Bloggaajan elämää – Life behind the camera!

Minulta on muutamia kertoja kuluneen vuoden aikana toivottu yleistä postausta bloggaamisesta, elämästä bloggaajana ja siitä miten paljon bloggaaminen vaikuttaa normaaliin arkieloon käytännöntasolla. Bloggaajia ja bloggaustyylejä on hyvin monenlaisia, kuten myös blogien kantavia aihealueita tai niiden sekoituksia. Blogistaniaan eksyneet työmyyrät voidaan jakaa kolmeen osaan – kuvabloggaajat, tekstibloggaajat ja niiden yhdistelmät, joihin itse kuulun. Sitten on vielä neljäs erillinen ryhmä vloggaajat, jotka postailevat videoiden muodossa. Kuuluisin heistä taitaneen tällä hetkellä olla Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa mukana ollut suloinen Soikku, jonka videoita on katseltu Youtubessa jo yli 12 miljoonaa kertaa…

Sisustusbloggaajan elämää ja arkea - Omakotivalkoinen

Blogimaailman synty

Vanhimmat suomalaiset blogit ovat jo yli kymmenvuotiaita, mutta tänä päivänä tunnetussa perusmuodossaan blogeja on luettu noin seitsemisen vuotta. Itse löysin blogimaailman City.fin kautta vuonna 2006, jossa ihmiset pitivät nimimerkkien taakse kätkettyjä julkisia päiväkirjojaan eli journaleita. Sitä kautta siirryin myöhemmin wordpressiin ja bloggeriin lukemaan Cityssä seuraamieni ihmisten kuulumisia…

Oman blogin perustamista ehdin vatvomaan useamman vuoden ennen kuin aika oli otollinen ja rohkeutta riittävästi. Äitiyslomalla oleminen oli hetkittäin hyvin yksinäistä ja kaipasin juttukavereita sisustuksen ja muiden itseäni kiinnostavien hömppäaiheiden tiimoilta. Tämä toimi kimmokkeena blogin ensimmäiselle postaukselle, Oma Koti Valkoinen oli viimein siirtynyt pöytälaatikosta verkkoon. 🙂

Sisustusbloggaajan elämää ja arkea - Omakotivalkoinen

Oma Koti Valkoinen – Minun näköiseni blogi

Vuoden vaihduttua oma blogini on tasan 3,5 vuotias, joka on blogien keski-ikämittarissa jo eläkeläinen. Blogimaailma on hioutunut ja kasvanut vuosien aikana hurjasti ja päiväkirjanomainen yksityishenkilöiden rento kirjoittelu ei ole enää ainut tapa bloggailla. Kymmenien tuhansien blogien joukosta löytyy sadoittain asiapainotteisia yritysblogeja sekä yrittäjäksi siirtyneitä ammattimaisia blogikonkareita.

Blogit tarjoavat lukijoilleen viihdettä, tarinoita, tietoa, ideoita ja niksejä, ohjeita, vertaistukea sekä sisältöä. Tämä on täydellinen yhdistelmä aikakauslehden ja keskustelupalstan parhaita puolia. Bloggaajista on tullut vahvoja mielipidevaikuttajia, tuotetestaajia, vastuullisia ääniharavia ja heille henkilökohtaisesti tärkeiden asioiden puolestapuhujia. ♥

Sisustusbloggaajan elämää ja arkea - Omakotivalkoinen

Päiväkirjamainen blogi

Itse keskityn blogissani sisustukseen sekä satunnaisiin muihin keveisiin juttuihin, joka on ollut valitsemani linja alusta asti. Blogi on minulle edelleen päiväkirjankorvike sekä virtuaalinen monilukuinen ”kaveri”, jonka kanssa voin turista pitkät tovit kivoista asioista, kuten sisustuksesta. Sisustus on aiheena ehtymätön ja se inspiroi minua nykyisin jopa enemmän kuin aloittaessani, intensiivisestä ihastuksesta on kasvanut suuri rakkaus. ♥

Muutoksia on väistämättä tapahtunut postauksien numero 1 ja 1941 välillä – olen kasvanut ihmisenä, naisena, äitinä ja bloggaajana. Blogini alkoi harrastuksena mutta on vuosien varrella kasvanut niin kiinni minuun, että se on jo osa arkipäivää. Se elää kanssani hetkessä ja vaikka se onkin hyvin kevyt ja pinnallisiin aiheisiin keskittyvä riipaisu elämästäni, se on minulle tärkeä itseilmaisun kanava.

Sisustusbloggaajan elämää ja arkea - Omakotivalkoinen

Omatoimibloggaajat ja ammattilaisyhteisöt

Suomessa on useita erilaisia blogiryhmittymiä – on kaupallisen mainosverkon alla toimivia ”omatoimibloggaajia”, on lehtien alaisuudessa kirjoittava ammattiryhmä ja sitten vielä sekalainen sakki yhden teeman ympärille rakennettuja blogimediakokonaisuuksia, joihin CASA Blogitkin sisustuspainotuksellaan kuuluu.

Lukijan näkökulmasta katsottuna blogin fyysisellä olinpaikalla ei ole juurikaan merkitystä. Blogin houkuttelevuus ja kiinnostavuus syntyy aina henkilökohtaisella tasolla bloggaajan ja lukijan välillä. Bloggaajille asia on sen sijaan erittäinkin merkittävä. Parhaimmillaan portaalin tai median alaisuudessa bloggaaminen nostaa blogin uudelle tasolle ja blogi erottuu suuresta massasta paremmin. Näin ollen se tavoittaa suuremman määrän samanhenkisiä lukijoita, jotka lisäävät myös tuulta blogin purjeisiin. Lieveilmiöinä etujen ja plussapuolien joukkoon mahtuu myös negatiivisia puolia, joista bloggaajasopimuksen sanelemat ehdot ja niistä johtuvat henkiset paineet ovat viime aikoina olleet tapetilla.

Bloggaajana minulle on erityisen tärkeää että saan toteuttaa itseäni ja visioitani täysin vapaasti. Haluan postata silloin kun siltä tuntuu tai olla postaamattakin, jos ei ole aikaa tai jutunjuurta jaettavaksi. Myöskään sisällön osalta en suostu ulkopuolelta asetettuihin ehtoihin. Olen siitä hyvilläni etten ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa tekemisiäni olisi ohjailtu tai minulle olisi esitetty vaateita blogipostauksien suhteen. Vaikka täällä CASAssa olemmekin yksilöinä osa suurempaa blogimediaa, olemme saaneet säilyttää täydellisen vapauden postausten määrän sekä sisällön suhteen. Ei paineita, ei rajoituksia, ei vaateita… vain vapaus olla, tehdä ja toteuttaa. ♥

Sisustusbloggaajan elämää ja arkea - Omakotivalkoinen

Kaupalliset yhteistyöt blogeissa

Suomessa on nykyisin tuhansia kaupallisia yhtestyötä tuottavia blogeja, joista useat kymmenet ovat löytäneet kaupallistamisesta päätulonlähteen itselleen. Tähän joukkoon mahtuu niin muotibloggaajia, ruokabloggaajia kuin politiikka- ja talousbloggaajiakin. Myös yritykset ovat heränneet kuluneen vuoden aikana blogien tarjoamaan kaupalliseen potentiaaliin. Olemme kasvavassa määrin saaneet lukea bloggaajien ja yritysten välisistä yhteistyökampanjoista ja vierasbloggaaja-tyyppisistä kirjoituksista yritysten omissa blogeissa. Yleinen arvostus bloggaajia kohtaan on kasvanut samaa vauhtia kuin me bloggaajat olemme alkaneet arvostaa itseämme ja omaa työpanostamme. ♥

Joskus kuulee puhuttavan bloggaajan ”ilmaiseksi saaduista” hyödykkeistä, kuten vaatteista, kosmetiikasta, tavaroista ja palveluista, mutta todellisuudessa mikään ei ole koskaan ilmaista. Bloggaaja sitoutuu useimmiten tekemään postauksen saamistaan tuotteista, testaamaan niitä, etsimään tietoa, kuvaamaan ja kertomaan lukijoilleen tuotteesta mahdollisimman syväluotaavasti ja huolellisesti. Tämän lisäksi bloggaajan vastuutehtäviin kuuluu lukijoiden mahdollisiin lisäkysymyksiin vastaaminen. Vastaavaa työtä tekevät myös naistenlehtien toimittajat ja vaikkei harrastelijabloggaajia pidäkään verrata ammattilaiseen, on työn määrä kuitenkin tismalleen yhtä suuri kummallakin kuppikunnalla. 🙂

Huomioitava on myös se, että ns. ilmaiseksi saadut tuotteet ja palvelut ovat veronalaista tuloa, joista maksetaan veroa. Näin ollen bloggaajan saamista tuotteista syntyy kuluja. Tästä syystä itse olen erittäin tarkka ja harkitsevainen yhteistöiden osalta, sillä en halua maksaa tuotteista joista en aidosti ole kiinnostunut. Miksi maksaisin 100 euron arvoisesta päiväpeitosta noin 30 euroa veroja, jos en edes halua päiväpeittoa… Näitä yhteistöiden taustalla olevia lain sanelemia velvoitteita ei moni tule ajatelleeksi, kun puhutaan ”ilmaiseksi saaduista” tavaroista.

Sisustusbloggaajan elämää ja arkea - Omakotivalkoinen

Yhteistyöstä kieltäytymisen syitä

Itse olen erittäin tarkka yhteistyökampanjoiden suhteen ja viikottain joudun kohteliaasti kieltäytymään minulle tarjotuista yhteistyömahdollisuuksista. Viimeisin kieltäytyminen tapahtui tänä aamuna erään ulkomailla toimivan ja hieman kyseenalaista mainetta niittävän yrityksen osalta. Heidän tarjoamansa palvelu ei vakuuttanut minua kuluttajana ja kieltäydyin kohteliaasti yhteistyöstä. Hyvin harvoin tulee onneksi enää sellaisia ehdotuksia, joissa yritys tarjoaa valmiiksi kirjoitettua tekstiä blogiin kopioitavaksi tai pyytää rikkomaan Suomen lainsäädäntöä peruspostaukseen piilotettujen harhaanjohtavien mainoslinkkien muodossa. Jossakin vaiheessa tuo oli nimittäin lähes päivittäistä viestipommittelua ja tällaisiin en lähde lainkaan mukaan. Toivoisin ettei kukaan mukaan bloggaaja näihin lähtisi, jotta saataisi kitkettyä epärehellisyys blogimarkkinoinnista kokonaan pois.

Blogiyhteistyön ja -mainonnan viidakossa ei ole yhtä ainutta ja oikeaa perussääntöä, jonka puitteissa bloggaaja voi toimia. Yhteinen sävel syntyy aina yrityksen tai sen edustajan ja bloggaajan keskenään sopimista yksityiskohdista. Minulle tärkeitä arvoja ovat mainonnan moraalinen puoli ja oma kiinnostus mainostettaviin tuotteisiin ja palveluihin – jos jompi kumpi ontuu, ei yhteistyötä synny vaikka vaihtokaupasta tarjottaisi säkillinen dollareita. 🙂

Kieltäytymiseen johtavia syitä ovat myös postaussisältöön liittyvät kohtuuttomat vaatimukset ja valmiiksi muotoillut tekstit, joissa laitetaan sanoja suuhuni. Toisin sanoen yhteistyöpostauksen toteutuminen edellyttää omassa tapauksessani aina asioiden huolellista läpikäymistä ja keskinäistä luottamusta, jotta kummallakin osapuolella on hyvä fiilis ja selkeä kuva toteutettavasta yhteistyökampanjasta ja sen sisällöstä.

Sisustusbloggaajan elämää ja arkea - Omakotivalkoinen

Sisustusblogien tekninen eroavaisuus

Sisustuspainotteiset blogit poikkeavat perinteisestä elämään ja elämiseen perustuvasta lifestylebloggaamisesta sisältönsä osalta myös teknisesti. Kuvaan pääasiassa kotona, kiinteitä pintoja, kotia ja sisustuksellisia yksityiskohtia, joten minun ei tarvitse kantaa kameraa mukanani kaupungilla ikuistaakseni arjen pieniä iloja. Viihdyn parhaiten kameran takana ja saan eniten iloa kauniiden sisustuskuvien ottamisesta. Minusta ei siis päällepäin näe että olen ahkera bloggaaja. 😀 Toki voisin halutessani alkaa kameraa roikottomaan kaulassani, tai kuvata vaikka puhelimen kameralla, mutta oma inspiraationi ei ainakaan toistaiseksi yletä ihan niin pitkälle. Sen olen kuitenkin oppinut, ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan… 🙂

Bloggaamiseen kommentti- ja sähköpostivastauksineen käytän viikossa aikaa keskimäärin 10-25 tuntia, riippuen vapaa-ajan määrästä ja mahdollisista yhteistyökampanjoista sekä tapahtumista. Itse postaus syntyy usein nopealla tahdilla muun arkipuuhastelun lomassa, kuvat nappaan yleensä aamupäivällä klo 10-14 välillä ja postausta pääsen kirjoittelemaan normiarkena aikaisintaan klo 14 aikaan.

Isommat postaukset, kuten eilinen Yhteenveto vuodesta 2014, syntyvät osissa – koko vuoden postausten ja kuvien läpikäymisen aloitin jo pari päivää sitten ja hommaan meni yhteensä noin kolme tuntia, kuvista rakennettujen kuvakollaasien tekemisessä vierähti noin tunti, tekstin kirjoittamiseen postauslinkityksineen vajaa 2 tuntia. Tämän lisäksi teen jokaisen postauksen jälkeen manuaalisen postauspäivityksen blogini Facebook-sivulle ja käyn päivittämässä uusimman postaukseni reaaliaikasesti myös Blogilistan seurantapalveluun.

Sisustusbloggaajan elämää ja arkea - Omakotivalkoinen

Bloggaaminen on henkireikä arjen keskellä

Bloggaaminen on minulle henkireikä tavallisen arjen keskellä. Se on kuin pieni lapsi, jota pidän hellässä huomassani ja hoidan sitä parhaani mukaan. Te lukijat olette piristäneet minua, auttaneet minua vinkeillänne, tukeneet minua, tsempanneet minua, ja mikä parasta jakaneet kanssani kiinnostuksen skandinaaviseen designiin, sisustukseen ja elämän yksinkertaistamiseen oman kodin kautta! ♥ Jaettu ilo on paras ilo!

Tämän pitkän postauksen voimin tahdon esittää teille kauniin kiitokseni kuluneesta vuodesta ja toivottaa teille kaikille Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Seuraa myös Instagramissa

21 kommenttia “Bloggaajan elämää – Life behind the camera!

1. Hyvää Uutta Vuotta sinne virtuaaliseinän toiselle puolelle! Hyvin kirjoitit monen mieltä askarruttavasta aiheesta. 🙂

1. Sandy: Ihana kuulla että olet kanssani samoilla linjoilla bloggaajana. ♥ ♥

Ihanaa uutta vuotta 2015! ♥

1. suksi: Soikku ei ole seuraajien osalta suurin mutta Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun seurauksena takuulla kuuluisin. 🙂 Hän on saanut kyllä kilpailun myötä varmasti paljon uusia seuraajia, minäkin hänen videoitaan välillä katselen vaikken virallinen seuraaja hänen tilastoissaan olekaan, ihana tyttö! ♥ Minun nettiä käyttämätön äitikin hänet tietää, hihii 😀 Toinen suuri vloggaaja joka listalta puuttuu on se nuori komean näköinen muodista ja musiikista vloggaava poika, oliko hän joku Sebastian tai vastaava. Sai levytyssopimuksenkin jokin aika sitten… Luin hänestä Iltalehden sivuilta ja katselin jonkin ohjelman, jossa oli vieraana… Nimi tosiaan vain villi veikkaus… 🙂

2. Kuka tämän postauksen kirjoitti puolestasi? Teksti ei ole lainkaan sinun tyylisesi, liian vähän virheitä ja hymiöitä. 😉

1. Ano vaan: Ihan itse olen kynäillyt postaukseni, kukaan ei puolestani tee postauksia vaikka joskus olisi ihana omistaa oma hovikirjoittaja joka salamavauhdilla rustaisi teille tekstin sen mukaan mitä puhun. 🙂

3. Kiitos Miia tästä valaisevasta behind the scene postauksestasi. Itse en tiedä bloggaamisesta mitään enkä ole edes ajatellut sitä työmäärää mitä vaaditaan blogin kirjoittamiseen. Olen vain nauttinut sinun ja muiden lukulistallani olevien blogeista. Kiitos myös ahkerasta postaustahdistasi, piristät postauksillasi päivääni ja olen saanut monta hyvää ideaa blogistasi. Hyvää uutta vuotta 2015, jatka samaan malliin! -Kirsi

1. Kirsi: Kiitos itsellesi kaikista mukavista viesteistä joita olet minulle kuluneen vuoden aikana jättänyt. ♥ ♥ Samaan malliin jatketaan tulevanakin vuotena, vuosi alkaakin itseasiassa ison kotipostauksen voimin heti huomenna. :D

Ihanaa, onnellista ja iloista uutta vuotta 2015! ♥ ♥

4. Kiitos kuluneen vuoden ihanista ja mielenkiintoisista postauksista. Innolla odotan uusia juttuja kaikenlaisista aiheista. Oikein hyvää ja parempaa uutta vuotta sulle, pikku-neidille ja suloiselle lemmikille!

1. Marja K: Kiitos sinullekin Marja K mukavista kommenteistasi! ♥ ♥ Ihanaa löytää samanhenkisiä ihmisiä sieltä ruudun toiselta puolen! ♥ ♥

Toivotan sinulle loisteliasta ja onnellista Uutta Vuotta 2015 halauksien saattelemana! ♥ ♥

5. Voi, todella ihanasti ja tunteella kirjoitettu teksti ♥ Ihanaa uutta vuotta! T. Jokapäiväinen lukijasi

1. Nanna: Ihana Nanna, kaunis kiitos! ♥ ♥ Mukavaa ja iloista kohta alkavaa uutta vuotta 2015! ♥ ♥

6. Hei, ja ihanaa tätä vuotta 2015! Kiitos että bloggaat. Olen muutaman kerran miettinyt, että miksi pidän niin kovasti blogistasi, mutta en ole oikein päässyt mietinnöissä puusta pidemmälle.. ehkä elämänmakuisen tyylisi vuoksi ja vaikka tunnenkin sinut vain blogisi kautta, olen saanut kuvan ihmisestä jonka haluaisin kovasti rikastuttamaan elämääni myös "tosielämässä".

Jatka samaan malliin. ♥

1. Acca: Ihana olet! ♥ ♥ Kommenttisi sai minut hyvälle mielelle ja harmittelen että nämä vuoden 2014 viimeiset postauskommentit ovet menneet minulta osittain ohi. Suuret pahoittelut että vastailen näin pitkällä viiveellä! ♥ ♥

7. Olen seurannut blogiasi syksystä lähtien muutaman muun sisustusblogin ohella. Pienen tytön äitinä oma aika on kortilla ja päivän päätteeksi, saatuani lapsen nukkumaan, on ihana asettua sohvannurkkaan ja lukea blogipostaukset läpi. Kiitos ihanista ja inspiroivista postauksista ja onnea ja menestystä kuluvalle vuodelle!

1. Niina: Itsekin tykkään iltaisin vajota sohvan pohjalle lukemaan blogeja. 🙂 Silloin kun oma neitini oli vauva- ja taaperoikäinen, viihdytin itseäni yösyöttöjen välissä blogeilla, pysyi paremmin hereilläkin kun oli mielenkiintoista luettavaa nenän edessä yön hiljaisina (tai riippuen neiti-mölymaatistani :D) tunteina. Pieni tyttöni on kasvanut jo ehtinyt melkein viiden vuoden ikään, mutta siltikin on yhtä ihanaa lösähtää päivän päätteeksi alas ja nauttia omasta rauhasta iltavilinän jäljiltä. ♥ ♥ Kiitos kivasta kommentistasi ja iloista uutta vuotta 2015! ♥

8. Naulankantaan! Kiitos tästä… ihan kuin olisin tämän itse kirjoittanut, tosin sinä kirjoitit sen paremmin! 😉 En olisi osannut noin hyvin asioita kiteyttää ja sanoiksi pukea. Amen! :)

On se hurjaa mikä aika sulla menee pelkästään kommentteihin vastailuun, musta ei olisi. Varmaan ahdistuisin ja stressaantuisin tuosta määrästä mihin pitäis lähteä vastailemaan.

En ole edes ajatellut, että blogini on ns. eläkeläinen kun 4 vuotta tulee täyteen näillä näppäimillä. Totta, eipä silloin blogeja näin paljon ollut kun aloitin. Nyt varmaan joka neljäs kirjoittaa omaa blogiaan (täysin villi veikkaus). En ole perässä pysynyt enää hetkeen, kun niin paljon ihania blogeja olemassa. Jos kaikkia kävis lukemassa, niin eipä tarvis muuta elämää ollakaan. Portaalit on juuri tuossa(kin) mielessä huippuhomma!

Ihanaa tätä vuotta! ♥

1. Suvi: Kommenttien ja sähköpostien kanssa menee 1-3 tuntia päivittäin, tänään tosin tulee pitkästä aikaa ennätys sillä olen käynyt kaikki postaukset läpi joulukuusta nykyhetkeen ja vastannut unohduksiin jääneisiin kommentteihin noin kolmen tunnin edestä jo. :)

Blogeja ei ollut ihan niin montaa silloin kun oltiin vasta-alkajia, olisikohan tuhannen kieppeillä ollut siihen aikaan joista sisustusjutuista kirjoitteli reipas 50. :)

Ihanaa alkanutta vuotta 2015! ♥ tuokoot se meille molemmille paljon uusia ihania asioita! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *