Muuto Leaf – Täydellisyyttä kompaktissa muodossa

Olen teille tainnut aikaisemmin jo mainitakin, ettei kotoa löydy kunnollista meikkauspaikkaa pimeään vuodenaikaan. Kylpyhuoneen valaistus on täysin riittämätön, kuten myös muiden tilojen valaistus. Olenkin nyt parina aamuna hoitanut meikkailuni keittiössä liesituulettimen valossa. Lopputuloksena on ollut aurinkopuuterilla liian voimakkaasti tehdyt varjostukset, jotka ulkona luonnonvalossa korostuvat luonnottomana ylimeikkauksena. Kävin alkuviikosta kaupoissa kiertelemässä ja vertailemassa erilaisia valaisinvaihtoehtoja löytääkseni meikkaamiseen sopivan pöytävalaisimen ja sellainen löytyi Muuton valikoimasta.

Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen

Elegantti ja eleetön Leaf-pöytävalaisin

Broberg & Ridderstråle -kaksikon Muutolle suunnitteleman Leaf-pöytävalaisimen elegantti ja eleetön ulkomuoto olivat ensimmäinen asia johon kiinnitin huomioni, sillä riittävän kirkkauden ja valkoisen valonsävyn lisäksi valaisimen ulkonäöllä oli erittäin suuri merkitys. Himmentimellä ja hipaisukytkimellä varustettu energiaa säästävä LED-teknologia olivat pelkkää plussaa ja vaikuttivat ostopäätöksen syntymiseen.

Litteää varjostinosaa kääntämällä pöytävalaisimen siluetti muuttuu huomaamattomasta erottuvaiseksi ja se sopii himmentimen ansiosta myös työvalaisimeksi tai lukulampuksi. Valaisin on kaiken muun hyvän lisäksi myös kohtuuhintainen.

Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen

Hay Tray minikokoinen meikkitarjotin

Valaisimesta inspiroituneena keräsin useimmin käytössä olevat kosmetiikkatuotteeni Hayn pienen tarjottimen päälle ja kipaisin hakemassa tytön huoneesta itselleni lainaksi tuon Tigerista ostetun peilin.

Tyttö ei suostunut pitkäaikaiseen lainaan, joten minun pitää keksiä itselleni oma jalallinen kaksipuoleinen meikkipeili. Harkitsenkin parhaillaan Normann Copenhagenin valkoisen Flipin ostamista. Flip-peilissä on samaa henkeä kuin tuossa Leaf-valaisimessa, valkoiseksi maalattua terästäkin molemmat ovat. 

Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen

Eleetön ja ajaton muotoilu

Leafissa on yhtä eleetön ja ajaton muotokieli kuin makuuhuoneen muissa valaisimissa. Louis Poulsenin AJ-lattiavalaisimessa on samanlainen pyöreästä alustasta nouseva hieman viistoon kulkeva ohut teräsjalka.

Katossa roikkuvan Artekin A330s-riippuvalaisimen kanssa yhtäläisyyksiä on valkoisen teräspinnan lisäksi pyöreä muoto. Leaf-valaisin on niin huomaamaton että se melkein katoaa String-hyllyn uumeniin. Se on pelkästään hyvä asia, sillä Leaf ja AJ sijaitsevat melko lähellä toisiaan. 

Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen
Muuto Leaf valaisin meikkipeili - Omakotivalkoinen

Lokakuussa luvassa menoa ja meininkiä

Haluaisin kattovaloonkin himmennyksen ja harkitsen valopainikkeen vaihtamista himmentimellä varustettuun versioon. Katselin jo muutamia vaihtoehtoja ja muutoskustannus olisi maksimissaan noin 100 euron luokkaa.

Itse en uskalla alkaa tuon tasoisia sähköhommia tekemään (enkä tiedä saisiko edes), mutta onneksi tuttavapiiristä löytyy sähkömies, joka kolmen tähden illallispalkalla on valmis tulemaan auttamaan minua, mikäli on tarvetta. 😀

Lokakuu tulee olemaan melkoista menoa ja meininkiä ja se näkyy isosti myös blogin puolella. Tässä vaiheessa uskallan jo teillekin kertoa, että uudet tuulet todella puhaltavat. Koti tulee saamaan totaalisen muodonmuutoksen sen seurauksena. Paljastelen asiasta lisää viimeistään viikolla 41!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Tuotekuvat Muuto


Seuraa myös somessa 

Siivouspäivän tuotevinkki

Viime jouluna hankkimani kuivaava pesukone on osoittautunut käytössä vieläkin näppärämmäksi kuin mitä osasin edes toivoa. Viikkosiivouksen yhteydessä suoritettava lakananvaihto on muuttunut pese ja pistä puhtaana takaisin sänkyyn -projektiksi. Olen käyttänyt näitä yksiä ja samoja J.F by Finlaysonin pellavalakanoita sängyssäni kolmatta kuukautta putkeen, vaihtolakanoiden ollessa koskemattomana kaapissa koko tämän ajan.

Siivouspäivä ja lakananvaihto - Siivousvinkit Omakotivalkoinen
Siivouspäivä ja lakananvaihto - Siivousvinkit Omakotivalkoinen

Neutral White – Pitää valkoisen valkoisena

Olen siirtynyt käyttämään hajusteettomia pyykinpesunesteitä ja Neutralin Joutsenmerkillä varustetut pesunesteet ovat ehdottomasti parhaimmat joita olen kokeillut. Valkopyykille tarkoitettu pesuaine pitää valkoiset vaatteet, lakanat ja pyyhkeet valkoisina eikä minun ole tarvinnut aikoihin tehdä ruokasooda-valkaisuja edes trikoopaitojen kainalokohtiin.

Pyykki tuoksuu pesun jälkeen pelkältä puhtaalta puuvillalta, eikä niihin jää sellaista hajusteettoman pesuaineen ominaistuoksahdusta kuten esim LV:llä tai Erisanilla pesun jälkeen on jäänyt. Värillisen ja tumman pyykin pesen Neutral Colorilla, joka on pitänyt mustat vaatteet mustina ilman haalistumia. Neutralin pyykinpesunesteet ovat hajustettomuuden lisäksi myös väriaineettomia ja ne sopivat myös allergisille.

Siivouspäivä ja lakananvaihto - Siivousvinkit Omakotivalkoinen
Siivouspäivä ja lakananvaihto - Siivousvinkit Omakotivalkoinen

Eilen illalla koiralenkillä käydessäni onnistuin liukastumaan märkään lehteen ja heitin sellaiset voltit että polvi on ihan mustana ja selkää särkee. Kipu alkaa onneksi jo helpottamaan, joten lääkäriin ei tarvitse raahautua. Polvet paljastavia mekkoja en kuitenkaan tule edes sukkahousujen kanssa käyttämään seuraavaan kuukauteen. Sen verran karun näköiseltä ja muotoiselta tuo vasen kinttuni nimittäin näyttää. Onneksi ehdin siivoamaan kotona ennen ilmalentoani, onni onnettomuudessa. 😀

Ihanaa päivää kaikille!

Tuotekuva: Neutral / Unilever Finland


Seuraa myös somessa 

Uusi tummempi lookkini

Sain kasvatettua vajaassa vuodessa oman hiusvärini takaisin ja ensimmäistä kertaa 19-vuoteen minulla oli täysin luonnolliset ja värjäämättömät hiukset. Kesän auringonpaahde sai kuitenkin tummanruskeat hiukseni vaalenemaan kolmella asteella, jonka seurauksena ne olivat voimakkaasti punaiseen taittavat kirsikanruskeat. Olen aina ollut voimakkaiden kontrastien ihminen ja vaikka omasta tummanruskeasta väristäni pidänkin, ei se haalistumisen jälkeen tuntunut yhtään omalta. Terävälinjainen polkkatukka tarvitsee minusta syvyyttä myös värin kautta eikä auttanut kuin suunnata hiusvärikaupoille.

Luonnollinen tummanruskea hiusväri ja long bob polkkatukka - Omakotivakoinen
Luonnollinen tummanruskea hiusväri ja long bob polkkatukka - Omakotivakoinen
Luonnollinen tummanruskea hiusväri ja long bob polkkatukka - Omakotivakoinen
Luonnollinen tummanruskea hiusväri ja long bob polkkatukka - Omakotivakoinen

Yritin etsiä mahdollisimman hellävaraista suklaanruskeaa väriä, mutta hylkäsin luomu- ja hennapohjaiset värit niiden epävarmojen väritulosten vuoksi. Normaalit markettiväritkään eivät innostaneet ja soitin lopulta kampaajaystävälleni, joka ehdottikin heti värjäystä Elumenin suoraväritekniikalla.

Elumenin väritulos perustuu sähkövaraukseen, eikä se sisällä ammoniakkia, hapetteita eikä fenyleenidiamiineja, jotka ovat hiesvärien yleisimmät allergeenit. Hiusväristäni tuli todella intensiivinen ja ehkä aavistuksen tummempi kuin mitä toivoin. Väri on silti ehdottomasti parempi kuin TÄSSÄ postauksessa vilahtava haalistunut punaruskea.

Aurinkoista syyspäivää kaikille!


Seuraa myös somessa