Auringonlaskun aikaan – Keskiviikon kuulumisia

Tytön synttäreitä juhlitaan Linnanmäellä heti koulun jälkeen ja sovimme että tyttö saa avata lahjat jo aamulla ennen kouluun lähtöä. Kävin töiden jälkeen juoksentelemassa kaupoilla lahjaostoksilla ja vasta nyt iltasella ehdin ensimmäistä kertaa istumaan kunnolla alas… Heti sen jälkeen kun laitoin ensin likaiset astiat koneeseen pyörimään ja lakanat pesuun. Lakananvaihdon puolivälissä oli pakko rojahtaa hetkeksi sohvalle keräämään voimia – miten voikaan tuplapeitto painaa tänään niin julmetusti. 😀

Omakotivalkoinen auringonlasku huonekasvit

Postausluonnoksissa oli valmiina odottamassa eilen aloittamani kirjoitus katsomisen arvoisista dokumenttielokuvista ja -sarjoista. Istuessani sohvalla päätin sittenkin tarttua kameraan ja taltioida nenän edessä olevan auringonlaskun valaiseman sirovuoripalmun ja illan fiilikset blogiin dokkaripostauksen sijaan. ♥

Omakotivalkoinen auringonlasku huonekasvit

Kuvattu hetki oli juuri sitä tavallisen arjen kauneutta, joka toi hymyn huulille väsymyksestä huolimatta. Ja mikä parasta, pikasuihkun ja iltapalan jälkeen pääsen kohta putipuhtaisiin lakanoihin nukkumaan ja sen lupaan ettei lampaita tarvitse todellakaan laskea. Uni tulee luultavasti jo ruokapöydässä ennen kuin ehdin viimeistä leipäpalaa haukata. 😀 😀

Ihanaa iltaa kaikille & huomiseen!


Seuraa myös Instagramissa 

2 kommenttia “Auringonlaskun aikaan – Keskiviikon kuulumisia

  1. Hei!

    Mainos (sellainen ikään kuin taustalla oleva) blogitekstin lomassa on ainakin parissa postauksessa osunut valokuvasi puoliväliin – katkaisee kuvan todella harmittavasti. Ihan vaan tiedoksi : )

    1. Laura: kiitos palautteestasi, tämä on meillä tiedossa ja olemme informoineet asiasta mainoskoneistoamme hallinnoivalle kolmannen tahon yritykselle. Ikävä juttu johon toivottavasti saamme korjauksen pikimmiten. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *