Kuukauden Shoppailut 2015 – Syyskuu

Syyskuussa shoppailin aika maltillisesti, vaikka sorruinkin New Yorkissa törsäämään muutaman satalappusen uusiin vaatteisiin. Sisustuspuolelta ostin yhden pitkäaikaisen haaveeni alekampanjaa hyödyntämällä, yllättävänä heräteostoksena, koska en ollut varautunut etukäteen 20% alennuksen ilmestymiseen.

Kuukauden Shoppailut postaussarja Syyskuu 2015 sisustusostokset

Syyskuun ostoksia kotiin

Louis Poulsenin AJ-valaisinsarjani täydentyi haaveilun kohteena pitkään olleella valkoisella AJ-seinävalaisimella, joka tosin on vieläkin asentamatta ja piilottelee parhaillaan laatikoston uumenissa. Valaisimen lisäksi ostin 8kpl edullisia callunoja, jotka toivat mukanaan ihanan syksyistä tunnelmaa parvekkeelle. 

Kuukauden Shoppailut postaussarja Syyskuu 2015 Habitaren tuliaiset

Ihania yhteistyötuotteita

Habitare -messujen yhteydessä minua hemmoteltiin ihanilla yllätyksillä Tapio Anttilan sujauttessa mukaani hänen uuden Tapio Anttila Collection -mallistonsa upean mustavalkoisen logotyynyn. Myös Zinotin Susanna lahjoitti minulle Mayn XS-kokoisen teräskorin sekä ylijäämäkankaasta ommellun Mayn -koristetyynynpäällisen. Tapio Anttilan koristetyynystä ja Mayn teräskorista on tulossa omat postauksensa ensi viikon aikana. Mayn koristetyynystä voit käydä lukemassa TÄÄLTÄ.

Kuukauden Shoppailut postaussarja Syyskuu 2015 vaatteet ja asusteet

New Yorkin ostoksia

Vaatteita en ollut suunnitellut ostavani lentosukkia lukuunottamatta laisinkaan, mutta niinpä vaan lompakon nyörini löystyivät New Yorkissa. Zarasta ostin äärettömän ihanan takaa pidemmän läpikuultavan puseron, josta on tullut lempparini pillifarkkujen, suorien housujen ja jopa legginsien parina.

Expressistä tuli ostettua vähän enemmän ja osan vaatteista olenkin jo teille esitellyt TÄÄLLÄTÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ. New Yorkin siluetilla varustettu turistipaita oli turhakeostos, mutten kadu sitä yhtään.

Ennen matkalle lähtöä ostin Zarasta kauniin mustan laukun, josta kerroin teille pakkauspostauksessa. Laukku osoittautui erittäin tarpeelliseksi hankinnaksi, enkä käyttänyt pientä Tiger of Swedenin laukkuani kuin yhden ainoan kerran koko Nykin reissun aikana. Sekin kerta oli iltamyöhäisellä pizzapalaa kadunvarresta yöherkuksi hakiessa. Zaran laukku on valitettavasti keinonahkainen ja sen takia sillä ei tule olemaan pitkää käyttöikää, mutta 25 euron menetys muovilaukusta ei ole onneksi suuri.

Lompakko kaventui omien ostoksieni lisäksi myös tytölle tekemistäni Disney Store -ostoksista, sekä siskojen ja ystävien Victoria´s Secret -tuliaisista, joista postasinkin aikaisemmin tänään.

Ihanaa illanjatkoa kaikille & huomiseen!


Seuraa myös somessa 

Disney Store & Victoria´s Secret – Times Square NYC

Syyskuun shoppailupostausta luonnostellessani tajusin, että enhän minä ole ehtinyt postailemaan teille vielä edes New Yorkin tuliaisistakaan. Siispä muutos postaussuunnitelmiini ja kurkkaus Times Squarella sijaitsevaan Disney Storeen sekä Victoria´s Secretin ostoksiini, joilla lahjoin siskot ja sukulaiset kotiin palattuani.

Disney Store New York katsaus myymälään
Disney Store New York katsaus myymälään
Disney Store New York katsaus myymälään

Disney Store Times Square

Times Squaren vilinässä sijaitseva Disney Store oli yksitasoinen myymälä ja sen pienuus tuli hieman yllätyksenä. Pienestä koostaan huolimatta villinnyimme Irinan kanssa shoppailemaan, emmekä olleet ainoat lapsen tasolle taantuneet aikuiset kyseisessä kaupassa. 😀

Kompaktin kokoisesta lelukaupasta löytyi runsaasti Disney Princess -asuja sekä Disney Animator´s -keräilynukkeja, joita meidänkin neidille on kertynyt kolme – Belle, Tähkäpää ja Jasmin.

Disney Store New York katsaus myymälään
Disney Store New York katsaus myymälään
Disney Store New York katsaus myymälään

Prinsessamekkoja aikuisille ja lapsille

Myymälässä oli muistettu mukavasti myös aikuisia. Vaatteita löytyi vähän jokaiseen makuun, samoin kuin kahvikuppeja ja keräilyharvinaisuuksia, joista osa oli koristeena ja osa ostettavissa. Pahoittelen muutamien kuvien heikkoa laatua – räpsimme melkoisessa väentungoksessa jättikokoiset ostoskorit käsivarressa keikkuen.

Disney Store New York katsaus myymälään
Disney Store New York katsaus myymälään
Disney Store New York katsaus myymälään

Näyttävä Frozen-teema

Näyttävä Frozen -teema odotti jo heti sisäänastuessa ja itse hullaannuin aivan totaalisesti. Ostin tytölle vaikka ja mitä, satanen sujahti myyjän kouraan nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa, viuh.

Disney Store New York katsaus myymälään
Disney Store New York katsaus myymälään
Disney Store New York katsaus myymälään
Disney Store New York katsaus myymälään

Tuliaisia Disney Storesta

Disney Storessa kannattaa ehdottomasti käydä Times Square -visiitin yhteydessä. Niin upeita ja uniikkeja juttuja on tarjolla, ja vahvinkin lompakonvartija heltyy näiden hepeneiden edessä. Olisipa itsekin vielä prinsessaikäinen…

Lukuisista vaihtoehdoista valikoin neidilleni lopulta tämän upean Elsa-mekon kimaltavine viittoineen ja läpikuultavine jäähihoineen. Myös kimalluksella täytetyt pillimukit nappasin mukaani kassajonossa kököttäessäni, niitä kun sai kaksi yhden hinnalla. Lisäksi ihastuin Frozen Annan ja Elsan Animator´s -minibokseihin.

Disney Store New York katsaus myymälään

Varokaa satuhahmojen invaasiota

Satuhahmoasuihin pukeutuneita tyyppejä oli Times Square pullollaan ja niitä oli hauska seurailla kauempaa. Varoituksen sana kuitenkin kaikille – kyseiset tyypit ryntäävät salakavalasti turistin näköisten luokse kuvattavaksi ja vaativat melko korkeaa taksaa kiitokseksi yllätyshyökkäyksestään.

Itse jouduin estelyistäni huolimatta yhytetyksi supersankareiden toimesta ja heidän vaatimastaan 20 dollarista annoin heille vain 8 dollaria vaivanpalkkaa. Hyihyi, huono suomalainen. 😀 Mutta varokaa siis, tai ainakin varautukaa kaivamaan kuvetta mikäli joudut taivutelluksi ryhmäkuvaukseen.

Victoria´s Secret New York katsaus myymälään
Victoria´s Secret New York katsaus myymälään

Victoria´s Secret Times Square

Victoria´s Secretin myymälästä minulla ei ole sisäkuvia, sillä kuvaaminen oli kiellettyä. Myymälä oli kooltaan järkyttävän suuri, kolmeen kerrokseen jaettu hämärästi valaistu ja tyylikäs tila. Itse kuitenkin koin pienen pettymyksen. Myymälässä ei ollut lainkaan laukkuja ja alusvaatevalikoima oli niin pinkkiä ja värikästä etten löytänyt itselleni mitään kivaa.

Asiakaskunta oli muutenkin hyvin nuorenoloista, eikä ihme sillä onhan VS:n tuotteet kohtuuhintaisia ja kivan räväköitä. Olisin kaivannut perusmallistoa, mustaa, valkoista, pitsiä ja tyyliä… liekö sitten väenpaljouden syytä, etten löytänyt ainuttakaan aikuisemmalle naiselle sopivaa alusvaatetta.

Victoria´s Secret New York katsaus myymälään

Kosmetiikkaa lahjaksi siskoille ja ystäville

Kosmetiikkapuoli sen sijaan oli herkkuja täynnä. Itselleni en innostunut ostamaan mitään, mutta sorruin hamstraamaan huulikiiltosettejä tuliaislahjoiksi parin kilon edestä. Kaikki meikkiboksit olivat osta kaksi – maksa yksi, joten minähän tein työtä käskettyä ja raahasin kotiin 6 pakettia huulivoiteita.

Niiden lisäksi halusin hemmotella herkkänenuista ja kuivaihoista siskoani ylellisellä shea-voita sisältävällä vartalosetillä, joka sekin oli paljousalennuksessa kaksi yhden hinnalla. Semmoiset shoppailut siis New Yorkin sydämestä, itselleni vaatetta ja tuliaisiksi Frozenia ja VS:ää.

Illemalla tulossa nyt sitten syyskuun shoppailuista ja ranskalainen manikyyripostaus siirtyy huomiselle. 

Kivaa päivää kaikille!

Lue myös: Shoppailua New Yorkissa – osa 1


Seuraa myös somessa 

Instagramin antimia

Olen jakanut Instagramiin blogista tuttujen kuvien lisäksi myös muutamia satunnaisräpsyjä mm. selfieiden, kynsien kasvatuskuvien, herkkukorien ja matkamukien muodossa. Jos tämmöinen arkisempi elomme kiinnostaa, niin klikkaa itsesi seuraajaksi myös Instan puolelle.

Kuvakollaasit Omakotivalkoinen Instagramissa
Kuvakollaasit Omakotivalkoinen Instagramissa
Kuvakollaasit Omakotivalkoinen Instagramissa
Kuvakollaasit Omakotivalkoinen Instagramissa

Huomenna tulossa postausta syyskuun shoppailuista ja ranskalaisen manikyyrin tekemisestä.

Huomiseen siis!


Seuraa myös somessa