Siivoten kohti vuotta 2012

Tänään on imuri laulanut ja moppi heilunut. Ennen joulua en ehtinyt kovinkaan kummoista siivousta tekemään, joten urakkaa olikin tälle päivälle ihan kivasti. Pyykkiä on pesty neljä koneellista, astioita kaksi. Pölyjä ja tahroja pyyhitty tasoilta, ovista ja peileistä. Ja viimein sain kaivettua imurinkin esille. Kylläpä oli villakoiria (sen oikean lisäksi) nurkat täynnä.

Method lattianpesuaine - Omakotivalkoinen siivouspäivän kuulumiset

Siivoaminen on kivaa ja rentouttavaa puuhaa. Itse kuuntelen aina musiikkia touhutessani rättien ja moppien kanssa. Palkkioksi saa hyvän mielen, puhtaan kodin ja kupin herkullista kahvia. Lemppari lattianluuttuamis-aineeni on Methodin mantelin tuoksuinen Squirt & Mop -pesuneste. Se on riittoisaa kuin mikä ja koko koti tuoksuu ihanalta lattioiden pesemisen jälkeen.

Tässä vielä muutamia siivouspäivän tilannekuvia meidän huushollista.

Omakotivalkoinen siivouspäivän kuulumiset

Ylhäällä olevassa kuvassa neitini huone on tyhjennetty irtotavaroista ja valmiina lattioiden moppailuun. Alemmassa kuvassa lattia puunattuna puhtaaksi. Tykkään kun on ihanan väljää ja siistiä. Matto vaan pois tuolta tason päältä niin kelpaisi minulle.

Omakotivalkoinen siivouspäivän kuulumiset
Omakotivalkoinen siivouspäivän kuulumiset
Omakotivalkoinen siivouspäivän kuulumiset

Matot on rullattu makkaralle ja nostettu sohvalle. Olkkarissa on muuten esillä enää vain 4 tähtityynyä, tästä minulta Paula jo ehti kysymäänkin ja osa tähtityynyistä on ripoteltuina makuuhuoneessa ja tytön huoneessa. Myös olohuoneen kattolampuista kysellään paljon ja ne ovat Lamp Gustafin Lövkulla-kristallivalaisimet.

Omakotivalkoinen siivouspäivän kuulumiset
Omakotivalkoinen siivouspäivän kuulumiset

Eteisestä päin olohuoneeseen kuvattuna näyttää nyt tältä. Ihana kun lattia kiiltää ja tuntuu sukan pohjaankin puhtaalta! Alla vielä pari kuvaa Eero Aarnion XL-kokoisesta Tupla Kupla -valaisimesta, jonka paikka on tuossa olohuoneeseen kääntyvässä kaaressa.

Omakotivalkoinen siivouspäivän kuulumiset
Omakotivalkoinen siivouspäivän kuulumiset

Huomiseen!


Seuraa myös somessa 

Kuvakoulussa kotona

Testailin uuden Olympus-kamerani toimivuutta ja opettelin säätämään objektiivia. Netistä lueskelin ohjeita ja katselin video-oppaita päästäkseni alkuun. Vaatii kyllä paljon keskittymistä tämä kuvaileminen ja välillä on vaikeaa, kun tuo jälkikasvuni roikkuu puntissa kiinni ja touhottaa. Tässä ensimmäisiä otoksia sieltä ja täältä kotoa. Tästä ei voi kuin kehittyä paremmaksi ja tärkeintä on että kuvaa, kuvaa ja kuvaa.

Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen makuuhuone
Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen makuuhuone
Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen Makuuhuone
Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen Makuuhuone
Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen eteinen
Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen sisustustarra ovessa
Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen makuuhuone
Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen makuuhuone
Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen Tupla Kupla valaisin
Omakotivalkoinen sisustusblogi oman kodin valokuvaaminen kristalliplafondi

Ihana ystäväni on tulossa käymään kylässä kahvikupposen merkeissä, joten mukavaa jutustelua luvassa pitkästä aikaa.

Mukavaa torstaita kaikille!


Seuraa myös somessa 

New Year´s Eve 2012 – Koristeluideoita

Kohta on aika siirtyä uuden vuoden puolelle ja mietiskelen parhaillaan millaisen kattauksen meille väkerrän. Valkoinen pöytäliina olisi ihana, mutta koska se satavarmasti liikaantuu niin luultavasti jätän sen pois. Ripaus kultaa, herkkyyttä ja jonkinlaiset koristevalot houkuttelisivat ja tässä pari inspiskuvaa…

Ideoita juhlakattaukseen Omakotivalkoinen

Kuva: Charles Artist / Pixabay

Ideoita juhlakattaukseen Omakotivalkoinen

Kuva: TerriC / Pixabay

Ihanaa päivän jatkoa kaikille!


Seuraa myös somessa