Kiitos – Pieni sana, suuri vaikutus!

Huonoja ostokokemuksia saa lukea ja kuulla tuon tuosta ja on harmi ettei hyvästä palvelusta suitsuteta läheskään yhtä suurella innolla. Sen vuoksi olen ottanut asiakseni antaa palautetta myös niissä tapauksissa, joissa olen saanut erityisen hyvää palvelua huonon sijaan, sillä mikään ei piristä päivää niin paljoa kuin asiakkaalta kuultu kiitos. Samasta syystä halusin jakaa omakohtaiset kokemukseni teille(kin) ja kannustaa kaikkia laittamaan hyvätkin jutut kiertämään jakamalla omia asiakaselämyksiänne viidakkorumpujen lisäksi myös kauppojen asiakaspalautebokseihin sekä sosiaaliseen mediaan. 🙂

Kokemuksia hyvästä asiakaspalvelusta - Suosikkikaupat Omakotivalkoinen
Kokemuksia hyvästä asiakaspalvelusta - Suosikkikaupat Omakotivalkoinen

Artekin uusi myymälä

Minulla on neljä suosikkikauppaa, joissa palvelu pelaa ja koen että minua arvostetaan asiakkaana. Yksi näistä on alkuvuonna avautunut uusi Artekin myymälä, jossa käyn inspiroitumassa joka kuukausi, joskus useamminkin jos nurkilla kuljeksin. Viimeisimmän vierailuni tein viikko sitten, kun kävin kyselemässä vitivalkoisen mehiläispesä-valaisimen saatavuutta ja mahdollista uutta tulemista. Mehiläispesä jää näillä näkymin haaveeksi, mutta tyhjin käsin en siltikään kaupasta pois päässyt. 🙂

Kokemuksia hyvästä asiakaspalvelusta - Suosikkikaupat Omakotivalkoinen
Kokemuksia hyvästä asiakaspalvelusta - Suosikkikaupat Omakotivalkoinen

Jokainen asiakas on tärkeä

Artekilla tuotteet pakataan kauniisti, oli kyseessä viiden euron servettipakkaus tai satojen eurojen valaisin – jokainen asiakas saa samanlaisen asiantuntevan palvelun. Mainitsemisen arvoista on myös Artekin tapa tulostaa kuitti A4-kokoiselle paperiarkille, joka taitellaan kauniiseen pahvikuoreen. Tuollainen erikoispalvelu nostaa heti ostokokemuksen toiselle tasolle ja tekee minuun suuren vaikutuksen.

On ihana huomata kuinka liikkeet yksi kerrallaan alkavat panostaa asiakkaan kokonaisvaltaiseen huomioimiseen, vaikka eihän sekään huono asia ole että tuote lykätään perinteiseen tapaan muovipussiin ja kuitti sujautetaan perään. Tuollainen pieni extra vaan saa oman olon tuntumaan kuninkaalliselta, hymyssä suin sisään kauppaan ja vielä maireampana ulos. 🙂

Kokemuksia hyvästä asiakaspalvelusta - Suosikkikaupat Omakotivalkoinen
Kokemuksia hyvästä asiakaspalvelusta - Suosikkikaupat Omakotivalkoinen

Positiivisia asiakaskokemuksia

Minun ostoskassini sisälsi HH-klassikkokuosilla kuvioidun servettipakkauksen kesän kattauksia varten, ei sen ihmeempää. Pienestä ostoksestani huolimatta sain erittäin hyvää palvelua ja asiakaskokemus oli mitä mahtavin. ♥

Samanlainen fiilis on tullut useasti myös Stockmannilla, Living 24/7– sekä Miadesign.fi -verkkokaupoissa asioidessani. Verkkokauppojen on vaikea kilpailla kivijalkaliikkeiden kanssa palvelun paremmuudesta, koska asiakas toimii verkossa itsenäisesti. Miadesign ja Living 24/7 verkkokaupat ovat kuitenkin pystyneet tuottamaan minulle samanlaisen arvostettavuuden tunteen kauniilla pakkaustavallaan, jonka kruunaa käsin kirjoitettu kiitoskortti – aivan kuin olisin heidän tärkein asiakkaansa. ♥

Kiitos on pieni sana, jolla on suuri vaikutus!

Seuraa myös Instagramissa

15 kommenttia “Kiitos – Pieni sana, suuri vaikutus!

1. Hei Miia

Artek on yksi minunkin suosikkiliike ja siellä tuli eilen taas piipahdettua, kun vietimme

Helsinki päivää. Tosin matkaa keskustaan on vain 15 kilsaa, mutta lähteä sinne aina

pitää. Luin taannoin jonkin kommentin Artekin huonosta palvelusta, mutta minua siellä

on aina palveltu hyvin, kuten eilenkin. Ehkä kyse on myös omasta asenteesta. On aina

ilo jutella tosi ammattilaisten kanssa. Tällä kertaa kassiin pääsi Zebra kangasta täsmä-

pala yhteen tyynyyn ja pari pannunalusta. On totta, että positiivista palautetta pitäisi

antaa useammin. Siitä tulee hyvä mieli niin itselle kuin palautteen saajalle.

1. Raili: Artekin uudessa myymälässä on ihana vierailla, varsinkin yläkerran second hand-pisteellä, jossa viimeksi oli upeita vanhoja kuluneita tuoleja. ♥

Minuakin on aina palveltu hyvin, mutta nyt uudistumisen ja uusiin tiloihin muuttamisen jälkeen entistäkin paremmin. Ovat selkeästi ottaneet uuden otteen asiakapalveluun, enkä tiedä johtuuko se monista kotoanikin löytyvistä tuotteista, mutta heti myymälään astuessa tulee kodikas ja tervetullut tunne. ♥

Itse jäin miettimään siena-kangasta tytön lattiatyynyihin, mutta jätin asian hautumaan toistaiseksi. 🙂

2. Kiitoksia tästä postauksesta! Opettelen itse vasta myyjän taitoja, mutta asiakkaan suusta kuuluva "kiitos paljon" on aina erittäin tervetullut ja muistuttaa minua siitä, että olen hyvä siinä mitä teen. Yritän itsekin kiittää loistavasta asiakaspalvelusta ja suunnata ostokseni sinne, mistä sitä saa (vaikka olenkin nettikauppojen uhri). Negatiivinen palautteeni on yleensä jaloilla äänestämistä.

1. Heidi: Asiakaspalvelu- ja myyntityötä tehneenä tiedän kokemuksesta miten ihana on saada kiitosta asiakkaalta. ♥ Ikimuistoisin kokemukseni tuollaisesta tilanteesta oli vaatekaupassa työskennessäni kun autoin erästä naista lomavaatteiden valinnassa ja hän tuli matkalta palattuaan kiittämään minua asukokonaisuuksien rakentamisesta. ♥ Kiitoksen antaminen on minullakin joskus asiakkaana unohtunut, mutta yritän aina välittää hyvän palautteen eteenpäin. ♥

Itse annan nykyisin negatiivisenkin palautteen suoraan, joko myyjälle itselleen tai sitten palauteboksin välityksellä, hienovaraisesti mutta ytimekkäästi. Hyvin hyvin harvoin onneksi tapahtuu sellaista, ihania myyjiä ja asiakaspalvelijoita suurin osa kaikissa kaupoissa joissa asioin. ♥

3. MIA Designin kivijalkamyymälässäkin on niin ihana palvelu, että varmasti myös nettikaupassa! 🙂

4. Minä olen viimeksi saanut erinomaista palvelua Itiksen Marimekossa. Olin ostamassa itselleni juhla-asua ja sain myyjiltä erinomaisia stailausvinkkejä ja mielipiteitä, jotka eivät olleet pelkkää "tuo sopii todella hyvin, osta, osta…" vaan he selkeästi uskalsivat sanoa mielipiteensä vaihtoehdoista mutta kohteliaalla ja tahdikkaalla tyylillä. Minä poistuin onnellisena uuden hameen omistajana.

Tuosta kuittiasiasta olen eri mieltä. Maailma täyttyy roskaan muutenkin. Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta kuittien kohdalla arvostan nykyisin enemmän, jos kuitin saa s-postiin. Käsilaukkunikin kiittää….

1. Tiina: Itsekin käväisin siellä pari viikkoa sitten ja olivat kyllä todella ystävällisiä siellä. 🙂 Artekin tuotteet ovat pääasiassa sellaisia, joista on hyvä saada kunnon paperille tulostettu kuitti. Sähköpostikin on hyvä vaihtoehto, mutta tykkään kyllä siitä että minulla on näistä arvokkaammista tavaroista ja varsinkin kalusteista kaikki dokumentit ja todistukset yhdessä nipussa. Itse poistin juuri yli 90 000 turhaa sähköpostia sen takia kun en löytänyt hakuohjelmalla ikinä etsimääni viestiä tai tilausvahvistusta. Etsiskelin viime viikolla useamman tunnin aktiivisuusrannekkeeni ostokuittia / tilausvahvistusta jotta saan laitettua tiedot ja kuittikopion takuuseen. Kamala työ oli raivata nuo sähköpostit, tästä tulee juttua minimalismi-sarjan seuraavassa videopostauksessa. 🙂

5. Hyvä palvelu on ihana asia. Ihmettelem kuitenkin miten sinä minimalistina ja turhan tavaran karttajana voit iloita kirjekuoreen laitetusta kuitista servettejä ostaessasi? Etkös aiemmin kertonut, että olet valokuvannut/skannannut kaikki paperiset asiakirjasi? Skannaatko tuon kuitinkin vai heitätitkö postauksen jälkeen roskiin?

1. Anna: Kuitti kuuluu elämään ja itse kirjaan kaikki ostokseni exceliin ruokakaupan kuiteista lähtien. Kirjaamisen jälkeen heitän kuitit roskiin, ellei kyseessä ole takuutuote tai kalliimpi kaluste tms.

Artekin ja vastaavien arvokkaampien tuotteiden kuitit haluan paperisena (servettipakkauskuitti ei tosin ole välttämätön), jotta saan todistukset ja muut kalusteen numerotiedot kaikki yhteen nippuun. Skannaan ne varuiksi myös sähköiseen muotoon mutta niistä on hyvä olla myös paperinen versio (esim kirppismyyntiä tai takuuta varten).

6. Ei ei ei! Mulle ei mitään tuollaisia parempia kasseja, koska en niillä mitään tee, mutta en raaski heittää menemäänkään :D

Meille tuli jonkin aikaa Livbox, ja eihän niitä mustia bokseja ja silkkipapereita raaskinut pois heittää. Loppujen lopuksi niitä rupesi olemaan hyllyt ja nurkat täys. Yhtenä päivänä tuli mitta täyteen, ja raskain mielin litistin ne, ja laitoin kartonkikeräykseen.

1. Minna: Kauniiden kassien poisheittäminen on vaikeaa mutta pakko on ollut oppia se tekemään. 🙂 Artekin kassissa vein paperiroskat roskikseen ja sen seurauksena kassikin meni roskiin. 🙂

7. Minustakin tuollaiset kuitit, kirjekuoret ja muut on turhia ellei tuote ole sellainen, jossa on takuu, jolloin A4 voi olla ihan hyväkin. Olen aika isossa yrityksessä töissä ja meillä tähdätään paperittomaan toimistoon eli kannustetaan siihen, ettei turhaan tulosteta ja kyllä uudet käytännöt ovat säästäneet paitsi rahaa, myös paperia. Myös asiakkaita kannustetaan e-laskuihin.

Hyvä palvelu ei muuten edes vaadi paljon, pitää vain huomioida asiakas ja olla kohtelias ja ystävällinen. 😉 Välillä ihmettelen miksi jotkut ihmiset hakeutuvat asiakaspalveluun – tai sitten heillä on huono päivä, mutta sehän ei saisi näkyä työssä.

1. K-K: Paperittomuus on hyvä asia, mutta joitakin juttuja on hyvä säästää (ainakin toistaiseksi) myös paperiversiona. :)

Huono päivä ei saisi koskaan välittyä asiakkaalle asti, tuo on jokaisen tärkeä muistaa jos työskentelee asiakasrajapinnassa. Kohtelias käytös ja asiantunteva apu ovat aina toimiva kombinaatio. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *