Kuinka monet lakanat on tarpeeksi?

Kaukana ovat ne ajat, jolloin kaappi pursusi lakanoita ja tyynyliinoja, joilla olisi petivaatettanut kokonaisen suvun yökyläilytarpeet. Nykyisin omistan tasan kahdet lakanat, joista toiset ovat edelleen avaamattomana pakkauksessaan, sillä olen pessyt ja pitänyt yksiä ja samoja petivaatteita sängyssäni lähes vuoden päivät – perjantaina pesuun ja samana iltana takaisin petiin. 🙂 Casa Stockmannin egyptiläistä puuvillaa olevat hotellilakanat* pitävät ryhtinsä pesusta toiseen, ihana vilpoisuus ja kahina muistuttaa hotelleissa vietetyistä öistä. ♥︎

Kuinka monet lakanat on tarpeeksi - Casa Stockmann hotellilakanat perkaalipuuvillaa
Kuinka monet lakanat on tarpeeksi - Casa Stockmann hotellilakanat perkaalipuuvillaa
Kuinka monet lakanat on tarpeeksi - Casa Stockmann hotellilakanat perkaalipuuvillaa

Kuinka monet lakanat tarvitaan?

Niin ihanalta kuin pellavaiset petivaatteet ihoa vasten tuntuvatkin, vie sileä ja tiiviisti kudottu perkaalipuuvillainen Casa Stockmannin sarja selkeän voiton. Tästä syystä pistin Finlaysonin pellavalakanat siskon mukaan ja ostin toisen setin Casaa odottamaan kaappiin vaihtovuoroaan. Ostosta tehdessäni tulin tuumineeksi että kuinka monta lakanasettiä yksi ihminen oikeastaan tarvitseekaan… yhdet kun kerrallaan vain sänkyyn mahtuvat.

Lapsilla tulee luonnollisesti olla vaihtolakanat vahinkojen varalta, mutta kaksia enempää ei eskari-ikäinenkään enää tarvitse. Monien kotoa löytyy kuivausrumpu ja se viimeistäänkin mahdollistaa lakanakaapin vierasvarannon vähentämisen. Oma mielipiteeni asiaan onkin kahdet lakanat per sänky. 🙂

Kuinka monet lakanat on tarpeeksi - Casa Stockmann hotellilakanat perkaalipuuvillaa
Kuinka monet lakanat on tarpeeksi - Casa Stockmann hotellilakanat perkaalipuuvillaa

Rapsakka perkaalipuuvilla – Lankaluku 200

Casa Stockmannin lakanasarjoja on useampia, joista osa näyttää päälle päin melko samalta. Valikoimassa on pehmeäksi kivipestyä kevyesti ryppyistä puuvillaa, pumpulinpehmeää puuvillatrikoota sekä tätä ihanan kahisevaa sileäpintaista perkaalipuuvillaista versiota, jonka lankaluku on 200.

Omassa sängyssäni uinutaan tuplapeitteen alla, jonka ympärillä on 230x220cm* kokoinen pussilakana. Tyynyliinoja on kahta eri kokoa, isompi tyynyistä on kooltaan 60x80cm* ja pienempi 50x60cm*. Aluslakanani on ihanan suuri 260x270cm* ja saatavana on sekä perinteinen että patjan ympärille taittuva kuminauhallinen malli, useassa eri koossa.

Kuinka monet lakanat on tarpeeksi - Casa Stockmann hotellilakanat perkaalipuuvillaa

Edulliset Casa Stockmann hotellilakanat

Ihanampaa petikaveria en tiedä kuin täydelliset lakanat, ja se kevyt rapina joka näistä tulee kun vaihtaa asentoa – jumalaista. ♥︎ Sain yhdeltä lukijaltani pari viikkoa sitten erittäin kovaa kritiikkiä kalliiden designtavaroiden ostamisesta ja siitä kuinka hänen mielestään arvostelen tavaran ainoastaan hintalapun suuruuden perusteella. Osa saamastani kritiikistä oli varmasti ihan ansaittuakin, sillä totta on että rakastan skandinaavista muotoilua ja useiden suunnittelijoiden tuotoksia, jotka ovat hintatasoltaan keskivertoa kalliimpia. Tuotesuosikkien joukkoon mahtuu kuitenkin suuri skaala edullisempiakin juttuja, joista nämä Casan lakanat* ovat mainio esimerkki. Korkeaa laatua saa joskus hyvinkin edullisesti, tarpeisiin sopiva täydellisyys kun ei aina katso hintaa. 🙂

Ihanaa viikonloppua kaikille!

*sisältää kaupallisen linkin

Seuraa myös Instagramissa

63 kommenttia “Kuinka monet lakanat on tarpeeksi?

1. Meidän viisihenkisessä perheessä lakanoita juurikin tuo kaksi settiä per asukki.

Melkein pärjäisi yksilläkin, koska pesen, rummutan kuivaksi ja takaisin sänkyihin.

Ja juurikin nuo kehumasi lakanat meilläkin, tykkään kovasti. Kehujesi perusteella hommattu kuukausia sitten enkä päivääkään (yötäkään) ole katunut.

1. Mirja: yhdelläkin pärjää mutta toiset on hyvä olla olemassa varmuuden varalta. 🙂 Meillä vieraslakanoina käytetään sitä paria joka ei ole omassa sängyssä, koska yökyläilijöitä on sen verran harvakseltaan. Ei meillä ole kyllä vierassänkyäkään, joten nukkumapaikkojen kanssa joutuu vähän puleeraamaan. :)

Casan lakanat on superit, en toisia tiedä jotka yhtä hyvänä pysyisivät jatkuvassa käytössä kuukaudesta toiseen. ♥ Miehenkin oman kodin sängyssä on samat lakanat ja muihin ei vaihtaisi hänkään. 🙂

2. Meillä on tällä hetkellä aktiivikäytössä 2 kpl/hlö ja vierasvaraa sitten ehkä 5-7 kpl, tyynyliinoja enemmän. Uusia ei ole kyllä ostettu varmaan 10 vuoteen, mutta varasto on tässä pikkuhiljaa vähentynyt, kun alkavat kulua ja lakanoista teen vielä tyynyliinoja, siivousrättejä ym. Minustakin yksi ihminen pärjää kaksilla.

Mutta onhan sinullakin nyt tavallaan kolmet, jos yhdet laitoit eteenpäin ja ostit tilalle uudet. 😉

1. K-K: Meiltä löytyy neljä extratyynyliinaa, Mayn uudet valkoiset joissa teksti You, me & this moment. Tytön sänkyyn tosin päätyi pesun jälkeen &-merkki, ja kolme muuta ovat tämän ensi perjantaihin asti tauolla. :)

Tavallaan oli kolmet, tosin annoin pellavat pois ennen kuin päätin ostaa toisen setin Casaa tilalle. Mietin että miksi ihmeessä makuutan hienoja pellavalakanoita kaapissa kun en niitä kuitenkaan sänkyyn koskaan halua laittaa. Sisko taas sitten kaipasi pellavaa ja oli mielissään kun tarjosin hänelle valkoisia Finlaysonin Emilie-lakanoita. 🙂 Win-win-tilanne oikeastaan ja tuli hyvä mieli siitä että sisko pääsi kokeilemaan viimein kunnon pellavalakanoita (hänellä huono kokemus sellaisista takana) ja itse sain toisen setin ihanaa Casaa. ♥

3. Me ollaan syyskuussa käytetty samaa settiä 2 vuotta. Yleensä la laitetaan koneeseen ja rummun kautta takaisin sänkyyn.

Ja kun setti on pellava-puuvillaa, kestää hyvin.

Kaapissa on vanhoja lakanoita, joista kaikista tykkään.

Puuvillapussilakana kestää mulla n 5 vuotta, jos settejä on 5, ne riittää loppuelämäksi . Kaikki ne mistä en enää tykkää, on laitettu kiertoon aikoja sitten.

1. Lanttuleikkuri: Mihin sitä parasta vaihtaisi. 🙂 Saman sorttinen tilanne on täälläkin todennäköisesti edessä, samalla setillä mennään niin pitkään kunnes tulee akuutti tarve avata toiset casat pakkauksistaan. :)

Makuuhuoneessa tärkeintä on hyvät unet ja siihen vaikuttaa patjat, tyynyn ja sopivan lämpötilan lisäksi myös lakanatkin. 🙂 Kivoissa lakanoissa on ihana köllötellä. ♥

4. Meillä on käytössä kahdet lakanat – kun toiset on pesussa, niin kaapista löytyy puhtaat tilalle. Tyynyliinoja on tosin sitten aikas iso kasa, sillä tykkään vaihtaa tyynyliinat lakanoita useammin. 🙂 Ja valkoiset lakanat on ehdottomasti parhaat! En osaa nukkua värikkäässä tai kuvioidussa sängyssä. 😀

1. Tiia: Valkoiset on ehdottomasti parhaat, ne on aina siistit, ne ei haalistu ja pysyvät hohtavan valkoisia esim Perlana White -pyykinpesuaineen avulla. ♥

5. Meilläkin on parivuoteeseen kahdet lakanat -pesuvaran verran kun ei ole kuivausrumpua. K:lle kahdet myös. Sitten vieraslakanat normileveälle peitolle kun yövieraita käy usein. Tuolla määrällä pärjää enemmän kuin hyvin.

1. Pia: Ihanaa että teitä on niin moni samalla linjalla kanssani. 🙂 Kahdet lakanat ovat tosiaankin tarpeeksi ja kun ne on mieleiset niin unikin maistuu makeasti. ♥

6. Oijoi, nyt tuli kyllä ehkä vähän liian houkutteleva ostosvinkki 😀 Olen jo pitkään haaveillut "hotellimaisista" pussilakanoista ja nämä kuulostavat nyt juurikin sellaisilta.. Ostin joku aika sitten pellavapussilakanat ja vähän petyin niihin… Ovat omaan makuuni jotenkin hieman liian karheat… Kauniit kylläkin. Mutta voi että. Nämä on nyt kyllä pakko kirjata ylös. Jos vaikka synttärilahjaksi toivoisi 😀

1. Henna: Nämä Casan perkaalipuuvillaiset ovat aivan huiput, ihanan viileät ja kahisevat, aivan kuin hotellin mankeloidut lakanat. ♥ Ja hintakin on kohdillaan, laatuunsa nähden suorastaan hullun halvat. 🙂 Laita ihmeessä synttäritoivelistaan, uskon että tulet olemaan yhtä tyytyväinen kuin minäkin. ♥

7. Minne hävisivät Balmuirin lakanat?? Itselläni käytössä Balmuirien lisäksi juurikin nämä Casa Stockmannin perkaalipuuvillaiset ja en voi kyllä kehua, mielestäni todella huonolaatuiset ja halvan oloiset :/

1. Linda: Myin Balmurin lakanat pois muistaakseni vuonna 2014, tai 2013. Ne olivat hyvää laatua mutta kermainen sävy tökki. Silkkiverhojen ja silkkisen päiväpeiton pois lähdön jälkeen ne olivat ainoa kermainen asia makuuhuoneessa ja päätin että niiden on parempi asustaa jossakin muualla. Nythän Balmuirilla on myös vitivalkoinen Optical White -sävyinen lakanasetti, sellainen voisi ehkä joskus myöhemmin vallata meidän sängyn. 🙂 Nyt kuitenkin nautiskelen sileästä tunteesta perkaalipuvillaisissa lakanoissani.

Onkohan sinulla juuri nämä lakanat, joissa lankaluku 200? Minusta nämä ovat aivan loistavat, eivätkä kyllä vaikuta yhtään halvan oloisilta minun sängyssäni. Ovat kestäneet todella hyvin jatkuvaa käyttöä ja viikottaista pesuakin, en toista vastaavaa tiedä (kokemuksia on jos jonkinlaisista lakanoista) jonka saumatkin pysyvät prikulleen suorassa jopa kuivausrummutuksen jälkeen. Ikävää että olet pettynyt omiin lakanoihisi, ei ole kiva laittaa sänkyyn sellaisia petivaatteita joista ei pidä. 🙁

8. Nuo lakanat on aivan ihanat! Minulla on valkoiset ja nyt hankin myös harmaan värisenä pussilakanat. Mitkään "tavalliset" puuvillalakanat ei enään tunnu miltään. 😀

Mikä peitto ja tyyny sinulla on käytössä? Oletko löytänyt jonkun hyvän peiton jossa kuohkeus säilyy? Meillä olisi ajankohtaista hankkia ainakin uudet peitot sänkyyn. Vinkit olisi siis tarpeen. 🙂

1. Nina: Samaa mieltä, ihana tuo kahina ja se sileys. ♥ Harmaa versio on todella kauniin sävyinen. ♥

Minulla on Joutsenen untuvapeitto ja -tyynyt, kuohkeus säilyy vuodesta toiseen enkä ikimaailmassa osta muita merkkejä kuin Joutsenta. ♥

2. Kiitos vinkistä. 🙂 Tiedätkö onko teidän peitto mallia viileä/keskilämmin/lämmin? Hinta noissa joutsen tuotteissa on sen verran kova että täytyy toivoa jos olisivat jossain kohtaa tarjouksessa. 🙂

3. Nina: Meidän peitto on keskilämmin, sopii sekä kesään että talveen. 🙂 Ostin omani Stockmannilta 20% alennuskoodikampanjan aikaan ja säästö oli melkoinen. Tyynyistä suuremmat ovat HobbyHallista, jossa oli tyynykampanja pari vuotta sitten ja sieltä sai 30% alennusta. 🙂

4. Tosiaan nämä ovat juuri sellaisia ostoksia missä alennuskupongit kannattaa hyödyntää. Mahtuu nämä normaaliin pesukoneeseen vai oletko käyttänyt pesulassa siinä kohtaa kun on peseminen tarve?

5. Nina: Tuplapeitto mahtuu 6kg koneeseen mutta kannattaa tehdä ylimääräinen huuhtelu. Peitto kannattaa kuivata ilmavasti kuivaustelineen päällä ja pistää vasta kuivana kuivausrumpuun kuohkeutumaan. Pesulapesu on loistava vaihtoehto, kerran olen pesettänyt peittoni ammattilaisten avulla ja kyllä oli peitto muhkeampi kuin kotona pestäessä. 🙂

9. Nyt en kyllä ymmärrä. Olet pärjännyt yksillä lakanoilla jo vuoden päivät, ostit toiset lakanat kaappiin jossa ne ovat vielä pakkauksessaan, mutta silti väität, että tarvitset kahdet lakanat?

1. en ymmärrä: hypoteesi 1: koira hyppää hepulissaan sänkyyn yöllisen ripulikohtauksen seurauksena ja lakanat likaantuvat. Laitat koneen pyörimään klo 03:00 yöllä ja valvot seuraavaan iltaan asti koska sängyssä ei ole lakanoita ja ripuloivan koiran vuoksi et voi pitää edes makuuhuoneen ovea auki, jottei peitot ja tyynytkin likaannu. 🙂

Hypoteesi 2: Tyttö sairastuu yöllä (kuten lapsilla aina on jostakin syystä tapana) vatsatautiin ja oksentaa omaan sänkyynsä. Pistät lakanat ja peitonkin pesuun, otat tytön omaan viereesi nukkumaan ja parin tunnin päästä yllättävä vahinko sattuu uudelleen. Tytön peitto ja pussilakana ovat onneksi jo kuivumassa ja pääset laittamaan omat lakanasi koneeseen. Jossakin olisi kuitenkin nukuttava ja vaihtolakanat ovat tarpeen. :)

Näin ei ole onneksi käynyt, mutta ken tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Minulla on tuplakokoinen peitto, joten tytön pussilakana ei mahdu sen ympärille. Voisin tietenkin haalia kaappiin varapeittoja ja -tyynyjä, mutta vaihtolakanat menevät pienempään tilaan ja ovat järkevämpi valinta jo siitäkin syystä. :)

Toivottavasti asia selvisi sinulle, ja kuten sanoin, kahdet lakanat per sänky ovat tarpeen. 🙂

2. Sinullahan on jo ne Mayn lakanat, joita mainostit viime viikolla. Miksi tarvitse kahdet Casan lakanat, kolmet yhteensä?

1. Taina: Pesulapussa lukee 100% cotton, perkaalipuuvilla mainitaan tuossa myyntipakkauksen mustassa tarrassa. Muissa samannäköisissä pakkauksissa ei lue tuota perkaalia, joten siitä erottaa myymälässä mikä lakana on kyseessä. 🙂

10. Tilasin kyseisen setin itselleni, olet sitä niin kehunut 🙂 Samaa mieltä, että ei liinavaatteita tarvitse kymmeniä. Yleensä sitä käyttää niitä samoja joihin on mieltynyt ja muut pölyttyvät kaapissa. Muutan elokuussa ja aion kierrättää suurimman osan liinavaatteista. Itselleni jätän pari settiä, vieraslakanaksi pari settiä, kun minulla on sellainen vakkarivieras ja jos sattuu parikin vierasta yhtäaikaa, niin on laittaa lakanat petiin. Muut laitan kierrätykseen surutta 🙂

1. PirjoV: Liinavaatteita ei kymmeniä tarvita ellei kylässä käy useita yövieraita samaan aikaan. 🙂 Minulla oli pahimpina hetkinäni kymmeniä pussilakansettejä, jotka olin pessyt käyttöä varten mutten koskaan niitä sänkyyni pedannut. Aina ne samat lempparit otin kaapista ja kierrossa oli ehkä kolmet tai neljät lakanat. 🙂

11. Meillä on myös kahdet lakanat käytösssä. Pellavainen pussilakana on ihanan lämmin. Huonoja puolia on kun pellava jotenkin pistelee ihoa ja kuinka paljon se pölyääkään. Kuivarissa kuivatan ja nukkasihti on niin paksussa pölyssä vieläkin vaikka pussilakanat on olleet käytössä vuoden verran. Makuuhuoneeseen näkyy myös muodostuvan pölyä nopeammin kuin muualle kun pölisevät niin paljon, eli vaihtoon menee täällääkin :)

Ostin reilu vuosi siten Casa Stocmannin mustat pyyhkeet ja olin todella pettynyt. Kylpypyyhkeet moksoi liki 50€/ kpl ja useitten pesujen ja kuivarissa kuivailujen jälkeenkin pyyhkeistä irtosi niin paljon nukkaa iholle, että säikähdin muuttuneeni apinaksi kuivattuani itseni suihkun jälkeen. Monet naurut saatiin niillä aikaiseksi, mutta todella huono hintalaatusuhde, eivätkä kuivanneetkaan kunnolla. Siksipä olen skeptinen noidenkin kehumiesi lakanoiden suhteen…. Yliarvostettu tuo Stocmannin oma Casa tuotemerkki.

Onko sinulla kokemuksia esim. Marimekon tai Luhdan lakanoista? Pyyhkeet ovat ainakin laadukkaita.

1. Sari: Pellava on talvella ihanan lämmin materiaali, tykkäsin toissa talvena niistä kovasti ja opin jopa tykkäämään ryppyisistä lakanoista niiden myötä. ♥

Värilliset pyyhkeet ovat monella merkillä ongelma, H&M:n, Benettonin ja Luhdankin pyyhkeistä jää inhottavaa nukkaa iholle, vaikka kuinka kuivaisi rummussa. Inhottavaa on myös joidenkin valkoisten pyyhkeiden näkymätön nukka, jonka huomaa vasta kun levittää kosteusvoidetta iholle suihkun jälkeen. Nukka kerääntyy sellaisiksi röpöläisiksi hiekanjyviksi rasvatulla iholla, hyih. Annon valkoiset pyyhkeet tekevät tätä ja vein juuri kaksi kylpy- ja kaksi käsipyyhettä tekstiililumpun keräyslaatikkoon tuon syyn takia.

Marimekon lakanoista ei ole kokemusta mutta Luhdasta valitettavasti on eikä tosiaankaan hyvää sellaista. Ne olivat uutena ihanan sileät ja vilpoiset, kuten myös nämä Casa Stockmannin. Ensimmäisessä pesussa niiden pintaan tuli sellaista hentoa karvanukkaa ja värit haalistuivat. Saumat kiersivät pahasti ja niitä oli vaikea viikata kaappiin saati ripustaa narulle. Laatu voi tietysti olla nyt parempaa, mutten ole kiinnostunut ottamaan asiasta selvää. Samalla tavalla on käynyt myös monille Hemtexin lakanoille, sekä Annon ruutu-lakanoille – värit haalistuvat ja saumat kiertävät.

Casa Stockmannin lakanat ovat hyvälaatuiset ja ihanat, itse olen äärimmäisen tyytyväinen niihin ja siksi omistankin kahdet samanlaiset. Jos sinulla on tarvetta tuollaisille sileäpintaisille perkaalipuuvillaisille lakanoille, voit ostaa aluksi vain yhden tyynyliinan ja kokeilla miltä se tuntuu ja vastaako se sinun toiveitasi. ♥

2. Meillä myös Casan tummanharmaita pyyhkeitä jotka ollut jo monta vuotta käytössä ja aina vaan nukkaa. Tosi rasittavaa.

3. Minna: Tuo nukkaaminen on ärsyttävää, ja se ettei nukkaaminen vähene vaikka kuinka pesisi tai rumpukuivaisi. Mistä ihmeestä sitä nukkaa edes irtoaa niin suuria määriä kun pyyhe itsessään ei kuitenkaan ohene tai harvene. Ärgh.

12. Kiitos, Miia, vastauksesta 🙂 Ja vinkistä ostaa yksi tyynyliina kokeiluun…enpä olis ite hokassu vaan ostanu koko setin kerralla 😀 Ha ha 😀

Meillä on Luhdan värillisiä pyyhkeitä, sekä valkoisia, eikä niistä jää nukkaa lainkaan. Ovat todella laadukkaita ja kuivaustehokin on loistava. Muistin Luhdan pussilakanoista nyt sen verran, että tyttärelläni on kodissaan värilliset sellaiset ja väri on tosiaan haalistunut pesussa, eli ei hyvä!

1. Sari: Yksi tyynyliina ei montaa euroa maksa ja jos et olekaan tyytyväinen niin ei tarvitse keksiä kokonaiselle lakanasetille uutta omistajaa. 🙂 Yhden tyynyliinan voi vaikka koristella, painattaa siihen jonkin tekstin tai tehdä siitä siivousliinoja. :)

En tiedä onko Luhdan pyyhkeissä eräkohtaisia eroavaisuuksia. Jossakin välissä pyyhkeet saivat hyvää palautetta mutta siskon kuukausi sitten ostama kirkkaankeltainen ja turkoosi pyyhe nukkaavat tosi pahasti. Vaikuttaakohan väriaine nukkaamiseen… en tiedä.

Luhdan lakanat haalistuvat ihmeen paljon jo ekassa pesussa. Itselläni oli vaaleansininen pussilakansetti, josta ei luulisi väriä juuri irtoavan. Niin vaan kävi ja koneesta tuli ulos entistäkin haaleampi vaaleansininen, näytti ihan siltä kuin pussilakanaa olisi käytetty kymmeniä vuosia. Toinen asia mikä monissa kuviollisissa pussilakanoissa on huonosti, on värien sekoittuminen. Vaaleat kuviot värjääntyvät tummemmista, vaikka ne pesee ohjeen mukaan. Sen vuoksi käytänkin nykyisin vain vitivalkoisia lakanoita, ne eivät haalistu eivätkä kulahda rumaksi kun pesee ne vähintään joka toinen kerta Perlana Whitella tai muulla vastaavalla miedosti valkaisevalla pesunesteellä. 🙂

13. Meillä taitaa olla noita saman merkkisiä tyynyliinoja vaihtotyynyliinoina kun lakana setti on jonkun värinen / kuvioinen ja haluan vaihtaa tyynyliinat useammin kuin muut lakanat ja valkoinen sopii suurimman osan kaveriksi. Alkuperäistä sarjaa kun ei enää saa. Ne on kyllä ihanan tuntuiset :)

Olen ihan samaa mieltä siitä että kahdet lakanat riittäisi ja toisaalta haaveilenkin siitä mutta lakanat ja pyyhkeet on mun heikko kohta enkä halua luopua monista rakkaista lakanoista ♥ meillä on ehkä kuusi paria..? Mutta kaikki kyllä kiertää käytössä. Pari vuotta sitten karsittiin ne pois mitä ei käytetty.

Muuten tykkään siis minimalistisemmasta suuntauksesta mutta pyyhkeistä ja lakanoista en luovu 😀

Mutta uusia en kyllä ole raivauksen jälkeen ostanut enkä tule ostamaan.

1. Minna: Kuviollisissa on tuo ongelma, että tyynyliinoja pitää ostaa useampi talteen jotta niitä voi vaihdella vuosienkin kuluttua. Tytön kuusilakanoiden tyynyliina on selvästi kuluneempi kuin pussilakana ja meilläkin käytetään välillä toisen lakanasetin tyynyliinaa. Valkoinen sopii onneksi kaiken kanssa ja on loistava kompromissi silloin kun oikeaa ei ole saatavana. :)

Minulla on joskus ollut yli 50 käsipyyhettä, joiden lisäksi oli kaapillinen kylpypyyhkeitä, useampi kylpytakki sekä kasa astiapyyhkeitä. Aivan järjetöntä hamstraamista, josta olen onneksi päässyt eroon. 😀

14. Mulla on kyllä aika monta lakanaa, mutta periaatteessa eihän niitä yhtä enempää tartte.

Osallistu kastehelmi tarjoilu lautasen arvontaan mun blogissa.

15. Meillä on käytössä Vallilan Vanha suola -pussilakanasetti tuplapeitolle ja olen kyllä tykännyt. Vuoden ollut käytössä ja värit edelleen yhtä kirkkaat kuin ostaessa. 🙂 Pitää pehmeytensä ja nykyään en muita halua edes käyttää. Kolmet kaapissa on ja yhdet kyllä lähtevät kiertoon! :D

Aluslakanoiden kanssa on vähän ristiriitaiset tunnelmat… Kolme Finlaysonin parivuoteen satiinialuslakanaa löytyy, valkoinen satiinialuslakana on ollut käytössä erittäin hyvä. Kahdet harmaat ollaan saatu lahjaksi. Toinen harmaa on melkein yhtä hyvä kuin valkoinen, mutta toinen mokoma on ihan nukkaantunut ja inhottavan tuntuinen ihoa vasten… Tiedä sitten mikä mennyt pieleen, vaikka samanlainen pesu kaikilla on ollut. Pistän kyllä korvan taakse Casa-sarjan lakanat. 🙂

1. Jenni: Vallilan tekstiilit pitävät hyvin värinsä, olen kuullut paljon hyvää palautetta niistä ja itsekin aikoinaan harkitsin yhden kuviollisen pussilakanasetin ostamista heidän mallistostaan.

Puuvillasatiinista en itse enää tykkää, se kerää ikävästi karvaa ja pölyhaituvaa, ja on nopeasti nukkaisen näköinen – melkeimpä merkistä riippumatta.

16. Moikka!

Postaus ja kommentit tulivat tarpeeseen. Olen juurikin vailla hyviä aluslakanoita ja

Casa voisi taas olla paras. Yhdet jo on tyynyliinoineen ja ne ovat todella miellyttävät.

Pussilakanat ovat Gantin egyptinpuuvillaa ja ihan mahtavat vuodesta toiseen. Mulla

on aika pieni liinavaatelipasto ja siihen niiden on mahduttava. Ylimääräiset lähtee

kierrätykseen. Pentikin pyyhkeitä olen käyttänyt vuosia eikä mitään nukkaongelmaa

ole ollut. Vaihteeksi hankin käsipyyhkeitä kolmelta eri valmistajalta ja hupsis mikä

määrä nukkaa niistä irtosi ja irtoaa edelleen. Loppujen lopuksi liinavaatteita tarvitsee

aika pienen määrän, mutta yli tarpeen niitä kuitenkin on, ei sentään 50 keittiöpyyhettä

kuten jollakin luin olevan☺.

1. Raili: Gantin egyptinpuuvillaisissa pussilakanoissa on samansorttinen tuntu kuin Casassa, hintaero vaan on kuin yö ja päivä. 🙂 Lexingtonilla on myös ihania perkaalilakanoita, mutta niissä ilmeisesti sauma alkaa kiertämään… Näin olen kuullut stripe-sarjan pussilakanoille tapahtuneen mutta itselläni ei ole niistä kokemusta.

Juuri laskeskelin omat pyyhkeeni ja saldo oli naurettava. 😀 Meillä on yksi kylpytakki, tytöllä on kaksi pyyhettä, minulla lisäksi yksi kylpypyyhe. Sitten löytyy kaksi käsipyyhettä, yksi astiapyyhe ja yksi koiran tassupyyhe. Olen pari vuotta miettinyt millaisen pyyhesarjan ostaisin enkä vieläkään tiedä. Siksi olen ostanut vanhojen virttyneiden tilalle euron tarjouspyyhkeitä milloin mistäkin. Ei tosiaankaan mikään hyvä valinta, mutten tosiaan tiedä haluanko panostaa Gantiin (jota miehen kotona), Lexingtoniin, Himlaan, Balmuiriin vai mihin. 😀

17. Mielenkiintoinen postaus, kiitos! Voisitko tehdä myös postauksen käyttämistäsi ja hyväksi todetuista kotona käytettävistä puhdistusaineista samaan tyyliin, mitä teit pyykinpesuaineistakin? Sinulla on varmaan niistäkin luottotuotteet, olisi kiva lukea niistä! 🙂

18. Ostin nuo lakanat alkuvuodesta harkinnan jälkeen, mutta hieman ehkä kaduttaa… En jaksa silittää lakanoita pesun jälkeen ja nämä ovat kyllä toivottoman ryppyiset ja epäsiistin näköiset kuivurista tullessaan 🙁 tuntumakaan ei mielestäni ollut mitenkään viileä ja sileä vaan pikemminkin karhea, olisikohan tosin syynä juuri tuo silityksen puute. Eivät siis harmi kyllä sovi meidän elämäntyyliin, sniif.

1. Mie huomasin kanssa tuon ryppyisyysongelman… Tuplalakanaa on vieläpä ihan tosi ärsyttävä silittää. Narukuivatus auttaa siihen ryppyisyyteen vähän.

2. LadyBlue: Kuivausrummussa kuivatessa lakanoihin tulee ryppyjä, mutta ne siliää petauksessa kun ei kuivaa niitä ihan rutikuivaksi ja pistää suoraan sänkyyn rummusta. Itse kuivaan lakanat narulla (viikkaan ne puoliksi pituussuunnassa ja ripustan naruille S-muotoisesti roikkumaan) ja ne säilyvät sileänä.

Jos tuosta minun taktiikastani on liikaa vaivaa niin pistä lakanat eteenpäin. Ei ole kiva pedata sänkyyn sellaisia lakanoita joista tulee pikemminkin pahalle mielelle. ♥

3. Tanja: Minulla on pysynyt pussilakana (tuplakokoinen) suorana narukuivatuksessa kun olen taittanut sen pituussuunnassa keskeltä puoliksi ja ripustanut S-muotoisesti roikkumaan kuivaustelineeseen. Ainoat rutut ovat kuivaustelineen rimojen jäljet jotka painautuvat lakanaan.

Tuli mieleen myös että onko kone liian täynnä? Minä pesen tuplapussilakanan yleensä erikseen, koska tyynyliinojen ja ison aluslakanan kanssa kone on liian täynnä ja inhoan kun tyynyliinat menevät pesussa pussilakanan sisälle myttyyn. Siinä voisi olla ehkä syy miksi minulla on vähemmän ryppyjä…

19. Juuri eilen laitoin sänkyyn eka kertaa nuo Casan perkaalipuuvillalakanat, jotka ostin sinun hehkutuksesi perusteella (Stockalla oli juuri -20% kodintuotteista). Aivan ihanat, juuri sellaiset raikkaan kahisevat! Näistä tulee lempparini.

Itsellä on aika monta settiä pussilakanoita ja tyynyliinoja kertynyt vuosien mittaan kaappiin, useimmat lahjaksi saatuja. Huomaan että käytän vain paria lempparia omassa sängyssä (minä & mies) ja teinin sängyssä samoin. Ne kirjavat, rumat lahjaksi saadut ovat jääneet käyttämättä 🙂 Viime vuonna jo vein niitä ison säkillisen eläinsuojeluyhdistykselle, jossa käyttävät niitä eläinten häkeissä/vuoteissa pehmusteina. Vähemmän on enemmän tässäkin asiassa!

1. Kati: Se kahina on ihanaa. ♥ ♥ ♥ Ja totta on että lemppareita tulee käytettyä ja vähemmän kivat pölyyntyvät hyllyssä turhaan.

Hesylle olen itsekin aikoinaan vienyt ison kassillisen lakanoita, ottivat ne ilolla vastaan sillä kulutus on siellä suurta. ♥ Roskikseen ei ehjää kannata heittää, moni kirppispalstallakin toivoo vanhoja lakanoita joista tekevät matonkuteita yms. uusiotavaraa.

20. Missä ne kuusikuvioiset pussilakanat ovat? Ja Jotexin? Aika paljon kalliita lakanoita tullut ja yhtä nopeasti mennytkin. Mikä vika niissä oli?

1. Kaisa: kuusilakanat ovat tytöllä, ihan lempparit. ♥ Jotexin Premiumit annoin itsenäistyneelle kummitytölle uuteen kotiinsa kun niitä ihasteli. Ne sopivat hänen sisustukseensa kuin nenä päähän (sellainen kaunis ylellinen vaalea sisustus) eikä hänellä ollut mahdollista siinä hetkessä laittaa yli 100€ lakanoihin. ♥

1. Elenna: En mihinkään, Mayn tuotesettiin ei kuulu pussi- tai aluslakanaa, pelkät tyynyliinat joista &-kuvioitu on parhaillaan tytön tyynyn ympärillä. 🙂 Olen muuttanut lapsena vanhempieni työn perässä niin paljon, että meillä ei säästelty mitään turhaa. Muuttokuorman piti olla kevyt ja sen takia omat lapsuuden lahjaksi saadut pussilakanat on kulutettu aikoinaan puhki. Lisäksi kaikki piti budjettisyistä ostaa aina mahdollisimman edullisesti, joten laadulla ei voitu juhlia. Sen takia minulla ei ole mitään ns. vanhaa, koska olen kaiken joutunut aikuisiällä itse hankkimaan. 🙂

21. Toivoisin että meilläkin olisi lakanoita noin vähän.Kesällä helpottaa kun neljät on asuntoautossa ja neljät mökillä. Talveksi tuon ne kotiin sisälle ja se on hirveää aikaa se.? 4-henkinen perhe siis.

1. Minna L: Voisiko asuntoauto- ja mökkitarvikkeet säilöä jotenkin erikseen, esim ilmatiivisiin laatikoihin tai pakkauspusseihin joissa ne odottaisivat seuraavaa kesäkautta ja käyttöönottoa? Näin kaappi pysyisi siistinä ja kesän tarveaineet olisi selkeästi omassa paikassaan. Samaan satsiin voisi pakata myös muita asuntoauton ja mökin tavaroita, joita ei autoon tai mökkiin voi jättää…

1. maija: Minusta ei rypisty jos sen kuivattaa narulla. Kuivausrummussa rypistyy, mutta se ei ole mitenkään poikkeuksellista ja koskee kaikkia lakanoita. 🙂

22. Olen nähtävästi ihan eri linjoilla. Minusta on ihana vaihtaa tunnelmaa vaihtamalla lakanat toisentyylisiksi ja/tai -värisiksi. Meillä on varmaan kymmenkunta lakanasettiä kahdelle aikuiselle. Suurin osa pussilakanoista on Gantin, missä lankaluku on 340. Mankeloin ne suoraan kuivausrummusta otettuna, tulee aivan ihanan sileää. Vanhimmat lakanat ovat yli 10-vuotisia.

1. Minna: Meitä on monenlaisia ja onhan tuokin ihanaa että saa vaihdeltua fiiliksen mukaan lakanoita ja luotua makuuhuoneeseen erilaisia tunnelmia. ♥ Minäkin sain joskus suurta iloa tuollaisesta, samalla tavoin kuin pöytätablettien ja ikkunaverhojen vaihtelusta. Hemtexissä töissä ollessani vaihtelin kotona piristysväriä lähes joka viikko, milloin oli turkoosia, milloin vihreää ja toisinaan roosaa ja kaikkia muita sateenkaarensävyjä. Minulla oli järisyttävä määrä erilaisia pussilakanoitakin, mutta jotenkin vuosien varrella hohto on häipynyt. Nykyisin tykkään yksinkertaisuudesta ja rauhallisuudesta, ei tarvitse miettiä mitä sänkyyn petaa kun on vain valkoista. 🙂

Rakastan sisustamista ja maailman paras työ olisi varmasti sisustustuunnittelu. Pääsisin toteuttamaan asiakkaiden kanssa erilaisia sisustuksia ja saisin aktiivisesti työskennellä ihanien asioiden parissa. Omassa kodissa en oikein viitsi kokeilla kaikkea mitä haluaisin, tulisi liian kalliiksikin. 😀 Pitäisi melkein vuokrata jokin pieni teollisuushalli, jonne voisin mennä sisustelemaan lainatavaroilla, saisin toteuttaa itseäni ilman kompromisseja. 😀

23. Moikka! Olisin kysellyt tyhmänä, että silitätkö lakanat pesun jälkeen? Itse en omista kuivausrumpua ja pesun jälkeen lakanat vaativat silitystä. Lakanat ovat muuten olleet täysi kymppi :)!!

Kiitos inspiroivasta blogista ja hyvää kesää :)!

1. Kaisa: En silitä lakanoita. 🙂 Taitan ne pitkittäissuunnassa puoliksi samalla hieman ryppyjä oikoen ja ripustan kuivaustelineeseen S-muotoisesti. Muutama ryppy yleensä jää mutta aika sileät näistä silti tulee. Mies vei meidän silitysraudan mennessään syksyllä, hän kun tarvitsee sitä paitiksien silittämiseen viikottain ja itse en tykkää silittää mielelläänkään mitään. 🙂

24. Ostin itselleni joululahjaksi samaiset Casan perkaalipuuvilla pussilakanat. Pari ekaa pesua olivat ihanat, kahisevat, ei kutistunut, saumat pysyivät suorina. Mutta parin pesun jälkeen ne alkoivat imeä karvaa itseensä enemmän kuin mitkään muut omistamani lakanat! Karva oikein tarrautuu kiinni materiaaliin. Aivan järkyttävät! Eikö kellään muulla ole kokemuksia tästä? Kokeilin huuhteluainetta, kuivausrumpua, mankelia, mikään ei auta. Ei tee mieli laittaa edes sänkyyn kun puhtaanakin kauhea karvakerros. Kovasti harmitti!

1. Emilia: Kuulostaa tosi ikävältä, mitähän kummaa niille on oikein käynyt?!? Minun sekä miehenkin lakanat ovat edelleen täysin kunnossa, eivätkä tosissaan kerää karvaa (vihaan tuota karvankeräyspiirrettä mm. puuvillasatiinissa). Mies ei ole muita lakanoita edes käyttänyt sitten viime syyskuun, yhtäjaksoisesti hänelläkin ollut lakanat sängyssä (pesuun kerta viikkoon ja suoraan takaisin sänkyyn). Ainut ero on että minä kuivaan omani narulla ja mies kuivurissa, mutta samassa uudenveroisessa hyvässä kunnossa ovat molemmat. Myös siskollani olevat pari vuotta vanhat harmaat samanlaiset lakanat ovat loistokuntoiset, värikään ei ole haalistunut vuosien varrella enkä ole kuullut että ne keräisivät karvaa (hänellä on karvanlähdöstä kärsivä koirakin). Tuosta suosittelen kyllä olemaan yhteydessä Stockmannin asiakaspalveluun asti, kyseisten lakanoiden ei missään nimessä pitäisi alkaa tuolla tavalla käyttäytymään. Itsekin olen pessyt lakanoitani ohjeiden vastaisesti ties millä pesuaineilla ja kerran 90°C:ssakin eikä niille ole käynyt yhtään mitään. Todella kurja juttu, ihan suututtaa sinun puolesta. 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *