Apua kaivataan – Somemuuri!

Moni seuraa blogeja Bloglovin-palvelun avulla ja kolmisen viikkoa sitten huomasin että oma blogini ei enää sinne ole päivittynyt itsestäni riippumattomista syistä. Palvelussa on teknisiä ongelmia ja sen myötä heidän tukensa on pahasti ruuhkautunut, korjauksia asiaan on turha siis odottaa hetkeen.

Oma Koti Valkoinen sisustusblogi Instagram Facebook

Blogipostaukset bongaat Instagramista ja Facebookista

Useampi tuhat teistä on seuraillut blogini päivityksiä Bloglovinin kautta säännöllisesti ja olen lähes päivittäin saanut teiltä palautetta siitä ettei postaukseni päivity Blogloviniin. Siispä suosittelen että siirtyisitte seuraamaan minua Instagramin ja Facebookin puolelle.

Kumpaankin kanavaan julkaisen päivityksen uudesta postauksesta heti tuoreeltaan. Instagramissa jokainen uusi postaus löytyy Stories-videoista ja satunnaisesti myös Insta-kuvien joukosta.

Somekanavissani julkaisen välillä myös muuta materiaalia, kuten arjen askareita, päivän tapahtumia ja kivoja bongauksia sekä siivousvinkkejä. Päivitystiheys pysyy silti maltillisena – ei siis huolta ylenpalttisesta spämmäyksestä. 🙂

Instassa minua seuraavat tietävät mm. sen että lempituoksukynttiläni tipahti viime viikolla vahingossa lattialle ja nahkakantisten vanhojen ja patinoituneiden kirjojen tuoksua ei Bibliotheque-kynttilän muodossa enää ole, nyyh!

Oma Koti Valkoinen sisustusblogi Instagram Facebook

Somemuuri – Tule seuraamaan Instagramissa!

Ainoa ongelma Instagramissa on se, etten pysty laittamaan kuviin suoraa linkkiä blogipostaukseen (ns. swipe-toimintoa), sillä seuraajamäärän pitää ylittää 10 000, jotta kyseisen swipe-toiminnon saa käyttöön. Siksi pyydänkin teiltä nyt jelppiä! Jos käytät Instagramia tai olet kiinnostunut Instagramiin liittymisestä, olisitko niin ihana että tulisit seuraamaan tiliäni. ❤️ 

Vaaditun seuraajamäärän ylittyessä saan Stories-päivityksiin lisättyä linkin suoraan blogipostaukseen. Tämä olisi teidän lukijoidenkin kannalta paljon mukavampaa, löytäisitte blogipostaukseni ilman ylimääräisiä klikkauksia tai etsintää. Tästä olisi suuresti apua erityisesti nyt kun Bloglovinkaan ei toimi, eikä sen korjauksista ole takeita (ei ole ensimmäinen kerta kun päivitysongelmia esiintyy).

Instagram-tilini löydät täältä: → instagram.com/oma_koti_valkoinen

Voit seurata minua myös Facebookissa: → facebook.com/omakotivalkoinen

Oma Koti Valkoinen sisustusblogi Instagram Facebook

Kiitos kaikille lukijoille ja seuraajille!

Lämmin kiitos kaikille lukijoille ja seuraajille yli 8-vuotisen blogitaipaleeni ajalta, ja iso virtuaalihalaus jokaiselle uudelle someseuraajalle! ❤️ Arvostan suuresti tukeanne ja kehittelen jotakin kivaa kiitokseksi, mikä ilostuttaisi mahdollisimman suurta joukkoa. Toiveita ja ideoita (esim alekoodeja, arvontaa jne spesiaalijuttuja) voitte kirjoitella kommenttiboksiin, Facebookin messengeriin tai vaikka Instagramin yksityisviestillä. Auta kaataamaan somemuuri ja tule seuraamaan minua Instagramiin!

 * * *

Sisustusremonttikohteessa asennetaan huomenna LG:n huipputekninen jääkaappipakastin paikalleen ja sitten keittiö onkin viittä vaille valmis. Kuvia ja videoita kohteesta on tulossa huomenna Instagram Stories -osioon. Tule siis seuraamaan → Instagramiin niin pääset ensimmäisten joukossa näkemään lopputuloksen ja kurkistamaan kulissien taakse blogin ulottumattomiin. 😉

Tunnelmallista syyskuun alkua kaikille!


Seuraa myös Instagramissa 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *