Juuret sisustukselle

Tämän päivän sisustustrendeissä on havaittavissa nostalgisia piirteitä ja juurekkuutta. Somen sisustuskuvissa ja -päivityksissä näkee kasvavissa määrin pieniä ja suuriakin yksityiskohtia, kuten kalusteita, tavaroita tai värejä, jotka muistuttavat lapsuudesta ja omasta historiasta, ihmisen ikään tai vuosikymmeniin katsomatta. Tänään jutustelen teille vähän syvällisempiä ajatuksia oman elämäni juurista ja niiden vaikutuksesta kotini sisustukseen.

Mix & match – Pala nostalgiaa

Vuosi 2020 on toivoa täynnä! Ekologisuus, nostalgisuus ja perinteet ovat nousseet uudenlaiseen arvoon ja sisustuksessa se näkyy mix & match -tyylisenä rentoutena ja juurekkuutena. Parikymppisten kodeista löytyy 90-luvulta tuttuja yksityiskohtia, meidän kolmekymppisten kodeista enemmänkin 70- ja 80-lukujen piirteitä ja niin edelleen. Lisämausteena on vielä omien vanhempiemme historia tavaroineen ja muistoineen.

Siinä missä 2000-luku laittoi kaiken uusiksi, palauttaa 2020 osan nostalgiasta takaisin. Vanhaa osataan arvostaa ja vaarin 30-luvulla nikkaroima hieman kiikkana pöytä tai äidin 90-luvulla ostama valaisin ei enää ole häpeä vaan ylpeys – osa omaa historiaa ja pala persoonaa.

Kuva: Sami Kuusivirta

Se uusi tyttö

Olen lapsena muuttanut vanhempien työn takia usein ja muuttojen myötä oppinut sopeutumaan tilanteisiin ja luomaan nahkani uudelleen kerta toisensa jälkeen. Tältä osin elämäni on ollut juuretonta, kodit ja kaverit ovat vaihtuneet tiuhaan ja olin aina se uusi tyttö.

Opin jo ihan pienenä integroitumaan osaksi valmista porukkaa, vaikkei se aina helppoa ollutkaan. Olen kasvanut ulkopuolisuuden tunteen kanssa ja tottunut olemaan oman tieni kulkija, se outo uusi tyyppi josta kukaan ei tiedä mitään. Kivan kaverin löytäessäni panostin ystävyyteen 110%, sillä koskaan en tiennyt miten kauan ehdin kaverini kanssa aikaa viettämään ennen kuin uusi paikkakunta taas kutsuu.

Halusin aina että minut muistetaan ja aikana ennen tekstiviestejä kirjoittelinkin säännöllisesti vanhan ajan paperikirjeitä vanhojen kavereideni kanssa kuulumisia ja valokuvia vaihdellen. Näin jälkikäteen koen että yritin ehkä ankkuroida itseni kavereiden avulla, jotta minulla olisi menneisyys ja jonkinlainen historia jossakin päin maailmaa. Parhaita ystäviä ja ihania muistoja kertyi paljon, vaikka elämänmittaista yhteyttä ei takataskuun lapsuuden ajoilta lopulta jäänytkään.

Valkoisen sisustuksen viettelys

Säännöllisten muuttojen takia tavarakuorma pidettiin mahdollisimman pienenä ja muistan että olemme ainakin kerran muuttaneet valmiiksi kalustettuun kotiin vuoden ajaksi. Ensimmäisen oman huoneen sain ollessani tokaluokkalainen. Sinne kävimme paikallisesta huonekalukaupasta äitini kanssa ostamassa valkoisen sängyn, valkoisen koulupöydän, valkoisen pienen kirjahyllyn, valkoisen maton ja koulupöydän päälle valkoisen seinähyllyn. Muistan edelleen miten onnellinen olin tuosta huoneestani ja sen kauniista kalustuksesta – minun ikioma huone! Vuosi oli 1992 ja valkoinen oli muotia, kiitos Kauniit ja Rohkeat -sarjan tyyli-inspiraation. 🙂

Rakkauteni valkoiseen sisustukseen juontaa juurensa mitä luultavimminkin juuri tuosta muistosta. Ensimmäistä kertaa koin että minulla on jotain omaa, jotain pysyvämpää ja jotain sellaista, mitä ei tarvitse jakaa siskojeni kesken. Ehkä siksi valkoinen edustaa minulle värinä uutta alkua ja energiaa, se heijastaa positiivisia tunteita ja vapautta elää oman näköistä elämää.

Juurettomat juuret

Vaikka materialistinen elämäni on ollut juuretonta, en silti koe että elämästäni puuttuisi mitään. Juureni ovat perheeni, he ovat minulle menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, lohtu ja turva, ilo ja onni, ankkuri kaikelle. Meidän perhe on tiivis yksikkö ja pidämme toisistamme aina huolta. Mitä tahansa elämässäni tapahtuu, hyvää tai huonoa, ensimmäisenä siitä kuulee siskoni ja äitini – jaettu ilo enemmän antaa, jaettu suru on kevyempi kantaa.

En tiedä miltä tuntuu asua koko lapsuus samassa osoitteessa tai millainen vaikutus jo päiväkodissa alkaneella ystävyyssuhteella on henkiseen kasvuun. Toisaalta tiedän miltä tuntuu heittäytyä uusiin asioihin ja miten sopeutua yllättäviinkin suhdannevaihteluihin ja tilanteisiin.

Jokaisella meistä on omanlainen menneisyys, joka on muovannut kokemuksiamme ja näkemyksiämme. Moni voi ajatella että olen sitoutumiskyvytön ja juureton kiertolainen, mutta itse en koe asiaa niin. Juureni eivät ole ehkä perinteisellä tavalla paikkaan sidottuja, mutta vahvat ne silti ovat enkä pelkää tai välttele sitoutumista.

Minimalistinen lapsuus

Vaikka koen olevani materialisti, en ole koskaan ripustautunut tavaraan, enkä koe tarvetta säästää muistoesineitä kuin poikkeustapauksissa. Rakkaiden koirieni uurnat, pannat, karvatupsut ja paperivalokuvat on visusti tallessa, kuten myös tytön vauvamuistot (ultrakuvat, rannekkeet, ensimmäiset vaatteet ja ensikengät jne).

Tanssikisavuosieni mitalit ja pokaalit pistin vuodenvaihteessa huitsin tuuttiin ja niistä muistona on enää vain pilvipalveluun tallennettu valokuva. Tämä voi vaikuttaa monista todella oudolta, hankkiutua nyt eroon kivoista muistoista, mutta minulle tämä on aivan tavallista, enkä koe tarvetta tai edes halua säästää kuin ne kaikista rakkaimmat muistoesineet.

Minulle sopivasti on monille liian vähän ja historiaani peilaten se on täysin ymmärrettävää. Olisin persoonana varmasti erilainen, jos olisin asunut koko lapsuuteni samassa korttelissa samojen ystävien kanssa kasvaen. Kenties kiintynyt enemmän kalusteisiin ja tavaroihin, kenties en, kuka tietää.

6 kotia 6 vuodessa

18-vuotiaana muutin pois äitini helmoista ja 19-vuotiaana ostin ensimmäisen oman kotini, 66m2 kokoisen kolmion rakenteilla olevasta uudiskohteesta. Pari vuotta myöhemmin jatkoin matkaani ja asuin lyhyesti vuokralla kahdessa eri osoitteessa ennen kuin ostin nykyisen kotini vuonna 2006. Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka uumoilin etten välttämättä tule loppuelämääni tässä asumaan. Asunnonvaihtohepuliksi kutsumani muutto- ja muutostarve on iskenyt monesti vuosien varrella ja on suorastaan ihme että edelleen asutan tätä samaa kotia. Kukapa olisi minusta moista aikoinaan uskonut.

Vaihtelunhalu on aina ollut läsnä ja muistan miten olen lapsena äidiltäni salaa vaihtanut koko kodin järjestystä hänen poissa ollessaan. Äiti ei aina tykännyt lopputuloksesta ja monet kerrat jouduin palauttamaan järjestyksen takaisin entiseen omasta mielestäni hyvin perustelluista vastaväitteistä huolimatta. Omassa huoneessani olen kuitenkin aina saanut vapaasti sisustella ja toteuttaa itseäni, siitä kiitos äidilleni!

Eri koti, sama osoite

Minulle minimalistinen sisustus on tuttu ja turvallinen ympäristö. Pystyn rakentamaan kotini minne tahansa, sillä kotini raamit eivät rajoitu seiniin tai tavaroihin, vaan vapauden tunteeseen ja ihmisiin. Minimalistisesti sisustetussa kodissa koen olevani vapaa, voin hengittää kevyemmin ja toteuttaa luovuutta itselleni parhaalla tavalla. Ehkäpä siksi olen viihtynyt näiden samojen seinien sisällä jo yli 13 vuotta.

Viihtymiseeni vaikuttaa suuresti myös isot remontit, joita olen vuosien aikana tehnyt. Vanhoja kuvia katsoessa ei uskoisi että kyseessä tosiaan on sama 3 huonetta ja keittiö, niin paljon on koti muuttunut. Sisustustyylin muovaantumisen ja vaihtuvien seinämaalien ja tapetoinnin lisäksi olen purkanut eteisen ja keittiön välissä alunperin olleen seinän, purkanut vaatekaapit, remontoinut keittiön täysin uusiksi, tehnyt lattiaremontin, uudistanut kylpyhuoneen ja saunan, ja tuoreimpana vaihtanut pienen makuuhuoneen kipsilevyseinän avartavaksi lasiseinäksi.

Ollakseni täysin rehellinen, en usko että ilman remontteja tässä enää asuisin. Vaihtelunhalu ja -tarve on niin syvälle iskostunut että se on iso osa persoonaani, vaikka piirre onkin iän myötä hälventynyt.

Uskon että lapsuudenmuistot vaikuttavat alitajunnallisesti sisustusvalintoihimme paljon enemmän kuin voisi kuvitella. En itsekään aikaisemmin nähnyt näin vahvaa yhteyttä oman lapsuuteni ja nykypäivän sisustusmakuni välillä, vaikka punainen lanka on kirkas kuin paloauto.

Vanhaa ja uutta yhdistelevät sisustustrendit, häpeilemättömyys ja rennompi asenne sisustamista kohtaan tuovat vapautta ja syvyyttä isossa mittakaavassa. Tämä on erittäin toivottua ja toivon että suunta jatkuu samana myös tulevaisuudessa – epätäydellisyys on täydellistä ja menneisyys on osa nykyisyyttä.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!