Vihreä valaistu joulukuusi

Joulupuu on rakennettu tämän viikon aikana meillä jo kolmesti sisustuskuvauksiin liittyen. Koristeet ovat vaihtuneet punaisen, kullan, valkoisen, mustan, hopeisen ja sinisen sävyissä ristiin rastiin perinnejoulun ja modernimman tyylin välillä. Punaiset koristeet jostakin syystä sykähdyttivät eniten, mutta silti päädyin riisutumpaan koristeluun eli valosarjaan ja muutamiin oksilta roikkuviin joulupalloihin.

Joulukuusi vihreä valkoiset koristeet Omakotivalkoinen
Joulukuusi vihreä valkoiset koristeet Omakotivalkoinen
Joulukuusi vihreä valkoiset koristeet Omakotivalkoinen

Olin suunnitellut ettei kuuseen tulisi tänä jouluna valosarjan lisäksi muita koristeita, mutta vuosien varrella keräämäni valkoiset Villa Stockmannin joulupallot näyttivät niin kauniilta että pyörsin päätökseni. Täällä Helsingissä sataa parhaillaan vettä eikä lumesta ole tietoakaan, joten valkoiset pallot ovat hyvä lisä muistuttamaan siitä että joulukuuta elellään. 🙂

Huomenna on tulossa postaus makuuhuoneen lasiseinästä asennuksineen, joten olkaahan kuulolla! ♥︎

Tunnelmallista 2. adventtisunnuntai-iltaa kaikille!


Seuraa myös Instagramissa 

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

2 kommenttia “Vihreä valaistu joulukuusi

  1. Millainen on tuo kuusen valosarja? Pitkä vai ns. Kuusenmallinen ylhäällä rinkula josta laskeutuu valoketjuja? Näyttää niin kivalta.

    1. Minna: Valosarja on Clas Ohlsonilta, tummanvihreässä johdossa pieniä led-lamppuja. Melko perus malli siis, muistaakseni mini LED 240 oli paketissa nimi. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *