Kesäinen haaste

Sain Kotiovella-blogin Jennalta kivan kesähaasteen, joka sopiikin helteiseen sunnuntaipäivään erinomaisesti. Haasteessa vastataan viiteen pihojen ja puutarhojen sisustusta koskevaan kysymykseen. Asustelemme kerrostalon viidennessä kerroksessa, joten pihan sijaan vastaukseni käsittelevät lasitettua parvekettamme.

Kesäinen somehaaste - Omakotivalkoinen sisustusblogi

1. Mikä on parvekkeesi paras paikka?

Parveke on melkoisen pieni, joten yksittäistä paikkaa on vaikea valita. Eniten aikaa tulee kuitenkin vietettyä Hayn Hee Lounge -tuolilla istuen ja merinäkymää ihastellen.

Kesäinen somehaaste - Omakotivalkoinen sisustusblogi

2. Millainen on sinun ihana kesäpäiväsi?

Ihanin kesäpäiväni olisi pilvettömän aurinkoinen ja sopivan lämmin (noin 25-27°C). Matkaisimme ystäväperheemme kanssa lautalla Suomenlinnaan picnikille.

Picknic-korista löytyisi raikkaita salaatteja, kuten tomaatti-mozzarella, feta-oliivi sekä mansikka-halloumisalaattia, tuoretta itsetehtyä täysjyväpatonkia, itse appelsiineista puristettua tuoremehua, keksipohjaan tehtyä viileää mustikkarahkapiirasta, kahvia sekä kesän lempparijuomaani Villi-vadelma BonAquaa.

Lapset leikkisivät ulkoleluilla ja me vanhemmat nauttisimme auringosta höpötelle ja lehtiä selaillen. Taustalla soisi tunnelmallista kesämusiikkia ja kaikilla olisi rento ja hyvä mieli.

Kesäinen somehaaste - Omakotivalkoinen sisustusblogi

3. Onko sinulla jokin erityinen taito? Oletko viherpeukalo?

Omana erityistaitona pidän kykyäni kuolettaa kaikki kasvini kaktuksista alkaen. Vaikka noudattaisin hoito-ohjeita orjallisen tarkasti, menee aina jokin pieleen ja kasvini joko nuupahtavat kuivuuteen tai hukkuvat ylikosteuteen.

Olen viime kuukausina onnistunut pitämään kasvini hengissä paremmin kuin koskaan, mutta myönnettävä on että menetyksiäkin on mahtunut joukkoon. Molemmat vihviläni ovat päätyneet biojätteeksi jo aikaa sitten. Laventelinikaan ei taida enää herätä eloon ja myrttikin tuntuu jättävän hyvästejä. 😀

Kesäinen somehaaste - Omakotivalkoinen sisustusblogi

4. Mitä värejä suosit sisustuksessa sisätiloissa ja mitä ulkona?

Sisätiloissa valkoinen on selvässä enemmistössä ja sen kanssa yhdistelen tammea, vihreää sekä pieniä ripauksia mustaa. Ulkona eli parvekkeella toistuu tämä sama värimaailma sillä erotuksella että valkoisen, vihreän ja mustan rinnalla on sinertävää tummanharmaata. Tummanharmaa ei ole oma valintani, vaan talon julkisivun aikaansaama pakote, jonka vaihtaisin mieluusti johonkin toiseen väriin jos se olisi mahdollista.

Kesäinen somehaaste - Omakotivalkoinen sisustusblogi

5. Lempikasvisi?

Kukkalajikkeista lemppareitani ovat valkoiset liljat, kallat, tulppaanit sekä ruusut. Viherkasvisuosikkejani ovat mm. monet puulajikkeet, yrtit, mehikasvit sekä tämä alla olevan kuvan ihana rönsyilevä eliö, jonka nimeä en muista.

Kesäinen somehaaste - Omakotivalkoinen sisustusblogi
Kesäinen somehaaste - Omakotivalkoinen sisustusblogi
Kesäinen somehaaste - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Kiitokset Jennalle haasteesta! Haluan välittää tämän eteenpäin kolmelle inspiroivia piha- ja puutarhapostauksia sisältävälle blogille: White & Black, Kolmen Tähden Koti ja Willa Olivia.

Kesäinen somehaaste - Omakotivalkoinen sisustusblogi

Kun kesä aikanaan vaihtuu talveksi, siirtyy parvekkella oleva viherkasvipuutarhani sisätiloihin. Viherkasveista tulee hyvälle mielelle ja ne täydentävät kauniisti vähäeleistä kotia.

Aurinkoista kesäsunnuntaita kaikille!

Seuraa myös somessa 

Pyöreän pöydän ääressä – IKEA PS 2009

Vuoden 2009 IKEA PS -mallistoon kuulunut Thomas Fredrikssonin suunnittelema Kvarnsten-pöytä on kaunis. Sen virtaviivainen muotoilu tuo mieleeni Artekin Lento-sarjan ja ulkonäkönsä perusteella on vaikea uskoa kyseessä olevan Ikealainen. Onneksi ymmärsin ajoissa pöydän potentiaalin ja ehdin nappaamaan sen itselleni Sortti-asemalle päätyneestä kuormasta.

IKEA PS 2009 Kvarnsten pöytä ja kierrätyslöytö - Omakotivalkoinen ruokailutilan kalusteet

IKEA PS 2009 Kvarnsten pöytä – Design Thomas Fredriksson

Kvarnsten-pöydän keskeltä löytyy koristeellinen reikä, joka on varsin erikoinen ja hauskannäköinen yksityiskohta. Haluan luoda illuusion suoraan pöydästä kasvavasta viherkasvista ja yritänkin parhaillaan etsiä reikään sopivaa valkoista reunallista muovipurkkia tai muovikannua, jota voisin käyttää ruukkuna.  

Pöydän jalat ovat valkoiseksi maalattua terästä, pöytälevy tuntuu teräkseltä mutta on ilmeisesti ainakin osittain puuta. Pöytää on vuosien varrella kohdeltu kaltoin. Sitä on pyöritelty sorahiekassa pitkin pihaa ja kovin ottein siirrelty paikasta toiseen. Vaurioita ei kuitenkaan ole yhtä pientä kolhua lukuunottamatta ilmaantunut, joten tämä tosiaankin kestää äidiltä tyttärelle.

5-vuotta vanhasta pöydästä on saatavana hyvin niukasti tietoa, mutta alkuperäinen omistaja muisteli että pöytä olisi säänkestävä ja sopisi myös ulos. Kenties ensi keväänä se löytyy meidän parvekkeelta. 🙂

IKEA PS 2009 Kvarnsten pöytä ja kierrätyslöytö - Omakotivalkoinen ruokailutilan kalusteet
IKEA PS 2009 Kvarnsten pöytä ja kierrätyslöytö - Omakotivalkoinen ruokailutilan kalusteet
IKEA PS 2009 Kvarnsten pöytä ja kierrätyslöytö - Omakotivalkoinen ruokailutilan kalusteet
IKEA PS 2009 Kvarnsten pöytä ja kierrätyslöytö - Omakotivalkoinen ruokailutilan kalusteet

Ystävän roska on minun aarre

Pöydällä on tosi hyvin tilaa kohtisuoraan valaisimen alla, mutta omasta mielestäni se näyttää paremmalta ensimmäisessä kuvassa, jossa se on enemmän keskilattialla. Valaisimen kohdistuksen kanssa säätäminen on yksi ärsyttävimmistä sisustushommista enkä siihen jaksa nyt ryhtyä. Mikäli päädyn pitämään pöydän lähempänä keinua kuin ikkunaa, otan valaisimen kokonaan pois katosta roikkumasta.

Pöytä on kuin täydellinen kirppislöytö, sillä erotuksella että se oli ilmainen ja roskakuormasta löydetty aarre.

Letkeää launtaita kaikille ja huomiseen!

Seuraa myös somessa 

Drinksut & vilautukset

Ystäväni kätköistä löytynyt Ikean PS-malliston pyöreä Kvarnsten-pöytä on nyt paikoillaan, kiitos nostoavuksi tulleen apulaiseni. Pöytä painaa melkoisesti ja se on muodoltaan sellainen, etten itse saanut sitä nostettua pystyyn jalkojen kiinnityksen jäljiltä. Samaan syssyyn kannoimme tammisen ruokapöytäni varastoon ja vaikka tammea olenkin oppinut rakastamaan ja tykkäsin pöydästäni todella paljon, olen tähän vaihdokseen äärettömän tyytyväinen.

IKEA PS 2009 Kvarnsten pöytä Omakotivalkoinen ruokailutilan kalusteet

Ystävänikin innostui kuvailemaan ja pakko sanoa, että hänellä on kyllä kuvaussilmää. Jännä on aina nähdä toisten ottamia valokuvia. Niissä on aina niin erilainen fiilis ja erilaiset tarkennuskohteet kuin mitä itse tykkään täällä huushollissani kuvailla. Huomenna postailen teille pöydästä paremmin, sillä koti on tällä hetkellä sotkun vallassa enkä jaksanut edes harkita siivoamista. 😀

Terveysdrinkki appelsiinimehusta, verigreipistä, sitruunasta ja Bon Aquasta - Omakotivalkoinen
Terveysdrinkki appelsiinimehusta, verigreipistä, sitruunasta ja Bon Aquasta - Omakotivalkoinen

Pöytien kanniskelun kunniaksi kohotimme terveelliset drinksut, jotka sisälsivät Bon Aquaa, appelsiinituoremehua, tilkan verigreippimehua sekä sitruunaa.

Pirteää perjantai-iltaa kaikille ja huomiseen!

Seuraa myös somessa