Olen nähnyt hirveästi vaivaa saadakseni omaa vapaa-aikaa. On ollut ihana iltaisin viettää pari tuntia omien kivojen asioiden parissa tytön mentyä nukkumaan. Monien vuosien jälkeen olen ideaalisessa tilanteessa, päivärytmimme on asettunut eskarin aloittamisen jälkeen uusiin uomiinsa ja arki rullaa eteenpäin tasaisesti kuin Agatha Christien pikajuna. Kovan kiireen ja väsymyksen tilalle on kuitenkin ilmaantunut uudenlainen ongelma, josta haluan teille tänään höpötellä.

Malttamattomuus tehdä asioita loppuun asti

Minusta on tullut ahne. Olen haalinut itselleni liikaa kaikenlaista pientä tekemistä ja huomaan monen projektin jääneen kesken. Kyse ei onneksi ole mistään oikeasta katastrofista, vaan lähinnä pään sisäisestä ajatusrumbasta joka on nyt jostakin syystä ihan vinksallaan. Minulla on tällä hetkellä lukukierroksessa viisi kirjaa, joista jokainen on piirua vaille loppuun luettu.

En tiedä miksi olen edes avannut uuden kirjan ennen kuin vanha tai osa vanhoista kirjoista on luettu loppuun. Yksikään kesken jääneistä kirjoista ei ole edes huono, mikä selittäisi lopahtaneen lukuinnon. Olen onnistunut vakuuttamaan itselleni että ”joojoo, luen tuon loppuun sitten kun ole tämän uudemman tästä lukaissut” mutta kun viisi kertaa syöttää itselleen samaa pajunköyttä, joutuu tilanteeseen jossa on pakko miettiä mikä on tärkeintä.

Onneksi kaksi kirjoista oli kirjaston lainakirjoja, ne pakkasin juuri reppuuni odottamaan palautusta – poissa silmistä, poissa mielestä… ja kenties palaan niiden pariin tulevaisuudessa uudemman kerran, kunhan saan kaiken muun pois alta ensin.

Keskeneräisyys ärsyttää

Toinen itseäni ärsyttävä asia on niinkin mitättömän oloinen kuin kynsien lakkaaminen. Olen monena iltana aloittanut manikyyrin, liottanut käsiä kuumassa vedessä, käsitellyt kynsinauhat ja laittanut voiteet imeytymään. Sitten huomaan uppoutuneeni tekemään jotakin ihan muuta. Kun tajuan asian, on kello jo niin paljon että varsinainen kynsilakka jää laittamatta.

Vakaasti päätän jatkaa projektiani heti seuraavana päivänä, mutta aina tulee jokin uusi innostavampi asia vastaan. Tuoreimpana torkkupeiton neulominen jonka aloitin tiistaina, jatkoin torstaina ja siihen sekin sitten taas jäi.

Netflix – Sohvaperunan paras ystävä

Ja sitten on Netflix, tuo sohvaperunan graalin malja, jonne on iloisesti syyskuun aikana ilmestynyt lukemattomia ”pakko katsoa” elokuvia ja dokumentteja sekä tietysti myös lempisarjojeni uusia kausia. Ei pitäisi valittaa tästäkään, hyvähän se on että löytyy katseltavaa tylsän elokuvakesän jälkeen.

Itselläni ongelma on lähinnä se että vetelen hillittömiä sarjamaratoneja, kun en malta olla katsomatta seuraavaa ja seuraavaa jaksoa. Silmät väsymyksestä vetisenä raahaudun puolen yön jälkeen untenmaille, herätäkseni torkutuksen jälkeen viimeistään 6:30 kuten joka aamu viikonloppua lukuunottamatta. Unenpuute on alkanut näkymään hömelönä olotilana, niska on taas jumissa pahemman kerran ja sähläilen normaalia enemmän. Tiputtelen myös kuppeja ja unohdan ostaa kaupasta kahvia, vaikka juuri sen takia kauppaan menin, jne.

Olen todella iloinen ja onnellinen siitä että minulla on iltaisin vapaa-aikaa, jonka saan pyhittää itselleni. Vaativa pikkulapsiarki on historiaa ja saan nukkua yötkin yleensä rauhassa. Kaikki asiat ovat tällä hetkellä oikeastaan todella hyvin ja ainut mikä hiertää mieltä on tuo itse aiheutettu päänsisäinen kiire ja ahneus tehdä kaikki just nyt heti samantien. Tälläisen ongelman edessä en ole vielä ollut ja on hassua huomata miten vaikea on ikäänkuin luovuttaa, jättää kirjat kesken ja kantaa ne pois, pistää Netflix kiinni kesken elokuvan kun väsyttää jne.

Huomaan sinnitteleväni ihan naurettavien asioiden äärellä. Kirjoittelen muistilapulle aidosti tärkeiden työ- ja eskariasioiden joukkoon ”katso viimeinen jakso sarjasta X” tai ”muista lakkata kynnet loppuun”. Tarttis jotain nyt tehdä, jotta saan ahneuden, suorittamisen ja kesken jääneiden juttujen aiheuttaman stressikierteen poikki, elämässä kun tehtävää riittää muutenkin. Ensimmäinen askel oli viedä lainakirjat kesken lukemisen takaisin. Ihmeen vaikealta tuntui tuokin, ihan kuin joku olisi suputtanut vieressä että olen laiska ja saamaton.

Älkää ymmärtäkö minua väärin, olen onnellinen ja iloinen ihminen ja erittäin kiitollinen tämän hetkisestä tilanteestani. Halusin vain saada tämän mieltäni vaivaavan turhan mutta jäytävän asian pois sydämeltäni, josko se auttaisi minua ottamaan rennommin.

Tänään en avaa Netflixiä enkä kirjoja, en lakkaa kynsiä tai neulo torkkupeittoakaan. Aion syödä pitkään ja hartaasti, ja käydä kunnon lenkillä koirulin kanssa. Aion saunoa kynttilänvalossa niin kauan kuin mieli tekee ja sen jälkeen en tee mitään, en yhtikäs mitään. 🙂

Leppoisaa lauantaita kaikille!