Joululahjoja, hopeaa & valkoista

Tämän vuoden jouluväri on meillä valkoinen ja tytön toiveesta mukana on ripaus hopeaa. Kuuseen lisättiin koristeiksi muutama hopeasprayllä suihkittu käpy ja lahjat käärittiin väriteeman mukaisesti hopeakuviolliseen valkoiseen lahjapaperiin.

Joulahjapaketointi valkoista ja hopeaa Omakotivalkoinen
Joulahjapaketointi valkoista ja hopeaa Omakotivalkoinen

Kaunis kohokuvioinen lahjapaperi ja pakettikortit löytyivät Suomalaisesta Kirjakaupasta -50% alelaarista ja lahjanauhat Prismasta.

Alunperin ajatuksena oli kääriä lahjat kuusenvihreään voimapaperiin, jonka tyttö olisi leimaillut hopeisilla kuusen kuvilla, mutta kiireen takia suunnitelma vaihtui lennosta valmisvaihtoehtoon. 🙂

Joulahjapaketointi valkoista ja hopeaa Omakotivalkoinen
Joulahjapaketointi valkoista ja hopeaa Omakotivalkoinen

Lahjan ei tarvitse olla paperiin käärittävissä tuottaakseen hyvää mieltä ja iloa. ♥︎ Joulun alla olen muistanut minulle tärkeitä ihmisiä myös tekojen kautta, käynyt mm. kaupassa hakemassa jouluruokaa ja auttanut toista siivoamaan kodin joulukuntoon. Joulumieli syntyy ihan pikkiriikkistäkin asioista, kuten joululauluista, pipareiden tuoksusta ja hyvän ystävän soitosta, jota en kiireiden takia ehtinyt näkemään ennen joulua. Tämän olen onnistunut opettamaan myös tytölleni ja meillä oli aivan huippuihana viikonloppu kun yhdessä touhuttiin kotona jouluvalmistelujen parissa, siivottiin, koristeltiin ja leivottiin pipareita Spotifysta soitettujen joululaulujen tahdissa tanssien ja pelleillen. 🙂

Sukuumme syntyy ensi vuonna uusi pikkuinen ja siitä ilahtuneena olemme perheeni kanssa paljon puhuneet läsnäolemisen tärkeydestä, elämänarvoista ja onnellisuudesta yleisellä tasolla. Joulu on suuressa perhekokoonpanossani aina ollut ensisijaisesti lasten juhla eikä tämäkään joulu ole poikkeus…

Ihanaa aatonaattoa kaikille!

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

4 kommenttia “Joululahjoja, hopeaa & valkoista

  1. Hieno ajatus kirjoituksessasi ❣️ Oikein ihanaa ja leppoisaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi ! Onnea ja iloa uuteen vuoteen ! Yt. Armi pohjoisesta 🤗

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *