Valkoinen joulu – Ideoita jouluiseen sisustukseen

Sää ulkona on ankea ja harmaa, mutta fiilis on siitä huolimatta kirkas kuin lumivalkoinen joulumaa. Olen kuunnellut jouluradiota koko päivän ja kuntosalillakin huudatin nonstoppina kuulokkeistani Whamin jouluhittiä Last Christmas hikoillessani juoksumatolla ja jalkalaitteissa. 🙂 Joulukuusikin tuli ostettua kukkakaupasta ihan ohimennen ja ensi viikolla aion laittaa siihen ensimmäiset koristeet… ja tulipa mietittyä samalla kaikki muutkin joulusisustuksen suunnitelmat valmiiksi.

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Parin vuoden takainen valkoinen amaryllis oli todella nätti ja patterikäyttöinen minivalosarja teki siitä vieläkin kauniimman. Tämä idea täytyy monistaa tällekin joululle! ♥ Ensimmäisenä ostoslistallani siis valkoinen amaryllis! 🙂

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Joulupalloni ovat samat Decor Stockmannin valkoiset lasipallot kuin kaikkina aikaisempinakin vuosina ja kaivan ne kohta taas esille tuttuun tapaan. Helmipallot taisin ostaa niinkin monta vuotta sitten, ettei minulla ollut blogiakaan jossa olisin niiden kauneutta kenellekään päässyt hypettämään. Nyt kun mietin elämää taaksepäin niin ennen blogia oli kieltämättä aika tylsää – ei ollut ketään kenen kanssa olisin voinut jakaa sisustusjuttuja kun elämäni tärkeät tyypit vain huokailivat “joopajoota” yrittäessäni kertoa miten ihania koristeita olen löytänyt tai kuinka vaihdoin taas järjestystä. 😀

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Joulukuusi tosiaan löytyi tänään ihan sattumalta kävellessäni kukkakaupan ohi. En voinut mitenkään vastustaa tätä mahdollisuutta ja ensimmäinen ajatukseni olikin että kävelenkö onneni ohi jos en hetipaikalla astu kauppaan sisään ostamaan kuusta. Kyseessä on hieman erikoisempi huonekuusi, josta kerron teille erikseen enemmän ensi viikolla. ♥

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Erilaisia jouluvaloja ajattelin ripustella tänä vuonna reippaammin, johtuen ehkä tästä masentavan sumuisesta ja valottomasta marraskuun alusta. Olohuoneen verhoissa valosarjat jo roikkuvatkin ja niiden lisäksi aion kuoruttaa tytön huoneen ja oman makuuhuoneeni tunnelmavaloilla. Keittiö jää luultavimmin ilman koristevaloja, mutta koska olohuone on samaa yhtenäistä tilaa keittiön kanssa, ei se haitanne. 🙂

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Joululahjoja paketoidaan määrällisesti tänä jouluna vähemmän, mutta ne muutamat erittäin tarkasti valikoidut lahjat aion kääriä suurella rakkaudella mahdollisimman hienosti. Lahjapaketointiin on parikin erilaista ajatusta valmiina voimapaperista tuunattuun sellofaniin ja hyödynnän Brotherin tarratulostinta ja satiininauhoja niiden viimeistelyyn ja kustomointiin.

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Tuunasin blogini alkuvuosina ison kasan maasta poimittuja käpyjä ja jotakin vastaavaa haluaisin askarrella kuusenkoristeiksi tänäkin vuonna. Yksi diy-idea olisi kerätä erilaisia oksia ja karahkoja metsästä ja maalata ne spray-maaleilla osittain valkoiseksi. Osaan voisi pensselöidä hitusen liimaa ja ripotella jonkinlaista glitteriä, joka saisi oksat näyttämään jäätyneiltä…

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

En edes muistanut että olen joskus viritellyt tuollaisen yllä olevan somisteenkin itse. 🙂 Onneksi on blogi ja joulu-tunniste, josta voin käydä välillä lunttaamassa tekosiani ja samalla inspiroida itse itseäni. 😀 Aito kaneli on niin herkullisen tuoksuinen että sellainen täytyy ehdottomasti tyrkätä jonnekin koristeeksi… tai sitten ripustan kanelitankoja valkoisen satiininauhan varassa suoraan kuuseen koristeeksi, eipä muuten yhtään huono idea tämäkään.

Lumivalkoinen valkoinen jouluinen sisustus joulusisustus koristeet diy

Kynttilät kuuluvat ehdottomasti jouluun ja Maria Drockilan kynttilänpajan käsintehdyt kynttilät ovat oma jouluperinteeni. Joulukuun alussa menen taas ihastelemaan uusia ihania kynttilöitä ja ostan sieltä yhden kaunokaisen kotia kaunistamaan. Viime vuonna ostin peräti kaksi kynttilää, sillä Suomi 100 -juhla ansaitsi joulun ohella ikioman kynttilänsä. ♥

Nyt saunaan lämmittelemään kuntosalirääkistä kipeytyneitä lihaksia ja sitten yöpuulle ja untenmaille. Ihanaa iltaa kaikille ja huomiseen, jolloin luvassa arvontaa ja äärettömän mahtavia palkintoja – täällä blogissa sekä erikseen vielä Oma Koti Valkoisen Facebook-sivulla TÄÄLLÄ! Tulkaahan siis huomenna puolen päivän jälkeen katsomaan mistä oikein on kyse – tätä älä missaa! 🙂

2 kommenttia “Valkoinen joulu – Ideoita jouluiseen sisustukseen

  1. Valkoinen ei ole yhtään hassumpi väri joulunakaan. Itse taidan silti tänäkin jouluna suosia punaisen eri sävyjä: pinkkiä, luumua, oranssia ja ihka aitoa joulunpunaista. 🙂

    1. Hippu-76: Valkoinen on kaunis jouluväri, varsinkin jos lumi jättää saapumatta ja maa on jouluna musta. Silloin voi leikkiä “talvea” sisätiloissa kun on paljon valkoisia juttuja. Viime joulu oli meillä valko-sininen ja mies aikoo laittaa omassa kodissaan joulun siniseksi myös tänävuonna. Meillä luultavimmin mennään kokovalkoisella jossa on ripaus jotakin muuta sävyä, keittiössä kuitenkin värejä riittää kun kaikenlaiset jouluherkut ovat esillä koreissa. 🙂 Luumunsävyt ovat todella kauniita, varsinkin harmaan kanssa. <3 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *