Kesäkukat vaihtuivat viherkasvimixiin!

Tämän kesän säät ovat heitelleet hellepäivistä koleisiin öihin ja luultavimmin säistä johtuen kaikki kesäkukkani ovat kupsahtaneet. Kalleimmat kukkani eivät koskaan edes kukkineet ja vaivuin lievän itsesäälin valtaan viime viikonlopuna kukkien jämiä pois siivotessani – parveke näytti niin kaljulta. 🙂 Kävin kukkakaupassa kyselemässä neuvoja ongelmaani. Tulimme kukkakauppiaan kanssa yhdessä siihen tulokseen, että kesäkukat ovat tältä kesältä historiaa. Halusin kuitenkin saada parvekkeeleni jotain muutakin elollista silmäniloa kuin iltahyttysiä ja päädyin ostamaan läjän edullisia huonekasveja. 😀

Viherkasvit parvekkeelle on edullinen valinta kesäkukkien tilalle - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Viherkasvit parvekkeelle on edullinen valinta kesäkukkien tilalle - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Kukkakauppias kantoi kassalle kasan helppohoitoisimpia lajikkeita, jotka hyvällä todennäköisyydellä viihtyvät länsiparvekkeella. Asettelin kasvit Koziolin Bottichelli-koriin* vanhan multakerroksen päälle muoviruukuineen. Näin ne on helppo kastella tarvittaessa myös erikseen, mikäli jokin kasvi on janoisempi kuin vieruskaverinsa. Tämä ryhmittely on loistava kikka, jos nurkissa pyörii ”ylimääräisiä” pieniä viherkasveja. 

Viherkasvit parvekkeelle on edullinen valinta kesäkukkien tilalle - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Viherkasvit parvekkeelle on edullinen valinta kesäkukkien tilalle - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Istutin kolmen kasvin remixin pyöreään Casa Stockmannin ruukkuun. Jos ne ovat hengissä vielä syysilmojen alkaessa, on niille sisätiloissa paikka valmiina odottamassa, kuten myös Koziolin korille kasveineen. 

Viherkasvit parvekkeelle on edullinen valinta kesäkukkien tilalle - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Pakko myöntää että tästä parin kympin panostuksesta tuli kyllä supermegahyvä mieli, viikonlopun aurinkoiset illanvietot parvekkeella on pelastettu. ♥

Ihanaa iltaa kaikille!

*sisältää kaupallisen linkin


Seuraa myös Instagramissa 

2 kommenttia “Kesäkukat vaihtuivat viherkasvimixiin!

  1. Kukkien astioissa pitäisi olla pohjassa "salaojat" ts juurten tulisi saada happea ja ylimääräinen vesi pois juuria "mädättämästä". Eli tuollaiset umpinaiset astiat ovat huonoin mahdollinen kukille/kasveille..

    1. L: Ruukut on nostettu korin pohjalla olevan multakerroksen päälle, ilmaraot ovat ruukun alareunoissa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *