Kaupallinen yhteistyö: JYSK
Käväisin remonttia edeltävänä viikonloppuna minilomailemassa Tanskan Aarhusissa sisustusketju Jyskin kutsumana. Kyseinen reissu oli arvontapalkinto ja matkalle mukaan nappasin isosiskoni, jonka kanssa viikonloppu hujahti ennätysnopeasti kauppoja kierrellen ja ihanissa kahviloissa istuksien. Majoittauduimme Hotel Ferdinandissa Jyskin tuotteilla kalustetussa ja sisustetussa kodinomaisessa huoneistossa, joka oli täynnä nerokkaita keksintöjä sekä kauniita yksityiskohtia.
Pikimusta keittiö ja koivuiset seinäpaneelit
Keittiön pikimusta kaapisto on täysin vastakohta omasta keittiöstäni, mutta silti se valloitti ja sai aikaan ihastusta sekä minussa että siskossani. Taustaseinän puurimat jatkuivat molemmin puolin keittiötä – eteisen kaapiston ovet sekä olohuoneen seinä toimivat jatkumona kauniille pinnalle.
Jysk-tuotteilla sisustettu hotellihuone
Hotellihuoneiston värimaailma oli tummuudestaan huolimatta hyvin lempeä ja pehmeä. Vaalea puu ja ilmavat kalusteet toivat sisustukseen raikkautta ja ihastuin erityisesti ruokapöydän päällä olevaan valaisinryppääseen sekä mustiin teräshyllyihin. Eteisessä mustan seinän edessä oleva teräshylly löytyy myös keittiön seinälle kiinnitettynä, nerokkaasti tehty toteutus!
Makuuhuone rajattu olohuoneesta verholla
Makuuhuone oli eroteltu oleskelutilasta kattoon kiinnitetyllä verhokiskolla. Pieni mutta hyvin hyggemäinen nurkkaus oli täydellinen lepopaikka päivät pitkät katuja kipitelleille siskoksille, tosin itse simahdin ensimmäisenä iltana olohuoneen divaanille kesken tanskankielisen musiikkikilpailun katsomisen. 😀
Hotel Ferdinand Aarhus – Tanska
Hotel Ferdinand sijaitsee Aarhusin keskustassa kauniin kanavan varrella palvelujen keskiössä. Vieressä sijaitsee mm. Aarhusin satama, Stockmannin kaltainen tavaratalo Magazin sekä runsaasti erilaisia sisustuskauppoja sekä kahviloita, joten tekemistä ja kokemista riittää vaikkei patikoimaan jaksaisi lähteäkään. Alueesta tulee mieleen Helsingin ydinkeskustan ja Porvoon vanhankaupungin sekoitelma, yhdistettynä uskomattoman laajaan ja monipuoliseen sisustusshoppailuantiin.
Tanskalaista hyggeilyä
Tanskan Aarhus on upea paikka, jonne tekee mieli lähteä uudelleenkin. Hauskasti kävi ilmi että siellä asustaa sekä sukua että työtuttavuuksiakin, ja saapi nähdä jos vaikka vuodenvaihteen jälkeen lähtisin tytön kanssa kyläilemään tanskan maalle.
Tanskalaisesta rennonrauhallisesta elämänmenosta ja hyggeilystä minulla on paljon asiaa, mutta ne jätän toiseen kertaan. Aikaisemman postaukseni Arhusista ja sen shoppailumahdollisuuksista löytyy TÄÄLTÄ.
Leppoisaa illanjatkoa kaikille!
Seuraa myös somessa
Kuvissa näkyvä valaisin muistuttaa erehdyttävästi Seppo Kohon suunnittelemaa Secto valaisinta.
Tiina: Minusta valaisimissa on selkeä ero, en näe tuossa valaisimessa Sectoa. Samantyyppinen idea niissä toki on, rimat joiden välistä valo kuultaa ja siivilöityy huoneeseen. Tulee muuten todella kauniit varjot huoneeseen. <3
Minustakin muistuttaa vähän liikaa Kohon valaisinta . Jyskin tuotteissa aika usein näkyy ei suoranaisia kopioita mutta…. En koskaan osta mitään Jyskistä .
Modernisti kodikkaan Kerttu kerran teki juttua muistaakseni K- raudassa myynnissä olleesta valaisimesta joka oli Secton valaisinta mukaileva. Aika pian valaisin vedettiin pois .
Suomineito: Minusta kyseinen valaisin on riittävän erilainen enkä usko että kukaan luulee tuon olevan Secton. Jokin raja tuotekopioinnissakin on oltava, ihan jokaista sinne päin olevaa tuotetta ei voi väittää ”omakseen” vaikka ymmärränkin Secto Designin tiukkuuden kopiovalaisimiensa suhteen. Kertun postausta en ole lukenut enkä ota siihen asiaan kantaa.