Facebook-yhteisö KonMari Suomi | Vertaistukea tavaran taltuttajille!

Ilta-Sanomien sivuilla esiteltiin eilen KonMari Suomi -yhteisöä Facebookissa ylläpitävän Mira Ahjoniemen ajatuksia konmarittamisesta ja siitä miten suurta apua ja hyötyä tuon japanilaisen raivaus- ja siivousmetodin toteuttamisesta on hänelle ollut. Ilta-Sanomien juttu on lyhennelmä ET-lehdessä julkaistussa haastattelusta, jonka voi lukea kokonaisuudessaan TÄÄLLÄ. KonMari-hypen alkaessa olin omassa raivausprojektissani jo loppusuoralla, mutta Marie Kondon kirja oli silti erittäin kiinnostava ja hyvin motivoiva. Suosittelen sen lukemista kaikille jotka kaipaavat elämäänsä järjestystä. Myös KonMari Suomi yhteisöön kannattaa Facebookissa liittyä, mikäli kaipailet vertaistukea, motivaatiota ja tsemppausta oman kodin tavaroiden organisointiin, järjestelyyn ja karsintaan.

Facebook-yhteisö KonMari Suomi - Tavaran karsiminen ja kodin raivausvinkit Omakotivalkoinen

KonMari-metodi ja vertaistuki

Liityin kyseiseen ryhmään jokin aika sitten ja käyn säännöllisin ajoin inspiroitumassa siellä. Ryhmä on täynnä huikeita tarinoita oikeiden ihmisten kodeista, ongelmakohdista ja raivausprojekteista. Siellä voi kysyä neuvoa, jakaa omia vinkkejä sekä keskustella tavarasta ja sen määrästä yleisemmällä tasolla – mikä on tarpeeksi, miten punnita tavaroiden tarpeellisuutta ja niiden tuottamaa iloa, jota KonMari -metodissa painotetaan.

Facebook-yhteisö KonMari Suomi - Tavaran karsiminen ja kodin raivausvinkit Omakotivalkoinen

KonMari Suomi – Tule mukaan!

Kotimaisten konmarittajien Facebook-ryhmä on suljettu yhteisö, joten sen sisältöön pääsee käsiksi ainoastaan lähettämällä liittymispyynnön ryhmän ylläpitäjälle. Tämä on minusta erittäin hyvä juttu, sillä moni ryhmäläinen jakaa ajatuksiaan hyvinkin henkilökohtaisella tasolla. Meitä tavaran taltuttajia on moneen junaan, pienestä vähentäjästä rajuun karsijaan. Mikäli aihe on ajankohtainen ja tunnistat itsessäsi konmarittajan elkeitä, tule liittymään aktiiviseen ja innostuneeseen joukkoomme! Ryhmän löydät Facebookista nimellä KonMari Suomi. 🙂

Kivaa iltaa kaikille!

Seuraa myös Instagramissa

8 kommenttia “Facebook-yhteisö KonMari Suomi | Vertaistukea tavaran taltuttajille!

1. Kiitos vinkistä! Täällä vasta aloittelen raivausprojektia ja kirja on vielä lukematta mutta aion sen tänään hankkia.

Ihailen niin sinun kaunista kotia jossa jokaiselle tavaralle on paikkansa ja tavaroita on niin harkitusti. Itse ihmettelen miksi ihmeessä olen/ olemme sellaiset tavaravuoret kotiimme aikoinaan hankkineet!

1. Jaana: Kannattaa ehdottomasti lukea KonMari-kirja, niitä löytää melko hyvin nyt jo kirjastoistakin eikä varausjonot ole pitkiä. 🙂 Kirjassa on raivausniksien lisäksi paljon muutakin tärkeää ja oleellista asiaa, joista on hyötyä kun alkaa käymään läpi tavaroitaan.

Olen tehnyt suuren työn tavaroiden puljaamisen kanssa ja miettinyt monesti aivan samaa kuin sinäkin. 🙂 Varsinkin vuoden 2008 starttikatastofin aikana koin sellaisia tunteita etten ikinä enää halua siihen tilanteeseen joutua. Vaikken koskaan ostanut mitään kallista tai arvokasta, hassasin silti rahaa hirveät määrät vuosien aikana täysin turhaan krääsään ja vaatteisiin (aleostoksia kannoin sesongeittain monta muovikassilta aina kotiin), joista suurin osa ei koskaan päätynyt edes käyttöön. :D

Tsemppiä projektiisi! ♥

2. Heips Miia!♥ Haluaisin kysyä sinulta tähän postaukseen liittymättömän kysymyksen, Pappelina-ekspertti kun olet:D Harkitsen meidän eteistilaan valkoista Pappelinaa, mutta mikä on oma kokemuksesi, onkohan heti karsean näköinen kurakeleillä? Tuo muovi materiaalina on kyllä tosi helppo putsata… Meillä tullaan eteistilaan suoraan ulkoa. Kyseessä on "leveä käytävä", jossa liukuovikaapistot toisella seinällä – jäin myös sitä miettimään, että onko matto liian kapea, noissa Pappelinoissa kun toi leveys on vähän hassu 70cm:) Onko sinun omasi muuten Svea metallic white? Meillä on eteisessä iso erittäin vaalean harmaa laatta, jossa on kuitenkin mielestäni enemmän lämmin kuin kylmä sävy, jäin miettimään että mahtaako tuo "metallic white" olla liian kova:) Suurkiitos jos ehdit vastata♥ ihanaa päivää sulle!

1. Mai: Suuret pahoittelut että vastaan useita viikkoja liian myöhään. Tämän postauksen kommentit olivat jostain syystä minulta menneet ohi, vaikka luulin että olin kaikkiin vastannut. ♥

Valkoinen Pappelina ei näytä kovinkaan pahalta eden kurakeleillä. Kura ja hiekka kun kuivahtaa, kannattaa matolle näyttää imuria. 🙂 Tahroja ei muovipintaan paljoa jää, ja jos matto kaipaakin pesua, on se helppo pestä omassa kotikoneessa (ainoa poikkeus isot matot, 140x200cm ja 180x260cm). Pappelina kuivaa noin tunnissa narulla, joten se on simppeli pestä syksyn rapa-aikaan vaikka kerran viikossa. :)

Meidän kaikki matot ovat Pappelinaa ja malli sekä sävy juurikin tuo Svea Metallic White. Makuuhuoneessa ja keittiössä on 70x240cm kokoiset matot, olohuoneessa kaksi 180x260cm mattoa ja kylpyhuoneessa 70x50cm kokoinen matto. 🙂

3. Minäkin olen varsin minimalistinen enkä tykkää ylimääräisestä tavarasta nurkissani lainkaan. Olen käynyt kaikki tavarani huolella läpi eikä joukossa ole enää juurikaan mitään, mistä olisi syytä päästä eroon. Luin KonMari kirjankin ja uteliaisuuttani liityin myös tuohon mainitsemaasi Facebook-yhteisöön. Siinä kohtaan minulle riitti ihan tyystin – tavaran karsiminen menee jo niin yli kaikkien omalla mittapuullani järkevien rajojen, että tällä hetkellä koko ajatuskin kaiken jatkuvasta ja totaalisesta raivaamisesta saa vereni kiehahtamaan. Kai minä olen niin henkeen ja vereen kultaisen keskitien kulkija, että kaikki tällaiset laajamittaiset ja ehdottomat tietyn opin mukaan suoritettavat "puhdistusoperaatiot" kääntyvät minun kohdallani jossain vaiheessa itseään vastaan. 😀

1. Väritön: Jotkut ovat innostuneet Konmarista melko reippaasti, mutta heidänkin päivityksistään löytää mielenkiintoisia juttuja ja ajattelun aiheita. 🙂 Keskitie usein onkin paras vaihtoehto, karsii pois kaiken selvästi turhan ja antaa muiden tavaroiden olla. Tuokaan ei ole ihan helppo homma toteuttaa ja ottaa oman aikansa, mutta siltikin jokaisen hetken arvoinen prosessi kohti selkeyttä ja järkevää maallisen omistamisen määrää. 🙂

4. Haluan kommentoida tuohon Main Pappelinaan liittyvään kysymykseen sen verran, että olin aika pettynyt tilattuani kommenttien perusteella valkoiseksi kehutun Svea metallic white maton. Paketin avattuni olin melkoisen pettynyt, koska tuo metallic white matto olikin aikalailla beige voittoinen. Tuo metallinen kudos on siis ainakin minun matossani beige eikä todellakaan valkoinen. Illalla hämärässä matto näyttää valkoiselta, mutta kyllä tuo päivänvalossa on kaikkea muuta kuin valkoinen. Kodinhoitohuoneessa minulla on Pappelinan Mono matto joka on selkeästi valkoisempi metallic whiteen verrattuna. Päädyt siinä on harmaavalkoiset ja on mielestäni kauniimpi kuin tuo Svea. Olen kyllä nyt tottunut tuohon Sveaankin, mutta kun kotona ei ole beigen sävyjä vaan enemmän harmaata ja valkoista, niin joskus pistää pahasti silmään. Hassulta tuntuu kun blogeissa mainostetaan Svea metallic whiten olevan niiiiin valkoinen, mutta totuus onkin aivan muuta. Toki valkoisuus on varmasti katsojan silmässä, mutta mielestäni valkoinen on valkoinen ilman muita värejä joukossa. Tässä yksi kokemus Pappelinoista. Mono on muuten myös pehmeämpi jalalle kuin Svea. Tosin pehmeydellä ei varmasti ole merkitystä jos matto tulee eteiseen.

1. Sari: Onkohan heillä useampaa eri erää, sillä omat mattoni ovat yleisilmeeltään selvästi valkoiset, samoin kuin miehen viime hulluilta päiviltä tilattu valkoinen Pappelinan eteismattokin. Svea Metallic White matossa on kahta eri sävyistä loimea, valkoista ja helmiäishohtoisempaa kermaan aavistuksen taittavaa. Beigeltä matto ei kuitenkaan näytä edes hämärässä, oliko sinulla tosiaan tuo Svea Metallic White? Ettei ollut se beige-valkoinen väri?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *