Kuukauden Shoppailut 2015 – Kesäkuu

Kuukauden Shoppailut postaussarja Omakotivalkoinen

On aika kurkistaa millaista shoppailukuukautta meillä vietettiinkään kesäkuussa. Sisään virtaavien tavaroiden ja vaatteiden lisäksi listaan myös kaikki ovesta poistuneet mööpelit, tilpehöörit, vaatteet ja kulutustavarat, kuten pesuaineet, kosmetiikka- ja muut arkituotteet…

Kuukauden Shoppailut postaussarja kesäkuu 2015 Omakotivalkoinen

Edullisia heräteostoksia

Itselleni tulin ostaneeksi pitkästä aikaa vaatetta ja kenkiä, yhteensä neljän kappaleen verran. Tokmannilta löysin ihanan pyöreäkärkiset ja suloiset perusballerinat, joita ostin suoraan kahdet. Cubuksesta bongasin kivat lököhousut arkeen ja kotoiluun, ja hännänhuippuna New Yorkerista kivan viskoosisen neulospuseron alta seitsemän euron (vaatepostaus TÄÄLLÄ). 🙂 Mustaa nahkaa olevat By Lassen Stropp-ripustuslenksut sain Instagram-markkinointia varten By Lassenilta. ♥

Kuukauden Shoppailut postaussarja kesäkuu 2015 Omakotivalkoinen

Kesäkuun aleshoppailut

Aleshoppailuja tein loppujenlopuksi vain yhdestä kaupasta, Stockmannilta, josta tulin hankkineeksi meille kaksi Boss Homen valkoista kylpylakanaa eli pitkulaista isoa pyyhettä. Pyyhkeet päätyivät extemporena miehen ostaman valkoisen kukkakimpun ja kaapista löytyneen kuohupullon seurana ystäväpariskunnalle tuparilahjaksi.

Aikomuksenani oli ostaa meille Helsingin keskustan myymälästä toiset samanlaiset tilalle. Aletuotteita ei kuitenkaan voinut varata ja ne olivat ehtineet loppumaan myymälään päästyäni. Onneksi pyyhkeet olivat olleet saajilleen erittäin mieluisat, joten asia ei jäänyt harmittamaan. 🙂 Kukkapuolen ostoksia tulee tehtyä joka kuukausi, niin myös kesäkuussa, jolloin kannoin kotiini saniaisen.

Kuukauden Shoppailut postaussarja kesäkuu 2015 Omakotivalkoinen

Ihania juttuja ja poistuneita tavaroita

Blogiyhteistyön merkeissä tytön kaappiin putkahti kaksi kivaa paitista Schoffalta. Me & Friends -tuoksukynttilät sain DesignWestin kesäkampanjan puitteissa, näistä kaksi matkasi suoraan uuteen kotiin blogiarvonnan kautta. 🙂

Poistuneita tuotteita on kesäkuun ajalta melkoinen määrä:

  • Blogikirppiksen välityksellä uuden omistajan löysi yhteensä 69 tavaraa sekä vaatetta.
  • Tekstiilikeräykseen päätyi viisi risaa vaatetta, joista neljä oli tytön ja yksi Seppälän neuletakki minun.
  • Loppuneita kosmetiikkatuotteita on kaksi – Philosophyn kasvojenpuhdistusaine sekä 2 vuotta vanha hiuslakka, jonka sain viimein kulutettua loppuun.
  • Siivousaineita loppui vain yksi, tämä Pirkan hajusteeton yleispesuaine, jota aion ostaa uudestaan heti kun saan tammikuussa ostamani Tolun yleispesuaineen jämät käytettyä pois. 🙂 

Sen pituinen se. Aikaisemmat Kuukauden Shoppailut -postausarjan osat löydät kätevänä listana TÄÄLTÄ!

Mukavaa iltaa kaikille!


Seuraa myös Instagramissa 

4 kommenttia “Kuukauden Shoppailut 2015 – Kesäkuu

  1. Kaipaisin mielipidettäsi: kumpi on parempi tiskialtaan reunalla keittiösuihkeena yleispuhdistukseen, Fairy vai tuo Pirkka? Kyseessä todella valkoinen keittiö. Kiitos vastauksesta jo etukäteen!

    1. Sari: Fairy puhdistaa paremmin rasvaa, mutta Pirkan yleissuihkekin on hyvä… Pirkan pesuaineessa hyvä puoli on se että sillä voi puhdistaa muitakin kodin pintoja, kuten lattioita ja kylpyhuonetta. Fairya voi käyttää vuorostaan astioiden pesuun, yleispuhdistukseen ja lattioille (pari tippaa veden joukkoon), mutta kylpyhuoneessa se on huono valinta. En siis osaa valikoida kumpi on parempi, molempia tykkään itse käyttää. 🙂 <br />
      <br />
      Universal Stone on meidän keittiössä ollut korvaamaton tuote, sillä saa valkoisen altaan puhtaaksi ja hanat sekä liesilevyn kiiltämään, kerran viikossa puhdistan sillä keittiön pinnat. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *