Yksiön sisustus – GIITU.fi -synttäritarjoukset

Kaupallinen yhteistyö: GIITU.fi / POF Group Oy

Yksiön sisustus on yhdistelmä suuria unelmia ja pieniä yksityiskohtia! City-yksiötä asustaa upea Johanna, joka suuren elämänmuutoksen myötä halusi tehdä totaalisen irtioton menneisyydestä sisustusta myöten. City-yksiön sisustusprojektissa on mukana myös 1-vuotissynttäreitään juhlistava sisustusverkkokauppa GIITU.fi, jonka valikoimasta löydät sisustusherkkuja kodin kaikkiin tiloihin ja tarpeisiin. Nyt pääsette kurkistamaan Johannan pikkuruiseen kaupunkikotiin ja sen hotellimaiseen tunnelmaan GIITU:n synttärihumun saattelemana! ♥

Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen

Uusia alkuja, uusia unelmia

Kaikki alkoi keväällä Johannan ottaessa minuun yhteyttä sisustussuunnittelun merkeissä. Etäyhteyksien avulla keskustelimme uuden kodin sisustuksen lisäksi myös Johannan minimalistisemman arjen unelmista ja tavaroiden karsimisesta.

Ison talon perkaaminen ja tavaroiden läpikäyminen kävi häneltä sutjakkaasti ja lopulta matkaan lähti vajaa pakettiautollinen kalusteita, vaatteita ja muuta tavaraa. Uuden pikkukodin sisustukselta toivottiin hotellimaista ylellisyyttä, pelkistyneisyyttä sekä laadukkaita aikaa ja elämistä kestäviä tuotteita, ja minun tehtäväni oli rakentaa hänelle harmoninen koti uusien sisustusunelmien ympärille! Yli 100m2 kokoisesta kodista pieneen kaupunkiyksiöön muuttaminen on ilman muuta ollut Johannalle valtava elämänmuutos, mutta sopeutuminen tiiviimpiin neliöihin on hänen sanojensa mukaan sujunut mahtavasti.

”Suurista neliöistä pieneen parvekkeelliseen yksiöön muutto merkitsi minulle uutta alkua. Vanhasta kodista mukaan lähti vain vähän ja kalusteista ainoastaan valkoiset säilytyskaapit ja rottinkinen nojatuoli olivat sellaiset, jotka tahdoin tuoda mukanani uuteen kotiin. Samalla halusin päivittää myös sisustustyylini ja luoda kotiini hotellimaista tunnelmaa.

Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen

Lady Cave – Koti aikuiseen makuun

City-yksiön sisustus on rakennettu aktiivista arkea elävän asukkaan henkilökohtaisia tarpeita ja toiveita vaalien. Johannan koti on naisellinen versio miesluolasta ja lady caveksi nimetyssä kaupunkikodissa on tyylikkyyttä ja pesämäistä tunnelmaa. Inspiraationa sisustamisessa on toiminut hotellihuoneiden järkeistetty yksinkertaisuus ja kokonaisuus keskittyy rentoutumiseen ja lepoon.

Vanhasta kodista mukaan lähti ainoastaan valkoinen kaapisto ja musta rottinkituoli – nämä Johannan rakkaimmat kalusteet sisällytettiin uuden pikkukodin sisustukseen ja kokonaisuus täydentyi tilaa avartavalla peilillä, kaarevajalkaisella valaisimella, hotellimaisella suurella matolla ja viherkasveilla.

Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen
Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen

Toimiva ja tunnelmallinen

Täyteläinen ja tunnelmallinen sisustus onnistuu myös yksiöön ja tärkeintä kokonaisuuden rakentamisessa on huomioida tilan asettamat rajoitukset. Isot sohvat, suuret pöydät ja korkeat kaapit vaativat väljyyttä ympärilleen ja yksiön kalustuksessa valintojen vaaka kallistuu yleensä pienikokoisiin ja tilaa säästäviin kalusteisiin. Useiden rinnakkaisten pikkukalusteiden kanssa haasteeksi voi kuitenkin muodostua miniatyyri-vaikutelma ja sen välttääkseen on parempi karsia kalusteiden määrää ja valita muutama hieman kookkaampi tavara, kuten nojatuoli tai iso valaisin.

Tässä kodissa säilytyskalusteet ovat kaikki yhdellä seinällä tv:n alla, eikä lisätarvetta lipastoille tai laatikostoille eteisessä sijaitsevien kiintokaappien lisäksi ollut. Näin ollen syyskuussa alkavan keittiöremontin myötä olohuoneen ikkunan eteen saatiin säästettyä tilaa bistro-tyyliselle 2-hengen ruokailuryhmälle ja pöydän päälle ripustettavalle valaisimelle.

Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen
Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen

Muuntautumiskykyinen yksiö

Isoja kestejä tai juhlia Johanna kertoi järjestävänsä hyvin harvoin ja siksi vierasvaraa ei edes yritetty mahduttaa pieniin neliöihin vuodesohvan tai jatkettavan ruokapöydän muodossa. Nojatuoliksikin Johannalle olisi hänen omien sanojensa mukaan riittänyt vanhasta kodista mukana tuotu rottinkituoli, mutta halusin mahdollistaa istumapaikan myös satunnaisia kyläilijöitä varten.

GIITU.fi-sisustusverkkokaupasta löytyvä tummanharmaa Dalen-tuoli on täydellinen ja sirolinjainen valinta, ja akselinsa ympäri pyörivänä se on erinomainen seurustelutuoli sekä ruokapöydän äärelle että olohuoneeseen. Myös pikkupöytänä toimiva kolmijalkainen jakkara soveltuu tarvittaessa lisätuoliksi ja kumpaakin tuolia on helppo siirrellä eri käyttötarkoitusten välillä.

Kepeyttä oleskelutilaan tuo Kvål-lattiapeili, jonka moderni muoto onnistuu olemaan samanaikaisesti maskuliininen sekä feminiininen. Kookas lattiapeili lepää maton päällä ja mustan puukehyksen pyöristetyt muodot viimeistelevät tyylikkyyden.

Tutustu GIITU.fi-sisustusverkkokaupan tuotevalikoimaan täällä: ➤ giitu.fi/tuotteet

Yksiön sisustus GIITU sisustuskauppa ylellinen ja tunnelmallinen koti
Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen
Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen

Yksiön sisustus – Kodikas kokonaisuus

Yksiön sisustus rakentuu tarkoin valikoiduista kalusteista ja sisustusesineistä, jotka täydentävät toisiaan. Sisustuksen punaiseksi langaksi valitut musta ja tummanharmaa tuovat syvyyttä valkoisiin seinäpintoihin. Jyrkästä kontrastistaan huolimatta kokonaisuus on kodikas, sillä materiaaleista löytyy kauniita tekstuureja ja vaihtelevuutta. Lämpöä pelkistetty sisustus saa hunajaisesta lattiasta ja eloisuutta vuorostaan viherkasveista.

Monikäyttöisten Eightmood Melina -korien maskuliininen tummanharmaa huopakangas ja kodikas beige punos luovat mielenkiintoisen kombinaation, joissa kiteytyy tämän kodin syvin olemus – pelkistetyn sisustuksen ei tarvitse olla kylmä tai tylsä.

Viihtyisä ja toiminnoiltaan järkevästi sisustettu pikkukoti vastaa asukkaansa tarpeita. Lattialle valittiin 200x300cm kokoinen ylellinen VM-Carpet Silkkitie –matto, joka eristää ääntä ja toimii pehmeänä alustana joogaa ja lihashuoltoa kotona harrastavalle Johannalle. Iso matto sitoo sisustuksen yhteen ja aikanaan liittää myös ruokailuryhmän osaksi oleskelutilaa.

Katso GIITU:n mahtavat synttäritarjoukset täältä: ➤ giitu.fi/synttarit

Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen
Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen
Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen

5 sisustusvinkkiä pieneen kotiin

1. Huolella suunniteltu on puoliksi tehty! Pienen kodin sisustuksessa tilanpuute on suurin haaste ja siksi suunnittelussa kannattaa käyttää apuna mallinnusta: Piirrä kodin pohjakuva ruutupaperille (1 ruutu = 20cm) ja piirrä sekä leikkaa kalusteiden muotoiset paperinpalat samassa mittasuhteessa. Tällä tavoin näet konkreettisesti miten kalusteet tilaan mahtuvat ja voit helposti siirrellä ja sovitella paperinpaloja pohjakuvan päällä.

2. Yhtenäiset tilat on hyvä suunnitella ja sisustaa aina yhdessä, on kyseessä sitten alkovilla varustettu yksiö, tai isompi olohuone-avokeittiö-kokonaisuus. Sisustuksella on hyvä olla punainen lanka, joka kulkee aaltomaisesti eri funktioiden välillä. Esimerkiksi yksiötä sisustaessa makuualkoviin valittu värimaailma voi jatkua yhtenäisten oleskelutilojen puolella joko täysin identtisenä, tai saman väripaletin sävyissä asteittain tummuen / vaaleammaksi haalistuen. Näin kokonaisuus säilyy harmonisena.

3. Aloita isoista asioista! Lähde aina rakentamaan sisustusta suurimmasta pienimpään. Remontoidessa valitse aina ensin lattiamateriaalit, seinäpintojen sävyt (maali, paneeli tai tapetti), kiinteät kaapistot ja sitten väliovet ja liukuovet. Sisustuksessa ensin valitaan kalusteet kuten sänky, sohva, ruokapöytä, kirjahylly ja lipasto, ja sen jälkeen matot, verhot ja valaisimet. Täydennä lopuksi pienemmillä sisustustavaroilla, kuten tauluilla, koristetyynyillä viherkasveilla ja sisustusesineillä.

4. Luo kuvakollaaseja! Sisustuskaupan tuotekuvien avulla pystyt hahmottamaan kokonaisuuden paremmin. Maksuttomia kuvakollaasiohjelmia apuna käyttäen voit yhdistellä eri tuotteita rinnakkain ja nähdä miten ne toimisivat yhdessä. Tämä vinkki on erinomainen kaikkien kodin tilojen sisustamiseen!

5. Kerää pienet sisustusesineet asetelmiksi! Viherkasvit, kynttilät ja muut pienet sisustusesineet ovat yhdessä näyttävämpiä, kuin sinne tänne yksinään ripoteltuna. Hyödynnä asetelmissa eri korkuisia ja muotoisia esineitä. Yhdistelemällä erilaisia materiaaleja asetelma säilyy luonnollisesti syntyneen näköisenä.

Sisustusvinkkejä on hyödynnetty myös aiemmin julkaistussa GIITU-postauksessa ja olohuoneen boheemissa sisustuksessa, käy inspiroitumassa täällä: ➤ Olohuoneen boheemi sisustus – GIITU.fi

Yksiön sisustus 5 vinkkiä pieneen kotiin GIITU sisustusverkkokauppa Omakotivalkoinen
GIITU sisustusverkkokauppa synttäritarjoukset

Kotimainen GIITU on sisustamisesta kiinnostuneiden kohtaamispaikka, joka kokoaa sivustollaan yhteen ajankohtaisimmat sisustustuotteet ja ammattisisustajien yksilölliset ja helposti toisiinsa yhdisteltävät sisustusvinkit – kauniiden kokonaisuuksien luominen ei ole koskaan ollut näin helppoa!

1-vuotissynttäreitään viettävän GIITU.fi –sisustusverkkokaupan valikoimasta löydät aina ajankohtaiset sisustustuotteet ja ihanat uutuudet. Tutustu GIITU:n mahtaviin synttäritarjouksiin ja tee sinäkin sisustusunelmistasi totta! ♥︎ Synttäriedut voimassa elokuun ajan 31.8.2020 asti!

GIITU.fi

Inspiroivaa alkanutta uutta viikkoa kaikille!


Seuraa myös Instagramissa 

10 kommenttia “Yksiön sisustus – GIITU.fi -synttäritarjoukset

  1. Ihanan rauhallisen näköinen. Kelpaisi itselle myös. Varsinkin tuo matto näyttää muhkealta.

    1. Me, myself and I: Yksiöstä tuli vähän kuin kaksio ja tunnelma on todella ihana! <3 Olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen ja positiivinen palaute asukkaalta oli minulle kuin piste iin päälle. 🙂 Matto on todella muhkea ja sen päällä makoillessa on kuin pilvissä leijuisi. ♥︎ Kannattaa kurkistaa GIITU:sta koko mattovalikoima, siellä on montaa mallia ja tätä VM-Carpetin Silkkitie-mattoakin saa useassa koossa ja eri sävyssä. 🙂

  2. Toi peili ❤️ Miten korkea se on? Nettisivulla tamminvärissä lukee että korkeus on 70 cm mutta eihän se voi olla? Tilaisin sen mutta varmistan vielä onhan oikea peili eikä pöytäpeili?

    1. Tarjatar: Kvål-lattiapeili on 180cm korkea ja koskee myös tuota tammensävyistä mallia. Siellä on tuotetiedoihin epähuomiossa lipsahtanut väärä korkeus, eli on siis samankorkuinen kuin mustakin peili. 🙂

  3. Kauniilta näyttää ja tilavalta vaikka on paljon tummaa. Onko pyörivä tuoli normaalin korkuinen että sopii ruokapöydän ääreen? Etsin nimittäin uusia tuoleja ja tuo Dahlen olisi hyvä. Mies on valittanut kun tuolista tulee siirtäesä lattiaan rantuja ja pyörivä ratkaisisi ongelman.

    1. Paula: Pienikin koti voidaan sisustaa tummilla sävyillä tilantuntu säilyttäen. <3 Eikö olekin ihana tunnelma tässä kodissa, ja muhkea mattokin kutsuu makoilemaan! <3

      Dalen-tuolin istumakorkeus soveltuu erinomaisesti ruokapöydän ääreen ja mikseipä myös työtuoliksi, sillä sen istuin on mukavan pehmeä ja kaareva selkänoja tukee hyvin mm. ristiselkää. Tuoli pyörii akselinsa ympäri ja istahtaminen tuolille sujuu istuinosaa pyöräyttämällä ilman että koko tuolia tarvitsee nostaa tai vetää lattiaa pitkin. Suosittelen lämpimästi!

  4. Hei, Meillä VM-Carpetin Hattara-matto ja nyt haluaisin hankkia myös tuon Silkkitien. Osaatko sanoa onko muhkeudessa, pehmeydessä suurta eroa? Minä kun en pääse liikkeeisiin testailemaan vaan pitää tilata tuo matto. Väri onneksi helppo valita mattoa näkemättä.
    Kiitos avusta !

    1. MinimalistiMama: Hattara on mielestäni kevyempi, eli ei aivan niin tiivistä kudetta kuin Silkkitie. Silkkitie matto on aavistuksen napakampi mutta mielestäni sen ansiosta myös muhkeampi ja ylellisempi. VM-Carpetin matoista tämä Silkkitie on ehdottomasti oma lempparini ja lisäksi se on helppo imuroida puhtaaksi eikä hiukset tai pöly jää siihen lainkaan kiinni. Samaa mattoa harkitsen juuri meidän oman kodin olohuoneeseen vaaleammassa sävyssä, rakastuin aivan totaalisesti! ❤️

      1. Eihän tässä nyt mene matot keskenään sekaisin… Kysyjää tässä siis ajattelen. Hattarahan on tiivis- ja matalanukkainen, Silkkitie pitkänukkaisempi. Silkkitiestä on parin vuoden tuotetuntemuksella sanottava että nukka painuu käytössä pahasti ja matto menettää muhkeutensa. Hattarassa ylellisempi fiilis mielestäni.

        1. Karo: Varmistin vielä että ystäväni matto on Hattara ja on se, eli Hattara on hieman pehmeämpi ja litistyy jalan alla mielestäni enemmän kuin Silkkitie. Silkkitie on paksuudestaan huolimatta todella napakka ja myös pohja siinä vaikuttaisi olevan jämäkämpi. Itse pidän Silkkitie-mattoa ylellisempänä, mutta tämä tosiaan on makukysymys hyvin pitkälti. Kumpikin on hotellimainen ja isona pintana muistuttaa 5-tähden hotellien kokolattiamattoa. <3 Jos näistä pitäisi itse valita, haluaisin Silkkitien. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *