Viikonloppuna meillä vietetään pienimuotoisia remppatupareita, joiden teemana on sinivalkoinen satavuotias Suomi. Juhlatarvikkeita oli yllättävän vaikea saalistaa ja lopulta jouduin lähtemään Vantaan Jumboon asti saadakseni naamiaistarvikekaupasta paketillisen Suomen lipuilla varustettuja cocktail-tikkuja.
Suomi 100 juhlatuotteita
Muut koristeet ovat vähän mistä mikäkin. Suomen lippu -tuikkukynttilät ja servetit ostin Saiturinpörssistä, sinivalkoiset joulupallot ja pöytäkynttilä Prismasta, piparimuotit, kruunukynttilät ja kahvikuppi ovat Stockmannin Suomi 100 -osastolta ja sinivalkoinen mehikasvi kukkakaupasta.
Yllätyin siitä miten vähän kaupoissa on huomioitu Suomen 100-vuotisjuhlaa ja olisin toivonut että itsenäisyyspäivään sopivat tuotteet olisi nostettu paremmin esille. Kuuseen ripustettavaa Suomen lippu -viiriä en etsinnöistäni huolimatta onnistunut löytämään mistään, joten sellainen täytyy itse yrittää ehtiä askarrella lauantaiksi.
Sinivalkoisia poropalloja kuuseen
Löysin Stockmannilta sinivalkoisia poropalloja, jotka sopivat Prisman saman sävyisten hilepallojen kanssa vieretysten täydellisesti. Sinisen sävykin on ihan identtinen, juuri sellainen ns. suomensininen jota myös kynttilöistä löytyy.
Kivaa alkanutta uutta viikkoa kaikille!
Lue myös: UUTTA – Sinivalkoiset klassikot Iittalalta ja Arabialta
Seuraa myös somessa
Meillä Joensuussa ainakin Sinooperi myy suomenlippu- viiriä, että askartelukaupoista saattaisi löytyäkin!
Nadja: Yhdessä Sinooperissä kävin ja siellä oli sinivalkoisia askartelutarvikkeita kyllä, mutta liput oli sieltäkin loppuneet. Täytyy pitää silmät apposen auki kun kaupoissa käy, olen tiiraillut Alepan ja kioskien hyllyjä myöten jos olisi jostain löytynyt mm. Cocktail-tilkujakin, mutta kysyntä lienee ylittänyt reippaasti tarjonnan määrän. 😀
Voi harmi! Toivon, että löytyy jostain vielä. Jos jokin erä vielä tulisi käden ulottuville. Tai sitten tosiaan askartelutalkoot viikonlopulle 🙂
Nadja: Askartelutalkoot pidetään ensi viikonloppuna, tarkoitus olisi väkertää tyttöjen kanssa parimetrinen lippuviiri ja ikkunaan myös joulutonttuja. 🙂
Kivoja koristeita olet löytänyt!
Sinähän voisit laittaa tyttösi askartelemaan lippunauhan, eihän sen tarvi olla mikään ”täydellinen” (oikeastaan sitä ihkumpi on, jos näkyy, että on lapsen tekemä <3) ja jäisi teille tulevillekin vuosille kuusenkoriste, jolla tunnearvoa.
L: Tyttö askartelee lippuviirin, ostimme sitä varten valkoista ja sinistä kartonkia Prismasta. 🙂 Täytyy laittaa pienellä yhteen lippuun päivämäärä koska se on tehty niin voi sitten vuosien kuluttua muistella menneitä. 🙂
Anteeksi että naurahdin hieman ääneen mutta nuo suomenlippu cocktailtikut olisi ollut aika helppo tehdä itse.
Minna: Varmasti olisi, mutta 1,45€ maksavat tikut ostan mielummin kaupasta valmiina kuin käyttäisin niiden väkertämiseen pari tuntia aikaa (ja hermoja) ja maksaisin tuplahinnan materiaaleista. 🙂
Kaupoissa on ollu kyllä tosi hyvin esillä paljon Iittalan suomi 100 tuotteita ☺
Mmmmm: Sinisiä kastehelmi-lautasia on ollut ja jonkin verran Taikametsää sinivalkoisena. Muuten on himppasen hiljaista tuollakin rintamalla ja Iittalan oma liikekin oli jo puettu puna-kultaiseen jouluun kun ohi kävelin.
Itse yritän myös metsästää suomi100 rekvisiittaa olohuoneeseen. Löysin citymarketista puusta tehdyn suomen lippu viirin jossa taitaa olla 10 lippua ja jonka ripustin olohuoneen seinälle. Pöydälle löysin led suomikynttilät bauhausista. Siis ovat hyvät kissatalouteen ja siis sinivalkoiset. Ostin myös syksyllä marimekon suomi100 sinisen mariskoolin ja Stockmannin hulluilta päiviltä keraamisen suomen mallisen astian johon laitoin pandan ja fazerin suomi100 karkkeja. Sinivalkoista pöytäliinaa olen metsästänyt mutta ei ole tullut vastaan. Nyt on valkoinen ohut kaitaliina. Kirjakaupasta täytyisi vielä ostaa pöytäjalustallinen suomi lippu ja ne kynttilät siirtyy sitten ikkunalle. Ajattelin myös tehdä suomen mallisia piparkakkuja, kesällä tuli prismassa vastaan pieni muotti. Yritin myös löytää tummansinistä kopiopaperia kun pinterestissä olisi kuvia paperista tehdyistä lipuista mutta ei ole tullut vastaan. Mutta siis kannattaa katsoa myös kirjakaupan kokoelmat.
Shayla76: Pahoittelut vastauksen viivästymisestä, kommenttiboksini on niin pahasti täyttynyt ja joukossa on paljon roskapostia jonka läpikäymisessä menee pieni ikuisuus.
Suomalaisen valikoiman katsoin läpi mutta olivat ehtineet myymään loppuun kaikki Suomi 100 -tuotteet. Myyjä sanoikin etteivät olleet oikein osanneet varautua kysyntään, joten siksi joutuivat vastaamaan todella monelle ”ei oota”.
MTV lifestyle sivustolla muuten on ohje ja printattut liput.
Shayla76: Kiitokset vinkistä, ihan mahtava ohje! 🙂
Älä vaan polta noita suomenlippu tuikkuja noin vierekkäin, ne saattaa leimahtaa. Jo parin sydämen kynttilät saattaa tehdä sitä.
Minna: En sentään, tuossa kynttilät ovat vielä pakkauksessaan ja ihan yksittäin niitä polttelen sitä mukaa kun kuluvat. 🙂