Uusia mielenkiinnonkohteita ja opiskelua

Olen löytänyt itseni aivan uusien asioiden ääreltä ja yllättänyt itsenikin. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut tosi-tv-ohjelmista ja kaiken maailman Tempparit, Paratiisihotellit, Teiniäidit, Miljonäärivaimot ja muut realityhapatukset ovat saaneet vain vaihtamaan kanavaa. Suomen Big Brotheria yritin katsella silloin, kun se pitkän tauon jälkeen teki comebackin, mutta kiinnostus ei lopulta riittänyt kuin muutamien jaksojen verran. Oikeastaan Ylen Elämäni biisi, Maikkarin Tanssii tähtien kanssa ja Nelosen Vain elämää ovat olleet ohjelmaformaatteina kiinnostavia ja nekin olen katsellut netistä jälkikäteen fiiliksen mukaan.

Sarjavinkkejä arkeen ja viikonloppuun - Omakotivalkoinen

Leffoja ja sarjoja

Kotona oleskelu kävi tylsäksi ja suoratoistopalvelujen ohjelmatarjontakin supistui merkittävästi erinäisistä kokoontumisrajoituksiin liittyvistä kuvausviiveistä ja jälkituotannon haasteista johtuen. Mielenkiintoista katseltavaa ei meinannut löytyä ja käytin enemmän aikaa ohjelmien valikointiin kuin varsinaiseen katseluun. Mieliala varmasti myös vaikutti asiaan ja saatoin selata ohjelmavalikkoa tunninkin pystymättä päättämään mitä katsoa…

Sarjavinkkejä arkeen ja viikonloppuun Temptation Island - Omakotivalkoinen

Kuva: Nelonen / Temptation Island Suomi

Temptation Island Suomi

Tylsyyksissäni aloin avartaa repertuaariani ja ensimmäistä kertaa keväällä klikkasin kaukosäätimestä play-nappia Temptation Island Suomen kohdalla. Alkuun en sarjalle lämmennyt, mutta jakso jaksolta huomasin sittenkin tykkääväni sarjasta ja löytäväni jopa samaistuttavuutta. 🙂

Nyt menossa on jo vaikka kuinka mones jakso ja katselen sarjaa enempi vähempi säännöllisesti. Temppareissa kiinnostavinta on ollut parisuhteiden psykologiset puolet. Niinpä olen nyt sitten minäkin jäänyt koukkuun Temppareiden käänteisiin ja uutta kautta seuraan samalla innolla. 🙂

Sarjavinkki Ginny ja Georgia

Kuva: Netflix / Ginny & Georgia

Ginny & Georgia

Netflixiä olen veivannut kyllästymiseen asti ja mietin jo että laitan sen tauolle vähäksi aikaa. Päätin kuitenkin ennen sitä kurkistaa millainen on uutuussarja Ginny & Georgia ja sillä tiellä ollaan edelleen. Aivan huikea ja juoneltaan uudenlainen ihmissuhdedraama, jossa yhdistyy Gilmoren tyttöjen perhejännitteet, Thelma & Louise -elokuvan dramaattiset käänteet ja Suits-sarjan poliittiset kieroilut humoristisella ja aavistuksen ironisellakin asenteella maustettuna.

Uusi kausi on jo tuloillaan ja odotellessani olen tiiraillut myös uutta Dynastiaa ja kasan vanhoja leffaklassikkoja, joiden joukossa mm. Air Force One, Naarasleijona, Tapahtui Vegasissa, Dante’s Peak, Vuosi nuoruudestani ja lapsuuden lempparini Tyttöni mun. Kylläpä ennen tehtiinkin hyviä leffoja nykypäivään verrattuna, jakaako kukaan tätä ajatusta vai olenko vaan tullut vanhaksi? 😀

Kotikaraokea Smulessa

Kuva: Smule

Kotikaraokea kavereiden kanssa

Myös kotikaraokea on ollut laulettua ja useita eri karaokesovelluksia testanneena Smule veti pisimmän korren. Smulen sovelluksessa parasta on se, että laulaa voi myös duettoja kavereiden ja tuntemattomienkin kanssa.

Bonuksena olen lauleskellut yhdessä myös parin lempiartistini kanssa, mikä tekee tästä karaokesovelluksesta maailman parhaan! 🙂

Sarjavinkkejä arkeen ja viikonloppuun - Omakotivalkoinen

Opiskelua ja uutta intoa

Yöelämään pääsyä kaipasin vielä keväällä, mutta jotenkin tähän tilanteeseen on jo liiankin tottunut. Bailujalka ei ihme kyllä ole vipattanut ja ehtiihän sitä baareissa piipahtamaan jos fiilis myöhemmin muuttuu.

Työn lomassa olen opiskellut uusia asioita ja täydentänyt osaamistani ammatillisesti. Tämänkin takia blogissa on ollut hiljaisempaa, kun vapaa-aikani on mennyt pänttäämisen parissa. Kyllä vanhakin kissa oppii uusia taitoja, kun motivaatio on kohdallaan. 🙂

Iloista lauantaita kaikille!


Seuraa myös Instagramissa 

2 kommenttia “Uusia mielenkiinnonkohteita ja opiskelua

  1. Sarjasuositus netflixin tarjonnasta Rakkautta autismin kirjolla. Hyvän mielen sarja jossa seurataan australialaisten parikymppisten autismin kirjolla olevien deittailua. Aivan mahtavia tyyppejä. Varsinkin Michael niminen herrasmies vei sydämeni.

    Temppareita itsekkin seurailin mutta neljään viimeiseen kauteen en ole jaksanut enää katsoa.

    1. Taiga: kiitos vinkistä, laitan sen talteen ja aloittelen sarjan katsomisen heti huomenna. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *