Uuden vuoden lupauksia 2018

En ole vuosiin tehnyt virallisia uuden vuoden lupauksia, mutta tällä kertaa niitä teen – haluan sitoutua itselleni antamiini lupauksiin ja mikä onkaan parempi keino välttää niiden unohtamista kuin jakaa ne blogissa julkisesti teidän kaikkien kanssa. 🙂

Uudenvuoden lupauksia - Omakotivalkoinen

1. Lupaan aidosti panostaa liikkumiseen

Enkä tarkoita tällä nyt sitä perinteistä tapaani rynnätä kuntosalille ja himoliikkua vimmatusti sen aikaa kunnes ylirasittuminen vie mehut moottorista. 🙂 Tavoitteeni on oppia nauttimaan liikunnasta lempilajieni lisäksi myös yleisellä tasolla ja kokeilla mielen virkistykseksi uudenlaisia tapoja pitää itsensä liikkeessä. Selkä tietysti asettaa omat rajoitteensa, mutta en anna sen estää minua kokeilemasta. Kuntosalitreenin lisäksi olen jo ilmoittaunut joogaan sekä lattaritanssitunnille, ja ajatuksena olisi keväällä aloittaa myös spinning. Näistä toivottavasti saan uutta energiaa ja oppimiseniloa elämääni.

Uudenvuoden lupauksia - Omakotivalkoinen

2. Lupaan syödä monipuolisesti

Aloitin viime vuonna vege-painotteisen ruokavalion, joka selvästi on auttanut parantamaan vastustuskykyä sekä fyysistä jaksamista. Loppuvuonna syömiseni meni kuitenkin ihan plörinäksi ja rempan aikana elin pääosin pelkästään suklaalla ja nopeasti suuhun nakattavilla makupaloilla. Eipä ollut ihmekään että voimat hiipuivat vuoden loppua kohti ja kovasti odotettu joulu menikin sitten jo flunssan ja korkean kuumeen kourissa makoillessa.

Siispä lupaan että tänä vuonna panostan kiireenkin keskellä syömiseen, opettelen ennakoimaan ja kokkaan mahdollisuuksien mukaan vähän isompia satseja pakastettavaksi tulevia kiirepäiviä varten.

Myös lisäravinteet olen ottanut avukseni ja päivärutineeihini kuuluukin jatkossa omega-3, magnesium sekä monivitamiini, jossa sopivassa suhteessa päivän kaikki B-vitsku tarpeet. 🙂

Uudenvuoden lupauksia - Omakotivalkoinen

3. Lupaan ottaa aikaa itselleni

Viime vuosi oli hyvin hektinen, normaalien perusasioiden lisäksi arkeen mahtui ylimääräisiä työprojekteja, useita blogikinkereitä sekä loppuvuoden mittava remonttiprojekti, joka sekoitti pakan totaalisesti. Punaiset narut livahtivat sormieni välistä kuin kypsät spagetit ja elämä oli kaikkea muuta kuin hyvin organisoitua. 🙂 Tänä vuonna lupaan ottaa aikaa itselleni, en täytä kalenteria liiaksi ja opettelen hidastamaan tahtia silloin kun elämä alkaa tuntumaan liian nopeatempoiselta. Kiire ei ole jatkossa enää normi, vaan tilapäinen poikkeus – siihen pyrin.

Uudenvuoden lupauksia - Omakotivalkoinen

4. Lupaan helliä itseäni hemmotteluhoidossa

Olen päättänyt että tänä vuonna hemmottelen itseäni, niin mieltäni kuin kehoanikin. Haluan vuoden 2018 aikana käydä ainakin selkä- ja hartiahieronnassa, kuumakivihoidossa, kasvojen syväpuhdistuksessa, ja myös jalkahoito ja ammattilaisen suorittama manikyyri kesän kynnyksellä houkuttelisi.

Uudenvuoden lupauksia - Omakotivalkoinen

Haluan vuoden 2018 lopussa todeta voivani hyvin ja pitäneen kiinni kaikista näistä lupauksistani. Elämä eletään vain kerran ja mitä enemmän kaikenlaista kremppaa alkaa kroppaan ilmestymään, sen enemmän myös oppii arvostamaan omaa terveyttään… ja kuka muu minusta pitäisi huolta jos en minä itse? 🙂

Oletko sinä tehnyt uudenvuodenlupauksia? Ajatteletko niiden olevan pelkkää sanahelinää vai kannustin omien tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseksi?

Ilontäyteistä arki-illanjatkoa kaikille!


Seuraa myös Instagramissa 

14 kommenttia “Uuden vuoden lupauksia 2018

  1. Tosi hyviä lupauksia, mulla on hyvin samankaltaisia: liikuntaa ja ravinnelisiä tehokkaammin. Kun tavoitteet listaa ylös, niin ne selkiytyvät ja iskostuvat päähänkin paremmin. 🙂 Kuumakivihoito kuulostaa houkuttelevalta, sitä olisi kyllä kiva kokeilla. 🙂

    Hyvää alkanutta vuotta ja kivaa iltaa Miia <3

    1. Soili: Ystäväni kävi loppuvuodesta kuumakivihoidossa ja sanoi sen olleen uskomattoman rentouttava kokemus. Juuri tuollaista hidasta ja rentouttavaa mieltä rauhoittavaa hyvän olon tunnetta kaipaan ja synttärilahjaksi helmikuussa ajattelin varata ajan kyseiseen hoitoon. 🙂

      Ihanaa alkanutta vuotta sinulle myös ystäväiseni! <3

  2. Kiitos erinomaisesta ja inspiroivasta kirjoituksesta! Nämä tavoitteet olisi helppo itsekin allekirjoittaa. Toteuttaminen onkin sitten toinen asia.
    Mennyt vuosi on ollut haastava. Se sisälsi isoja asioita niin hyvässä kuin pahassakin. Valitettavasti elämän myrsky ei taida ihan vielä ottaa laantuakseen.
    Olen miettinyt itselleni omat tämän vuoden tavoitteet. Niiden toteuttaminen vaatii organisointia ja katsetta pitkälle eteenpäin, jotta lopullinen päämäärä ei pääse hukkumaan. Suunnittelun lisäksi pitää tarttua toimeen ja oikeasti tehdä säännöllisesti jotain tavoitteiden eteen.
    Liikunnan saaminen jälleen osaksi elämääni olisi enemmän kuin tärkeää. Hissukseen olen nyt kuun alussa palannut joogan pariin. Tiedän, että se auttaa monella tapaa jaksamaan. Tuon kuuluisan liikuntarynnistyksen sijaan päätin aloittaa todella varovaisesti. Tunnustella kehoa ja antaa sille pieniä positiivisia signaaleja muinaisesta liikunnan ilosta.
    Toivon ja uskon sydämeni pohjasta, että onnistut tavoitteidesi saavuttamisessa. Niiden jakaminen varmasti auttaa sitoutumisessa. Mikä tahansa onnistuu kun on oikeasti valmis panostamaan asiaan ja sitoutuu päämäärään. Olisi vuoden varrella mukava kuulla miten tavoitteesi edistyvät.

    1. Hippu-76: Kiitos itsellesi, ihana lukea kanssasiskon ajatuksia. <3

      Itsekin aloittelen joogan ja muun liikkumisen omaa kehoa ja mieltä kuunnellen, se on paras tapa oppia nauttimaan uusista asioista ja myös iskostaa omaan mieleen uudenlaiset elämäntavat. Toivon kovasti että tämä vuosi olisi minulle hellä, eikä haittaa vaikka hetkittäin olisi jopa tylsääkin – tylsä on minulle synonyymi hyvin pyyhkimiselle. 🙂

      Paljon tsemppihenkeä ja jaksamista myrskyjen taltuttamiseen! <3 Toivon sydämestäni että saavutat omat tavoitteesi ja että voimme yhdessä vuoden kuluttua todeta että ihan mukavasti meni. <3

  3. Täällä vähän samantyylisiä lupauksia 🙂

    Sokeria ja vehnäjauhoa yritän välttää. Ruisleipää en kyllä pysty jättämään eli yritän syödä terveellisemmin. Nyt kun on kotosalla, niin uskon että helpompi toteuttaa kun ei tule ulkona syötyä niin usein kun oli töissä. Vettä kyllä voisi alkaa juomaan enemmän ja nyt varmasti onnistuu kotona paremmin, ei haittaa useat wc käynnit 🙂 Jäin vuoden lopussa tyttömäksi eli nyt tarkoitus panostaa itseensä enemmän ja liikkua vielä enemmän, ainakin ulkoilla enemmän. Liikuntaa onkin tullut harrastettua 4-6krt/viikko sisällä ja nyt tarkoitus ulkoillakkin vähän enemmän. Koti hoitoja yritän tehdä enemmän, nyt ei kyllä lompakko anna yhtään lähteä muualle ottamaan hoitoja :(. Yritän ajatelle postiivisesti <3

    1. Päivi S: Ruisleipä on hyvää, juuri ostin sellaisia kovia ja ohuita ruisleipäviipaleita kaupasta ja söin aamupalaksi niistä pari avokado-tahnan kanssa. <3 Kotihoidot on ihan parhautta, ihan loistavan kuorinta-aineen saa vanhoista (kosteista) kahvinpuruista jotka sekoitetaan kasvojenpuhdistusaineen kanssa. Vartalolle voi käyttää puruja myös, sekoittaa ne vaan suihkusaippuan joukkoon. 🙂 Myös sokeri ja suola sopii kuorintaan, ja ylikypsyneistä avokadosta ja hunajasta voi tehdä kosteuttavan naamion.

      Tsemppiä uuteen vuoteen, yritetään ottaa siitä kaikki mahdollinen ilo irti! <3

  4. Moi. Semmosta kyselisin että loppuiko se uutiskirje siihen yhteen kirjeeseen? Lisäksi kiinnostaisi tietää että onko blogiin tulossa muuta sisältöä kuin yhteistyössä tehtävät postaukset? Loppuvuonna lähes joka postaus vain yhteistyöpostauksia, niin ihan mielenkiinnosta kyselen 🙂

    1. Elina: Ei loppunut mutta jäi tauolle teknisen ongelman takia. 🙂 Uutiskirje jatkuu tässä tammikuun aikana sisustuspostin nro 2 muodossa. 🙂

  5. Hyviä lupauksia sulla on uudelle vuodelle. Lupasin itselleni, että teen elämäntapa muutoksen, ja samalla laihdun 10 kiloa vuodeen loppuun mennessä.

    1. Euro: Hyvä lupaus on sinullakin, itse tein saman muutama vuosi takaperin ja sain kuin sainkin karistettua kilot samalla kun opettelin uudenlaisen ja terveellisemmän elämäntavan. Siitä tosin tuli lipsuttua viime vuoden lopulla ja nyt on uusi ryhtiliike menossa. 🙂 Tsemppiä meille molemmille! 🙂

  6. Hei ! Harmi ettet enää julkaise kommentteja,niitä varmaan kuitenkin on tullut ? ☺Kommenttien lukeminen on ihan kivaa,varsinkin kun/jos se on asiallista ajatusten vaihtoa☺Ymmärrän kyllä ettei aina jaksa/kerkeä.Kiva jos jaksat vastata ihmisten kysymyksiin,välillä huomaan ettet vastaa koko kommenttiin.Esim.kun joku kysyi miksi ostit taas uudet lenkkarit alesta ? Mut hei,voimia ja iloa uuteen vuoteen ! Ja selällesi parempaa vuotta?

    1. Pilvi: Komentteja tulee nykyisin ihan hurjasti ja roskapostisuodatin laulaa. Kiirettä ja flunssaa on myös loppuvuonna ollut ja vasta nyt alkaa arki olemaan ns. normaalia. 🙂

      Yleensä vastaan kommentteihin täällä omassa hallintapaneelissani eikä kommentti pääse julki ennen kuin olen vastannut siihen… Hmmm, mikähän tuollainen lenkkarikommentti mahtaa olla, en muista sellaista…

      Kivaa alkanutta uutta vuotta! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *