Keittiö siistiksi – Ota tila haltuun ja vältä sotkut

Olen ollut puolet elämästäni aivan kamala sottapytty. Jätin tavarat käsistäni niille sijoilleen ja etenkin keittiö oli sellainen paikka, jossa kaaos kukoisti. Vuonna 2008 sekasotku vei voiton ja heräsin tajuamaan että en pohjimmiltani ole kovinkaan siisti ihminen, eikä valtavat tavaramäärät pysy hallinnassani. Lukijani Marine kyseli minulta vinkkejä keittiön siisteyteen ja siisteyden ylläpitämiseen liittyen ja postauksessa kerron omakohtaisia kokemuksia siitä miten olen saanut oman keittiöni pysymään siistinä ilman suurta vaivannäköä.

Valkoinen keittiö värikkäät yksityiskohdat

Keittiö on kodin sydän

Keittiö on monella tapaa kodin sydän ja usein juurikin se paikka, jonne helpoiten syntyy sekasotkua. Avokeittiössä on mielestäni enemmän hyviä kuin huonoja puolia, mutta yksi konkreettinen miinus on sen taipumus toimia laskutilana aivan kaikelle ja avoimuutensa ansiosta sotku myös näkyy kaikkialle.

Meidän keittiöön on aina päätynyt postin lisäksi monenlaista sekalaista tilpehööriä, jolle ei ole kunnollista paikkaa, puhumattakaan taskujen ja laukkujen pohjilta löytyvistä aarteista. Ohikulkiessa on liiankin helppo laskea käsistään tavarat keittiön tasoille ja olen todennut tämän olevan enemmänkin paha tapa kuin varsinainen tarve. Salakavalasti keittiöön alkaa kertyä pieniä tavarakasoja, jotka odottavat että ne siirrettäisi omille paikoilleen.

Myös lapset kantavat tavaraa keittiöön luottaen siihen että äiti tai isä huolehtii ne omille paikoilleen. Meilläkin tyttö tuo aina keittiön saarekkeelle sellaisia tavaroita, jotka joko eivät ole hänen tai ei ole varma minne ne kuuluvat. Useimmiten syy on kuitenkin silkka laiskuus, joskus vaan on liian raskasta laittaa tavaroita paikoilleen ja luotetaan siihen että äiti tietysti hoitaa homman puolesta.

5 siivousvinkkiä Tee pikasiivous vartissa

Vinkit keittiön järjestelyyn

Ensimmäisenä kannattaa tarkastella omia tapoja ja yrittää ratkoa syytä keittiöön syntyvälle kaaokselle. Onko säilytystilaa tarpeeksi? Onko tavaraa liikaa? Loppuuko kokkailumotivaatio viimeistään siivoamisen tullessa vuoroon? Onko keittiö läpikulkutila, jonne on helppo laskea tavarat käsistään? Kokoonnutaanko keittiössä esimeriksi läksyjen ja pelien merkeissä, ja onko näille extratoimintojen tarvikkeille varattu säilytystilaa myös?

Siivoa keittiön kaapit kerralla kuntoon ja karsi pois kaikki sellainen joka ei ole aktiivisessa käytössä. Kerran vuodessa tarvittavaa kahviastiastoa voi säilyttää myös olohuoneen puolella, jos tila keittiössä käy ahtaaksi.

Järjestä tavarat kaappeihin ja laatikoihin tärkeysjärjestyksen perusteella – useimmin käytettävät käden ulottuville ja harvemmin tarvittavat ylemmäs ja taaemmas. Älä täytä kaappeja äärimmilleen vaan pyri jättämään siirtelyvaraa – itse käytän suhdetta 70/30, eli 70% tavaraa ja 30% tyhjää. Näin tavarat saa helposti käyttöön ja takaisin paikalleen ilman ylimääräistä siirtelyä ja homma tulee myös tehtyä.

Keittiön säilytys kaappien järjestely Omakotivalkoinen

Sekalaiset tilpehöörit ja laukun aarteet

Keittiöön päätyvien sekalaisten pikkutavaroiden osalta kannattaa ensimmäisenä aina miettiä ovatko ne aidosti tärkeitä vai jotakin huomaamatta kotiin eksyvää turhaketta, kuten mainospostia, etukuponkeja, ilmaisnäytteitä, tyhjentyneitä paristoja jne.

Etenkin laukku ja taskut on kätevä tyhjentää keittiöön kauppaostosten purkamisen yhteydessä. Pinnit ja pompulat, kuitit, kärrypoletit, huulirasvat, käsivoidetuubit sekä muut pienet käsilaukussa kulkevat tarvikkeet olisi hyvä säilöä omaan pussukkaansa, joka on kätevästi nostettavissa laukkuun ja laukusta ulos. Esimerkiksi Mujilla on monenkokoisia läpinäkyviä bag in bag -pussukoita, jotka sopivat erinomaisesti tähän tarkoitukseen. Tällä tavalla käsilaukussa mukana kulkevat tarvikkeet eivät päädy levälleen pitkin pöytiä laukun sisältöä penkoessa.

Tässä laukkuasiassa olen itse terästäytynyt. Poimin laukusta kaikki sinne vakituisesti kuulumattomat tavarat ja lippulaput pois päivän päätteeksi. Roskat laitan roskiin ja sekalaiset tavarat laitan myös suoraan omille paikoilleen ja luon niille paikan jos sellaista ei valmiina löydy. Kalenterini välissä on pari muovitaskua, joihin laitan kuitit ja muut lappuset, ja sekalaisille pikkutavaroille on oma kippo olohuoneen laatikostossa. Siistissä järjestyksessä oleva laukku ehkäisee pikkusälän kertymistä kodin tasoille ja on minulla ollut suuri apu keittiökaaoksen ehkäisyssä.

Valkoinen keittiö stailaus kesäkoti hedelmät yrtit omakotivalkoinen

Ei mainoksia eikä ilmaisjakelua

Minulle ratkaisuna toimi se että karsin keittiöstä pois kaiken mikä ei sinne kuulu. Laatikoissa ja kaapeissa on vain keittiössä käytettäviä tarvikkeita ja jokaisella keittiötavaralla on oma paikkansa.

Laukkurituaalini lisäksi olen karsinut paperipostin määrän minimiin. Ovessa lukee ”ei mainoksia eikä ilmaisjakelua” ja kaikki laskut menevät nykyään suoraan verkkopankkiin. Muu posti, kuten kanta-asiakaskirjeet ja tiedotteet tipahtelevat paperipostin sijaan sähköpostiini ja tytön koulutavaroille on paikka tytön omassa huoneessa lomakkeineen ja lappuineen. Koulusta ei ole ainuttakaan paperilappua tänä lukuvuonna tullut, kun sielläkin asiointi ja viestinvaihto on siirtynyt Wilman sähköiseen palveluun. Tästä olen äitinä todella kiitollinen.

Sini Ruuviton seinähylly lisää säilytystilaa keittiöön Omakotivalkoinen

Rutiinit auttavat ylläpitämään siisteyttä

Olen järjestänyt keittiön kaapit ja laatikot mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja rajoittanut kotiin tulevan pikkusälän sekä postin määrää. Tyhjennän astianpesukoneen tuoreeltaan heti pesuohjelman päätyttyä ja kerään likaiset astiat suoraan koneeseen enkä jätä niitä enää tasoille lojumaan. Jokaisella tavaralla on jonkinlainen selkeä paikka ja pyrin laittamaan ne paikalleen heti enkä sitten myöhemmin. Tähän oppimiseen on mennyt aikaa eli muutos ei sottapytystä siistiksi tapahtunut hetkessä.

Uudenlaisten arkirutiinien jatkuva toistaminen on alkuun tylsää ja ikävää, mutta ihmismieli oppii melko nopeasti ja sen jälkeen asiat tapahtuvat melkein kuin itsestään. Minua ei enää ”väsytä” ruoanlaiton ja syömisen jälkeen niin paljoa etten saisi likaisia astioita aseteltua astianpesukoneeseen, eikä pöytäpintojen pyyhintään tarvitse erikseen ryhtyä vaan sekin tulee nykyisin suoraan takaraivosta ja vie aikaa noin minuutin.

Kivaa sunnuntaita kaikille & huomiseen!

Lue myös: Minimalistinen ja tiedostava sisustustyyli


Seuraa myös somessa 

2 kommenttia “Keittiö siistiksi – Ota tila haltuun ja vältä sotkut

  1. Kiitos Miia! Tässä oli monta hyvää vinkkiä. Tavallaan niin itsestäänselviä, mutta kuitenkin asioita joita ei ole tullut ajatelleeksi. Jospa minäkin saisin näistä vähän ryhtiä keittiöön ☺️

    1. Liisa: Itsestäänselvyyksiähän näistä monet ovat, mutta itsekin kaipaan joskus motivointia ja buustausta ja sitä että joku sanoo asiat ääneen. 🙂 On helpompi alkaa tuumasta toimeen kun on jokin runko taustalla motivoimassa. Tsemppiä keittiön järjestelyyn ja kysy vaan jos tulee jotakin mieleen mihin kaipaisit näkökulmaa, esim jonkin tietyn tavaran säilytyspaikasta jne. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *