Fiksuja arkivalintoja – Kierrätysmuovia, kestokasseja & savisaippuaa

Universal Stone -saippuasta olen teille palavalla rakkaudella ja innolla kirjoitellut monesti ennenkin ja sen ylivertaisuutta kodin siivouksessa, tahrojen poistossa ja kenkien huollossa ei voi tarpeeksi kehua. Illan postauksen pääaiheena ei kuitenkaan tänään ole kyseinen savipohjainen saippua, vaan fiksut arjen valinnat ja erityisesti Pirkka-merkin tuulivoimalla kierrätysmuovista valmistetut jätekassit, jotka kaiken muun hyvän lisäksi vielä valmistetaankin Suomessa Teerijärvellä. ♥

Ekologinen valinta kierrätysmuovinen jätekassi Pirkka Kestokassi Universal stone

Kierrätysmateriaalista valmistetut roskapussit

Käyn useimmiten ruokaostoksilla kauppiasvetoisessa pienemmässä ruokakaupassa antaakseni sitä kautta tukeni lähikauppatoiminnalle. Olin iloisesti yllättynyt löytäessäni kaupan hyllystä Pirkan jätekasseja, jotka valmistetaan jo olemassa olemasta muovimateriaalista uusiokäyttöön jätekasseiksi.

Juuri tälläisiä tekoja, päätöksiä ja ostoksia maailmassa kaivataan ja minusta on äärettömän hienoa että K-ryhmä on Pirkka-kasseineen edelläkävijä mahdollistaen meidän tavallisten tallaajien fiksummat valinnat. Lisäksi tuo 40L kokoinen jätekassi on myös kooltaan parempi kuin perinteiset jätekassit 25L vetoisuudellaan – kierrätysmuovista valmistettu jätekassi on juuri oikean kokoinen roskakaapin roskisämpäriin ja siihen mahtuu lähes kaksinkertainen määrä roskia tavispusseihin verrattuna. Vähemmän pusseja, enemmän roskaa. 🙂

Ekologinen valinta Lindex kierrätys polyesteri kestokassi

Kestokassi ylijäämäpolyesteristä

Kauppaostokset olen jo vuosia kantanut kotiin omissa kestokasseissani ja Lindexistä ostin tälläisen vaateteollisuuden ylijäämäpolyesteristä valmistetun eettisen ja ekologisen kestokassin*, jonka eettinen arvo on kaikin puolin kohdillaan.

Kaapistani löytyy kaksi isoa kestokassia painaville ruokaostoksille ja tämä taskuun mahtuva Lindex-kassi kulkee mukanani kaikilla muilla ostokerroilla. Vaatekaupoissakin muovipussit nykyään maksavat ja nopeasti sitä aikanaan oppi kantamaan omaa kassia mukanaan, jottei mene rahaa hukkaan ja muutoksen myötä vaatekauppojen huonot (huonosankaiset, liian pienet ja hauraat) muovipussitkaan eivät enää tuota turhaa jätettä.

Ekologinen valinta kierrätysmuovinen jätekassi Pirkka Kestokassi Universal stone

Pienillä valinnoilla suuria vaikutuksia

Ostakaapa tekin ensi kerralla näitä Pirkan kierrätysmuovisia jätekasseja, kun olette roskapussiostoksilla. Samoin suosittelen myös tuota hyvin pieneen kokoon itsensä sisään taittuvaa ja pakkaantuvaa Lindexin kestokassia arkikassiksi kaikenlaiseen kantamiseen eväistä ostoksiin. ♥

Laadusta ei tarvitse tinkiä ekologisuuden takia ja pienilläkin valinnoilla on pitkässä juoksussa suuria vaikutuksia. Universal Stone on tästä hyvä esimerkki, sillä kyseinen luonnon omista aineksista valmistettu turvallinen ja täysin myrkytön pesuaine on parasta ikinä! Jos et ole vielä tutustunut Universal Stonen taikoihin niin käy lukemassa postaukseni pinttyneen lian poistosta täältä → pinttynyt-lika-pois-universal-stonella.

Iloista iltaa kaikille!

*sisältää kaupallisen linkin


Seuraa myös Instagramissa 

4 kommenttia “Fiksuja arkivalintoja – Kierrätysmuovia, kestokasseja & savisaippuaa

  1. Aika varovainen olisin julkisissa kehoituksissa ostaa minkäänlaisia muovikasseja.

    Jos on tarve ostaa roskakasseja niin myynnissä on mm. Bioskan biohajoavia kauppakasseja, joita voi käyttää muovisten sijaan.

    Esimerkiksi Etelä-Ranskassa ruokakaupoissa on hevi-osastolla tarjolla vain näitä Bioskan kaltaisia suurikokoisia biohajoavia pusseja, jotka tulee sitten käytettyä myös sekajätteen keräämiseen. Kassoilla siellä on myynnissä vain kestokasseja.

    1. Muovit pois: Itse en tykkää biopusseista sillä ne ovat niin hauraita ja maatuvat myös liian nopeasti meidän roskien kerääntymissykliin nähden. Meillä tulee yksi sekajäteroskapussi viikossa ja niin kauan kuin tälläisiä kestävämpiä muovipusseja on saatavilla, niin pakkaan ne sellaisiin. Lisäksi on sitten biojätteet, jotka menevät biojätteisiin asianmukaisella tavalla.

      Muovin uudelleenkäyttäminen on pelkästään fiksu teko, sillä jo olemassa oleva muovi ei itsestään maailmasta katoa. On parempi käyttää vanhaa kuin tuottaa uutta, sen takia liputan korkealta ja kovaa näiden Pirkka pussien suhteen! 🙂

  2. Meidän sekajäteastiaan 40 litran pussit ovat auttamattomasti liian isoja, harmi jos noita pusseja ei ole tarjolla 25 litran koossa. Samassa allaskaapissa kun on metalli-, lasi-, bio- ja sekajäteastiat, niin ovat väkisinkin aika pieniä astioita 😉 Käsilaukkuun mahtuva kestokassi on mahtijuttu, mulla on kans sellainen!

    En ehkä tiedä jätteenkäsittelystä tarpeeksi, mutta käsittääkseni sekajäte enimmäkseen poltetaan. Joten maatuva pussi sekajätepussina ei liene sen parempi valinta kuin kierrätysmuovista valmistettu. En vaan kertakaikkiaan ymmärrä miten mun sekajätepussit päätyvät Tyynenmeren jätepyörteeseen…

    1. Vanha Jäärä: sekajätteet poltetaan joten biopussilla ei ole niiden osalta merkitystä. Polttojätteeksi on aina parempi laittaa kiertätyskäytettyjä muovipusseja mielummin kuin roskapusseiksi uudesta muovimateriaalista valmistettuja pusseja, joten siksi nuo Pirkka-pussit ovat hyvä vaihtoehto. Tyynelle merelle ei onneksi meidän suomalaisten jätteet ja muoviroskat päädy, poikkeuksena mikromuovi jota on jokapaikassa järvivesiä myöten. Mikromuovi kosmetiikassa pitäisi ehdottomasti kieltää heti paikalla ja yksi syy miksi olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan on juurikin tuo mikromuovi ja sen välttäminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *