Mustavalkoinen kirjakokoelma

Olen aina tykännyt lukemisesta ja joskus muinoin minunkin kotonani on ollut perinteinen kirjahylly täynnä kaikenlaisia opuksia. Olen lukenut kaikki Agatha Christien, Tess Gerritsenin, Patricia Cornwellin kirjat, sekä satoja muita dekkareita, jännäreitä, kaunareita ja elämänkertoja. Jopa marketin pokkarihyllyn Harlequineja olen tykännyt lukea. Sokeriselle romantiikallekin on joskus tilausta, vaikka olenkin enemmän salapoliisi- ja rikostarinoiden ystävä.

Kirjastokortti on ahkerassa käytössä, mutta valitettavasti Helsingin Kaupungin alati supistuva määräraha uusien kirjojen hankintaan on vaikuttanut siihen, ettei valikoimasta löydy oman makuni mukaisia erikoisempia opuksia. Näitä olen sitten katsellut kirppareilta ja nettikaupoista.

Mustavalkoinen kirjakokoelma - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Mustavalkoinen kirjakokoelma - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Uudet mustavalkoiset muistikirjat

Nava-merkkiset kivat muistikirjat löysin sattumalta Suomalaisen nettikaupasta etsiessäni itselleni yhtä Versacen muotisuvusta kertovaa vanhempaa teosta. Versacea ei löytynyt, mutta muistikirjat lähtivät mukaani. My Black Diarysta tulee kalenterini, My White Book toimii muistiona ja My Black Book menee miehelle. Kuvissa näkyvä Suomalaisenkin valikoimasta löytyvä How to be Parisian on vain lainassa, mutta alan kallistua siihen että haluan ostaa tämän omakseni.

Mustavalkoinen kirjakokoelma - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Kirjapinossa vanhaa, uutta ja lainattua

Tämä kirjapino pitää sisällään vanhoja (Design, Steve Jobs), uusia (Lady Gaga alelaarista), saatuja (Remodelista), lainattuja (Maison Martin Margiela) sekä miehen (Photographs) kirjoja.

Mustavalkoinen kirjakokoelma - Sisustusblogi Omakotivalkoinen
Mustavalkoinen kirjakokoelma - Sisustusblogi Omakotivalkoinen

Coffee table book – Kirjat joita on ilo pitää esillä

Viimeisimpänä on parissakin postauksessa jo näkynyt muotipanotteinen kirjanippu, joista Tom Ford ja kolmen kirjan Chanel Box ovat kirppislöytöjä. New York at Night -valokuvakirja on lahja ja litteämpi Chanel on Suomalaisesta tekemäni heräteostos. Olohuoneen säilytystason laatikoista löytyy vielä jokunen kirja jemmattuna.

Laitoin viime viikolla kaksi kirppikseltä ostamaani kirjaa Book Crossingin kautta kiertoon ja toivon että ne seikkailevat lukijalta toiselle mahdollisimman pitkään. Itse en ole vielä onnistunut löytämään yhtäkään kiertokirjaa, mutta ehkä minua vielä joku kaunis päivä lykästää.

Tunnelmallista iltaa kaikille!


Seuraa myös somessa 

Iltatunnelmaa olohuoneesta

Huhhelihui millaista vauhtiviikkoa elellään. Onneksi mukana kulkee toimiva puhelin ja pysyn sen avulla edes vähän kärryillä mitä blogissa, sähköpostissa ja Instagramissa tapahtuu. Tytön kanssa hetki sitten kotiin tullessamme istutin neidin suoraan ruokapöydän ääreen iltapalalle ja nappasin kameran kouraani kuvatakseni teille olohuonetta ja auringonlaskua.

Olohuone ilta-auringon valossa - Omakotivalkoinen
Olohuone ilta-auringon valossa - Omakotivalkoinen
Olohuone ilta-auringon valossa - Omakotivalkoinen

Molemmat verhot ovat viimein löytäneet tiensä ikkunalle. On se kyllä ihan totta mitä sanotaan – verhot kehystävät huoneen ja tuovat pehmeyttä. Ikkunan edusta on nyt avoin, odottaen kulma- tai divaanisohvaa joka aikanaan peittää ruman patterin taakseen.

Uuden L-muotoisen sohvan olisi tarkoitus ainakin näillä näkymin olla niin iso, että se tulisi keittiön puolella samaan linjaan Muuramen Mup-tason kanssa. Toinen kulmapala, tai divaanimoduuli, ylettäisi melkein parvekkeen ovelle asti. Saa nähdä vaihtuuko suunnitelmat vielä ennen sohvakaupoille kirmaamista.

Ihanaa illanjatkoa kaikille & huomiseen!


Seuraa myös somessa 

Myydään Muuto Stacked hyllykokonaisuus

Keräyskohteenani pitkään ollut Muuton Stacked -sarjan neljäosainen hyllykokonaisuuteni ei tule tämän enempää laajentumaan ja suunnitelmani sen toimimisesta olohuoneen säilytysyksikkönä peruuntui Muuramen Mup-tason vuoksi. Siksipäs se etsiikin nyt sitten uutta kotia ja kenties sieltä lukijoideni joukosta löytyisi sellainen?

Myydään Muuto Stacked hyllymoduuli
Myydään Muuto Stacked hyllymoduuli

Myydään Muuto Stacked hyllykokonaisuus

Hyllystöön kuuluu neljä erillistä ja itsenäisistikin toimivaa valkoista moduulia, jotka myydään varusteineen ja lisäosineen erittäin edulliseen könttähintaan. Kokonaisuus sisältää seuraavat osat:

– Stacked-podium jalustataso valkoinen. Leveys 130,8cm, syvyys 35cm, korkeus 20cm.

– Hyllymoduuli taustalevyllä pieni valkoinen. Leveys 21,8cm, syvyys 35cm, korkeus 43,6cm (pystypäin mitattuna).

– Hyllymoduuli taustalevyllä keskikokoinen valkoinen. Leveys 43,6cm, syvyys 35cm, korkeus 43,6cm.

– Hyllymoduuli taustalevyllä iso valkoinen. Leveys 65,4cm, syvyys 35cm, korkeus 43,6cm (vaakasuunnassa mitattuna).

– 5kpl Stacked-hyllykiinnike valkoinen

– Seinäkiinnitysraudat jokaiseen moduuliin podiumia lukuunottamatta.

Osia voi yhdistellä haluamallaan tavalla pinoten päällekkäin tai seinälle kiinnitettynä. Moduulien mukana tulee 5kpl valkoisia Stacked-kiinnikkeitä, joiden avulla osat pysyvät toisissaan tukevasti kiinni.

Kauppaan kuuluu myös moduulien mukana tulleet seinäkiinnitysraudat, joilla hyllyt saa kätevästi ja helposti nostettua seinälle. Hyllymoduulit on varustettu kiinteällä taustalevyllä ja ne ovat äärettömän tukevat sekä painavat. Kunto uudenveroinen, syynäsin läpi erittäin tarkasti enkä löytänyt ainuttakaan merkkiä käytöstä.

Myydään Muuto Stacked hyllymoduuli

Tästä edullisesti hyvä strattipaketti oman Muuto Stacked -kokonaisuuden rakentamiseen ja keräilyyn! Hintapyyntö koko setille vain 400 euroa ja nouto kotoamme Helsingistä. Huomioithan että Stacked -moduuleja ei voi purkaa osiin ja että podiumin pituus on 130cm! Yhteydenotot osoitteeseen miia(a)omakotivalkoinen.fi. MYYTY.

Tuotekuvat: Muuto


Seuraa myös somessa