Muistutus itselleni – Älä ala vaihtamaan järjestystä iltasella

Aloitin töiden jälkeen siivousurakan, jonka yhteydessä pistin olohuoneen aivan hyrskyn myrskyn. Meille on tullut yksi uusi isokokoinen kaluste ja sisustuskuvauskohteesta nappasin mukaani pari pientä pöytää, joita sommittelin sohvan eteen, taakse ja viereen. Päädyin kokeilemaan pariakin erilaista kalustejärjestystä, mutten ollut tyytyväinen mihinkään ja pakkasin pöydät takaisin laatikkoihinsa palautusta varten. Puolitoistatuntisen hikoilun jälkeen puhtini loppui kesken ja inspiraatio tyrehtyi tyystin. Nyt pitäisi jaksaa laittaa kalusteet takaisin alkuperäisille paikoilleen, huh. 😀

Valkoiset liljat ja tulppaani - Siivouspäivän kuulumisia Omakotivalkoinen
Valkoiset liljat ja tulppaani - Siivouspäivän kuulumisia Omakotivalkoinen

Ajatus järjestyksen vaihtamiselle sai alkunsa isosta televisiosta, jonka musta ruutu möllötti BEdesignin seinähyllyn vieressä ja imi itseensä kaiken huomion. Yritin epätoivoisesti sijoittaa sen vastapäiselle seinälle hieman syrjempään, mutta kokonaisuus ei toiminut niin kuin toivoin. Nyt telkkari on eteisen lattialla odottamassa powerin palautumista, jotta jaksan punnertaa sen ja kaiken muunkin takaisin vanhoille paikalleen. Tässä oli taas hyvä muistutus itselle, ettei iltasella kannata alkaa liian massiivisia projekteja väkertelemään. 😀

Tässä välissä on pakko tehtailla iltapalaa tytölle ja sen jälkeen otan itseäni niskasta kaksin käsin kiinni ja hoidan aloittamani homman loppuun ilman vitkuttelua. 🙂

Mukavaa iltaa kaikille & huomiseen!



2 kommenttia “Muistutus itselleni – Älä ala vaihtamaan järjestystä iltasella

  1. Vielä pidetään hullua jännityksessä! Kävin kesällä etsimässä netistä kokemuksia ikean sohvasta ja tuttu blogihan siinä tietenkin tuli vastaan.. 😉 Mutta silloin tajusin, että eipä ole iäisyyksiin ollut blogissa juttua tai edes yhtäkään kuvaa olkkarista. Tarkoitus oli vanhaan sohva-postaukseen kysyä nyt pidemmän ajan kokemuksia sohvasta. Juuri silloin tuli synttäripostaus, jossa lupailtiin uutta ja jännää, niin jäin odottamaan, että nyt tulee olkkarista jotain uutta niin kysyn silloin. Mutta ei ei vieläkään! 😆 Jäädään siis vielä odottamaan. 😁

    1. Laura: Kesällä olohuoneessa oli makuuhuone ja makkari oli tv-huoneena lasiseinän takana. Nyttemmin järjestys on palautunut takaisin vanhoille paikoilleen ja olohuoneeseen on ilmestynyt iso yllätys, jota hetken vielä pidän salaisuutena. 😀 Sohva se ei ole, Söderhamn on edelleen käytössä ja hintaansa nähden on erittäin hyvä sohva. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *