saikin ilman toimituskuluja.Toistaiseksi parin päivän kokemuksella matto on aivan ihana. Yritän vain opettaa meidän kahta koiraamme, että eivät pitäisi kyseistä mattoa nukkumispaikkana, kun muitakin vaihtoehtoja löytyy monia muita. Niin ja tuo lyhty kynttilöineen pitää ehdottomasti saada!! Huomenna suoraan AmandaB liikkeeseen. Kiitos kun jaat ihania ideoita ja löytöjä 🙂

1. Petra: Eikö olekin pumpulin pehmeä?? 🙂 Melkein tekisi mieli nukkua siinä, mielummin kuin sängyssä. Tuo Operetti on ollut tosi suosittu matto ja toivottavasti sitä saadaan lisää liikkeisiin toimitettua. Mies tykkää enemmän näistä Opereteista kuin vanhemmista Rhapsodyistä ja ehdotti että oltaisi vaihdettu makauuhuoneen pikkumatotkin Operettiin. Niitä vaan ei löydy mistään, paitsi NetRaudasta. :)

Tuo lyhty on aivan ihana, se on livenä vieläkin kivempi kuin näissä kuvissa. Tulet varmasti rakastumaan siihen. ♥ ♥

Ole hyvä murunen! ♥ Minusta tämä vuorovaikutus on juuri parasta mitä bloggaamisessa on. Tuntuu kuin juttelisi omien ystävien kanssa sisustusjutuista, hih. 🙂 Kiitos siis itsellesi kivoista kommenteistasi! ♥ ♥

Tunnelmallista sunnunta-iltaa! ♥

6. Hei Miia, Operetti-matot ovat ilmeisesti vesipestäviä? Yritin netistä etsiä kyseisten mattojen hoito-ohjeita, mutta huonolla menestyksellä. Entä onko sinulla kokemusta Askon Paris-nukkamatoista?

1. S: Operetti-matot on vesipestäviä. :)

Kopioin sinulle pesulapun hoitohjeineen tähän sanatarkasti:

Normaali imurointi

Laakavesipesu käsin tai pesulassa 30 asteessa

Vältettävä voimakasta hankausta

Tasokuivaus

Matosta voi uutena lähteä irtokarvoja

Materiaali 100% polyester

Pohja 75% puuvilla, 25% polyester

Askon Paris matosta minulla ei kokemusta lainkaan, joten en osaa siihen antaa mitään mielipidettäni. Askon matot ovat usein kuitenkin olleet hyvää laatua ja tarvittaessa reklamaatiot ovat ainakin itselläni sujuneet kivuttomasti ja helposti. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *