Fira ryhmärakentaminen – Yhdessä teemme enemmän

Kaupallinen yhteistyö: Fira

Minut kutsuttiin mukaan suunnittelemaan ja ideoimaan Firan ryhmärakentamiskohdetta, jossa asuntomessuiltakin tutut ryhmärakentamisen perinteet mahdollistavat yhteisöllisyyden ja omaan asuinympäristöön vaikuttamisen kerrostaloasujille. Suunnitteluryhmään kuuluu myös hyvä ystäväni Irina, jonka kanssa tutustuimme vuonna 2001 yhteisen taloyhtiön ja naapuruuden ansiosta.

Talossamme oli tiiviisti toimiva talotoimikunta, joka järjesti useita juttuja talon asukkaiden iloksi, kuten grillailua, pihapelejä, kesäjuhlia, lenkkisaunaa ja pikkujouluja. Ilman tätä yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä emme ehkä olisi Irinan kanssa löytäneet koskaan toisiamme. Tämä on projektina erityisen kiinnostava, koska nautin kerrostaloasumisesta ja oli ilo saada olla mukana Firan ryhmärakentamisen kampanjassa!

Fira Ryhmarakentaminen kokemuksia hankkeen suunnittelusta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Fira Ryhmarakentaminen kokemuksia hankkeen suunnittelusta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Ryhmärakentaminen on yhteisön summa

Ryhmärakentamisessa tai -rakennuttamisessa rakennuttajana toimii perinteisen rakennusyrityksen sijaan joukko yksityisiä ihmisiä, eli tulevia asukkaita, jotka ovat suunnittelun keskiössä koko rakennusprosessin ajan ideoinnista suunnitteluun sekä toteutukseen.

Joustava palvelumalli tarjoaa mahdollisuuden määritellä sekä oman vaikuttamisen tason että vaiheen, jossa astutaan mukaan prosessiin. Aikaisempaa kokemusta tai tietoa rakentamisesta ei tarvita. Tämä on turvallinen tapa rakentaa itselleen ja perheelleen unelmien kerrostalokoti miellyttävässä asuinympäristössä. 

Fira Ryhmarakentaminen kokemuksia hankkeen suunnittelusta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Modernisoitu nykyaikainen malli

Ryhmärakentaminen tekee näyttävän paluun, yhdistäen nykypäivän monimuotoiset asumisvaatimukset yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa tehdään ihmisten näköisiä koteja ja rakennetaan viihtyisämpää kaupunkia. 

Helsingin ensimmäinen ryhmärakennuskohde valmistui yli sata vuotta sitten. Yli 60 vuoden ajan se oli merkittävä rakennusmuoto, kunnes grynderit valtasivat alan 1950-luvun jälkeen. Ryhmärakennuskohteita löytyy mm. Bulevardilta, Sturenkadulta sekä Johanneksentieltä Helsingistä. Nyt aika on kypsä ryhmärakentamisen paluulle! 

Fira Ryhmarakentaminen kokemuksia hankkeen suunnittelusta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Ryhmärakentamisen 7 eri vaihetta

1. Liity yhteisöön – Ryhmärakentajien yhteisöstä saat ensikäden tietoa uusista hankkeista, tapaat samanhenkisiä ihmisiä ja löydät luotettavia kumppaneita tueksesi, jos päätät lähteä mukaan rakentamaan. Saatat löytää myös tulevat naapurisi!

2. Tutustu ryhmärakennuskohteisiin – Ryhmärakennuskohteita löytyy Helsingin keskeisimmiltä paikoilta. Olet kenties kävellyt niiden ohi ja ihaillut niiden hienoja ympäristöönsä sointuvia muotoja mm. Kampissa, Töölössä ja Alppilassa. Uusia ryhmärakennuskohteita löytyy tällä hetkellä Jätkäsaaresta ja Kalasatamasta, tutustu kohteisiin TÄÄLLÄ.

3. Osallistu yhteissuunnitteluun – Firan järjestämässä suunnittelutilaisuudessa pääset kertomaan omat visiosi ja toiveesi tulevan taloyhtiön tiloihin. Pohjapiirustusten lisäksi pääset vaikuttamaan yhteisiin tiloihin, piha-alueisiin sekä teknisten ratkaisujen toteutukseen yhdessä ryhmärakennustiimin kanssa. Miltä kuulostaisi kattopuutarha tai talon asukkaiden oma kuntosali? Entäs kylpylämäinen saunaosasto tai uima-allas? Yrittäjyyden ja kotona työskentelyn yleistyessä voisi erillinen toimistotila taloyhtiön alakerrassa olla tarpeen? Ikioma elokuvateatterikin houkuttelisi… Vaihtoehtoja yhteisten tilojen käyttötarkoituksille on lukemattomia, eikä ryhmärakentamisprojektissa tarvitse tyytyä pelkkään pesutupaan tai vanhanaikaiseen kerhohuoneeseen, jossa kukaan ei koskaan käy.

4. Hankkeen julkaisu ja asukkaiden haku – Kun alustavat suunnitelmat ja asuntokohtaiset kustannuslaskelmat ovat valmiina, on aika julkistaa hanke ja avata asuntoilmoittautuminen. Kohteen suunnitteluun aikaisemmassa vaiheessa osallistuneet ovat etusijalla hakijoiden joukossa. 

5. Oman kodin suunnittelu – Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin voit tehdä kerrostalokodista juuri sellaisen kuin haluat. Saat vapaasti päättää kodin kaikista pintamateriaaleista, keittiön mallista ja koosta, kodinkoneista, väliseinien tarpeesta ja paikasta. Vain märkätilat ovat huoneistoissa kiinteät, mutta niihinkin voi tehdä joustavia muutoksia. Voit lisätä kylpy- tai poreammetta, pientä tai suurta saunaa, kenties kodinhoitohuonetta, eriyttää wc-tila kylpyhuoneesta…

6. Rakentaminen alkaa – Kohteen osakkaat ovat tiiviisti mukana rakennustyössä ja pääsevät vierailemaan työmaalla eri rakennusvaiheiden yhteydessä. Osakkaat saavat tunnukset portaaliin, josta voivat seurata projektin etenemistä, kustannusten jakaantumista ja kommunikoida rakennuttajan kanssa lähes reaaliajassa. 

7. Onnea uuteen kotiin! Ikioma itse suunniteltu koti on viimein valmis.

Fira Ryhmarakentaminen kokemuksia hankkeen suunnittelusta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

9 hengen rakennustiimi

Ideoimme yhdeksänhenkisen tiimin voimin ryhmärakentamishanketta ja laitoimme kunnon aivoriihen pystyyn yhteisöllisyyden maksimointia ja taloyhtiön yhteisiä tiloja suunnitellessa. Teimme omat moodboardit, joihin keräsimme inspiraatiokuvia lehdistä ja pidimme pienet presentaatiot omista visioistamme ja siitä millaisia asioita löytyisi unelmiemme taloyhtiöstä.

Tiimikaverini toivat omien moodboardiensa avulla esiin erinomaisia vaihtoehtoja ja uudenlaisia näkökulmia. Mainitsemisen arvoisia olivat mm. mobiilisovelluksella toimiva taloyhtiötekniikka ja erillinen varauskalenterilla varustettu hotellihuonemainen tila vieraiden majoittamiseen. Myös yhteinen lounge-tyylinen tunnelmallinen oleskelutila (ja takka tietenkin), jossa talon asukkaat voisivat viettää aikaa silloin kun kaipaa seuraa, sai kannatusta.

Fira Ryhmarakentaminen kokemuksia hankkeen suunnittelusta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Fira Ryhmarakentaminen kokemuksia hankkeen suunnittelusta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Omat unelmani ryhmärakennuskohteeseen

Kuntosali ja saunaosasto oman hyvinvoinnin ja kunnon parantamiseen. Viikottainen naisten ja miesten lenkkisaunavuoro on minulle nostalginen ja haluaisin palauttaa tuon perinteen.

Keittiöllä varustettu yhteinen tila, jossa voi leipoa ja kokkailla isolla porukalla. Kesällä voisi viettää grillibileitä ja talvella pitää pullatalkoita koko talon voimin.

Kutsuva kompaktin kokoinen aulatila kuulumisten vaihtoa varten, naapurin kanssa voisi jäädä toviksi jutustelemaan olematta muiden kulkijoiden tiellä rappukäytävän oviaukossa.

New Yorkista vaikutteita saanut kattopuutarha. Puolet puutarhasta katetaan kasvihuonemaisesti, jolloin tilaa voi hyödyntää omien yrttien ja taimien viljelyssä läpi vuoden. Lähiruoka saisi aivan uudenlaisen merkityksen, kun voisi hakea pastakastikkeeseen tarvittavat yrtit ja tomaatit suoraan omalta katolta. Kattopuutarhassa olisi ihana istua termoskahvin kanssa kirjaa lukemassa ja ottaa aurinkoa ilman uteliaiden katseita.

Ehdotin myös että jokaisesta taloa rakentamassa olleesta, siihen vaikuttaneesta ja tietysti asukkaista otettaisi polaroid-kuvat, joista tehtäisi kollaasitaulu kaikkien nähtäville. Naapurin kasvot pysyisivät paremmin muistissa ja talon historia tallessa. Eikö olisikin mielenkiintoista tietää minkälaisia ihmisiä omassa kodissa on aikaisemmin asustellut?

Fira Ryhmarakentaminen kokemuksia hankkeen suunnittelusta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Kerrostaloasumisen hyvät puolet

Kerrostaloasumisessa on paljon hyvää. Minulle henkilökohtaisesti tärkeimpiä ovat huoltovapaus (isännöitsijä ja huoltoyhtiö pitävät talon ja piha-alueen kunnossa) sekä yhteisöllisyys ja yhdessä toimiminen. Kerrostalossa naapuri on melkein kuin perheenjäsen. Hyvä naapuri on mukava ja luotettava asuinkumppani, jolta voi pyytää apua vaikkapa kukkien kasteluun lomamatkan ajaksi.

Olen asunut aikuisiällä kuudessa eri kerrostaloyhtiössä, joista jokainen on ollut asuinympäristönä erilainen. Viihtyisyydeltään yksi on ylitse muiden, sieltä minulle jäi takataskuuni kauniita muistoja ja monta mukavaa ihmistä, joiden kanssa vaihtelemme kuulumisia yli kymmenen vuotta naapurisuhteen päättymisen jälkeenkin.

Tällainen oman talon sisällä tapahtuva verkostoituminen on viime vuosikymmenen aikana tuntunut kadonneen. Enää ei välttämättä edes tervehditä ohi kulkevaa naapuria, tai osallistuta kevättalkoisiin. On vaikea keksiä keskustelun aloitukselle jäänmurtajaa, kun yhteistä tekemistä ei talon sisällä ole.

Pakko myös myöntää, että nykyisessä taloyhtiössäni asuu tälläkin hetkellä naapureita, joista en tiedä mitään muuta kuin postiluukussa olevan sukunimen. Pitäisi ottaa mallia Täydelliset naiset -sarjasta ja fiktiivisestä Amerikan asuntomessumaisesta Wisteria Lanesta, siellä uusi asukas toivotetaan aina tervetulleeksi itse leivotulla piiraalla. 🙂

Fira Ryhmarakentaminen kokemuksia hankkeen suunnittelusta - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Kustannustehokasta rakentamista

Asuminen on kallistunut vuosi vuodelta ja mahdollisuudet vaikuttaa rakennusprosessiin ovat yleensä hyvin rajalliset. Ryhmärakentamisen valttikortteina on yhteisöllisyyden ja naapureihin tutustumisen lisäksi rahallinen säästö sekä vallan siirtyminen rakennuttajalta asukkaille. Ryhmärakentamalla vaikutat päätöksiin sekä valintoihin ja maksat vain toteutuneista kustannuksista. Lisätietoja ja ryhmärakennuskohteita löydät: ryhmärakentaminen.fi

Ryhmärakentamissarjan seuraavassa osassa keskitytäänkin yhteisten tilojen sijaan huoneiston suunnitteluun. Pääsin visioimaan meille ikioman kodin pohjaratkaisuineen, materiaalivalintoineen ja sisustuksineen yhdessä Firan ja arkkitehtitoimisto Voima Graphicsin kanssa. Tästä kerron lisää noin viikon kuluttua!

Aurinkoista torstaita kaikille!

Lue myös: Fiksua rakentamista – Ikioma unelmakoti kerrostalossa


Seuraa myös somessa 

Sisustukseen sopivat kuntoiluvälineet FitWoodilta

Kaupallinen yhteistyö: FitWood of Scandinavia

Voiko kotikuntoiluväline olla tyylikäs? Kyllä voi! Pääsin yhteistyön merkeissä tutustumaan ja testaamaan kotimaisen FitWoodin tyylikkäitä ja sisustuksellisia kotikuntoiluvälineitä, joista riittää iloa ja aktiviteettia koko perheen tarpeisiin. Tämä uusi suomalainen startup-yritys tuo markkinoille katseenkestävän tuotesarjan, johon kuuluu mm. voimapyörä, hierontarulla, leuanvetotanko ja voimistelurenkaat. Tuotteet valmistetaan Suomessa pohjoismaisesta puusta perinteitä kunnioittaen ja nykypäivän tyylivaatimuksia vastaten. FitWood uudistaa kotikuntoilun ja fitness-maailman kohtuuhintaisilla design-kuntoiluvälineillään!

Tyylikkäät kotikuntoiluvälineet FitWood of Scandinavia - Sisustusbloggaajan suosikit Omakotivalkoinen

FitWood voimapyörä tehokkaaseen treeniin

Kotijumppasarjani on kaivannut lisäbuustia jo pitkään ja FitWoodin Krejag-voimapyörä totisesti sitä antoi. Ei uskoisi että noikin pieni ja viattoman näköinen kuntolaite paljastuu varsinaiseksi paholaiseksi, varsinkin keskivartalomakkaroille.

Voimapyörän avulla treenatessa tuntee jo 30 sekunnin kohdalla kuinka keskivartaloa polttaa ja se kiristyy kasaan, uskomaton väline. Tehokkuutensa lisäksi se on myös kaunista katseltavaa, eikä sitä tarvitse vaativammankaan sisustussilmän omaavan piilottaa.

Tyylikkäät kotikuntoiluvälineet FitWood of Scandinavia - Sisustusbloggaajan suosikit Omakotivalkoinen

FitWood M-Roll 85 hierontarulla

M-ROLL 85 on kehon omatoimiseen hierontaan ja venytykseen soveltuva hierontarulla. Tätä apuvälinettä suosittelen aivan jokaiselle kuntoilun määrästä riippumatta. Leveällä rullalla saa rentoutettua selän lisäksi myös jalat reisistä pohkeisiin. Tunne on kertakaikkiaan uskomaton enkä osaa edes kuvata sitä lämmintä virtausta joka valtaa koko kehon. 

FitWoodin M-ROLL-rullan valmistuksessa on käytetty triplasti tiheämpää solumuovia verrattuna lukuisiin muihin suosittuihin pilates- ja hierontarulliin. Tuotekehitys on tehty käyttäjien palautteen pohjalta sekä ulkonäön että materiaalin joustavuuden osalta. Rakenne on erittäin jämäkkä ja kestävä, mitä tottuneet käyttäjät yleensä arvostavat. 

Tyylikkäät kotikuntoiluvälineet FitWood of Scandinavia - Sisustusbloggaajan suosikit Omakotivalkoinen

Osallistu FitWood lahjakortin arvontaan

Yhteistyön merkeissä pyöräytän käyntiin FitWoodin 100 euron arvoisen lahjakortin arvonnan. Arvontaan voit osallistua kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa mikä FitWoodin tuotteista herätti sinun kiinnostuksesi. Tuotevalikoiman löydät TÄÄLTÄ. Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 9.3.2016 klo 23:59 asti.

Tyylikkäät kotikuntoiluvälineet FitWood of Scandinavia - Sisustusbloggaajan suosikit Omakotivalkoinen

Sisustukseen sopivat kuntoiluvälineet

Tuomme tämän päivän kiireisille ja materiaalin yltäkyllästämille ihmisille takaisin sen pienen palan menneisyyttä, josta esi-isämme ovat saaneet nauttia. Nimittäin rakkaudesta kauniiseen puhtaaseen luontoon ja sen tarjoamiin fyysisiin haasteisiin, jotka olivat heille arkipäivää perhettä kasvatettaessa ja elätettäessä. Onhan puu ollut aina merkittävä osa pohjoismaalaista sisustusta. – FitWood

Katso heidän syntytarinansa ja ihastu! Tämä kotimainen uusi innovaatio tuo tehokasta ja toimivaa tyylikkyyttä kotikuntoiluvälineisiin. Lisätietoa tuotteista ja taustoista löydät osoitteesta: fitwood.fi

Aurinkoista päivää kaikille!


Seuraa myös somessa 

5 vinkkiä muuttajalle!

Olen ollut lyhyen ajan sisällä mukana viidessä eri muutossa, viimeisin muuttokeikka oli tänään. Muuttoja olen tehnyt elämäni varrella enemmänkin, kokonaisluku taitaa pyöriä jossakin 20-30:nen välillä, joten kokemusta löytyy jos jonkinlaisista pakkaus- ja tavarankantotavoista. Nyt kun hikikään ei ole vielä ehtinyt kunnolla laskemaan, on hyvä hetki kirjoittaa tuoreet ajatukset talteen. Tässä siis viisi tärkeintä vinkkiä muuttajalle!

5 vinkkiä muuttajalle - Näin pakkaat ja purat muuttokuorman tehokkaasti - Omakotivalkoinen

5 vinkkiä muuttajan avuksi

Muuttopakkaus ja kuljetus

1. Pakkaa ajoissa! Tämä on ehdottomasti tärkein vinkki kaikista, sillä monesti kohteeseen saapuessa on osa tavaroista hujan hajan ja ensimmäinen tunti menee osalla porukasta siihen, että pakataan irtotavaraa laatikoihin, kasseihin ja muovipusseihin. Näinpä tärkeät ruuvimeisselit, sokeripalat ja lompakot saattavat joutua hukkateille ja hyvin usein uuteen osoitteeseen matkaa ehtaa roskaakin, kun pakkaaja ei ole täysin perillä mitkä tulevat mukaan ja mitkä kannetaan roskikseen. 

2. Isojen huonekalujen ja pesukoneiden kantaminen paikasta toiseen on aina samanlaista, yhtä äheltävää ja tuskaisaakin joskus. Nokkakärryt ovat avainsana, nopeuttaa ja helpottaa kantajien työtä huomattavasti. Nokkakärryjä voi vuokrata parin kympin hintaan mm. muuttofirmoilta, kuljetusliikkeiltä ja rakennustavarakauppiailta. Mikäli tapana on vaihtaa maisemaa usein, suosittelen ostamaan ikiomat nokkakärryt esim. Biltemasta.

3. Jotkin kalusteet on helpompi ja parempi kuljettaa kokonaisina, joten talon hisseistä, käytävistä ja portaista riippuen on joskus parempi jättää huonekalu purkamatta. Jenkkisänkyihin ja runkopatjasänkyihin suosittelen jättämään jalat kiinni. Näin sänky voidaan laskea maahan eikä se likaannu – säästää kantajien voimia ja ehkäisee likaantumista.

5 vinkkiä muuttajalle - Näin pakkaat ja purat muuttokuorman tehokkaasti - Omakotivalkoinen

Muuttokuorman purkaminen määränpäässä

Muuttokuorman purkaminen paikalleen

Sitten päästäänkin lempiaiheeseeni eli tavaroiden pakkaamiseen, johon kuuluu kaikki kodin materia tekstiilejä lukuunottamatta. Tämä ryhmä on kaikista suurin ja sen kuljettamiseen kuluu eniten aikaa. Monesti jossakin vaiheessa muuttokeikkaa käy niin että jokin pikkulaatikko, pussukka tai nyssykkä hajoaa tai keikkaa nurin ja tavarat ovat pitkin piennarta. Tämmöisiä hetkiä koettiin tänään monta, ärräpäitä pääsi kaikilta tasaiseen vauhtiin pitkin päivää. 😀 

4. Pakkaa tavara samankokoisiin pinottaviin kantoaukollisiin laatikoihin. Jos et halua ostaa tai vuokrata muuttolaatikoita, voi ruokakaupoista hakea banaanilaatikoita ilmaiseksi. Monet kaupat säästävät banskulaatikoita juuri tätä tarkoitusta varten, joka päivä joku käy nimittäin niitä kyselemässä. Jos tavaraa on paljon, tarvitaan laatikoitakin paljon. Tämä kannattaa ottaa huomioon ja suosittelen että banaanilaatikoiden kerääminen aloitetaan vähintään 2 viikkoa ennen muuttopäivää. 

5. Pakkaa tekstiilit sopivan painoisissa satseissa jätesäkkeihin – vaatteet yhteen (tai kahteen jos on paljon vaatteita), takit toiseen, pyyhkeet ja liinavaatteet kolmanteen, verhot neljänteen, petivaatteet viidenteen, likapyykki kuudenteen jne. Täytä säkki hieman yli puolen välin, ota säkin suuaukko tiukkaan puristukseen, istu hajareisin säkin päälle ja puhalla siitä ilmat ulos, sitten säkki solmuun ja sivuun odottelemaan muuttopäivää.

Ainoa poikkeus on takkisäkki. Mikäli pakkaat ne henkareineen, silloin pussi kannattaa jättää auki jolloin henkarin koukut eivät tee säkkiin reikiä. Näitä säkkejä saa yksi ihminen kannettua jopa neljäkin kerralla. Niillä saa erinomaisesti tiivistettyä myös muuttokuorman auton kyytiin, jolloin kalusteet eivät heilu ja kolhiinnu kuljetuksen aikana. Pisteenä iin päälle – niiden sisältö on helppo perillä purkaa suoraan kaappiin.

5 vinkkiä muuttajalle - Näin pakkaat ja purat muuttokuorman tehokkaasti - Omakotivalkoinen

Älä unohda häkkivarastoa

Lisäbonuksena muistutan häkki- ja ulkovarastojen tyhjennyksestä. Mielestäni olisi fiksuinta pakata varastotavara autoon viimeiseksi sen helppouden suhteen. Niiden matka on varastosta varastoon, viimeisenä sisään ja ensimmäisenä ulos. Joskus saattaa käydä kuitenkin niin kuin ystäväni muutossa, että varasto unohtui muuttohulinassa kokonaan ja sitä varten piti erikseen lähteä ajelemaan tyhjällä isolla autolla uutta keikkaa.

5 vinkkiä muuttajalle - Näin pakkaat ja purat muuttokuorman tehokkaasti - Omakotivalkoinen

Muista tauot ja ota rennosti

Muuttaminen kiristää aina pinnaa, omaa ja kantoapulaisten, joten muistakaa pitää hyvää fiilistä yllä, muistaa vedenjuomistauot ja olla riittävän tehokkaita. Musiikki on myös hyvä lääke väsymiseen, kivojen biisien tahdissa jalkakin nousee kevyemmin ja aika lentää nopeammin.

Nyt suihkuun ja nukkumaan, huomiseen!


Seuraa myös somessa