Toivepostaus – Käyttökokemuksia keittiöstä!

Kaupallinen yhteistyö: Epoq / Gigantti

Minulta on kevään aikana toivottu postausta keittiöstä ja viimeisimpiä ajatuksiani sen toimivuudesta – vastaako keittiö edelleen tarpeita ja olenko havainnut jotakin virheitä, puutteita tai muita ominaisuuksia, jotka vaikuttaisivat tekemiini valintoihin kalusteiden ja kodinkoneiden osalta…

Kokemuksia Epoq keittiöstä - Sisustusblogi Omakotivalkoinen keittiöremontti

Kokemuksia valkoisesta Epoq-keittiöstä

Keittiö kodinkoneineen otettiin käyttöön sopivasti ennen joulua, joten kokkailukokemusta on kertynyt lähes viiden kuukauden ajalta. Ruokaa on laitettu päivittäin ja muutamat juhlatkin on ehditty juhlimaan uuden keittiön avustuksella. Keittiö on osoittautunut erittäin mukautuvaksi – laskutilaa on reilusti ja jääkaappiin mahtuu isommankin porukan sapuskat sekä juomat. Pistorasioita on tarpeeksi, kertaakaan ei ole ollut tilannetta etteikö vähintään yksi pistoke olisi ollut tyhjillään.

Muutama teistä kyseli miten pärjään ilman mikroa ja leivänpaahdinta ja tähän vastaus on maailman paras uuni. Vaikkei siinä ole varsinaista mikrotoimintoa, onnistuu ruokien lämmittäminen erittäin nopeasti kuumenevassa uunissa lähes samalla vauhdilla kuin mikrossakin. Leipien paahtaminen sujuu uuniritilän päällä 175°C:ssa muutamassa minuutissa. Uunin oma sulatustoiminto on myös ollut ahkerassa käytössä, sen avulla saa äkkiä pakastetut pullat ja sämpylät lämpimäksi. Pakastetut keitot sulatan suoraan liedellä kattilassa, minusta makukin pysyy tallella paremmin kuin mikrossa kuumennettuna.

Kokemuksia Epoq keittiöstä - Sisustusblogi Omakotivalkoinen keittiöremontti
Kokemuksia Epoq keittiöstä - Sisustusblogi Omakotivalkoinen keittiöremontti

Tyytyväinen valintoihin

Astianpesukone on myös yksi suosikeistani, sen sisään mahtuu 28cm korkeat lautaset, suuret kattilat ja viinilasitkin, ja koneen voi täyttää aivan ääriään myöten ilman että pesutulos olisi huono. Tiskiallas on erittäin helppohoitoinen, viikottainen Universal Stonella tehty puhdistus pitää altaan hohtavan valkoisena. Laatikoiden kiskot ovat edelleen täysin äänettömät ja niin pehmeästi sulkeutuvat ettei korkeat lautaspinotkaan hievahda. Savon liesituuletin on todellinen kärynkarkoittaja, pannulla paistetun valkosipulinkin tuoksun se imee itseensä eikä ”ruoankäry” enää leviä ympäri kotia, kuten aikaisemmin. 🙂

Kokemuksia Epoq keittiöstä - Sisustusblogi Omakotivalkoinen keittiöremontti
Kokemuksia Epoq keittiöstä - Sisustusblogi Omakotivalkoinen keittiöremontti

Keittiön pinnat on helppo pitää puhtaana

Keittiön siivoaminen ruoanlaiton jälkeen ei ole koskaan ollut näin nopeaa, helppoa ja yksinkertaista. Leikkuulaudalta pöytätasolle vierähtäneet porkkananpalat saa pyykäistyä suoraan altaan alla olevaan roskaämpäriin, välitilaan asennettu lasi on helppo puhdistaa rasvasta ja roiskeista kevyesti pyyhkäisemällä, ja korkean hanan sekä syvän tiskialtaan yhdistelmä mahdollistaa korkeiden maljakoiden sekä isojen uunipeltien puhdistuksen ilman hanan kääntelyä ja roiskuvaa vettä.

Kaikki palikat ovat keittiössä kohdillaan, mitään muutoksia en tekisi, ja erittäin tyytyväisenä asiakkaana suosittelen lämpimästi Epoq-keittiötä ja kaikkia kodinkoneitamme. ♥ Keittiöremontin kaikki vaiheet löydät kätevästi Epoq-tunnisteen alta uusimmasta vanhimpaan!

Aurinkoista alkanutta uutta viikkoa kaikille

Seuraa myös Instagramissa

16 kommenttia “Toivepostaus – Käyttökokemuksia keittiöstä!

1. Tämä kysymys liittyy keittiöön 😉 Siivoustuotteiden top 3 suosikit -postauksessa yksi suosikeistasi on Fairy Platinum -konetiskitabletti. Pystyykö ne halkaisemaan puoliksi ja käyttämään kahdella eri kerralla? Olet muistaakseni joskus kertonut että halkaiset aina tabletit 🙂

1. Mari: Fairy Platinum konetiskiaine on sellainen valmis pesutyyny, jossa huuhtelukirkastekin mukana. Sen puolittaminen on todella sotkuista hommaa, joten en suosittele sen puolittamista. Käytänkin Fairyn tabletteja usein silloin kun pesen täysinäisiä koneellisia, jossa mukana myös likaiset kattilat tai pinttyneitä puurokulhoja. 🙂 Sun Lemon tabletit ovat sellaisia tavallisia tiivistettyjä jauhetabletteja jotka saa puoliksi, tykkään kovasti niiden miedosta tuoksusta ja pesutuloskin on mielestäni todella hyvä. 🙂

2. Hei Miia! Oletko hankkinut valaisimen saarekkeen päälle? Onkohan minulta jäänyt kenties joku postaus välistä, kun en ole huomannut.

1. Hilima: En ole vielä postannut valaisimesta, siitä on tulossa oma postauksensa myöhemmin viikolla. 🙂

3. Jotenkin vapauttavaa, kun olet luopunut "ylimääräisistä" laitteista, kuten mikro ja leivänpaahdin.

Täytyy kyllä miettiä (tässä keittiörempasta haaveillessa), mitä kodinkoneita oikeasti tarvitsee, ja voisiko tosiaan joitain rumia tilanviejiä korvata satsaamalla enemmän esim. juuri uuniin. Tästä voisit kirjoitella vähän enemmänkin…. Olet kyllä tavarankarsinnan ikuinen inspiraatiolähde! Tosin huomasin minäkin uuden valaisimen – kenties tytön mainitsema uusi venelamppu?

1. Tuuli: Keittiötä suunnitellessa mietin jo valmiiksi miten ratkaisen pienten kodinkoneiden paikat, mitkä laitteet jäävät ja mitkä poistuvat kokonaan. Mikrolle ei ollut kovinkaan usein käyttöä (vaikka kätevä onkin), joten se oli ensimmäinen joka karsiutui pois. Boschilla on myös mikrotoiminnollinen uuni, joka olisi korvannut mikron, mutta tahdoin mielummin pyrolyysipuhdistuksella varustetun uunin enkä ole valintaani katunut. 🙂 Uunissa paahtuu leivät ja sulaa pakastetut ruoat ilman oikeaa mikrotoimintoakin, ja lämpenemisen nopeus oli todella iloinen yllätys. 🙂 Blenderin (tuo iso kannuinen juomien sekoittaja) olen kovannut sauvasekoittimella, jonka saa laatikostoon piiloon, erillistä vedenkeitintäkään en tarvitse koska induktioliedessä on pikakuumennusohjelma joka kuumentaa kasarissa litran verran vettä jopa nopeammin kuin vanha Braunin vedenkeittimeni. :)

Huomasit oikein, juuri tuo venettä muistuttava valaisin on uusi ja siitä teen oman postauksensa vielä tällä viikolla. 🙂

4. Huomenta!

On se vaan ihana tuo keittiösi! Ja kuulostaa myös toimivalta. Näistä kuvista iski taas sellainen siivous-/raivausmotivaatio… No, kunhan tänään pääsen töistä, niin sitten hommiin. En vain jaksa olla ihastelematta kaunista, seesteistä ja minimalistista kotiasi. Kiitos siis jälleen kerran kuvista ja inpiraatiosta!

1. kirsi: Kaunis kiitos Kirsi! ♥ ♥ Lähetän sinulle virtuaalista siivous- ja raivausenergiaa! 🙂

5. En nyt tiedä onko minimalistisuudessa järkeä jos edes muutamalle vieraalle (vappupostaus) ei löydy kaikille samanlaiset astiat ja joku joutuu syömään paperilautaselta……

1. pöhkö: pöhkö: Kaikille löytyi kyllä astiat. 🙂 Paperilautanen oli tytöllä munkkirinkulan syömistä varten. 🙂

6. Onko jääkaapin tai tiskarin epäergonominen korkeus ollut ongelma? Itse olen ikionnellinen tiskarin nostosta pois lattiatasosta.

1. Päivikki: Ergonomian osalta olisi tietysti optimaalisinta että kumpikin kodinkone olisi ylempänä, jotta kumartelua ei tarvitsisi varsinkaan kuumien uunipeltien kanssa tehdä. Omassa keittiössäni olisi ollut täysin mahdotonta saada molempia koneita ylemmälle tasolle, koska keittiö on pieni ja laskutilaa olisi jäänyt liian vähän. Itselleni oli myös tärkeää saada keittiö osaksi avointa olohuonetta ja suunnittelun perustana oli yläkaapittomuus, joten ulkomuoto meni tässä asiassa ergonomian edelle. 🙂 Isomman keittiötilan omistajana olisin täyttänyt kokonaisen seinän kaapeilla ja asentanut uunin, lämpölaatikon, tiskarin sekä kahvikoneen kyynerpään korkeudelle kalusteisiin. 🙂

7. Moi! Haluaisin kysyä käyttökokemuksiasi tuosta Boschin induktiotasosta 🙂 Miten puhtaanapito on onnistunut tuon valkoisen värin kanssa? Meneekö likaa helposti tason reunojen alle, kun siinähän ei ole sellaisia viistereunoja? Entä miten olet kokenut kahden tai useamman levyn käytön samanaikaisesti, kun paneelissa ei ole jokaiselle levylle omia säätimiä? Teillä on todella kaunis keittiö 🙂 Blogisi rohkaisemana tilasin myös itse keittiön Epoqilta juuri samalla ovimallilla 😀

1. Laura: Boschin induktiotaso on ollut todella hyvä valinta, kertaakaan en ole katunut enkä harmitellut sen kanssa. Taso on pysynyt puhtaana eikä siihen ole tullut edes naarmuja, kuten vanhaan Electroluxin induktiolevyyn (lattiamallinen liesi-uuni yhdistelmä mustalla induktiolevyllä). Likaa ei mene reunojen alle, sillä taso on todella tiiviisti kiinni pöytätasossa. Induktiotason reuna on ollut helppo putsata ruokaroiskeista ja ruoanmuruista ihan vaan pyyhkimällä, muruset saa tarvittessa toki pois myös imuroimalla jos murut ja roska ei muuten irtoa. En ole kuitenkaan joutunut koskaan imuroimaan reunoja. :)

Induktiotason keskellä on omat säätimet jokaiselle keittolevylle, niitä voi käyttää erikseen sekä samanaikaisesti, jokaiselle voi asentaa oman lämpöasetuksen. Meillä porisee monesti kolme kattilaa kerralla, isossa pasta, keskikokoisessa kastike ja pienessä hautuu juureksia ja kasviksia. Tilaa on riittävästi kattiloiden ympärillä ja lämpöasteiden säätäminen on ollut helppoa.

Epoqin keittiö on todella hyvä valinta, siinä on loistava hinta-laadusuhde ja nämä vedinuralla varustetut ovet ovat näin vuoden jälkeenkin paras valinta mitä olisin voinut ikinä tehdä. Ovet ovat edelleen täysin suorassa, yhtään eivät ole näiden tuhansien avauskertojen jäljiltä vinksahtaneet, edes roskakaapin ulosvedettävä ovi joka avaa mukanaan koko roskismekanismin roskaämpäreineen. 🙂 Loistava valinta!!! ♥ ♥

8. Hei, aiemmassa postauksessasi kommentoitiin paljon, että komposiittitaso oli vaikea pitää puhtaana ja että siihen jää ja imeytyy jälkiä mm. kahvista ja marjoista. Mikä on sinun kokemuksesi? imeekö se jotain? Jääkö jälkiä? Saako sitä olla ihan kokoajan hankaamassa? Ihana keittiö sinulla!!

1. Annika: Valkoinen komposiitti saattaa imaista itseensä voimakkaasti värjääviä aineita, kuten mustikkaa ja kurkumaa, mutta meillä ei ole käynyt niin. En tiedä on valmistuksessa eri merkkien välisiä eroja, jotka vaikuttaisivat tuohon värjäytymiseen. Meillä tiskiallaskin on samaa Avonite-materiaalia ja sen läpi kulkee mustikoista sulanut neste, kurkumalla maustetun kanakastike-kattilan huuhteluvesi, juomatta jääneet punaviinitilkat jne. Silti on allas erittäin siistissä kunnossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *