Wanhan ajan pannukaffetta!

Olen aina pitänyt vanhanaikaista pannukahvia maultaan parempana kuin kahvinkeittimellä tehtyä suodatinkahvia, mutta pannunkahvin vaivaalloisempi valmistustapa on saanut minut ”tyytymään” lähes itsestään valmistuvaan suodatinsumppiin. 🙂 Eräs vanhempi rouva kuitenkin näytti minulle kädestäpitäen kuinka vaivatonta pannukahvin valmistus oikeasti onkaan ja näin todisti luuloni vääräksi. Tästä oppineena ostin itselleni teräksisen Opan Mari-kahvipannun ja siirryin marraskuun alussa juomaan kahvini pannussa valmistettuna.

Näin teet vanhan ajan pannukahvit - Omakotivalkoinen

Vanhan ajan pannukahvin valmistaminen

Otin tänään sekunttikellolla aikaa kauanko kahden kupillisen kokoisen pannukahvimäärän valmistuksessa kestää. Fyysisessä puuhastelussa kiehumisaikoineen meni 1 min 55 sec, jonka jälkeen kahvin hautuminen kesti vielä 4 minuuttia. Kokonaisaika herkulliselle wanhanajan kaffelle on hieman vajaa 6 minuuttia, joka ei mielestäni ole lainkaan huono tulos paremmasta makunautinnnosta. ♥

Valmistusaikaan vaikuttaa luonnollisesti valmistettavan kahvin määrä ja liesityyppi – yhteen kupilliseen tarvittava 2,5dl vesimäärä kiehahtaa nopeammin kuin koko pannullinen, induktiolevy kiehauttaa suurenkin määrän vettä ennätysvauhdilla valurautalevyyn verrattuna…

Alla minulle opetettu ohje maukkaan pannukahvin valmistukselle, annos kaksi kupillista yksin tai yhdessä nautittavaksi:

Näin teet vanhan ajan pannukahvit - Omakotivalkoinen

1. Kaada pannuun 5dl raikasta ja kylmää vettä.

Näin teet vanhan ajan pannukahvit - Omakotivalkoinen

2. Anna veden kiehahtaa ja ota pannu pois levyltä lisätäksesi joukkoon kahvinpurut.

Näin teet vanhan ajan pannukahvit - Omakotivalkoinen

3. Mittaa pannuun kaksi kahvimitallista pannujauhettua kahvia per kuppi, eli yhteensä 4 mittaa.

Näin teet vanhan ajan pannukahvit - Omakotivalkoinen

4. Sekoita kevyesti ja laita pannu takaisin levylle.

Näin teet vanhan ajan pannukahvit - Omakotivalkoinen

5. Nyt tarkkana! Anna kahvin kiehahtaa niin että kahvi alkaa kuohumaan, mutta varo ettei kahvi kuohu pannusta yli. Yksi kuohahdus riittää, älä keitä kahvia. Ota pannu välittömästi kuohun jälkeen pois liedeltä.

Näin teet vanhan ajan pannukahvit - Omakotivalkoinen

6. Sekoita pohjaa myöten kevyesti ja laita pannun kansi paikoilleen. Anna hautua rauhassa 3-5 minuuttia.

Vinkki: Jos sinulla on kova kiire etkä ehdi odottelemaan hautumisaikaa kokonaan, saat purut painumaan alas huuhtelemalla kuuman pannun kyljet kylmän vesihanan alla. Kahvista ei kuitenkaan tule ihan niin maukasta, vaikkakin oikein hyvää lyhyeksi jääneestä hautumisajasta huolimatta.

Näin teet vanhan ajan pannukahvit - Omakotivalkoinen

7. Kun kahvi on hautunut, kaada ensimmäinen pieni loraus kahvia altaaseen jotta nokkaporoja ei päädy kuppiin. Tämän jälkeen kahvi on valmista tarjoiltavaksi, joko kuppeihin tai erilliseen tarjoilupannuun kaadettuna.

Näin teet vanhan ajan pannukahvit - Omakotivalkoinen

Aitoa vanhan ajan kahvia

Pannukahville on olemassa useita valmistusohjeita, joissa hyvin yleisesti ohjeistetaan kaatamaan pannukahvia kuppiin ja takaisin pannuun ennen hautumisaikaa. Tämä on makukysymys kuka haluaa mitenkin kahvinsa valmistaa. Itse keittelen kahvini tällä vanhalta rouvalta oppimallani helpolla ohjeella ja hyvvöö tulloo. 🙂

Illalla tulossa hyllypähkäilypostausta, tajusin nimittäin toissapäivänä  että olen alkanut katumaan yhtä tekemääni muutosta… 😀

Heipat hetkeksi!

Seuraa myös Instagramissa

25 kommenttia “Wanhan ajan pannukaffetta!

1. Naana: Perkolaattorilla valmistaminen on vaivattomampaa, mutta itseäni ei haittaa yhtään puuhastella pannuni kanssa. 🙂 Pannukahvi on todella paljon parempaa kuin suodatinkahvi, olisimpa tajunnut jo aikaisemmin kuinka helposti pannukahvi oikeasti valmistuu, eihän se salatiedettä ollut sittenkään. 🙂

1. Hei! Sinulla on ihana inspiroiva blogi! Olen pitkään seurannut blogiasi kaikessa hiljaisuudessa ihastellen. Valkoinen on kaunista. Itsellä ripauksella harmasta ja mustaa. Mukavia kaffee hetkiä! 🙂

1. Virpi: Kiitos kivasta kommentistasi! ♥ ♥ Valkoinen, musta ja harmaansävyt ovat kaunis ja ajaton yhdistelmä. ♥ ♥ ♥

2. Olipa kiva kuulla että joku muukin keittelee pannukahvia!☺

Itse en juo kahvia ja mies hoitelee Masterin käytön jos vieraita tulee (minä en edes osaa käyttää sitä…). Mutta jos tulee kahvia juova vieras niin ettei mies ole kotona, niin keitän pannukahvia, -olen tehnyt sitä varmaan 25 vuotta. Kuulemma on parempaa kuin suodatinkahvi.

1. Titti: Moccamasterilla kahvin valmistaminen on kyllä helppoa, pitää tosin tietää että yksi suomalainen kahvikuppi on vettä rajaan 2 asti ja kahvia kaksi mittaa suodatinpussiin. 🙂 Pannukahvi on niin paljon parempaa, vieraasi takuulla nauttivat siitä ennemmän kuin kahvinkeitin kahvista. 🙂

3. Olen miettinyt kahvipannun ostamista, mutta se on jäänyt, koska olen kuvitellut, että se on hankalaa ja vie kamalasti aikaa. Ensi viikolla kyllä ostan kahvipannun ja keitän kahvin ohjeillasi. Mihin sitä on kiire kahvinkeittämisen kanssa? Hyvää kannattaa odottaa. :)

Herkullisia kahvihetkiä!

1. Minna: Opan 1,5L Mari-pannu on edullinen ja kotimainen laatupannu, samanlaisella on keitelty kaffetta jo vuosikymmenet. Suosittelen kyseistä perusmallia oman kokemukseni perusteella, tulee hyvät kaffet. 🙂 Kuparipannuja kannattaa vältää, kuparista irtoaa jotakin myrkkyä kahvin joukkoon ja se kertyy elimistöön eikä kuparipannuja siksi enää suositella… en kyllä tiedä saako sellaisia edes enää myydäkään kahvinkeittoa varten. 😀

2. Kuparisten kahvipannujen sisäpinta on tinattu, jotta niistä ei liukene haitallisia kemikaaleja, joten huoleti voi keitellä kahveja, jos tinaus on ehjä. Tinaus tosin kuluu käytössä, ja se pitää aika ajoin uusia, ja tinurin löytäminen voi nykyisin olla aika vaikeaa.

3. Kiitos vastauksesta! Mummoni varmaan on iloinen pilvenreunalla, kun alan keittelemään pannukahvia, se ei koskaan tykännyt suodatinkahvista, mutta joi kyllä, jos ei parempaa saanut kylässä.

4. Liisu: Sisäpinnaltaan tinattujen kuparipannujen löytäminen on hyvin vaikeaa, näin sanoi myös vanha rouva joka nuoruudessaan keitteli kahvinsa kuparipannulla. Harvoissa kirppis-kuparipannuissa on sisäpinnalla enää muuta kuin ajan patinaa, joten kirppikseltäkään ei pannuja kannata kahvinkeittoa varten katsella. Teräspannu on onneksi hyvä vaihtoehto, se ei vaikuta kahvi makuun ja on turvallinen käyttää. 🙂

5. Minna: Pannunkahvin makuun kun pääsee, ei enää edes halua keittää suodatinkahvia vaikka se oliskin helpompaa. 🙂 Ei tule enää suodatinroskaa, tai ongelmaa että suodatinpussit olisivat loppuneet eikä muistanut kaupasta ostaa niitä lisää. 😀

4. Tiesitkö, että pannukahvin rasva (kafestoli) nostaa veren kolesterolitasoa? Suodatinkahvilla tätä haittavaikutusta ei ole.

1. Nimetön: Tiedän. 🙂 Kahvin rasva jää suodatinkahvissa suodatinpaperiin mutta pannuversiossa tulee kahvin mukana kuppiin. Rasva on kuitenkin määrältään niin vähäistä ettei haittaa jos kahvia tulee juoneeksi 1-3 kupillista päivässä. Kahvin rasva ei yksistään nosta kolesteroleja, siihen tarvitaan muitakin ruokarasvoja kuten paistinrasvaa, rasvaisia lihoja ja juustoja yms. 🙂

2. Mitä kolesteroliin tulee, pienistä puroista syntyy suurempi virta. Miksei siis riskiä voisi minimoida pienillä jokapäiväisillä valinnoilla? Haittavaikutukset saattavat tulla esille vasta usean vuoden kuluttua. Olen sattuneesta syystä hyvin perehtynyt tähän aiheeseen, joten kaikenlainen hymiö-vasta-argumentointi ei osu eikä uppoa.

3. Nimetön: Kuten sanoin, ei kahvin kolesteroli yksinään aiheuta kolesteroliarvojen nousua. Jos muutoin syö normaalia terveellistä kotiruokaa, ei pannukahvi aiheuta ongelmia. Itse tiedän asiasta, kuten myös sydän- ja sepelvaltimotaudeista sen verran että paljon että luottavaisin mielin juon kahvini pannukahvina ja nautin elämän makunautinnoista ilman pelkoa kolesterolien noususta. Hymiöni tarkoitus kommenttivastauksessani ei tarkoittanut hassunhauskaa vastaväitettä vaan ystävällisellä äänensävyllä kirjoitettua vastausta kommenttiisi.

5. Olen tasan kerran yrittänyt keittää pannukahvia, ja en kyllä oikein osannut, mutta joka tapauksessa – eikö siitä tule kamalasti niitä puruja kahvin sekaan? 😮 Eikö sitä ole inhottava juoda? Pitäisi sitten varmaan joka tapauksessa kaataa suodattimen läpi kuppiin tai jotain 😀 (Kiinnostaisi siis kauheasti testata, kun noinkin moni sanoo pannukahvin olevan parempaa, ja kahvia kuitenkin kuluu kovasti.)

1. Jenni: Ei tule puruja kahvin joukkoon, ne painuvat pannun pohjalle haudutuksen aikana ja pysyvät siellä, aivan kuin hiekka vesilasissa. :)

Ensimmäinen kahvitilkka kannattaa kuitenkin kaataa lavuaariin koska kahvin kuihunta nostaa puruja pinnalle ja muutamat porot jäävät aina kaatonokkaan. Ensimmäinen tilkka huuhtoo ne kahvin mukana pois. 🙂

6. Aloin kiinnostua tuosta pannukahvista minäkin. Tulee mieleen se, kun lapsena istuskelin mummolan keittiössä ja seurailin mummoni hääräämistä ja kahvinkeittoa ♥

Nuo ohjeet eivät edes kuulosta kovin hankalalta. Mutta minua askarruttaa, miten puhdistat kahvinpurut pannusta? Pitääkö ne huuhdella kaikki viemäriin vai saako kopisteltua kompostiin? Miten se käytännössä sujuu, jos liru kahviakin pohjalla?

1. Rosavilla: Minunkin lapsuudessani keiteltiin pannukahvia, tulee vanhat hyvät muistot ja mummi mieleen. 🙂 ♥

Pannun puhdistus on melkein yhtä helppoa kuin suodatinkahvin suodattimen heittäminen roskikseen – lusikoin pannusta kahvinporot bioroskikseen ja huuhdon pannun ja satunnaiset pannun sisäkylkiin jääneet jämäporot tiskialtaasta veden mukana viemäriin. 🙂 Poroja en kokonaan viemäriin laittaisi ettei tule tukkeutumia. 🙂

2. Anteeksi kun kommentoin tähän väliin, ☺ -tuolla jo alussa kommentoin keitteleväni pannukahvia minäkin, -vierailleni.

Porot huuhtelen kukille. Niin huonekasveille kuin kesäaikaan puutarhankin.

Sain vinkin parikymmentä vuotta sitten ystävältäni jonka saintpauliat (paavalinkukka) kukkivat todella runsasti kahvinporojen ansiosta!

-minä tosin epäilen myös sillä viherpeukalolla olleen osansa… ☺

3. Titti: Tuo kahvinporojen kaataminen kukille on loistava vinkki, voisin keväällä kokeilla parvekekukille. 🙂

1. Terveysfriikki: Pannukahvi sisältää kafestolia, mutta määrä on niin vähäinen ettei se vaikuta normaalia kotiruokaa syövän aikuisen ruokavaliossa negatiivisesti mikäli päivittäinen kahvimäärä jää alle 4 kupilliseen. Vastaavan määrän lisärasvaa saa esim voitelemalla leipänsä päivittäin margariinin sijaan voilla, käyttämällä leivän päällä metvurstia tai syömällä rasvaisia liharuokia useita kertoja viikossa. Moni ostaa kahvinsa erikoiskahviloista, joissa käytetään espressokahveja, valmistustavoista riippuen jopa suodattamattomana. Näissä herkkukahveissa on enemmän LDL kolesterolin nousuun vaikuttavia kafestoleja kuin pannukahvissa. Sen vuoksi mm. cappucino ja latte, jotka valmistetaan espressosta, sisältävät myös kafestolia.

1-3 kuppia päivässä kahvia juovat perusruokaa syövät ihmiset voivat hörppiä kahvinsa pannukahvina ellei heillä ole kolesterolin kanssa jo ongelmia tai sydänperäisiä vaivoja, jolloin kahvinjuonti suositellaan muutenkin pitämään minimissään.

7. Putsausvinkki vielä kaikille pannukahvista kiinnostuneille:

Pannun puhdistus on melkein yhtä helppoa kuin suodatinkahvin suodattimen heittäminen roskikseen:

Lusikoin pannusta kahvinporot bioroskikseen ja huuhdon pannun ja satunnaiset pannun sisäkylkiin jääneet jämäporot tiskialtaasta veden mukana viemäriin. 🙂 Poroja en kokonaan viemäriin laittaisi ettei tule tukkeutumia. :)

Pelkkä vesihuuhtelu kahvin juomisen jälkeen riittää pikapesuksi ja kerran viikossa huolellisempi pesu pannulle miedolla pesuaineella tai materiaalista riippuen jopa astianpesukoneessa. Oma Opan Mari-pannuni kestää tiskaripesua, joten pesen sen viikon välein koneessa muiden tiskien kanssa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *