Leffa-arvostelussa Jurassic World 2015

Eilinen elokuvareissu oli todellinen elämys, uusi Jurassic World lunasti odotukseni erittäin kirkkaasti. Elokuva ansaitsee minulta 5/5 tähteä. Huom, alla oleva arvosteluni sisältää hieman juonipaljastuksia, joten älä jatka lukemista jos et halua tietää mitään ennakkoon. 🙂

Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015

Vauhdikas paluu Isla Nublarin saarelle

Jurassic World elokuvan tapahtumapaikkana toimii ykköselokuvasta tuttu Isla Nublarin saari, jonka uumenista löytyy John Hammondin unelmaa mukaileva dinosauruspuisto. Puisto on toiminut jo lukuisia vuosia ja sen vetonauloina ovat dinosaurusnähtävyyksien lisäksi upeat lomahotellit sekä ostoskadut.

Valtavan teemapuiston uutuudenviehätys on kuitenkin haihtunut ja uutta yleisöä houkutellakseen teemapuiston biologit kehittävät laboratoriossaan geenimuunnellun hybridin, jonka tarkoituksena on nostaa kiinnostusta ja taata sijoittajille tuloja myös jatkossa. 

Bryce Dallas Howardin esittämä puiston johtaja Claire vastaa huvipuiston taloudellisista näkymistä ja ajattelee dinosaurusten olevan pelkästään hyödykkeitä. Hän ei kuuntele puiston työntekijöitä, jotka vaativat kohtelemaan dinosauruksia eläiminä, arvostavasti ja miljoonien vuosien evoluutiota kunnioittaen. Kiireinen businessnainen kohtaa monia kommervenkkejä, joiden lisäksi hän saa hoidettavakseen siskonsa kaksi alaikäistä poikaa, jotka ovat tulleet lomailemaan dinosaarelle.

Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015

Uusi hurja hybridi – Indominus Rex

Aiemmista Jurassic Park -elokuvista tuttu lapsimomentti toteutuu tässäkin tuotoksessa Clairen siskonpoikien Zachin ja Grayn lähtiessä omille teilleen säännöistä piittamatta. Samaan aikaan juoni alkaa tiivistyä myös toisaalla, kun Clairen valvonnan alaisuudessa luotu uusi superälykäs hybridi-dinosaurus Indominus Rex juonii itsensä vapaaksi aitauksestaan.

Dna-koktailinsa ansiosta hämmästyttäviä fysiologisia ja älyllisiä kykyjä osoittava hirmulisko osoittautuu psykopaatiksi, joka alkaa raivata tietään kohti pahaa-aavistamattomia huvipuistovieraita. Apuun rientää Chris Prattin näyttelemä dinosauruskouluttaja Owen Grady, jonka avustuksella elokuvaan saada lisää vauhtia. Juonenkäänteitä tämän enempää teille paljastamatta totean, että elokuvan juoni ja etenemistempo oli todella onnistuneesti rakennettu. Henkeään sai pidätellä useasti ja pitihän sitä kahdesti pienet itkutkin tirauttaa elokuvateatterin pimeydessä. 🙂

Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015

Kunniakas jatkotarina alkuperäiselle elokuvalle

Elokuvan käsikirjoitus on hyvin suoraviivainen ja selkeä. Se toimii kunniakkaasti alkuperäisen Jurassic Parkin jatkumona. Erikoisefektit ovat todenmukaisia ja näyttelijäkaartin valinta meni omasta mielestäni nappiin. Taustalla kuullaan John Williamsin tuttuja tunnussäveliä, jotka hetkittäin herkistävät paatuneimmankin elokuvakriitikon sydämen.

Itselläni tirahti tippa linssiin jo elokuvan ensimetreillä kuullessani klassisen tunnussävelen kajahtavan ulos elokuvateatterin kaiuttimista. Tähän varmasti vaikuttaa myös se, että Jurassic Parkin musiikillinen maailma tuo minulle mieleen lapsuuteni ensimmäisen elokuvateatterielämyksen. Ihka ensimmäinen leffateatterielokuvani oli nimittäin ensimmäinen Jurassic Park vuodelta 1993. 🙂

Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015

Jurassic World – 5 tähden arvoinen elokuva

Pidin elokuvasta todella paljon ja suosittelen Jurassic Worldia kaikille jännäreistä, scifistä ja luonnonkatastrofi-elokuvista pitäville. Tämä on leffa joka pitää ehdottomasti nähdä vielä uudestaankin. 🙂

Tänään on ollut niin synkkä ja sateisenharmaa päivää, että joudun siirtämään lupaamani keittiöön liittyvän postauksen huomiselle. Toivottavasti huomenna riittäisi sen verran valoa että saan muutaman valokuvan napsaistua. 🙂

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Kuvat: Universal Pictures, Jurassic World 2015


Seuraa myös Instagramissa 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *