Kevättä rinnassa – Kauniita kesämuistoja

Tänään oli aivan ihana ilma ja työpäivän jälkeen oli pakko laittaa musiikkiluurit korville ja lähteä tekemään pitkä kävelylenkki puoliksi jo sulaneelle lenkkipolulle. Ajattelin ensin ottaa teille kuvia matkan varrelta, mutta päätin pitää ”somelomaa” ja laitoinkin luurin takaisin taskuun. Pitkiä lenkkejä en ole tehnyt sitten viime syksyn ja kyllä teki hyvää. Keväthuuma iski sydämeen rapisevalla hiekkapolulla tarpoessani ja ajatuksetkin saivat kunnon tuuletuksen… voi olisipa jo kesä! ♥

Omakotivalkoinen Kesämuistoja ja kesämaisemiaOmakotivalkoinen Kesämuistoja ja kesämaisemiaOmakotivalkoinen Kesämuistoja ja kesämaisemiaOmakotivalkoinen Kesämuistoja ja kesämaisemiaOmakotivalkoinen Kesämuistoja ja kesämaisemiaOmakotivalkoinen Kesämuistoja ja kesämaisemiaOmakotivalkoinen Kesämuistoja ja kesämaisemia

Talvi on ollut aika raskas ja välillä näytti siltä että aurinko katosi kokonaan kun päivä toisensa jälkeen oli pimeää kuin peikonkolossa. Nyt tuntuu että olisin herännyt jostakin aivosumusta ja mieli on pirteä kuin peipposella. 🙂 Näitä kesämuistoja katsellessa toivon että huhti-toukokuussa saataisi samanlaiset lämpötilat kuin viime vuonna, jolloin ensimmäisen kerran tarkenin astua ulos ilman takkia – ja se jos mikä on lämmin keli se! 😀

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!


Omakotivalkoinen uutiskirje

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *