Asiaa viherkasveista

Lasipurkki-kokeiluni paljasti näin nopeasti ettei osa kasveista viihdy läpinäkyvissä ruukuissaan. Sirovuoripalmu on puoliksi nuupahtanut ja raunioinen sekä rönsylilja piti vaihtaa kokonaan jo umpinaisempiin ruukkuihin. On minulla onneksi iloisiakin uutisia, sillä peikonlehti ja aloevera viihtyvät paremmin kuin hyvin ja molemmat ovat ottaneet kunnon kasvupyrähdykset.

Asiaa viherkasveista ja niiden hoidosta
Asiaa viherkasveista ja niiden hoidosta
Asiaa viherkasveista ja niiden hoidosta

Pieni peikonlehti on kasvanut lasipurkissa pituutta huimat 5cm ja uusia varrenalkuja puskee parikin kappaletta mullan joukosta. Myös kasvin väri on kirkastunut, kun se neljä päivää sitten oli vielä paljon tummempi ja elottomamman näköinen.

Asiaa viherkasveista ja niiden hoidosta

Tämä peikko sen sijaan voi heikonlaisesti, sillä vaihdoin sen suurempaan ruukkuun. Pienestä taimesta kasvatettu peikonlehteni on ollut minulla jo pari vuotta ja voinut tähän mennessä aina hyvin, vaikka ruukku onkin ollut pieni. Nyt ajattelin kerrankin noudattaa saamiani ohjeita ja vaihtaa sen isompaan ruukkuun ja kuinkas kävikään – lehdet roikkuvat alaspäin ja illan aikana kaksi lehteä jatkanut matkaansa koskettaen nyt jo tason pintaa, byää.

Asiaa viherkasveista ja niiden hoidosta

Raunioinen meni myös maata myöten eilen illalla ja huolestuneena päätin vaihtaa sen ensimmäiseen vapaana olleeseen umpinaiseen ruukkuun. Aamulla kaunotar oli taas jo voimissaan, kasvien selviytymiskykyä ei joskus voi kuin ihmetellä.

Asiaa viherkasveista ja niiden hoidosta

Lasipurkit loppuivat kesken ja rykäisin tämän aloeveran Eva Solon orkidearuukkuun, jossa se ilmeisestikin tykkää asustella. Tuollainen pieni vauvakin tuolta mullasta on ylös noussut ja kauniisti kohti suoraan kurottaa isommatkin lehdet.

Asiaa viherkasveista ja niiden hoidosta
Asiaa viherkasveista ja niiden hoidosta

Nyt Yle Areenan ääreen seuraamaan vaalivalvojaisia ja jännittämään selviääkö tuleva presidentti yhden äänestyksen taktiikalla.

Ihanaa iltaa kaikille!

Lue myös: Kasvit rennosti lasipurkkeihin


Seuraa myös somessa 

Asupostaus – Dr Martens klassikkobootsit

Kaupallinen yhteistyö: House of Brandon

Synttärini lähestyvät ja hyödynsin yhteistyökumppaniltani House of Brandonilta saamani lahjakortin Dr. Martensin klassikkobootseihin. Näitä kenkiä kuolasin ja manguin äidiltani 90-luvulla ollessani teini-ikäinen, mutta kitinästäni huolimatta en näitä katu-uskottavia ikimuodikkaita maihareita omakseni saanut. Nyt kun ysäri on muodissa, muistuivat mieleeni nämä dancetähti Alexiankin jalassa aina nähdyt klassikot ja aivan kohta koittava 35-vuoden merkkipaaluni on hyvä syy hankkia katu-uskottavuutta, vai mitä?

Dr. Martens Mono Black Smooth klassikkomaiharit - Asupostaus
Dr. Martens Mono Black Smooth klassikkomaiharit - Asupostaus
Dr. Martens Mono Black Smooth klassikkomaiharit - Asupostaus

Dr. Martens Mono Black Smooth saappaat

Dr. Martens Mono Black Smooth -saappaisiin päädyin niiden yksinkertaistetun mallin vuoksi. Kaikki ylimääräinen kilke on karsittu pois ja jäljellä on vain sileää pikimustaa nahkaa, mustaa metallia ja mustat napakkaa tekoa olevat kengännauhat. Parhaimmillaan nämä klassikot ovat sopivasti kulutettuina ja minulla onkin luvassa kova työ saada aikaiseksi näihin uutukaisiin kenkiini elonmerkkejä.

Lesti on mielestäni keskivertoa, ei liian leveä muttei missään nimessä myöskään kapea. Jalassa kenkä tuntuu aluksi hieman omituiselta, johtuen paksusta nahasta ja siitä ettei se ole varsinkaan varren kohdalta vielä pehmennyt.

Dr. Martens Mono Black Smooth klassikkomaiharit - Asupostaus
Dr. Martens Mono Black Smooth klassikkomaiharit - Asupostaus

Maiharit, villakangastakki ja suuri huivi

Naisellinen ja formaali polvimittainen villakangastakki näyttää hyvältä maihareiden kanssa ja pitää kokonaisuuden balanssissa. Vaikka keski-ikää kohti tässä kovasti matkataankin, haluan asukokonaisuuksissani olevan trendikkyyttä ilman liian räikeää nuorekkuutta.

On kieltämättä vaikea olla tällaisessa väliinputoajan iässä, kun ei ole enää ulkoisesti nuori, vaikka sisäisesti olenkin aina 25-vuotias. En häpeä yhtään myöntää, että tykkään edelleen monista nuorille suunnatuista jutuista, jotka osa oman ikäisistäni ehkäpä sivuuttaisi pelkkänä nostalgisena hapatuksena. 😀

Dr. Martens Mono Black Smooth klassikkomaiharit - Asupostaus

Alekoodilla SALE20 saat 20% lisäalennusta kaikesta!

En tiedä oletteko jo huomanneet, mutta House of Brandonin valikoimaan on ilmestynyt nyt myös lastenvaatteet. Valikoimassa on toistaiseksi vain muutama merkki, kuten Name It, Levi´s Kids, Creamie sekä Esprit Kids, mutta kasvua on luvassa kun kesää kohden matkataan. Tutustu lastenmallistoon täällä: houseofbrandon.com/lapset

Haluan vinkata myös voimassa olevasta alennuskoodista – hyödynnä alekoodia SALE20 ja saat 20% lisäalennuksen kaikista jo alennetuista tuotteista, myös kosmetiikasta. Koodi voimassa 29.1.2018 asti.

Leppoisaa lauantaita kaikille!


Seuraa myös somessa 

Kokovalkoinen 36m2 koti Espanjan auringon alla

Olen istunut illan koneella etsimässä inspiraatiota ja ideoita talonrakennusprojektiin, jonka sisustamisessa ja materiaalivalinnoissa olen mukana auttamassa. Törmäsin juuri tähän Espanjassa sijaitsevaan 36m2 kokoiseen kokovalkoiseen kotiin, joka on niin upea että haluan jakaa löytöni teillekin!

Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota
Kokovalkoinen koti - Sisustusinspiraatiota

Vapaa-ajan asunnoksi täydellisesti remontoitu kompakti koti on täynnä pieniä nerokkaita yksityiskohtia, kuten keittiön peittävä kippiovi. Tällaisessa kodissa olisi ilo asua ja mielessäni näen miten itse sisustaisin jos tuonne muuttaisin asumaan.

Inspiroivaa perjantai-iltaa kaikille!

Kuvat: Roberto Ruiz © / cargocollective.com


Seuraa myös somessa