Kynttilätunnelmointia & kuulumisia

Tänään on satanut vettä taivaan täydeltä ja tytön kanssa pysyttiin visusti neljän seinän sisällä flunssaa parantelemassa. Eilisestä inkivääriteestä taisi olla apua, sillä meidän molempien kuume on tipotiessään ja vointi paljon parempi. Nenä ei ole enää tukossa ja kurkkukipukin katosi, mikä on kummallista koska yleensä sairastelu kestää vähintään viikon ja senkin jälkeen saattaa pitkään olla ääni maassa ja energiat kadoksissa. Mikähän lienee pöpö iskenyt ja hyvä vaan että näyttää menevän sukkelasti ohi. 🙂

Syystunnelmaa kynttilänvalo Omakotivalkoinen

Syksy saapuu hurjaa vauhtia ja ensimmäiset kellastuneet lehdet ovat jo maassa. Kevät ja syksy ovat lempivuodenaikojani ja etenkin syksyssä on jotain todella maagista. Illat ovat jo hämärtyneet ja kynttiöiden valossa on ihana fiilistellä vähän kipeänäkin. Otin päivällä tunnin mittaiset voimatorkut ja nyt olen virtaa täynnä kun pitäisi nukkumaan pikkuhiljaa hipsiä. 🙂 Leffaa taidan alkaa Netflixistä seuraavaksi katselemaan, kun tähän aikaan ei oikein muutakaan tekemistä ole – etenkään kotona.

Huomiseksi kirjoittelin postausluonnosta eläinkodin pesunkestävistä sisustusvinkeistä ja sellaista siis luvassa heti huomenna kun saan tekstin näpyteltyä loppuun. Kynttiläkuvan myötä toivottelen teille kaikille tunnelmallista myöhäisiltaa! ♥

2 kommenttia “Kynttilätunnelmointia & kuulumisia

  1. Hei,

    olen kovasti odotellut loppukuvia kesän remppakohteesta. Onko minulta mennyt joku postaus ohi vai eikö postausta ole vielä tullutkaan?

    Mukuvaa syksyä!
    t. Kirsi

    1. Kirsi: Ei ole mennyt mitään ohi, remppahommiin tuli pieni viivästymä ja keittiö valmistuu siksi vasta ensi viikon torstaina 29.8. Ensi viikon lopusta eteenpäin alkaakin sitten hulabaloo täällä blogissa että myös YouTuben puolella kun alan julkaisemaan teille materiaalia sisustusremontista. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *